9. tammikuuta 2019

Miina Supinen: Lumottu elämä (2018)

Kustantamo: Storytel
Kesto: n. 50 min / osa, yht. 10 osaa
Lukija: Anni Kajos
Mistä minulle: lukuaikapalvelu

Miina Supisen Lumottu elämä on Storytel Original -sarjassa ilmestynyt äänikirjateos. Sitä ei siis ole saatavina perinteisenä kirjana ja äänikirjanakin vain Storytelistä. Storytel Original -sarjassa on monien muiden nimekkäiden kirjailijoiden teoksia, jotka ovat kirjoitettu nimenomaan äänikirjoiksi. SO -sarjassa on aina 10 osaa ja yksi osa kestää hiukan alle tunnin vakionopeudella. Minä kuuntelen näitä 1,5- tai 1,75-kertaisilla nopeuksilla, joten aika nopsasti tämä sujuu.

Hurahdin äänikirjoihin reilu vuosi sitten. Samaan aikaan "sairastuin" neuloosiin eli kutomisvimmaan (minä puhun kutomisesta neulomisen sijaan mieluummin). Nykyään kuuntelenkin äänikirjoja lähinnä tallilla pihattoa siivotessani tai sitten kotona kutimet kädessä. Sanottakoon myös tässä yhteydessä, että maksan lukuaikapalveluni itse eikä kyseessä siis ole blogiyhteistyö.

Lumottu elämä kertoo kahdesta tubettajasta, Margitista ja Sakurasta. He ovat kumpikin erittäin suosittuja tubettajia. Margit on hiukan vanhempi, Sakura parikymppinen. Jostain syystä Sakuran pilanpäiten laukomat "totuudet" faneistaan päätyy Sakuran kanavalle. Seuraa melkoinen someraivo ja pelastaakseen tubettajauransa edes jotenkin Sakuran on suostuttava Salaisuuksien kartano -nimiseen tosi-tv-ohjelmaan.
Margit on Sakuran kämppis ja Sakuran idolikin. Margitilla on hiukan hämärä menneisyys ja kun kuvioihin astuu Ahti, Margitin "veli" lapsuudesta, on asioihin saatava selvyys. Jäljet johtavat Salaisuuksien kartanoon...

Tämä on aivan taattua Supista. Jos pidät Supisen kirjoista, pidät tästäkin. Huumori, terävät huomiot, ihanan höpsöt ja persoonalliset henkilöt ja spefiaali juoni. Supinen keikkuu taidokkaasti realismin ja spekulatiivisen fiktion rajoilla. Tämä on kallellaan (lähi)tulevaisuus-scifiin hiukan samaan tyyliin (toki paljon kevyemmin) kuin Jussi Valtonen teoksessaan He eivät tiedä mitä tekevät.

Hämäännyin hiukan, kun noin puolivälissä huomasin, että Sakura oli jäänyt aika sivuun ja Lumottu elämä painottuikin enemmän Ahtiin ja Margitiin. Sakura kulkee kyllä mukana ihan loppuun asti, mutta pieni epätasapainon tunne jäi.
Loppuratkaisu tuli aika nopeasti vyöryttämällä isoine tapahtumineen, mutta onnellinen loppu jätti hyvän ja kevyen mielen.

7. tammikuuta 2019

Hei hei mitä kuuluu?

Sä kysyt ja kaikki on ok.

Blogi jäi vuoden 2016 lopulla pitkälle, pitkälle tauolle. Olin jo silloin aika varma, etten kokonaan lopettaisi, siksi kirjoitinkin vain tauosta. Ja nyt, kaksi vuotta myöhemmin, tuntuu siltä, että pitää palata.

Olen kaivannut bloggaamista.
Ensinnäkin siksi, että se on mukava tapa.
Toisekseen muistan paremmin, mitä olen lukenut ja ennen kaikkea mitä olen ajatellut lukemastani. Kirjoittaminen on minulle paras tapa sisäistää ja jäsentää ajatuksia. Koulussakin olin niitä outoja, jotka pitivät kalvosulkeisista. Yliopistossa oli kauheaa, kun yhtäkkiä asiat pitikin napata itse luennoitsijan, joskus hyvin haparoivasta ja poukkoilevasta, luennosta. Loppuvuosina yliopistossa jotkut ihanat lehtorit ja proffat käyttivät powerpointeja.
Kolmannekseen minua yhä edelleen huolestuttaa kirjakritiikkien väheneminen, etenkin lanukirjallisuudessa ja spefissä. Koen noloutta, että kritisoin kritiikkien vähenemistä, mutta en tee itse mitään asian eteen. En edelleenkään tee täällä varsinaisia kritiikkejä, vaan kutsun bloggauksiani lähinnä arvioinneiksi. Eivätkä ne aina ole varmaankaan kovin puolueettomiakaan, etenkin kun sattuu tuntemaan tavalla tahi toisella koko joukon kirjailijoita, etenkin spefin saralla. Mutta on edes jotakin näkyvyyttä. Isoin ongelma taitaa olla yhä se, etteivät ihmiset TIEDÄ mitä kaikkea ilmestyykään bestsellerien lisäksi. Miten sitä osaa kirjastossa tai kirjakaupassa kysyä kirjaa, jonka olemassaolosta ei tiedä?!
Neljännekseen sopivalla aasinsillalla... Ilman blogistaniaa minäkin olen kohtuullisen pihalla mitä kaikkea ilmestyykään, mikä kirja kerää blogisavuja, mikä on in, hot, pop ja rock.

