30. lokakuuta 2015

Lucius Shepard: Lohikäärmeen varjossa (1984–1988 / 1993)

The Scalehunter's Beautiful Daughter
The Man Who Painted the Dragon Griaule
Suomennos: Hanna Tarkka
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 147
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Lohikäärmeen varjossa valikoitui minulle luettavakseni ystävän vahvasta suosituksesta. "Tässä on paras lohikäärmetarina ikinä!" Ja tottahan se houkutti. Olenkin kaivannut pitkästä aikaa nimenomaan lohikäärmeisiin keskittyvää fantasiaa. Lohikäärmeethän ovat lempitaruolentojani, kuten monet teistä tietävätkin.

Tässä on kaksi pitkää novellia, jotka on valittu ilmeisesti eri kokoelmista. Mieleni minun tekevi hommata nämä kokoelmat englanniksi, jotta saisin tietää kiehtovasta Griaulesta kaiken.
Suomunhakkaajan kaunis tytär (The Scalehunter's Beautiful Daughter, 1988) on kokoelmasta The Ends of the Earth.
Mies joka maalasi lohikäärme Griaulen (The Man Who Painted the Dragon Griaule, 1984) on kokoelmasta The Jaguar Hunter.
Harmikseni tässä ei ollut mitään esi- tai jälkipuhetta, miksi juuri nämä novellit ja miksi ei enempää suomennettu. Molemmat tässä mainitut kokoelmat ovat voittaneet World Fantasy Awardin.

Suomunhakkaajan kaunis tytär on näistä kahdesta vaikuttavampi. Tarina kertoo ylpeästä, joskin hieman huikentelevaisesta Catherinesta, joka päätyy Griaulen sisään. Hän viettää siellä aikaansa vuosikymmeniä, nöyrtyy, ylpistyy, nöyrtyy – kasvaa ihmisenä... Tai sitten ei. Mahtavan, valtavan ja paikoilleen jähmetetyn Griaulen sisällä on ihan oma maailmansa ja Catherinella uskotaan olevan suuri tehtävä.
Tarina on ennen kaikkea Catherinen kasvutarina, mutta se ei etene totuttua kaavaa pitkin ja ole yllätyksetön.

Mies joka maalasi lohikäärme Griaulen jäi minulle etäisemmäksi, mutta en voi olla silti tunnustamatta sen taidokkuutta. Tarinassa kunnianhimoinen taidemaalari Meric yrittää toisella tapaa saada Griaulen hengiltä. Tunnusteettakoon, että koska tämän lukemisesta on jonkin aikaa, en muista novellista juuri mitään muuta kuin sen, että kerrontatyyli oli hyvä, mutta ei näemmä kovin muistijälkiä jättävä.

Ne, jotka hakevat perinteistä fantasiaa mahtavalla magialla, miekoilla ja taisteluilla höystettynä, pettyvät varmasti Lohikäärmeen varjossa -kokoelmaan. Mutta jos omalaatuinen, omaääninen ja vähän scifistisiä elementtejä sisältävä fantasiatarina kiehtoo, on tämä ehdottomasti hyvä valinta. Turhaan ei Shepardia näistä palkittu!

Kiitos, Mixu!

27. lokakuuta 2015

Kaj Korkea-aho: Paha kirja (2015)

Onda boken
Suomennos: Laura Beck
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 317
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Helsingin kirjamessuilla oli jälleen jo perinteeksi muodostunut lukupiiri. Olin mukana nyt kolmatta kertaa kirjabloggaajan roolissa ja nautin jälleen aivan tavattomasti! Lukupiirissä on hieno mahdollisuus saada uusia näkökulmia kirjaan ja rauhassa kuulla sen syntyprosessista ilman ympäröivää messuhälinää.

Tällä kertaa päädyin Kaj Korkea-ahon Paha kirja -romaania käsittelevään lukupiiriin. Olin innoissani, sillä kirja vaikutti juuri mukavan kutkuttavalta kauhulta. Etukäteen jännitin hiukan lukupiirin kaksikielisyyttä (sillä Korkea-aho on ruotsinkielinen ja teoksen alkukieli on ruotsi), sillä ruotsini on vaipunut unholaan lähes täysin. Jännitys oli kumminkin siltä osin ihan turhaa. Kielet vaihtuivat sujuvasti ja enimmäkseen puhuttiin suomea. Sitä paitsi ymmärsin enemmän ruotsiakin, mitä olisin osannut odottaa – tai ainakin luulen ymmärtäneeni...

