16. syyskuuta 2016

Arthur C. Clarke: 2001 avaruusseikkailu (1968 / 1976)

2001: A Space Odyssey
Suomennos: Sakari Ahlbäck
Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 195
Mistä minulle: oma ostos

Lukumaratonkirjojen bloggaus jatkuu. Kuten huomaatte, näitä bloggauksia on nyt tullut tiiviiseen tahtiin. Hus pois nämä sydäntä painamasta!

2001 avaruusseikkailu valikoitui lukemistoon lähinnä siksi, että tämä osuu Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 35. kirjassa ollaan avaruudessa, ja myös Osuuskumman sataseen. Ja onhan tämä klassikko, jonka lukeminen kuuluu vähintään genreyleissivistykseen. Tiesin kyllä, että nyt koetellaan mukavuusalueeni rajoja, mutta sellaista pitää ajoittain tehdäkin.

Itse asiassa 2001 avaruusseikkailu ei ollut ihan niin tylsä kuin pelkäsin – tai ainakin näin jälkikäteen tuntuu siltä. En nyt mitenkään voi kuitenkaan sanoa lumoutuneeni. Tunnustan kyllä, että olen ison osan ehtinyt tästäkin tarinasta unohtaa. En tiedä, oliko ihan fiksua lukea tämä keskellä lukumaratonia.

Jotenkin odotin, että HAL 9000:ssa olisi ollut enemmän potkua siten, että se olisi jäänyt mieleeni.

Juuri tästä syystä pitäisi tehdä kunnon bloggaukset heti eikä kahden kuukauden päästä. Niinpä tämänkin bloggauksen hyöty ja ilo on about tasan nolla. Hei jee. Kiitos ja anteeksi.

15. syyskuuta 2016

Raimo E. Tikkanen: Yshaloon (2016)

Kustantamo: Reuna
Sivumäärä: 229
Mistä minulle: lahja pikkuveljeltä

Yshaloon on Raimo E. Tikkasen esikoisromaani, joka solahtaa fantasiascifin lajityyppiin. Tämänkin luin jo heinäkuussa lukumaratonilla. Ei minun suosikkini, mutta varsin kelpo teos.

Yshaloon kertoo Ymmark-nimisestä nuorukaisesta, joka päätyy yshaloonilaisten pariin. Hän koettaa tuoda kansalle uusia tapoja, mutta nämä eivät oikein innostu aiheesta. Niinpä Ymmark lopulta karkoitetaan ja hän päätyy meidän maailmaamme, jossa häntä luonnollisesti pidetään kummajaisena.

Romaani on vauhdikas ja täynnä monenmoisia käänteitä. Tästä olisi helposti saanut tuplaten pidemmän, jolloin sekä tapahtumien että henkilöiden kehittymiselle olisi jäänyt enemmän tilaa. Nyt molemmat puolet jäivät hiukan pintapuoliseksi juoksutukseksi. Ideassa sinänsä ei siis varsinaista vikaa, mutta tätä voisi kuvata myös laajaksi synopsikseksi.

14. syyskuuta 2016

Reijo Mäki: Pahan suudelma (1998)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 350 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos

Heinäkuinen lukumaraton käynnistyi Vareksella, joka on sarjan 10. osa. Hitaasti, mutta varmasti näitä tulee kahlattua. Enimmäkseen taidan lukea näitä ajankuvana kuin varsinaisena dekkarinautintona.

Pahan suudelmassa Vares selvittelee laiskanlaisesti kuristetun opiskelijatytön murhaa. Ei edes hävetä tunnustaa, etten muista tästä oikein yhtään mitään. Se tehnee koko bloggauksen varsin turhaksi, mutta onpahan nyt jotain lätisty. Ja kaipa tämä kertoo jotakin siitä, mitä Vares-kirjoista ajattelen.
Painovirheiden määrää olen näemmä heinäkuussa ällistellyt.

Miksi minä luen näitä?

13. syyskuuta 2016

Tiina Piilola: Taivaanmerkit (2016)

Kustantamo: S&S
Sivumäärä: 335 (e-kirja)
Mistä minulle: lukuaikapalvelu Book Beat

Kaipasin taannoin jotain oikein kevyttä ja hömppää. Tartuin Tiina Piilolan Taivaanmerkit-romaaniin, joka kertoo Emmasta, joka on hurahtanut kaikenmaailman henkisyysjuttuihin horoskoopeista äänimaljahoitoihin jne. Emmalla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa aina väitöskirjasta mustasukkaisuusdraamaan näyttelijämiehensä kanssa, joka pistää ystävyyssuhteet – ja melkein hengenkin – lujille.

