Kustannustoimittajan työn ilot ja surut

Kuten jokaisessa ammatissa, myös kustannustoimittajan työssä on sekä hyviä että huonoja puolia. Varsinaisena haaveammattina kustannustoimittajan – eli kustin – työ ei monellakaan taida olla, ihan jo siitä syystä, ettei meidän olemassaolosta aina edes tiedetä. Kirjailijathan ne kirjat kirjoittavat ja painokoneet painavat!

Tässä bloggauksessa kerron omia näkemyksiäni ammattini hyvistä ja huonoista puolista – ehkä hiukan pilke silmäkulmassa. Nämä eivät siis ole yleispäteviä totuuksia. Kokemukseeni vaikuttaa myös se, että olen työskennellyt vain freelancerina, en minkään talon vakituisena kustannustoimittajana.

Koulutus:
Olen koulutukseltani humanististen tieteiden kandidaatti. Pääaineeni oli kotimainen kirjallisuus, sivuaineina mm. yleinen kirjallisuustiede, folkloristiikka, luova kirjoittaminen ja suomen kieli.
Kustannustoimittajan työhön ei ole virallista koulutusta eikä se ole millään tavalla suojattu ammattinimike. Kuka tahansa voi sanoa olevansa kustannustoimittaja.
Oma koulutustaustani on alalle aika tyypillinen. Osa meistä on maistereita, osa ei. Toiset ovat lukeneet pääaineenaan suomen kieltä, kirjallisuusopinnot sivuaineina. Joukossa voi olla viestinnänkin osaajia.
On näkökulmakysymys, onko tämä varsinaisen koulutuksen puute hyvä vai huono asia. Minusta se on pääasiassa hyvä, sillä liian lukittu väylä voi karsia liikaa erilaisia näkökulmia.
Oma perhetaustani on vahvasti duunarihenkinen. Olen perheeni ainoa ylioppilas ja akateemisesti kouluttautunut. Henkilökohtainen työhistoriani on myös monipuolinen aina laitoshuoltajasta puhelinmyyjään, vaiheompelijasta lastenhoitajaan. Kustannustoimittajan työssä olen kokenut tämän vain edukseni. Laaja elämänkokemus ja yleissivistys ovat tämän työn valttikortteja – ihan hitonmoisen lukeneisuuden lisäksi.

Raha:
Naisvaltainen kulttuuriala. Mitäpä veikkaatte? Juu-u. Ei tosiaan pyöritellä isoja rahoja. Rahan perässä tälle alalle ei kannata suunnata. Yleisesti ottaen kustantamoissa työskentelevä kusti tienaa jotakin 2000–2600 e/kk bruttona. Freelancerin osalta on paljon kirjavampaa riippuen kaikesta mahdollisesta. Omat tuloni freenä asettuvat tuohon alahaarukkaan, joskus sen allekin.

Työajat:
Kustantamoissa työskennellään pääasiassa arkipäivisin, kuta kuinkin virka-aikoihin, ehkä liukuvalla työajalla. Toisinaan on tietysti iltatilaisuuksia, julkkareita, messuja ym.
Freelancer työskentelee sitten omassa tahdissaan. On niitä iltoja ja viikonloppujakin koneella istuttu, kun on kiireellinen tapaus tai arkena on ollut muuta menoa.
Pääkopassaan kusti on aina töissä, enemmän ja vähemmän. Mielenkiintoinen käsis nappaa ajatukset ja joskus sitä ei saa illalla unta, kun se jokin asia on jäänyt häiritsemään. (Tämä sama pätee kirjailijan työhön.)
Tästä syystä on hyvä olla jokin harrastus, joka ei millään tavalla liity kirjoittamiseen tai kirjallisuuteen. Minulle turpaterapia – eli hevostelu – toimii täydellisesti. Kun kurvaan tallin pihaan ja sammutan auton, niin jokin virtalukko lukkiutuu pääkopassani myös. Tallilla minulla ei ole yhtään aivokaistaa työajatuksille. Hevonen ottaa tilan niin kokonaisvaltaisesti.

Ergonomia:
Persetyötähän se on, sanoi kirjallisuudentutkija Lasse Koskela aikanaan kirjailijan työstä. Sama pätee kustannustoimittajan työhön. Istumatyötä koneen, kirjan tai paperipinon ääressä. Kannattaa panostaa myös hyvään näppäimistöön. Itselläni Cherry MX-Board on osoittautunut ainoaksi kestäväksi. Mieheni tosin väittää minun olevan tavallista lahjakkaampi näppäimistötuhoaja happokäsilläni.
Kannattaa panostaa myös muihin harrastuksiin. Neulominen ja kirjoittaminen sekä tietokonepelien pelaaminen eivät ole suosituslistani kärjessä – kokemuksen syvällä rintaäänellä (mutta silti niistä en ole luopunut). Sen sijaan hevostelu ja patikointi ovat erinomaisen oivallisia.

Lukeminen:
Tämä on pakko nostaa omaksi aiheekseen, sillä lukeminen on niin keskeinen osa kustannustoimittajan työtä. Minulta onkin kysytty monesti, että pilaako kustannustoimittajan työ lukemisen harrastuksena. Valitettavasti minun täytyy sanoa, että pilaa.
Siinä ohessa pilaantuu myös muiden perheenjäsenten lukemisharrastus myös. Poikani alkoi 8-vuotiaana jupista lasten jännityskirjojen jatkuvasti toistuvista cliffhanger-lopuista ja epäloogisuuksista. Mieheni juuri eilen tuskaili lukemansa kirjan parissa, koska siellä oli kömpelö ajatusvirhe: "Tunnin loputtoman tarpomisen jälkeen...". Aiemmin häneltä oli mennyt tuollaiset ihan ohi.
Itse "kustannustoimitan" lukemiani kirjoja jatkuvasti. Hyvin harvoin onnistun uppoutumaan kirjaan niin, että vain tarina vie. Äänikirjat ja englanniksi lukeminen auttavat tähän jonkin verran.
Tämä tosin ei ole vain kustannustoimittajan (ja hänen perheensä) vitsaus, vaan samaan tilaan voi päästä ihan vain ahkeralla lukeneisuudella. Kustin työ johtaa siihen vain varmemmin ja tuo pikantin lisän.

Kirjoittaminen:
Ihan alun perin haaveilin aikoinaan kirjailijan työstä. Mutta koska jo varsin nuorena tajusin, ettei kirjailijan työllä oikein elä (tai ainakaan sen varaan ei kannata elämäänsä laskea), niin eksyin muihin töihin ja sittemmin yliopistoon ja kirjallisuuden maailmaan, josta päädyin tekemään kustannustoimittajan työtä.
Isoin kynnys tähän ammattiin minulla olikin se, että voinko olla kirjailija ja kustannustoimittaja samaan aikaan. Voin, mutta ei se ole helppoa ja kipuilen asian kanssa jatkuvasti.
Ongelmana ei ole aika eikä se, että tulisin varastaneeksi muiden ideoita (kirjoitan joskus oman bloggauksen ideoiden varastamisen pelosta). Ongelmana on enemmänkin aivokapasiteetti. Kustina ja kirjailijana ammennan ikään kuin samasta lammesta (kielikuvaa muuten käyttää Stephen King hienosti Liseyn tarina -romaanissa). Mikään lampi ei sisällä kalaa loputtomiin saakka, vaan välillä sen täytyy antaa täyttyä. Saaliin jakaminen kirjailijan ja kustannustoimittajan työn kesken vaatii taitoa ja tuuriakin. Toisinaan lampi tursuaa, toisinaan ei.

Pitääkin lähteä tästä kalaan...