Paha kirja kertoo kirjallisuudenprofessori Mickel Backmanista, kahdesta opiskelijakaveruksesta Pasi Maarsista ja Calle Hollenderista – sekä 1920-luvulla eläneestä runoilijasta Leander Granlundista, jonka runokokoelmaa ei koskaan julkaistu ja joka aiheutti järjetöntä kuolemaa. Tapahtumamiljöönä on Turku – ja ennen kaikkea opiskelijoiden Turku, Åbo Akademi.

Lukupiirissäkin todettiin, että Paha kirja on ennen kaikkea jätettyjen miesten tarina. Siitä on aivan turha silti hakea sovinismia, vaan se puhuu jättämisen ja hylkäämisen kokemuksista. Jättäjinä eivät pelkästään ole naiset, vaan lisäksi kustantamo, yhteiskunta, ystävä, perhe ja suku, yliopisto – ja tietyllä tapaa myös koko ympäröivä maailma.
Vahvimmillaan romaani on kertoessaan Mickelin ja Myrnan tarinaa. Kirjailija pelkäsi tämän teeman jääneen muiden varjoon, mutta en ainakaan itse kokenut niin.
Paha kirja on aikalaisromaani, jossa on minusta samoja teemoja kuin Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -kirjassa, mutta tiiviimmin.

Hiukan yllättäen huomasin, että lukupiirissä minä taisin olla ainut, joka luki tätä kauhuromaanina. Kirjailija itse ja kustantajakin taisi olla hämmästynyt siitä. Annoin lämpimän kannustukseni Korkea-aholle jatkaa rohkeammin kauhun parissa. Hän osaa tehdä sen hyvin hienovireisesti. Paha kirja oli minusta parempi kuin Tummempaa tuolla puolen, ja vaikka se sisälsi vähemmän kauhuelementtejä, en silti pitänyt tätä pettymyksenä edes lajimääritelmäni suhteen.
Jäin käsitykseen, että ruotsiksi tätä on aseteltu enemmän trillerin lajityyppiin!

Ilahduin myös tavattomasti siitä, että Paha kirja täytti ne odotukset, jotka jäivät lunastamatta Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhilta. Tässä puhuttiin oikeasti kirjallisuudesta, kirjallisuuden opiskelusta ja oli hiukkasen romantiikkaakin. Mietinkin, että paljonko ei-kirjallisuutta opiskellut saa tästä irti? Meneekö jotkut jutut ohitse? Ilmeisesti ainakaan yliopistolla ja kielisyydellä ei ole vaikutusta – hihittelin pienille ja tutuille ilmiöille ja piikeille antaumuksella.


Paha kirja on hyvä kirja. Ei tässä oikein muuta voi sanoa. En tiedä paljonko lukupiiri vaikutti lukukokemukseni syventämiseen. Oli mukavaa osallistua monipuoliseen (ja -kieliseen) keskusteluun ja hoksata kirjasta uusia näkökulmia. Erityisen kiinnostavaa oli tuo aiemmin mainitsemani trillerinä markkinointi ruotsinkielisenä. Olisi jännää tutustua enemmän siihen, paljonko kieliero Suomessa näkyy juurikin tällaisissa asioissa!

Kirjamessut ovat ohitse, mutta kokemukset ja muistot säilyvät. Kannustan lämpimästi osallistumaan näihin lukupiireihin – ihan vaikka kirja ei niin järin paljon kiinnostaisikaan. Ties vaikka saisi kipinän!

Kiitos Helsingin kirjamessujen organisaatiolle, kirjailija Kaj Korkea-aholle, kustantajalle Schildts & Söderströmiltä, ja Otavalle suomenkielisestä arvostelukappaleesta.

21. lokakuuta 2015

Morren ja Larin Helsingin kirjamessutärpit

Kirjaihmisen jouluaatto! Nimittäin Helsingin kirjamessut alkavat huomenna. Ja tottahan minäkin olen paikalla, kuinkas muuten.