Joten tässä sitä ollaan. En tiedä paljonko ehdin lukea ja blogata, sillä lähes kokonainen vuosi apurahakirjailijana päättyi ja olen taas sorvin ääressä kustannustoimittajana. Olen kaivannut sitäkin ja kaikkea hienoa onkin taas tulossa!

Uusia julkaisuja ei ole nyt ihan justiinsa näkyvillä. Tuorein on novelli "Tivoli Tuska" Osuuskumman antologiassa Sirkus Synkkä. Työn alla on kaikenlaista, mutta etenkin viime vuosi oli monesta syystä aika raskas. Yhtenä näkyvimpänä muutoksena varmasti se, että erosin Osuuskumma-osuuskunnasta syksyllä 2018.

Morren maailma siirtyi osuuskunta Lilithin hellään huomaan huhtikuussa 2018. Käytännössä asiakkaille muutos ei näy juuri mitenkään; kommunikointi ja työjutut yhä suoraan minun kauttani, kuten ennenkin. Minä taas pääsen vähemmällä byrokratialla noin muuten. Asiakkaille on tietysti myös se etu, että Lilithistä löytyy taittajia, kääntäjiä, graafikkoja jne.

Loitsu 2 vuotta
Blogitaukoni aikana perheemme on kasvanut peräti kahdella karvaisella jäsenellä. Alkuvuodesta 2017 meille tuli toinen pitkäkarvainen colliepoika Loitsu, joka on jo ehtinyt nuoreksi aikuiseksi köllieksi. Velho ja Loitsu ovat maailman parhaat ergonomiapäällikköt ja kaverukset. Kahden koiran touhuja on kerta kaikkisen kiva seurata; ihminen ei koskaan korvaa täysin lajitoveria.


Blogitauon aikana hevosharrastus otti myös entistä enemmän tulta alleen. Ja syksyllä 2018 tilanne päätyi muutaman mutkan kautta siihen, että jo hyvin nuoresta asti kytenyt haave omasta hevosesta – ja nimenomaan islanninhevosesta – konkretisoitui. Marraskuussa klip klop, hevonen on pop ja Simlir, eli Simppa, kopsutteli elämääni. Simlir tarkoittaa jättiläistä, ja pian 10-vuotias ruunapoika onkin islanninhevoseksi iso: säkäkorkeus arvioilta n. 148 cm.
Käytännön syistä Simppa ei asu meillä kotona, vaan läheisellä tallilla isossa pihatossa. Simppa ja pihatto pitävät huolta työkyvystäni. Opin näinä vuosina huomaamaan myös sen, että istumatyö todella käy selän päälle. En viihdy kuntosaleilla (kokeiltu on kymmeniä kertoja), mutta ratsastus ja tallityöt lantahommineen tekevät oikein hyvää.

Notta hengissä siis ollaan. En uskalla luvata mitään bloggaustahtia tahi haasteita tai muuta sellaista. Koetan päivittää blogin ja omat tiedot ajantasalle ja ehkä päivittää ulkoasua muutenkin johonkin suuntaan. Mutta ennen kaikkea koetan lukea ja kuunnella äänikirjoja enemmän. Viime vuonna saldo oli vaivaiset reilut 20 kirjaa. Jumitin niin pahasti Mustan tornin ja mustan vuoden parissa muutenkin. Jospa nyt siis paremmalla onnella, suotuisimmilla tuulilla.