Kaipasin hömppää. Sainko sitä? Totta totisesti. Tätä annosta riittää varmasti vielä ensi vuoden puolellekin.
Yliannostuksen puolelle meni. Minulla on hömpän kanssa vähän alhainen toleranssi ja tämä oli liian tuhti annos. Aluksi minulla oli Emman toilailujen kanssa ihan hupaisaa, mutta jo noin sadan sivun jälkeen alkoi riittää. En kuitenkaan halunnut jättää kirjaa kesken, vaan vähän väkisin se tuli vietyä loppuun.

Minua häiritsi homman epäuskottavuus. Emma ampui niin kovaa ja korkealta yli. Se ei enää tuntunut siis vain kärjistetyltä, vaan oikeasti turhalta yliampumiselta. Pointti olisi tullut vähemmälläkin selväksi.
Sen verran on kumminkin kiitettävä kirjailijaa, että hän onnistui kuitenkin säilyttämään varsin kunnioittavan asenteen näitä uskomushoitoja kohtaan. Kirjailija ei sortunut ivaamaan, arvostelemaan ja ylimielisesti osoittelemaan sormella. Loppusanoma on ikään kuin se, että tietyssä vaiheissa uskomushoidoista voi olla kokijalleen jotain iloa, mutta vakavissa tapauksissa on syytä mennä lääkärille.

Ikäväkseni silmiin pisti lukuisat lyöntivirheet ja pari reilua editointimokaa, kun lause on aloittanut jotain muuta ja sitten päätykin sanomaan toista. Tällaiset jättävät vähän huolittelemattoman ja hätäisen maun suuhun.

Taivaanmerkit on siis superhömppää kaipaavan ihmisen kirja. Annostellaan varovasti.

12. syyskuuta 2016

Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008 / 2008)

The Hunger Games
Suomennos: Helene Bützow
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 389 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos

Nälkäpeli nähdään tässä blogissa nyt toistamiseen, sillä aiemman arvion kirjoitti Lari.

Olihan äitimuorinkin taivuttava tämä lukemaan, kun lapsi niin jämäkästi suositteli. Jos 12-vuotias poika ahmii jonkun kirjasarjan sellaista kyytiä, niin täytyyhän siihen perehtyä itsekin!

Myönnän olleeni vähän ennakkoluuloinen. Harry Pottereiden ym. vastaavien aika olisi minulta jo ohi enkä enää hurahda tällaisiin (sanoo nainen, joka vain muutama vuosi sitten hurahti Sookie-kirjoihin...).

Nälkäpeli viihdyttikin yllättävän hyvin! En voi sanoa varsinaisesti hurahtaneeni, mutta viihdyin erinomaisesti ja lukaisen muutkin osat kunhan tästä taas joudan. Juoniasetelma (jota en nyt tässä sen kummemmin kertaa, sen verran tunnettu juttu tämä taitaa olla) oli hieno, enkä ihan kaikkea arvannut etukäteen.

Ihastelin tässä myös minäkertojan preesensiä. Se oli hyvä osoitus siitä, kuinka lukija imaistaan mukaan tapahtumiin. Koska toimintaa oli niin paljon, Katnissin ei tarvinnut selitellä itseään ja omia tekemisiään kömpelöllä tavalla.
Myös suomennoksen sujuvuus miellytti ja oli taitavaa, vaikka aikataulu on varmasti ollut tiukka.

Nälkäpeli-sarja osuu toimintaa kaipaavan dystopia-hermoon hyvin. Mikään hyvänmielenkirja tämä ei ole, vaan tarinassa on paljon synkkiä sävyjä – mutta myös toivoa ja sisua.

Nälkäpeli-sarja:
Nälkäpeli
Vihan liekit
Matkijanärhi

11. syyskuuta 2016

Jane Austen: Viisasteleva sydän (1818 / 1951)

Persuasion
Suomennos: Kristiina Kivivuori
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 311 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos

Tämä tarttui käteen oikeastaan ihan vain Helmet-haasteen vuoksi, jossa tämä sopii kohtaan 33. kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja. Sellainen Jane Austenin Viisasteleva sydän on.

Viisasteleva sydän ei ole niin tunnettu ja suosittu kuin Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet. Ymmärrän hyvin miksi. Tämä ei ole sitä parhainta Austenia.

Tarinan peruselementit ovat samat kuin em. teoksissa. Naimakauppoja koetetaan saada aikaan suunnassa jos toisessa, mutta kaikenlaisia väärinymmärryksiä sattuu. Anne ja Fredrik ovat olleet kihloissa, mutta Annen hienosteleva aatelissuku on painostanut Annen hylkäämään sulhon. Myöhemmin Fredrik palaa takaisin – ja onkin nyt hyvin haluttu naimakauppa...
Austen jatkaa edelleen vinoiluaan brittiläiselle tapakulttuurille ja seurapiirisäännöille.