Tänä vuonna pitkä messuviikonloppuni ei alakaan ihan kirjamessuilta, vaan olen Aavetaajuudella. Jaa missä? Torstaina alkaa Morre Aavetaajuudella -palvelu. Olen Suomen spefiaaleimmassa kirjakaupassa Helsingin Kalliossa tavattavissa klo 13–17. Kanssani voi tulla juttelemaan kirjoittamisesta, kustannustoimituksesta, kirjallisuudesta, arvostelupalvelusta, tyhjän paperin kammosta... Mistä vaan! Tai voi vain tulla tutustumaan minuun, jos palveluni kiinnostavat, mutta et ole varma, olenko minä oikea tyyppi juuri sinun tekstillesi. Aikaa ei tarvitse varata, mihinkään ei sitouduta ja tämä on täysin ilmaista. Aavetaajuuden löydät osoitteesta Kustaankatu 1. Tapahtumalla on myös FB-sivut.

No mutta sitten perjantaista alkaen minut voi bongata messuiltakin. Kaljuni on melko hyvä tunniste, joten tulkaa vain nykimään hihasta, jos minut näette jossakin. Minulla on aina aikaa vaihtaa sananen kirjaystävien kanssa.
Messuohjelmavinkkieni numero yksi on tietysti hyvin Osuuskummallinen. Osuuskumman löydät osaltolta 6e138 – on muuten ihastuttavan näppärästi Wine Cornerin kupeessa. Samallahan on loistava tilaisuus tutustua kolmeen muuhun laadukkaaseen pienkustantamoon: Haamuun, Reunaan ja Robustokseen. Muistisääntö: kummia, haamuja ja kaksi kovaa ärrää!

Älkääkä unohtako lukupiirejä! Minä olen mukana rupattelemassa lauantaina klo 16 Kaj Korkea-ahon Pahasta kirjasta, joka nimestään huolimatta on hyvä. Mukaan mahtuu vielä!

Nyt asiaan eikä vatuloida (tämä on nyt ihan virallisestikin hyväksytty sana!) enempää:

Torstai eli Huisan Kiinnostavat Ohjelmat Joiden Missaaminen Ottaa Morrea Pannuun

10.15: Vaikea toinen kirja?
Kullervo

10.30: Rakkaudesta genreen
Katri Vala

11.30: Varjoja menneisyyydestä – historiallinen kauhu
Sibelius

12.00: Nuori mieli hajalla: mitä nuorille kuuluu nyt?
Louhi

12.00: Pyöveli – Anneli Kanto
Wine Corner

13.00: Mitä mieltä Suomessa saa olla?
Mika Waltari

14.00: Väkivaltakulttuurin perintö – väkivallan kunnia ja häpeä
Eino Leino

14.00: Kavereita nolla
Louhi

14.30: Suomimytologia fantasiassa
Sibelius


Perjantai eli Ohjelmat Joita Morre Saattaa Ehtiä Näkemään

10.15: Sateenkaaren kirjo
Kullervo

12.00: Piikojen valtakunta – nainen, työ ja perhe 1600- ja 1700-luvuilla
Eino Leino

12.00: Eettinen syöminen nyt ja tulevaisuudessa
Mika Waltari

12.30: Oneiron – Laura Lindstedt
Mika Waltari

13.00: Historian viettelys
Aino

14.00: Onko pakko olla seksikäs?
Louhi

15.00: Kustantamon kulisseissa
Kullervo

17.30: Nälkäpelien ja outolintujen yhteiskunnat – miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuuksia?
Louhi


Lauantai eli Ohjelmat Joita Morre Ei Viipottaessaan Ehdi Kumminkaan Katsoa

10.30: Suomen kirjailijaliitto esittää: ideasta kirjaksi
Takauma

11.00: Parnasson kirjallisuuskeskustelu
Kullervo

14.00: Kirjailijan ja kirjallisuuden asema Venäjällä
Aino

15.00: Ihon alaiset – Anu Holopainen
Louhi

15.30: Aikamme monta islamia
Eino Leino

16.00: Lukupiiri: Kaj Korkea-aho: Onda boken / Paha kirja
Morre kirjabloggaajana


16.00: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula
Louhi

17.00: Sähkökirjojen tilauspalvelu – ratkaisu sähkökirjamarkkinan kasvuun Suomessa?
Kullervo