4. tammikuuta 2019

Syksyn 2018 ja kevään 2019 kirjat

Yksi bloggaamattomuuden huonoja puolia on se, etten tiedä mitä kirjamaailmassa tapahtuu. Mitä ilmestyy nyt? Mitä luetaan? Mikä on in, hot ja pop? Totta kai alalla olevana tulee pidettyä silmiä auki jonkin verran, mutta varsinkin viime syksy meni melkoisessa sumussa monistakin syistä, niin olen pihalla kuin lumiukko.
Niinpä siis härkää sarvesta ja katalogien perkuuseen! Tätä olenkin kaivannut. Mennään kustantamojärjestyksessä ja sulkuihin olen laittanut ilmestymisajan, jos sellainen on. Lista ei ole takuulla täysin kattava, enkä takuulla ehdi lukea kaikkia tänä enkä ehkä ensikään vuonna. Mutta joskus...

Art House / Jalava / Tietosanoma

Herman Geijer: Kriisit, katastrofit ja maailmanloput (toukokuu 2019)
12 tapaa varautua kaikenlaisiin globaaleihin katastrofeihin – ja ehkä myös zombeihin. Spefikirjailijan ja ehkä -lukijankin mielikuvitusta kutkuttava opus.

Marika Riikonen & Päivi Haanpää (toim.): Tusina (elokuu 2018)
12 novellin kokoelma nuorille. Mukana monta arvostamaani kirjailijaa. Ainoastaan kansikuvan väärä tavutus pikkuisen nyppii, mutta ei anneta sen häiritä.

Brandon Sanderson: Ajan sankari (joulukuu 2018)
Usvasyntyinen-fantasiatrilogian kolmas osa. Ensimmäinen (Viimeinen valtakunta) on jo hyllyssä, joskin lukemattomana. Toinen osa (Ylenemisen kaivo) odottaa vielä kirjakaupassa. Tätä on sen verran paljon kehuttu, että kutkuttaa kyllä.

Lars Wilderäng: Tähtisade (heinäkuu 2018) ja Tähtipöly (lokakuu 2018)
Ruotsalaisen dystooppisen scifitrilogian toinen ja kolmas osa. Ostin miehelle joululahjaksi sen ensimmäisen (Tähtikirkas), mutta en ole itse ehtinyt sitä vielä lukea. Mutta ylipäätään kiinnostaa spefi muualta kuin Briteistä, Jenkeistä ym.

Aula & co.

Katariina Heikkilä: Punainen nyrkki (tammikuu 2019)
Kotimaista fantasiaa, jossa on ilmeisesti realistinen ja tulevaisuuteen sijoittuva ote. Tarinassa neljä naista pitävät koossa jonkinlaista liittovaltiota. Naiset ovat kotoisin maista, joissa naisten asema ei ilmeisemmin ole kovin kaksinen. Kuulostaa siis hiukan fantastiselta Atwoodilta. Pitää tutustua!

Bazar

Bergsveinn Birgisson: Musta viikinki (huhtikuu 2019)
Tietokirja mystisestä, 800-luvulla eläneestä viikinki Geimurd Heljarskinnistä. Miksi häntä ei haluta muistaa eikä hänestä ole saagoja?

Gummerus


Päivi Alasalmi: Riivatut (lokakuu 2018)
Alasalmelta kauhuhenkinen romaani. Halkean innosta!! Tämä ehdottomasti lukuun. Alasalmi on yksi suosikkejani muutenkin.


Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (maaliskuu 2019)
Käärmeiden kaupunki oli niin tolkuttoman hieno teos. Ja tottahan Ikuisesti, siskoni kuuluu lukulistalle. Kelttiläisistä mytologioista ammentava fantasiateos. Juu!

Ville Hytönen: Luumun polte (helmikuu 2019)
Maagisrealistinen, erotiikalla höystetty tarina epäsuhtaisesta parista Balkanilta. Kuulostaa jännittävältä ja kutkuttavalta.

Erin Kelly: Älä jää pimeään (maaliskuu 2019)
Brittiläinen romaani pariskunnasta, jossa nainen meni väkivaltaisen kohtauksen väliin. Se vaikuttaa pariskunnan elämään vielä 15 vuotta myöhemmin. Kehen kannattaa luottaa? Kenen sanaa uskoa? Kuulosti aika kiehtovalta jutulta.

Niina Mero: Englantilainen romanssi (helmikuu 2019)
Esikoisteos, joka yhdistelee synkemmällä vivahdeella Bridget Jonesia, Kotiopettajattaren romaania ja Downton Abbeyta. Kuulostaa mukavan viihdyttävältä.

Minna Rytisalo: Rouva C. (syyskuu 2018)
Romaani Minna Canthista. Miten voisin olla kiinnostumatta?