Tietyllä tapaa Viisastelevassa sydämessä näkyy jo kaavamaisuus. Kepeyttä ei juuri ole ja sivuhenkilöt jäävät karikatyyrimäisiksi ja pinnallisiksi. Onhan Annen isässä, hienossa ja tärkeilevässä Walter Elliotissa, huumorin makua, mutta se menee jollakin tapaa jo epäuskottavuuden puolelle.

Ja kieli. En tiedä onko tämä Austenin omaa tapaa vai suomentajaa, mutta tällaiset virkkeet olivat suorastaan murhaavia:
"– – Joten haluaisin ehdottaa, sir Walter, että jos aikeistanne sattuisi leviämään huhuja – mitä ei ole syytä pitää mahdottomana, kun tiedämme, miten vaikeata on varjella ihmisten toimia ja aikeita toisten ihmisten huomiokyvyltä ja uteliaisuudelta; korkea asema näet vaatii omat veronsa; minä, John Shepherd, saisin pidetyksi salassa mitkä perheasiat hyvänsä, sillä minun hankkeitani ei kenenkään mielestä maksaisi vaivaa urkkia; mutta sir Walteria seuraavat katseet, joita on ehkä hyvin vaikea väistää; joten rohkenen sanoa, etten kovinkaan hämmästyisi, jos totuus pääsisi kaikesta varovaisuudestamme huolimatta huhuteitse imisten tietoon; ja siinä tapauksessa, kuten oli tarkoitukseni huomauttaa – sillä tarjokkaitahan epäilemättä ilmaantuu – siinä tapauksessa arvelisin, että kuka hyvänsä laivastomme varakkaasta päällystöstä olisi sangen huomionarvoinen henkilö; ja – pyytäisin vielä saada lisätä – minä voin saapua tänne kahdessa tunnissa milloin tahansa säästääkseni teiltä vastaamisen vaivan."
(s. 23–24)
Huhhuh!

Joka tapauksessa Viisasteleva sydän oli lukemisen arvoinen, kevyt ja viihdyttävä tarina. Heikoimmillaankin Jane Austen ylittää monet muut tämän päivän viihderomaanit.

10. syyskuuta 2016

Anu Holopainen: Matkalaiset (2012)

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 367
Mistä minulle: lahja

On aika tullut saattaa Syysmaa-sarja päätökseensä. Luin tämän tosin jo aikaa sitten ja nyt naputan vähän pikavauhtia näitä pitkään bloggaustaan odotelleita kirjoja blogiin. En vain ehdi enää blogata niin syvällisesti ja tiiviisti kuin haluaisin.

Oli miten oli, Syysmaan kanssa olen viettänyt monia hienoja hetkiä. Sain maistaa ajoittain sitä tunnetta, kun ensimmäistä kertaa hyvin nuorena luki jotain mukaansatempaavaa fantasiaa.
Niinpä päätösosalle paineet olivat suuret, ehkä jopa kohtuuttomat. Matkalaiset, Syysmaan 6. ja viimeinen osa, ei niitä odotuksia valitettavasti täyttänyt.

Matkalaiset jatkaa muutaman vuoden myöhemmin siitä mihin Varjoja jäi. Tutut hahmot ovat yhä karkoitettuja Punatertun kylästä. Yvana on kasvanut nuoreksi naiseksi ja tavallista ihmistä nopeammin kehittynyt Marrkah nuoreksi mieheksi. He haluavat elämältään jotain muuta kuin piileskelyä luolassa. Niinpä he aikovat matkata Kesämaahan, mutta matkaan tulee mutkia...

Ja mitä mutkia! Noin puoleen väliin kirja jatkaa mukavan tutulla Syysmaa-linjalla, mutta puolenvälin jälkeen marssitetaan esiin uusi maa, uusi kansa ja uusia tapoja, ja suunnitellaan maailmanvalloitusta. Tässä vaiheessa sarjaa? Ratkaisu oli todella hämmentävä. En pidä ideaa automaattisesti huonona, mutta se tuntui aika hölmöltä sarjan viimeisen kirjan puolivälissä. Loppukirja olikin sitten melkoista myllytystä, jotta asiat saatiin taputeltua loppuun asti kuta kuinkin kelvollisesti.

Syysmaa on kuitenkin sarjakokonaisuutena niin hieno, ettei tämä onnistunut jättämään voimakasta huonoa makua. Suosittelen lämpimästi koko sarjaa, etenkin nuorille naisille.

Syysmaa-sarja:
Matkalaiset