Sunnuntai eli Jaksaa Jaksaa

10.30: Suomen kirjailijaliitto esittää: fantasiaa, luonnonsuojelua ja kasvukipuja
Takauma

11.00: Pienkustantajan profiili – kirjat ja tekijät marginaalissa
Sibelius

Morre esiintyy

13.00: Uskonnon ja tieteen myytit
Aino

13.00: Onko virolainen (ja suomalainen) kirjallisuus pientä kirjallisuutta?
Kullervo

14.00: Karun toiminnan fantasiakirjallisuutta – Sergei Lukjanenko
Kullervo

14.30: Perkele – Joonas Konstig
Katri Vala

15.30: Suomen kirjailijaliitto esittää: kauhu suomalaisessa kirjallisuudessa
Takauma

Puhhuijaa! On siinä viipotusta. Mutta ei tässä vielä kaikki! Bonuksena tänä vuonna
Larin – 11 vuotta – messuvinkit kommentteineen!

PERJANTAI
10.30: Jarkko Ruutu – Jumalainen näytelmä
Aleksis Kivi
Kun Selänteen elämäkerta tehtiin, seuraavaksi vuorossa on Jarkko Ruutu.
Mielestäni hiton kova pelaaja juuri NHL pääsyn takia, elämäkertaa voisi katsastaa minkälainen se on vaikka muuten en ole lukenut yhtään elämäkertaa.

13.00: Tubecon – tubettajien kuka kukin on 2015
Louhi
Kiinnostaako tubettaminen vai kiinnostaako tubettajat?
Uskon että tämä kirjatapahtuma on sinulle sitten, meikäläinen ainakin lähtee katsomaan, minkälainen on youtube-heimon raamattu.
Olet onnekas jos olet diggannut näistä seuraavista kanavista: IlariPro, Amppurulaa, TheSunnysVlog, Timo Wilderness ja Wildeem ovat paikalla keskustelemassa, valitettavasti  tiedän näistä vain kaksi.

17.00: Putin tulee kylään – Venäjän politiikan hurjimmat vitsit
Kirjakahvila
Politiikka. Ja vielä Venäjän. Politiikka on aina vakava asia, kai. Luulenpa, että vitsit kelpaa mainiosti parantaakseen maailmaa.

(Lauantaille ei löytynyt vaativaan makuun mitään, luotamme inspiraatioon.)

SUNNUNTAI
12.00: Tatu ja Patu -ilmiö
Aleksis Kivi
Kovana Tatu ja Patu fanina täytyy nähdä, miten Tatu ja Patu tulivat kuuluisiksi ja mitä tulee tapahtumaan jouluna.
Tatu ja Patu faneille, kirjaimellisesti.

12.00: Viivi ja Wagner 18 & Sian vuodet 2000–2001
Kirjakahvila
Valitettavasti samaan aikaan Viivi ja Wagner jatkaa elämäänsä ja Jubakin katsoo pariskunnan historiaa, miten hekin tuli kuuluisiksi.
Uutta odotetaan paljon nimittäin mun mielestä uudet ovat nyt juuri parhaita, röh!

Messuilla nähdään!!

17. lokakuuta 2015

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto (2015)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 286 (e-kirja)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Päivi Alasalmen uutuusromaani jatkaa Joenjoen laulusta tutun Soruian tarinaa. Eletään 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia asuu Matten vaimona – sen saman miehen, jota aiheettomasti syytettiin Kaukomielen pahoinpitelystä. Joenjoen laulussa Kaukomieli jätti raskaana olevan Soruian. Nyt Soruia on saanut poikalapsen, Moretin,  ja Kaukomieli palaa takaisin – eikä ihan yksin.

Pajulinnun huuto oli vaikuttavampi kuin edeltäjänsä. Siten myös pidin tästä huomattavasti paljon enemmän. Tässäkin Soruia itse kertoo tarinaansa, mutta nyt se ei häirinnyt lainkaan. Jännä ilmiö. En käsitä, miksi se otti Joenjoen laulussa niin koville.