Erika Vik: Nefrin tytär (lokakuu 2018)
Kaksoisauringot-trilogia on päässyt viimeiseen osaansa. Kaksi edellistä (Hän sanoi nimekseen Aleia, Seleesian näkijä) ovatkin tuttuja (pitäisikin blogata koko sarjasta), Nefrin tytär ei. Vikillä on omaleimainen juttunsa, jonka parissa viihtyy vallan mainiosti.

Into

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa (syyskuu 2018)
Miten täällä on pärjäilty kautta historian? Minusta on hienoa, että yhä enemmän tulee tietokirjoja tavisten arjesta menneiltä vuosisadoilta!

Johnny Kniga

Petri Silas: Alexi Laiho – kitara, kaaos ja kontrolli (huhtikuu 2019)
Fanityttö poksahtaa ihan justiinsa!! Alexi ei ole paljoa elämästään julkisuudessa avautunut. Olen ollut intohimoinen Children of Bodom -fani yhtyeen alkutaipaleelta asti, yli 20 vuotta siis. Joten on selvääkin selvempää, että tämä päätyy hyllyyni niin pian kuin vain mahdollista.

Karisto

Anu Holopainen: Sydänhengitystä (lokakuu 2018)
Aborttia käsittelevä romaani herättää monestakin syystä mielenkiintoni. Luotan ilman muuta Holopaisen taitoon käsitellä asiaa tyylillä, lukijaansa luottaen.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä (lokakuu 2018)
Kepeä viihderomaani Anneli Kannolta on varmasti tosiaan kevyt, vaan ei tyhjäpäistä huttua. Tottahan tämä täytyy katsastaa.

Like

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (maaliskuu 2019)
Kerrostalo, joka on joskus ollut kaupungin ylpeys, on nykyään ongelmalähiö. Miten siellä pärjäävät valkoiset heteromiehet ja vahvat naiset? Luvassa mustaa huumoriakin, sehän passaa.

J. Pekka Mäkelä: Hunan (2018)
Finlandia-ehdokkaaksikin päässyt Hunan kuulostaa kerrassaan kiehtovalta. 2. maailmansota Kiinasta käsin katsottuna ei ole niitä tutuimpia näkökulmia.

Katja Törmänen: Karhun morsian (2018)
Viikinkiaikaan kurottava romaani kahdesta naisesta ja kaiken yllä lepää Karhun kirous. Mitä tapahtuu, jos lähdettäminen ei onnistu ja Karhu vaatii omansa?

Minerva

Britt Karin Larsen: Finnskogen, elämän kehto (syyskuu 2018)
1800-luvulle sijoittuva tarina metsäsuomalaisista Ruotsin ja Norjan rajametsistä. Epäilyttävät metsäsuomalaiset ovat säädyttömiä pakanoita, jotka kylpevätkin alasti saunoiksi kutsumissaan huoneissa!

Sonia Paloahde: Aavistus (tammikuu 2019)
Psykologiseksi trilleriksi luonnehdittu esikoisromaani introvertista Paulasta, joka muuttaa kotiapulaiseksi parhaan ystävänsä Samuelin ja tämän seurapiirikuningatarvaimonsa luo. Hommat alkavat mennä oudoksi ja murha on luvassa. Mutta kuka on syyllinen?

S. N. Pires: Karhunkiertäjä (elokuu 2018)
Fantasiatarina hyljeksitystä pojasta, joka hakee hyväksyntää karhunkaatoon lähtemällä kaikista varoituksista huolimatta. Esikoisteos, joka pitää toki katsastaa.

Osuuskumma

Osuuskumman kevät 2019 sisältää kirjoja, jotka olen jo käsikirjoitusvaiheessa lukenut. Ja tietenkin ne ovat kaikki vallan loistavia, kuinkas muuten!

Taru Kumara-Moisio: Taniwha (toukokuu 2019)
Kiehtova tarina vie suomalaisperheen matkassa Uuteen-Seelantiin, jossa kuviot menevätkin hiukan uusiksi...

J. S. Meresmaa: Lintuhäkin muotoinen soittorasia (helmikuu 2019)
Raapalekokoelma pitää mielen vireänä ja mielikuvituksen käynnissä!

Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki (helmikuu 2019)
Tätä olen myös kustannustoimittanut. Minun makuuni Nupposen kenties hienoin romaani, jossa häivähdyksiä Murakamista, Krohnista ja Hoegista – hienolla pippuriripauksella erotiikkaa. Bloggaan tästä aivan varmasti!

Otava

Magdalena Hai: Kolmas sisar – Royamen aikakirjat 1 (heinäkuu 2018)
Maggiksen uusi fantasiasarja, jonka pariin sormet syyhysivät jo kaaaauan ennen sen ilmestymistäkin. Mutta se on luvussani NYT.

