30. heinäkuuta 2016

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli (2016)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 516 (e-kirja)
Mistä minulle: oma ostos, lukuaikapalvelu

Haksahdin tässä taannoin Book Beat -lukuaikapalveluun ja koukkuun jäin. Tähdennettäköön, että ostan lukuaikaa omalla rahallani eikä Morren maailma -blogina (tai yrityksenäkään) liity asiaan mitenkään. Olen siis tavallinen maksava kuluttaja-asiakas.
Alun perin minun piti vain kokeilla ja nimenomaan äänikirjamoodissa. Lenkkeillessä kuuntelen nykyisin mieluummin kirjaa kuin musiikkia. "Jospa tekisi tuon mutkan vielä, kun luku ei ole lopussa..." – tehokasta. Joskin nyt näin kesällä lenkkeily vähän jäi ja nyt juoksen pokemonien perässä...
Mutta sitten hoksasin, että voihan niitä kirjoja lukeakin. (Ajatelkaa mikä älynväläys!) Ja niinpä tartuin Kristiina Vuoren Kaarnatuuleen. Voi juma!

Sitten Näkijän tyttären Vuoren kirjat eivät ole oikein onnistuneet valloittamaan minua. Mutta olen sinnikkäästi halunnut yrittää. Ja nyt se sitten palkittiin ihan urakalla. Pidin Kaarnatuulesta valtavasti!

Kaarnatuuli kertoo todellisesta historiallisesta henkilöstä. Valpuri Innamaa elää 1500-luvun alun Turussa ja miehensä teloituksen myötä uhkaa menettää kaiken. Mutta kovaluontoinen Valpuri ei anna periksi, vaikka tuohon aikaan naisyrittäjyys on ollut melkoisen paljon haastavampaa kuin nykyisin. Mukaan mahtuu niin rakkautta kuin himoakin, mutta voiko Valpuri saada kaiken?

Valpuri Innamaasta ei tiedetä paljoa, mutta Vuori on onnistunut herättämään hänet eloon hyvin. Tarinaa kertoo Valpuri itse ja ainakin minuun se toimi todella hyvin. Sain Valpurista elävän, todentuntuisen ja niin aidon kuvan, että en muista vastaavaa onnistumista vähään aikaan lukeneeni.

Ja jälleen ihanaa on se, että Vuori (vaiko Valpuri itse?) onnistuu yllättämään. Valpurin elämä ei etene historiallisten kirjojen kaavan mukaan, vaan mukaan mahtuu mutkaa jos jonkinlaista. Valpurin persoona aiheuttaa omat ongelmansa, mutta on hänellä huonoa tuuriakin. Paikoitellen tuntui siltä, että sydän suorastaan särkyy. Valitan, että kuvailuni jää näin epämääräiseksi, mutta en suin surminkaan halua pilata lukunautintoanne.

Kaarnatuuli on historiallisten romaanien ystävälle takuuvarma nautinto. Suosittelen tätä myös lukijoille, jotka kaipaavat vahvan henkilön tarinaa, joka kuitenkin kulkee omia polkujaan. Tämä ei ole perinteinen voimaantumistarina.

Tämä sopii myös Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja. En toki ole varma, oliko Valpuri Innamaa ensimmäinen porvaritoimia tehnyt nainen, mutta varmasti yksi ensimmäisiä sen alan naispioneereja.

28. heinäkuuta 2016

Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö (1974 / 2009)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 386
Mistä minulle: oma ostos

Kaksi vuosilukua otsikossa johtuu siitä, että lukemani versio on kirjailijan itsensä uudistama laitos, joka julkaistiin vuonna 2009.

Pahoittelen jo etukäteen ankeaa ja ehkä jopa nuivaa bloggaustani, mutta tämä oli varsin pitkäveteinen lukukokemus. Luin tätä romaania ehkä noin 4-5 kuukautta. Ei vaan pudonnut, ei sitten millään.

Aatelisneito, porvaristyttö kertoo kahdesta naisesta 1500-luvun Turun seudulla: kipakasta Ursula Särkilahdesta (porvaristyttö) ja löysemmästä Margareeta Vaasasta (aatelisneito). Ja näiden neitosten ongelmallisista rakkauksista tarina sitten kertoo.
Jokseenkin pääsi hämmentämään, ettei näiden kahden naisen tarinat oikein kommentoineet kunnolla toisiaan. Ursula ja Margareetta kyllä kohtasivat, mutta eivät varsinaisesti kohdanneet tarinallisesti. En tajunnut ja rehellisesti sanottuna en kunnolla muistakaan.

