23. kesäkuuta 2016

Alexandre Dumas (nuor.): Kamelianainen (1848 / 1954)

La dame aux Camélias
Suomennos: Kyllikki Villa
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 253
Mistä minulle: oma ostos

Alexandre Dumasin (sen nuoremman, vaikka olenkin laittanut samaan asiasanaan molemmat Dumasit) Kamelianainen on roikkunut hyllyssäni pitkään lukemattomana "luen-sit-joskus"-kirjana, jonka ostin joskus divarista kun halvalla sai.
Kiitos HelMet-lukuhaasteen tämä tuli nyt vihdoin luetuksi haastekohtaan 38. Jossain päin kielletty kirja. HelMetin sivulla on kätevä Kiellettyjen kirjojen lukumaraton, joka kertoo Kamelianaisen olleen kielletty 1800-luvulla Englannissa, Ranskassa ja Italiassa, ja vielä 1950-luvulla Neuvostoliitossakin.

Kamelianainen on ehta klassikko, joka perustuu Dumasin omiin kokemuksiin. Tarina kertoo Armand Duvallista, joka on rakastunut Marguerite-nimiseen kurtisaaniin. Riipaiseva tarina päättyy Margueriten tuberkuloosin aiheuttamaan kuolemaan. Kamelianaisessa pohditaan etenkin seksuaalimoraalia, mutta myös luokkaerojen aiheuttamia paineita.
Teos on filmatisoitu lukuisia kertoja; esimerkiksi Moulin Rouge! on Kamelianaisen modernisoitu versio. Oopperana taas La Traviata (pitäisi päästä katsomaan!) kertoo Kamelianaisen tarinan.

Olin yllättynyt siitä, kuinka feministinen teos Kamelianainen on – aikalaisekseen! Ja miksi tämä on klassikko? Siksi, että se on edelleen kestänyt hyvin aikaa.
Tämä Margueriten puheenvuoro voisi olla hyvin 2010-luvultakin (s. 150):
"Sinä olit ainoa ihminen jonka seurassa uskoin heti voivani ajatella ja puhua vapaasti. Kaikki pyrkivät aina tarkkaan tutkimaan minunlaisteni tyttöjen joka ainoaa sanaa ja vetämään johtopäätöksiä kaikkein merkityksettömistäkin teoistamme. On luonnollista ettei meillä ole ystäviä. Meillä on itsekkäitä rakastajia, jotka tuhlaavat omaisuutensa ei suinkaan meihin, niin kuin he väittävät, vaan omaan turhamaisuuteensa.
Näiden miesten seurassa meidän tulee olla iloisia silloin kun he ovat hyvällä tuulella, hyvinvoipia silloin kun he haluavat syödä illallista ja skeptillisiä silloin kun hekin ovat. Meillä ei saa olla sydäntä, muutoin meille aletaan virnistellä ja menetämme arvomme.
Me emme kuulu itsellemme. Emme ole enää olentoja, olemme esineitä. Miesten itserakkaus asettaa meidät ensimmäiselle sijalle, mutta heidän arvoasteikossaan olemme viimeisinä. --"

Suosittelen Kamelianaista erityisesti miehille. Ihan vain toisenlaisen näkökulman saamiseksi.

21. kesäkuuta 2016

Marko Hautala: Torajyvät (2011)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 262
Mistä minulle: oma ostos

Marko Hautala on eittämättä tämän hetken kotimaisen kauhun kärkinimiä ja niinpä tartuin Torajyvät-romaaniin luottavaisena. Pidin erittäin paljon Unikoirasta ja Kuokkamummosta, mutta Torajyvät on näitä edellisiä ehkä vieläkin parempi. Vaikea sanoa. Joka tapauksessa olen hyvin vaikuttunut.

Spegelön saaressa on jotakin outoa ja uhkaavaa. Se ei johdu vain ikävästä perhedraamasta Jennin, Aaronin, Markuksen, Iinan ja Liisan välillä. Rantavedessä näkyy tuntemattomaa lajia olevia kuolleita kaloja. Saareen on kylvetty jyviä – torajyviä. Ja ne kantavat 1600-luvulta tähän päivään asti.