Pirjo Hassinen: Parit (elokuu 2018)
Leena todistaa kahden perheen hajoamista; toista ensin 1930-luvulla, toista myöhemmin 2000-luvulla. Mitä siitä opitaan vai opitaanko mitään?
Tällainen "vertailu" vuosikymmenten (ja saman kokijan, eri ikävaiheessa vain) välillä kiehtoo!

Robin Hobb: Narrin salamurhaaja (syyskuu 2018) ja Narrin vaellus (maaliskuu 2019)
Ah!! Näkijän taru -sarja saa jatkoa, joka vihdoin suomennetaan. Pitäisi kyllä lukea Näkijän taru uusiksi ennen tähän tarttumista. Muistan vain sen, että siinä oli mahtavat henkilöhahmot ja tarina oli niin hyvä, että koirakin aikanaan tuhosi yhden osan...

Kaj Korkea-aho ja Ted Forström: Zoo! Sydänkohtauksia (syyskuu 2018)
Luin jo edeltävän osan, Viraalit nerot, ja olin tikahtua. Näemmä 8. luokkalaisten tissi-pieru-huumori puree minuunkin. Kirja on jo meillä, mutta odotan kiltisti lapselta vuoroani. Edellisen osan kun luin röyhkeästi ennen paketoimista...

Mirkka Lappalainen: Pohjoisen noidat (lokakuu 2018)
Noituutta koskevat tietokirjat kelpaavat minulle aina. Ja kun Lappalainen kirjoittaa niin riivatun hyvin vieläpä, niin täytyyhän tämä saada hyppysiin.

Sami Makkonen: Kalevala (helmikuu 2019)
Sarjakuvaromaanitulkinta Kalevalasta. Synkkää fantasiaa luvassa. Kansikuvakin jo houkuttaa!

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet (helmikuu 2019)
Esikoisromaani 1920-luvulla elävästä sisukkaasta pohjalaisnaisesta, joka jää yksin pirttiä pitämään miehen lähdettyä livohkaan Amerikkaan.

Michelle Obama: Minun tarinani (marraskuu 2018)
Kirja päätyi minulle joulupukilta ja kyllähän ihastelemani viisaan naisen muistelmat kelpaavat vallan hyvin!

Helena Waris: Vedenkehrääjä (syyskuu 2018)
Luin jo Linnunsitojan ja ihastuin Saziin huomattavan paljon. Niinpä tämä löytyykin jo hyllystäni ja odottaa kiihkeästi omaa vuoroaan.

Siltala

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen (elokuu 2018)
Meille tämä hankittiin jo ilmestymispäivänä. Mies luki ensin, sitten poika. Minä jumitin Mustan tornin parissa, mutta pian on tämän vuoro! Ei minua Kimin elämä juuri kiinnosta, mutta Hotakainen kirjoittajana ei voi muuta kuin onnistua!

Aki Ollikainen: Pastoraali (elokuu 2018)
Vaikka Musta satu ei ollutkaan niin vakuuttava kuin Nälkävuosi, niin kyllähän tämäkin pitää lukea. Maalaisidylliä, jota varjostavat synkät pilvet...

Tammi

Marko Hautala: Leväluhta (syyskuu 2018)
Lisää niitä odotettuja kirjoja, jotka ovat jääneet Mustan tornin jalkoihin. On hyllyssä ja odottaa vuoroaan. Olen niin paljon pitänyt Hautalan kirjoista, että odotukset ovat tämänkin suhteen korkealla. Mikäs siinä on ollessa Marko-sedän peloteltavana!

Stephen ja Owen King: Ruususen uni (2018)
Odottaa vuoroaan hyllyssä. Haiskahtaa itselle vähän velvollisuudelta eikä tästä ole kuulunut paljoa kehujakaan. Luettavahan tämä kumminkin on.

Terhi Tarkiainen: Pure mua (2018)
Oikeastaan haluan vain nostaa tämän esiin, sillä kuuntelin tämän äänikirjana. Oikein mukavaa vampyyriviihdettä aikuiseen makuun.

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar (huhtikuu 2019)
Koska Kaarnatuuli oli niin pirun hieno! Elinan surmakin on vielä lukematta, mutta totta maar tämäkin pistetään muistiin.

Teos

Rosa Meriläinen: Virhe (helmikuu 2019)
Kun 1900-luvun alun seurapiirilemmikki rakastuu vallankumousjohtajaan, niin ei seurauksilta voida välttyä. Mutta mitä kaikkea se maksaakaan Ella Stewenille?