Alanko olla liian vanha näille? Vai liian nirso? Vai onko tämä uudistamisestaan huolimatta liian 70-lukulainen rakkausromaani minun makuuni? Ei aavistustakaan, mutta minun makuuni tämä oli liian kevyt, liian ennalta-arvattava, liian raiskauspitoinen ja jotenkin... eeeäääähhhh.

Mutta ihan parasta hupia oli alkupuolella oleva Ursulan isän, Niilo Pietarinpojan eli Kiukku-Nikun, kuvaus:
Kiukku-Niku rakasti riitelemistä. Hänellä oli jokaisessa raastuvan istunnossa ainakin kaksi riitajuttua ja muutama pahoinpitelysyyte. Sellaisen katsottiin lisäävän miehen mainetta ja kunniaa. Mitä arvostetumpi mies, sitä enemmän hän nuiji lähimmäisiään, ja papit ja lautamiehet olivat siinä touhussa kaikkein ahkerimpia. Oli vain kaksi asiaa joista miehen maine meni, niin ettei häntä voitu hyväksyä todistajaksi tai lautamieheksi: väärä todistus tai toisen rajapyykkien siirtäminen. Sellaiset vääryydet eivät tulleet Kiukku-Nikun mieleen. Hän oli kunnian mies: mukiloi niin miehiä kuin naisia, mutta rehellinen, se oli tärkeintä.
Jos Kiukku-Niku ei saanut kunnon riitaa aikaan kenenkään mun kanssa, hän joi päänsä täyteen hyvää turkulaista olutta ja marssi lankonsa luo Luostarinkadulle. Siellä hän oli aina mahdikas ja voiton puolella, sillä pormestarin lanko Niilo Jönsinpoika oli vain suutari vaikkakin naimisissa Kaarina Kirveen sisarpuolen kanssa. Pormestari Niilo Pietarinpoika ja suutari Niilo Jönsinpoika vihasivat toisiaan syvästi, ja heidän tapansa oli sellainen, että ensin ehtinyt löi niin lujaa kuin jaksoi ja toinen vastasi jos pystyi. Sitten kummallakin oli mustelma, jota mennä näyttämään todistajille, ja syyte voitiin panna raastupaan entisten jatkoksi. Sillä lailla kumpikin sai mainetta.
(s. 29-30)

Joten oli tässä hetkensä.

Ehkä seuraavaksi kumminkin jotain tuoreempaa Utriota?

27. heinäkuuta 2016

Anu Holopainen: Varjoja (2011)

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 270
Mistä minulle: oma ostos

Syysmaa-projektini on ollut pitkä, mutta en voi sanoa vaivalloiseksi. Sujuvaa luettavaahan tämä on ollut, enkä lainkaan kadu sarjan ostamista hyllyyni.

Sarjan viides osa, Varjoja, on nimensä mukaisesti synkkä ja täynnä varjoja. Se on kuitenkin yksi Syysmaa-sarjan parhaimmista osista. Luin tämän jo lähes kaksi kuukautta sitten ja muistan erityisen hyvin sen turvallisuuden tunteen, kun kirjaa luin. Turvakirja, se on jotain leppoisaa, luotettavaa ja antaa jonkinlaisen pehmeän säväyksen lapsuusvuosista, vaikka tämä ei lapsuusaikojeni kirja olekaan. Samaan on kyennyt vain Eddingsin Belgarionit (ihan aito lapsuuskirjani) ja J. K. Rowlingin Harry Potterit.

Varjoja kuvaa Punatertun kylän elämää, jonne ovat saapuneet Yölaaksosta kotoisin oleva Kolmisointu ja raskaana oleva, Yölaaksoon eksynyt ja sieltä paennut Lorana. Lorana käy läheiseksi etenkin paineiden alla olevan Zaran kanssa ja tunnelma Punatertun kylässä muuttuu yhä ahdistavammaksi. Lopulta joidenkin pitää jopa paeta.