Soruian ja Matten avioliiton kuvaus kiinnosti tässä paljon. Soruia tarjoutui Mattelle vaimoksi, koska he molemmat ovat tavallaan viallisia. Soruia oli pirkkalaisen matkaan karannut, isättömän lapsen äiti. Matte taas rikoksesta tuomittu, siittämään kykenemättömäksi todettu yrmy mies. Soruian vuoksi Matte kokee kärsineensä – eikä hän anna Soruian unohtaa sitä. Mutta kärsivällisyys kannattaa.

Ihastelin myös sitä, kuinka Kaukomieli on muuttunut. Ihan luonnollista, kun näkökulma on Soruian ja se mitä heidän välillään on tapahtunut, vaikuttaa asiaan. Alasalmi ei sorru tekemään Kaukomielestä tyystin ällöttävää ja pahista, vaan jotakin houkuttelevaa välillä miehessä pilkahtaa. Moretista Kaukomieli ei ole kiinnostunut, miehellä on muuta mielessään. Hän antaa Soruialle punaisen kankaan – huikeaa symboliikkaa ja seurauksia! Se oli lukijana mukava käänne.

Soruia on tuonut – tai kokee tuoneensa – kyläänsä paljon pahaa. Kaukomielen mukana saapuu innokas saarnamies Tuomas, joka haluaa käännyttää saamelaiset oikeaan uskoon. Käännytys on aggressiivista ja täytyy tunnustaa, että pidin Tuomasta vähän turhan mustavalkoisena henkilöhahmona. Hänestä olisi saanut enemmänkin irti syventämällä ja pehmentämällä häntä.

Eniten rakastin Pajulinnun huudossa luontokuvausta. Se oli kaunista, maagista ja istui tarinaan ja Soruian maailmankuvaan niin luontevasti. Soruia todella elää ja hengittää luonnon rytmin mukaan.

Jään odottamaan tälle jatkoa. Sitä jotenkin tuntuisi olevan luvassa.

Pajulinnun huudon ovat lukeneet myös:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Lukukausi

10. lokakuuta 2015

Stephen King: Anteeksi, oikea numero (1993 / 2000)

Painajaisia ja unikuvia -novellikokoelman 2. osa
Nightmares and Dreamscapes
Suomennos: Heikki Karjalainen
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 431
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Stephen Kingin novellikokoelma Anteeksi, oikea numero sisältää seuraavat novellit:
Sadekausi (Rainy Season)
Uljas ratsuni (My Pretty Pony)
Anteeksi, oikea numero (Sorry, Right Number)
Kello kymmenen ihmiset (The Ten O'Clock People)
Esikaupunkielämää (Crouch End)
Talo Vaahterakadulla (The House on Maple Street)
Viides neljännes (The Fifth Quarter)
Tohtorin tapaus (The Doctor's Case)
Umneyn viimeinen juttu (Umney's Last Case)
Katse pallossa (Head Down)
Brooklynin elokuu (Brooklyn August, runo)
Huomautukset (Notes)
Kerjäläinen ja timantti (The Beggar and the Diamond)


Kokoelma edustaa herran tuotantoa varsin hyvin – siellä hittejä ja huteja, kolahduksia ja nukutuksia. Osa on taatusti makukysymyksiä, niin kuin aina novellikokoelmissa, mutta kyllä minä joitakin ihmettelin ihan vilpittömästi. Esim. aivan liian pitkä Katse pallossa, joka oli baseball-selostusta. Mitä ihmettä se teki tässä kokoelmassa? Myönnän, etten ole baseballin, tai ylipäätään urheilun ystävä, mutta jotain rajaa.
Uljas ratsuni käsitteli aikaa. Se on aihe, joka saa aina aivoni nyrjähtämään. Joskus se on ihan mukavaa, mutta tällä kertaa jäi sellainen "mitä hemmettiä minä oikein juuri luin?!" -olo.

En myöskään oikein lämmennyt Brooklynin elokuu -runolle.

Mutta siirrytäänpä niihin parempiin.
Kokoelman niminovelli, Anteeksi, oikea numero, on varsinainen helmi. Ehkä tänä päivänä jo vähän kliseinen juttu mystisestä puhelusta, jonka perheenäiti vastaanottaa, mutta kumminkin. Juttu on varsin hyytävä. Vinkeää on myös se, että King on kirjoittanut sen elokuvakäsikirjoituksen muotoon, jossa selitetään kuvakulmat ym. Se oli yllättävän tehokasta!