Marjo Katriina Saarinen: Jälki (helmikuu 2019)
Riidan ja sovun päätteeksi Marionin miesystävä katoaa. Noin vain. Poliisi on vaitonainen. Mitä ihmettä on tapahtunut?

WSOY

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (2018)
Eeppistä, kotimaista fantasiaa, joka voitti Finlandia Juniorinkin. Täytyyhän tämä lukea. Semminkin, kun en ole vielä saanut aikaiseksi lukea Enorantaa yhtään. Argh!

Katja Kettu: Rose on poissa (2018)
Minnesotassa Eetu havahtuu siihen, että Rose on poissa. Poissa on myös yhtäkkiä 35 vuotta. Tytär Lempi on liian valkoinen reservaatissa, liian intiaani sen ulkopuolella. Kuulostaa perhanan kiehtovalta!

Liane Moriaty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (kesäkuu 2019)
Hurahdin tuossa taannoin Moriatyn kirjoihin. Ne toimivat äänikirjoina vallan mainiosti! Sopivan kepeää, silti koukuttavan terävää. Ei ylimääräistä siirappia minun makuuni.

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä (2018)
Kreetalaismummo Agave löytää vuohipolulta ulkomaalaisen naisen, joka ei muista miten ja mistä on vuoriston pikkukylään päätynyt. Kuulostaa kiehtovalta, etenkin kreetalainen miljöö kiinnostaa.

J. R. R. Tolkien, Christopher Tolkien (toim.), Alan Lee (kuv.): Gondolinin tuho (huhtikuu 2019)
Suhtautuisin muuten varauksella näihin postuumeihin, toimitettuihin julkaisuihin, mutta kun Húrinin lasten tarina oli niin perhanan upea, niin täytyy tämäkin lukea!

C. J. Tudor: Liitu-ukko (2018)
Ostin tämän miehelle joululahjaksi, kun tätä mainostettiin pirskatin pelottavana. Mies ei ole vielä lukenut ja minullakin muuta jonossa, mutta uteloittaahan tämä.

No huhhuh! Olipahan urakka kahlata lukuisat katalogit läpi. Mutta olenpahan taas viisaampi ja vähän enemmän kartalla. Pidätän jyrkästi oikeuden lukea myös tämän listan ulkopuolelta, olla lukematta näitä kaikkia, lukea vielä vanhempia kirjoja – ja oikeastaan lukea (ja ehkä blogatakin) mitä lystään.
Arvostelukappaleita en edelleenkään aio ottaa vastaan. Ei tule painehia :)

31. joulukuuta 2018

Stephen King: Musta torni -sarja (1982/1992 – 2004/2006)

The Dark Tower -serie

Suomennos: Kari Salminen
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: ihan liikaa
Mistä minulle: oma ostos (sekin vielä)

Musta torni -sarja:
Revolverimies
Kolme korttia pakasta
Joutomaa

Velho
(Tuulen avain – ilmestyi viimeisen osan julkaisun jälkeen 2012, en lukenut enkä lue)
Callan sudet
Susannan laulu
Musta torni

Tein sillee tyhmästi, että menin lupaamaan vuoden 2017 lopussa, että luen Kingin Musta torni -sarjan. Olihan se nyt niin kovasti noloa, etten ollut sitä lukenut. Kyse on kuitenkin (tykkäsin tahi en) Kingin pääteoksesta, joka sitoo yhteen hänen tuotantoaan merkittävällä tavalla.
Pitkäaikaiset lukijani muistanevatkin, että tätä yritelmää on ollut aiemminkin, mutta nyt päätin, että sisulla loppuun asti, prkl.

Ja kyllä se otti koville. Voi pojat ja tytöt ja kaikki muutkin sentään! Minulta meni tähän viattomaan pikkulupaukseen koko helkutin vuosi 2018. Käytännössä en oikein lukenut muuta enkä juuri kuunnellutkaan. En voinut antaa itselleni lupaa sellaiseen, koska muuten pelkäsin tämän urakan tyssähtävän siihen.

En arvioi nyt jokaista kirjaa erikseen ja muutenkin luonnehdin mieltymystäni tämän suhteen hyvin yleisluontoisesti. Tässä bloggauksessa on varmasti kuitenkin juonipaljastuksia, joten jos et ole lukenut sarjaa ja kaikesta huolimatta haluat tehdä niin, niin... no... Juonipaljastuksia on.

