11. maaliskuuta 2020

Hän tunsi ärtyvänsä

Tällä kertaa haluan kirjoittaa teille rakennetoistosta. Käsittelen aina yhtä esimerkkiä kerrallaan, jottei tuppaa liian paljon asiaa kerralla.

Toisto – melkeinpä mikä tahansa toisto – on jossakin määrin makuasia. Ei voi sanoa vedenpitävästi että kahdeksan kertaa sama asia ei häiritse, mutta yhdeksäs on liikaa. Toiston määrän häiritsevyys on tekstikohtaista monellakin tapaa.

Häiritsevyys riippuu tekstin pituudesta; novellissa asiat pistävät silmään nopeammin kuin 800-sivuisessa eepoksessa.
Häiritsevyys riippuu myös tekstin muusta kulkemisesta; jos teksti vetää hyvin, ei lukija ehdi kiinnittää huomiota toistoihin.
Häiritsevyys riippuu tietenkin myös lukijasta; toista ärsyttää heti, toinen kuittaa asian maneerina, kolmas ei tajua mistä puhutaan. Jonkun silmään tarttuu tietyt asiat, mutta ei toiset.


Tänään otan esille useinkin silmiini hyppäävän hän tunsi -rakenteen ja hän huomasi/tajusi kuinka -rakenteen.


Hän tunsi silmiensä kostuvan.
Hän tunsi sydämensä pampailevan.
Hän tunsi jännittyvänsä.

Simppa tunsi hermostuvansa.
Velho tunsi ärtyvänsä.
Loitsu tunsi häntänsä heiluvan.

Hän huomasi kuinka kyyneeleet alkoivat vieriä hänen poskilleen.
Hän tajusi, kuinka lujaa hänen sydämensä sykki.

En halua sanoa, etteikö näitä saisi koskaan käyttää. Ei, ei, ei. Joskus sitä vain todellakin täytyy korostaa, kuinka tunsi sydämensä pamppailevan ja toisinaan sitä vain äkkiä huomaa poskiensa olevan kyynelissä.

Tunsi-rakenteensa on vain useimmiten kyse huomaamatta tulleesta tavasta kirjoittaa ja siitä, että kirjoittaja selittää asiaa vielä itselleenkin. Rakenteessa on vain se vika, että se etäännyttää lukijaa henkilöstä liikaa. Tapahtumien henkilö tulee lähemmäs lukijaa, kun ei ole välissä turhaa rautalankaa.
Hänen silmänsä kostuivat.
Hänen sydämensä pamppaili.
Hän jännittyi.

Simppa hermostui.
Velho ärtyi.
Loitsun häntä heilui.

Huomasi/tajusi-rakenteessa on sama asia. Se on useimmiten (ei aina!) vain turhaa rautalankaa lukijalle. Asiat voi kirjoittaa suoremminkin ellei tarkoitus ole syystä tai toisesta korostaa asian erityistä huomaamista. Kuinka usein se todella on tarpeen?
Kyyneleet alkoivat vieriä hänen poskilleen.
Hänen sydämensä sykki lujaa.

Erityisen huomaamisen tarve voi kuitenkin olla esimerkiksi tällaisissa yhteyksissä:
Morre huomasi, kuinka onnellinen olikaan.
Tässä voisi ajatella, että Morre on oivaltanut, että onni onkin lähempänä kuin hän oli huomannutkaan.

Morre tajusi, kuinka kurainen olikaan.
Hups! Sitä on vissiin ryykätty sisälle jalkoja ja housunlahkeita putsaamatta? Jos tässä kohdin olisi vain: Morre oli kurainen, niin pois jäisi sävy äkillisestä tajuamisesta. Ikään kuin Morre olisi tahallaan tullut sisälle kuraisine kamppeineen.

Eli toisiaan huomaaminen ja tajuaminen ovat ehdottomasti tarpeen.

 Käy läpi tekstisi. Onko sinulla näitä rakenteita? Ovatko ne tekstissäsi tarpeellisia?

2 kommenttia:

  1. Tähän lisään visuaalisen ihmisen näköaistitoiston. "Hän näki etäällä keltaisen talon." --> "Etäällä pilkotti keltainen talo." :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!
      Tosin näkemisessä (ja kuulemisessa) pitää ottaa huomioon se, että kerrotaanko asia lukijalle tarinan henkilön tietämättä. Etäällä saattoi pilkottaa keltainen talo, mutta näkikö henkilö sitä? Sen sijaan "Hän näki etäällä keltaisen talon" kertoo, että tarinan henkilö näki talon.

      Poista