Erityisesti tämä ahdistava tunnelma ja Zaran muutos ovat minusta hienosti toteutettu. Pidin siitä, ettei elo Punatertussa ja Villipihlajan huomassa olekaan vain autuutta ja onnea. Ei se uskonto itsessään, vaan ne ihmiset. Tavallaan tämä on hyvin ajankohtainen kirja nytkin...

Pidin kovasti myös Merkinosin ja Adairan suhteen kehittymisestä, joka toi etäisesti mieleen J. S. Meresmaan Mifonki-sarjasta Danten ja Ardisin suhteen. Nämä suhteet eivät ole sinällään vertailukelpoisia (henkilöt ovat hyvin erilaisissa tilanteissa), mutta suhteissa ja niiden kehityksessä on jotain arkipäiväistä, tuttua ja todellista. Aikuismaista. Ei fantasiassa tarvitse olla vain teini-ikäisten ihastumisia, vaan nuortenkirjoissakin voidaan kosketella myös aikuisten parisuhteiden ongelmia (muutenkin kuin perheväkivallan kautta, mitä nuortenkirjoissa usein näkee).

Kaiken kaikkiaan Varjoja oli miellyttävä lukukokemus! Edelleen suosittelen tätä sarjaa myös aikuisille lukijoille. Syysmaa-sarjan teemat ovat monilta osin ajankohtaisia – ja iättömiä.

Liitän tämän myös Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja. Syysmaan fantasiamaailma on tulkintani mukaan keskiaikaistyyppinen, ja jollakin tapaa suloisen kaunis miljöö, jossa on niin upeita metsiä kuin tunnelmallisia pikkukaupunkejakin. Vaikka Syysmaan yhteiskunta ei vastaakaan ihannettani, olisi Syysmaa maailmana sellainen, jossa voisin kuvitella viihtyväni.

Syysmaa-sarja:
Varjoja
Matkalaiset

9. heinäkuuta 2016

Morren 2. lukumaraton 9.–10.7.2016

Tämähän on tietysti päätöntä. Minulla odottaa kuusi kirjaa bloggaamistaan, mutta nyt pitää ahnehtia lisää oikein urakalla.

Mutta täten lähden kirjabloggaajien lukumaratoniin 9.7. klo 23 alkaen. Maratonini siis päättyy huomenna klo 23.00

Päivitän tähän postaukseen ja Facebookiin fiiliksiäni. Tsekkaa myös Instagram @hanna_morre . En ole valinnut etukäteen mitään listaa mitä luen, summanmutikalla mennään!
Edellisessä maratonissani luin 1268 sivua. En tiedä rikkoontuuko ennätykseni. Samoilla säännöillä ja idealla kumminkin mennään:

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.

2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.

3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.

4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!

5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa.

6. Lukumaratonin hastagina somessa on #lukumaraton



klo 01:46:
Maraton alkoi siis klo 23.00 ja ajattelin lähteä kevyesti liikkeelle. Käteen tarttui Reijo Mäen Pahan suudelma, 10. Vares-kirja. Viime Vareksesta onkin aikaa. Hyvä alku ja sopivan huonot jutut. En voi olla ihmettelemättä painovirheiden ym. pikkumokien määrää. Juttu sinänsä vaikuttaa ihan tutulta Vares-tasolta ja pääsinkin puoliväliin asti.
Uni kumminkin vaatii nyt osansa. Klo 8. pistän herätyksen ja jatkan Vareksen parissa.

Repliikkien välimerkkikäytäntöä.


klo 10:24:
Heräsin tosiaan klo 8 ja luin Vareksen loppuun. Tarinana ihan jees, hyvää keskitasoa. En arvannut murhaajaa kuin vasta ihan sitten kun se oli ilmiselvää. Eniten ärsytti kirjan oikolukemattomuus; repliikkien välimerkit kuinka sattuu, parin sivuhenkilön nimet vaihtuivat kesken tarinan, osa juhlapyhistä (esim. vappu) kirjoitettu isolla jne. Liekö vain pokkaripainoksen moka?
Taukojumpan tarjosi Velho, joka oli käytettävä lenkillä. Lupasin perheelle, ettei lukumaraton vaikuta arkivelvollisuuksiin.
Seuraavaksi lukuun lähtee Raimo E. Tikkasen esikoisteos Yshaloon. Sain kirjan pikkuveljeltäni lahjaksi – ja kun semmoinen ihme tapahtuu, että veikka ostaa minulle kirjan, niin onhan se luettava pian!