Juoni. Roland Deschain -niminen heppu koettaa löytää tietään Mustaan torniin jossakin toisessa todellisuudessa. Kuten kunnon fantsutarinassa, on tässäkin hänellä mukana oma joukkonsa, ka-tet. Joukkoon kuuluu Eddie, Susannah (ja hänen muut persoonansa), Jake ja Oi. Ka-tet sekoilee pitkin toista todellisuutta. Matkan eteneminen on hidasta ja täynnä sivupolkuja. Ei niin mahdottomasti, mutta kun tuo riivatun King tuhlaa sivutolkulla aikaa tylsään jaaritteluun aiheen sivusta, vierestä, takaa tai edestä. Viimeisessäkin osassa ties kuinka monta sivua puhuttiin peurojen nylkemisestä ja nahkavaatteiden tekemisestä enkä todellakaan tajunnut, miksi moinen vääntäminen oli tarpeen. Callan sudet -kirjassa niitä helkutin susia sai odottaa about 750 sivua ja viimeiset 50 sivua harpottiin rymistellen ja se sitten siitä.
Tämä jaarittelu oli se, mikä uhkasi nujertaa pienen Morren ihan totaalisesti. En. Vain. Meinannut. Jaksaa. Juoni ei kiinnostanut ihan niin paljoa.

Henkilöt. Kaikkein eniten pidin Eddiestä. Jostakin syystä tuo newyorkilaisnarkkari 1980-luvulta oli minun makuuni kaikkein eniten. Eddien tarinassa viihdyin parhaiten ja loppuvaiheessa ei voinut välttyä kyyneliltä.
Jake oli pikkuvanha penska, josta en niin välittänyt.
Susannah/Odetta/Detta/Mia jäi etäiseksi. Dettassa oli mukavasti ytyä, vaikka nainen vähän toistikin itseään.
Oi oli oikein sympaattinen mäyriäinen, jonka uskollisuus oli kovin liikuttavaa.
Roland. Jäi etäiseksi hänkin, mutta jotenkin perustellummin kuin Susannah. Roland viehätti kuitenkin kaikesta huolimatta. Hänessä oli särmää. Jotain samaa kuin Clint Eastwoodissa Hyvät, pahat ja rumat -elokuvassa.

Maailma. Hyvinkin kiehtova. Fallout-pelisarjaan perehtyneet pääsevät luultavasti erittäin hyvin maailmaan sisälle. Olen varma, että pelin tekijät ovat Mustan torninsa lukeneet. Kyseessä on siis jonkinlainen synkän fantastinen, western-henkinen ja samalla dystooppinen maailma. Hyvin tekninen ja toisaalta hyvinkin maalaishenkinen.

Muuta. Kaikesta nihkeästä jupinastani huolimatta Mustassa tornissa oli paljon hyvää. Se on oikeastaan vielä raivostuttavampaa, koska se olisi noussut minusta paremmin esiin, jos tätä olisi oikeasti tiivistetty ihan reilulla kädellä. Mutta kuitenkin.
Ihastelin mm. sanontoja. "Pitkiä päiviä ja miellyttäviä öitä.", "– – sanon kiitoksia, sai" ja "Minä en tapa aseellani. Hän joka tappaa aseellaan on unohtanut isänsä kasvot." jne. Ne luovat todella hienoa, omanlaistaan tunnelmaa.
Pidin yksittäisistä pienistä tarinoista, kuten Susan Delagon tarinasta, o'riza-lautasten tarinasta ja Eddien tarinasta.
Pidin lopusta, vaikka niitä oli kaksi ja vaikka toinen loppu oli niin älyttömän lohduton.
En tietenkään voi olla arvostamatta sitä valtavaa työtä, mikä tämän koko sarjan eteen on tehty ja ennen kaikkea sen sidosteisuutta niin moneen muuhun tarinaan. (Sen sijaan en pitänyt Kingin itsensä tunkemisesta tarinaan, vaikka hän sitä perusteleekin. Hölmöä.)

Kokonaisuus jäi kuitenkin raskaasti pettymyksen puolelle. Olisin halunnut pitää tästä. Musta torni -sarjalla oli kaikki edellytykset, jotta se olisi voinut nousta suosikkieni joukkoon: synkkää fantasiaa Stephen Kingiltä – mikä muka voisi mennä pieleen?! Melkein kaikki.
Mustalla tornilla on kuitenkin vakaa ja laaja fanikunta. Sarjan kohtalohan oli suorastaan vaakalaudalla Kingin onnettomuuden jälkeen (joka sekin on päässyt tähän tarinaan, huoh...). Oma puoliskoni urheasti luki tämän, ties monennenko kerran, kanssani. Häneltä kului hommaan ehkä pari kuukautta, jos niinkään kauaa. Minä tarvoin suossa hampaat irvessä. Mutta nyt se on tehty. Ensi vuonna en ota mitään kirjahaastetta. Tämä oli tässä.