Avausnovelli Sadekausi ei ole Kingin parhaita, mutta kuka muu muka (*sic*) voisi kirjoittaa uskottavasti pientä kaupunkia piinaavasta rupikonnasateesta, joka iskee joka seitsemäs vuosi. Novelli ei ole edes mikään hassunhauska tarina, vaan oikeasti iljettävä juttu.

Kello kymmenen ihmiset novellin idea on vinkeä. Vain tupakoinnin lopettamista yrittäneet ihmiset näkevät maapalloamme hallitsevat avaruusolennot. Harmi, että novelli oli vähän turhan venytetty makuuni, mutta jännäriaineksia siinä oli.

Talo Vaahterakadulla oli yksi suosikeistani. Tarinassa perheen lapset löytävät keinon päästä eroon häijystä isäpuolesta. Ihastelin sitä, kuinka King osaa kuvata perhessä vallitsevaa ahdistavaa tunnelmaa varsinaisiin yksityiskohtiin menemättä ja niillä mässäilemättä.

Esikaupunkielämää lienee Kingin ainoa Cthulhu-aiheinen novelli. Eikä yhtään hassumpi sellainen. Novelli kuulostaa Kingiltä, eikä H. P. Lovecraftilta, mikä on tietysti vain hyvä asia.

Anteeksi, oikea numero on siis oikein viihdyttävä kokoelma. Valitsin sen vähän sellaiseksi turvalukemiseksi tämän syksyn myllerryksien keskelle. On kiva, kun on kirjailija, jonka vanhaan tuotantoon voi luottaa.

1. lokakuuta 2015

Kustannustoimittajasta kirjailijaksi?

Jo lapsesta saakka olen halunnut kirjailijaksi. Koulussa äidinkieli oli ainoa oppiaine, jossa koin olevani oikeasti vahvoilla ja hyvä. Ainoa, jossa oli kunnianhimoakin. Kuulostanen melko tavalliselta tapaukselta. Aika moni kirjailija ja kirjailijaksi haluava jakaa kanssani saman menneisyyden tältä osin.

Hoksasin kuitenkin aika pian, että kirjailijuus on harvojen ja valittujen ammatti. Siis sillä tavalla, että vain sitä tekemällä saisi voita leipänsä päälle. Menin siitä hiukkasen eksyksiin ja kokeilin kaikenlaista. Ja lopulta päädyin ammattiin, jota pitkään pidin itseltäni poissuljettuna. Eihän kustannustoimittaja voi olla kirjailija! Häijyt kielet sanovat, että kustannustoimittajat ovat niitä, jotka saivat hylsyjä käsikirjoituksistaan, ja nyt katkerana kostavat sitä samaa hommaa muille (samaa kuulee sanottavan kriitikoistakin).

Halusin kuitenkin kirjoittaa ja nautin kustannustoimittamisestakin. Äkkinäinen voisi tietysti kuvitella, että kustannustoimittajan käsikirjoitushan on huippuhyvä – onhan sen tehnyt kustannustoimittaja!
Kirjoittajana olen kuitenkin ihan vain kirjoittaja. Omaa käsikirjoitustaan ei voi kustannustoimittaa. Olen saanut samanlaista palautetta, mitä annan asiakkaillenikin. Se huvittaa – ja tuskastuttaa. En näe niitä kohtia, joista olen saanut kritiikkiä, ellei niitä minulle osoiteta. "Katso nyt! Tuossa. Tee tämä toisin. Täydennä tähän. Ja tuo tuossa, se on ihan turhaa."

Olen saanut nyt tänä syksynä käsikirjoituksestani hylsyjä. Ja saan varmasti vielä lisääkin. Tuntuuhan se pahalta. Aina se on pettymys, vaikka alan ammattilaisena tiedän, ettei "ei sovi kustannusohjelmaamme" tarkoita, että käsikirjoitus on umpisurkea ja kelvoton tekele. Käsikirjoituksia tulee kustantamoihin niiiiiiin paljon – ja julkaisuun niiiiin vähän.


Olen saanut myös hyvää ja rohkaisevaa palautetta. Yksi kertoi itkeneensä, toinen pidättäneensä hengitystä, kolmas ahmineensa. Ne antavat toivoa.