Torajyvissä ihailin suunnattomasti Hautalan tapaa rakentaa tunnelmaa henkilöiden välillä. Se suorastaan ritisi ja rätisi. Kaikki on niin todentuntuista, aitoa. Viha ja katkeruus tihkuvat rivien välistä, mutta silti sitä vain ymmärtää jokaisen henkilön ratkaisua. Miksi he ovat siinä.
Jenni on naimisissa vanhemman miehen, Aaronin kanssa. He ovat saarella katsomassa Aaronin aikuista poikaa, Markusta, joka on Jennin ex-poikaystävä ja nyttemmin aivovauriosta kärsivä. Nykyisin Markus seurustelee Iinan kanssa, joka on Jennin sisko. Liisa taas on Markuksen äiti ja siten myös Aaronin ex-vaimo. Soppaa on hämmentämässä Jennin ja Aaronin poika Miro, jolla on omat kommervenkkinsä.
Herkullista! Äkkiseltään kuulostaa ehkä Kauniit ja rohkeat -tyyppiseltä jutulta, mutta ei Hautala jää pelkkää ihmissuhdesoppaa keittelemään. En halua juonesta kertoa enempää, jotta lukunautinto säilyy muillakin.

Suosittelen Torajyviä etenkin kesäisiin iltoihin saaristossa. Torajyvät on myös sinun kirjasi, jos pidät historiallisista elementeistä ja psykologisesta kauhusta.

Nappaan tällä HelMet-lukuhaasteen kohdan 32. Kirjassa on myrsky.

19. kesäkuuta 2016

Deborah Levy: Uiden kotiin (2011 / 2016)

Swimming Home
Suomennos: Laura Vesanto
Kustantamo: Fabriikki
Sivumäärä: 144
Mistä minulle: oma ostos

Joskus viime syksynä jo innostuin mesenoimaan uutta Fabriikki-kustannusta, joka kääntää pienilevikkisempää kirjallisuutta. Pienkustantamotsemppaajana halusin kannattaa ideaa ja niinpä vastineeksi panoksestani sain kaksi kirjaa; tämän ja erään toisen, jota en ole vielä lukenut.

Deborah Levyn Uiden kotiin kuulosti myös varsin kiinnostavalta, sopivan omituiselta tarinalta, joka lähtee siitä kun Kitty päätyy erään huvilan uima-altaaseen ja rikkoo parin perheen lomaidyllin.
Harmikseni en kuitenkaan tarinasta pitänyt, enkä oikein tavoittanut sen jujua. Kannattaa kuitenkin käydä lukemassa vaikkapa Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogista toisenlainen näkemys.

Ehkä eniten harmitti se, että taustalla jylläsi aika odotetusti salasuhde, jonka ympärille kuvio kietoutui. Kitty oli kiinnostava naishahmo, mutta muissa hahmoissa menin jotenkin ihan sekaisin enkä saanut kenestäkään otetta.
(Nyt myös myönnän, että tämä lukemisesta on jo kuukausi aikaa, joten olen vielä enemmän pihalla.)

Suomennos oli minusta sujuva; mukava lukea ja tuntui, että suomentaja on tavoittanut kirjailijan äänen.
Sen sijaan useat taittomokat pistivät silmään; ylimääräisiä sisennyksiä, sisennyksien puuttumisia. Turhan usein oli myös pilkku livahtanut sitaatin sisäpuolelle ja välilyönti jäänyt tekemättä. Viimeistely on siis jäänyt tekemättä.

Deborah Levyn Uiden kotiin oli Booker-ehdokaskin, mutta ei kyllä ollut minun kirjani. Mutta nappaan tällä kuitenkin HelMet-lukuhaasteen kohdan 16. Et ole ikinä kuullut kirjasta. En todella ollut ennen kuin tämä tupsahti postilaatikkooni!