-----

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Morren maailma -blogi palaa tauolta? Ehkä!! En halua lupailla kauheasti, mutta on ollut orpoa. Kaikkein kauheinta on se, etten tahdo muistaa mitä olen lukenut, kun en ole blogannut (vanhenemisellahan ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa)! Ja olihan tämä kivaa pitkästä aikaa paukutella ajatuksiaan tuttuun blogiin.
Koetan tässä päivittää kuulumisiani, niitäkin piisaa monenlaisia :)
Mutta sitä ennen toivotan teille pitkiä päiviä, miellyttäviä öitä ja oikein kirjavaa vuotta 2019! Sanon kiitoksia.

27. joulukuuta 2016

Morre pitkälle, pitkälle tauolle

Rakkaat lukijat, on tullut aika.

Kuten huomaatte ja olette useaan otteeseen lukeneet, kitisen jatkuvasti ettei bloggaamiselle ole ollut aikaa. Aikaa itsessään on toki vaikka mihin, mutta bloggaaminen on tippunut prioriteeteissani alas. Liian alas. Edelle ovat kirineet työni kustannustoimittajana ja siihen liittyvät yrityshommat, oma kirjoittaminen, Osuuskumma, harrastukset, perhe...

Morren maailma -kirjablogi perustettiin syksyllä 2007 ensin Vuodatus-palvelimelle, josta se
myöhemmin siirtyi lyhytaikaisen WordPress-alustan jälkeen tänne Bloggerille (siksi alkupään päiväykset eivät ole vuodelta 2007). Lähes 10 vuotta bloggasin joskus vähemmän aktiivisti, mutta kuitenkin aika aktiivisti.

Kirjabloggauksia ehätti syntyä lähes 600 kpl ja siihen päälle satunnaisia hölötyksiä. Vuosiin mahtui erilaisia haasteita, Blogistania-palkintohetkiä, Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto vuonna 2011, arvontoja, yhteistyötä eri tahojen kanssa... Vaikka mitä!

Morren maailma -kirjablogi on vahvasti edesauttanut uraani kirjamaailmassa ja on varmasti omalta osaltaan auttanut kustannustoimitusta kaipaavia asiakkaita luokseni. Morren maailma on ollut ja on oleva hyvin, hyvin tärkeä osa elämääni.

Nyt on kuitenkin tullut aika sanoa näkemiin. En halua kirjoittaa puolivillaisia, hätäisesti kyhättyjä arvioita kirjoista, jotka luin kuukausia sitten. Se ei ole reilua ketään kohtaan. Kirjabloggaamisesta alkoi muodostua iso stressin aihe, jonka huomasin vaikuttavan jopa lukuhalukkuuteeni. En uskaltanut tarttua uuteen kirjaan, koska tympi ajatus siitä etten ehtisi siitäkään bloggaamaan. Ja tässä vaiheessa katsoin tärkeäksi vetää pelin poikki. Ei näin.

Mutta! Tarkkana nyt! Sanoin näkemiin – en hyvästi. Nimittäin en kyllä uskalla sanoa, että Morren maailma -kirjablogi loppuu. Se jää vain tauolle. Pitkälle, pitkälle tauolle. Ehkä joskus palaan kirjoittamaan kirja-arvioita? Onhan tämä sen verran koukuttavaa kuitenkin. Ja ehkä joskus prioriteetit taas vaihtuvat – mene ja tiedä.

Toisekseen... Morren maailma -yrityksen kotisivuilla alkaa ensi vuonna ilmestyä blogi, jossa mennään Kusti kertoo -sarjan hengessä vahvasti. Kirjoitan kirjoittamisesta, kustannustoimittamisesta, kustannustoimittamistani kirjoista, kirja-alasta jne. Varsinaiseksi kirjablogiksi sitä ei voi sanoa eikä siellä ilmesty kirja-arvioita.
Bloggaaminen on kuitenkin nykyään yrittäjälle tärkeä kanava. Tämän blogin olen halunnut pitää erossa yrityksestäni niin pitkälti kuin se on ollut mahdollista.

Kannattaa siis seurata kotisivuja ja Facebook-sivujani. Ne eivät kuole eikä hiljene! Jos lukemisiani tahtoo seurata, niin Goodreads-sivuni on hyvä paikka siihen. En minä nyt lukemista lopeta, jestas! Nyt joululomallakin olen ahminut jo kuusi kirjaa muutamassa päivässä, kun sain tämän päätöksen synnytettyä.


Kiitos, rakkaat lukijani! Kiitos kaikista näistä vuosista ja yhteisistä lukuhetkistä. Sanokaamme näkemiin, vaan ei hyvästi! (Eikä pahasti.)