Tänään tarjosin käsikirjoitustani Osuuskummalle. Joskus meiltä Osuuskummalaisilta kysytään, että julkaisemmeko kaikki mitä jäsenemme kirjoittavat. Emme. Ei meillä ole varaa tehdä sellaista. Eikä haluakaan. Haluamme ensisijaisesti tarjota hyvää spekulatiivista fiktiota.

Olen Osuuskumman jäsen, mikä antaa minulle oikeuden tarjota käsikirjoitustani toimitusneuvostollemme. Osuuskumma ei julkaise ulkopuolisten käsikirjoituksia lainkaan – satunnaisia käännöksiä lukuunottamatta. Meillä on toimitusneuvosto, jossa istuu tällä hetkellä minun lisäkseni viisi muuta jäsentämme, ja joka tekee julkaisupäätökset.
Olen myös Osuuskumman kustannusjohtaja ja toimitusneuvoston pääjehu. Tämä ei tuo minulle mitään etuutta muihin jäseniimme nähden. Kun käsikirjoitustani käsitellään, jäävään itseni poistumalla kokouksesta.

Pohdin pitkään, että tohdinko tarjota käsikirjoitustani Osuuskummalle. Olenko uskottava kirjailija, jos "oma kustantamoni" julkaisee käsikirjoitukseni? Entä jos ihmiset ajattelevat, että kai ne nyt julkaisee sen käsiksen, kun se on jäsen ja vielä toimitusneuvostossakin!
Tänään taas asiaa murehdin alahuuli väpättäen. Armas puolisoni, joka on iloisen pihalla näistä kirjamaailman kuvioista, sitten kysyi minulta, että minkä hiton takia sinä sitten muka liityit Osuuskummaan, jos et juuri kirjailijauraasi edistääksesi?
Olin vähän aikaa hiljaa. Niin. Sitähän varten minä tosiaan Osuuskummaan liityin helmikuussa 2013. Sitä varten koko kustantamo on jumankekka perustettu, että jäsenemme voivat edistää erityisesti spekulatiivisen fiktion kirjoittamistaan ja julkaisemista.

Kustannusala on murroksessa. Uusia syntyy kuin sieniä sateella. Kustannustoiminta ei ikinä ole kuitenkaan hyväntekeväisyyttä ja kaverikerhon pyörittämistä. Kirjojen painattaminen, markkinointi ym. ei ole ilmaista. Jotta toiminta on taloudellisesti edes kannattavaa (voitokkaasta nyt puhumattakaan), täytyy käsikirjoituksen olla hyvä. Niin hyvä, että taloudellinen riski kannattaa ottaa.
Tästä syystä Osuuskummakaan ei voi julkaista mitään kirjaa vain siksi, että sen kirjoitti sen kustannusjohtaja. Tai siksi, että sen kirjoitti joku jäsen, joka on älyttömän mukava ja kiva tyyppi. Tai jäsen, joka on ollut kaikkein eniten myyntitapahtumissa ja tehnyt paljon töitä osuuskunnan eteen. Tai jäsen, joka voisi suuttua pahasti, jos saa kielteisen päätöksen ja vaikka erota.
Osuuskumma julkaisee hyväksi katsomansa käsikirjoituksen. Olemme ehkä "tavallista kustantamoa" valmiimpia näkemään enemmän vaivaa käsikirjoituksen työstämiseksi, koska tarjottavien käsikirjoitustenkin määrä on rajallisempi. Olemme ehkä myös päätöksissämme muita kustantamoja nopeampia – samasta syystä. Meidän ei tarvitse lukea vuodessa satoja käsikirjoituksia.
Meillä on jäsenistössämme alan ammattilaisia; kustannustoimittajia ja kokeneita kirjailijoita. Alan ammattilaisina annamme arvoa toisillemme myös tässä mielessä. Ei kukaan halua käsiksestään kirjaa vain siksi, että on hyvä ja ahkera tyyppi. Kunnianhimoinen kirjoittaja haluaa käsikirjoituksestaan kirjan, jos ammattilainen katsoo sen olevan hyvä ja työstämisen arvoinen.

Niin sitten lähetin käsikirjoitukseni myös Osuuskummalle. Jännitän ehkä enemmän kuin koskaan.

Edit: Lisään vielä, että kirjoitin tämän tekstin yksityishenkilönä. En Osuuskumman edustajana.