klo 13:37:
Sain Yshaloonin luettua ukkosen jyristessä taustalla (muodostuuko ukkosesta Morren lukumaratonin tavaramerkki?) Laitoin pyykkiä koneeseen ja valitsin kolmanneksi kirjaksi ehdan scifiklassikon: Arthur C. Clarken: 2001 avaruusseikkailu.
Yshaloon meni fantasiascifin puolelle. Ei ihan vakuuttanut, mutta kelpo esikoinen. En oikein innostu noista sukurutsaviittauksista ja lopulta teoksesta jäi vähän kiireen tuntu. Mutta ainakin se oli ehdottomasti huolitellumpi kuin Pahan suudelma, ja jo siksikin miellyttävämpi lukukokemus.
Mutta nyt siis avaruuteen!



klo 17:48:
Ymmärrän sinänsä hyvin, miksi Arthur C. Clarken teos 2001 avaruusseikkailu on klassikko, mutta kyllä se melkoisen pitkäveteinen oli minun makuuni – anteeksi vain. Ei tarinassa itsessään mitään vikaa, mutta tempo oli turhan hidas ja perusteellinen.
Siispä kaipaan seuraavaksi jotain kevyempää, tutumpaa ja vähän hutumpaa, mutta ehdottoman hyvää. Harry Potter -sarja on blogissani jäänyt vähän vaiheeseen. Olen lukenut toki koko sarjan, mutta blogannut vain ykkösen (uusintalukukierros) ja Kuoleman varjelukset (ensimmäinen lukukierros). Joten jatketaan tuolla kakkoskierroksella, joka jäi jostain syystä ihan alkuunsa vuonna 2014. Nyt siis: J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Jostain syystä linkitys FB:n ja Twitterin välillä ei toimi. Siis siten, että Twitteriin tulevat FB-linkit eivät toimi. Olen pahoillani tästä ja selvitän asiaa mahdollisimman pian lukumaratonin jälkeen.


Ruoanlaittoa ja lukemista.


klo 22:03:
Ehtii ehtii. Salaisuuksien kammio (ihana!) loppui. Ehdin vielä vähän novelleja Anne Leinosen novellikokoelmasta Valkeita lankoja.
Maraton päättyy klo 23, joten palaan sitten päivittämään saldon!

Harry Potter -rakkautta


klo 23:03:
Ohi on! Anne Leinosen Valkeita lankoja -novellikokoelma jäi kesken, mutta toki luen sen loppuun näin maratonin jälkeen.
Juuri nyt silmissä sirisee, mutta kyllä oli mukava projekti. Uudestaan taas joskus!






Luettut kirjat:
Reijo Mäki: Vares –  Pahan suudelma (350 s.)
Raimo E. Tikkanen: Yshaloon (229 s.)
Arthur C. Clarke: 2001 – avaruusseikkailu (195 s.)
J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (365 s.)
Anne Leinonen: Valkeita lankoja (luettu 65 s.)
   novellit: Koiperhoset, Mestariseppä ja Rusakko

Yhteensä sivuja: 1204 s.
Aktiivista lukuaikaa: n. 17 tuntia (6 h nukkumista, n. 1 h muuta häsellystä)



Ihan mukava saavutus. Nukkua olisi voinut vähän vähemmänkin, jos olisin osannut jotenkin paremmin rytmittää vuorokauden. Mutta eihän tämä nyt niin vakavaa ole.

Koetan ensi viikon aikana päästä vihdoin kunnolla lomamoodiin. Josko sitten olisi aikaa taas kirjoittaa näistä (ja niistä muista vuoroaan odottavista) bloggaukset.
Eittämättä mietin, mikä on Morren maailman kirjablogin kohtalo syksyllä ja jatkossa. Bloggaaminen kun tahtoo jäädä kaiken muun jalkoihin. Jatkanko yleiskirjallista höpinää, bloggaanko vain joistakin kirjoista, teenkö jotain koosteita... Kusti kertoo -sarjaa jatkaisin niin mielelläni. Olisi paljon sanottavaa!
Mutta ehkä loma tuo viisautta ja höpisen kuulumisiani tarkemmin. Juuri nyt on vähän väsy, päässä harittaa (siis tavallista enemmän) ja huominen työpäivä (lukemista, ylläri!) kutsuu!