21. huhtikuuta 2015

Pasi Luhtaniemi: Viattomat (2015)

Kustantamo: Aarni
Sivumäärä: 225
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Viattomat. Siinä on kuulkaa hyvä nimi kaikessa monimerkityksellisyydessään. Kuka meistä on viaton – vailla vikoja ja syytön? Ihan aluksi täytyy myöntää, että pidin nimeä ehkä vähän turhankin yksinkertaisena, alleviivaavana ja osoittelevana. Mutta Viattomat luettuani piti myöntää, että kyllä tässä on nimi paikallaan. En osaa edes ajatella kirjaa muun nimisenä.

Pyry on paennut kotoaan. Tapahtui jotakin, jota hänen oli vain yksinkertaisesti paettava. Taakse jäi hiukan alkoholisoitunut taiteilijaäiti, autistinen pikkuveli Peetu ja pikkusisko Pihla, jolle Pyry on ollut kaikki kaikessa. Ja Anni. Rakkaus.
Mutta Kronbergien naapuriin muuttaa turhan utelias eläkkeelle jäänyt poliisi ja Pyryn on tehtävä ratkaisunsa.

Pitkästä aikaa tuli luettua jotakin, jossa oli epäluotettava kertoja. Tämä ei ole erikoinen juonipaljastus, mutta kuvaa hyvin koko kirjan teemaa, joka todella kysyy sitä, että kuka on viaton. Luhtaniemi ei anna siihen vastausta, ei osoita, ei moralisoi. Viattomasti vain kysyy. Epäluotettavan kertojan käyttäminen tuntuu – ainakin minusta – vaativalta ratkaisulta. Paletti täytyy pitää kasassa loppuun asti, vaikka lukija hoksaisikin jo alkumetreillä, ettei tähän kaveriin ole luottamista. Itse en osaisi, Luhtaniemi osaa.

Viattomat on koukuttavaa kerrontaa, jossa edetään vuoroin Pyryn matkassa,  menneisyydessä ja  Kronbergien nykyhetkessä, Pyryn ollessa poissa. Pyry kertoo myös Eero Vuorisen näkökulmaa – näin ainakin tulkitsin. En ollut ihan aina vakuuttunut kertojaratkaisusta, varsinkaan tuon Vuorisen osalta. Muut osat sitten toimivat ja svengasivat kuin hirvi.

Syyllisen arvasin kohtuullisen aikaisin. Luulen, että se oli tarkoituskin. Jännitys ei suinkaan loppunut siihen. Loppuun saakka sai odottaa vastausta kysymyksiin miksi ja miten. Ne pääsivät sitten vähän yllättämäänkin. Kuinka pienestä kaikki voikaan alkaa. Tämä hienovaraisuus on Viattomien vahvuus.

Kirja sopii kevyen ja uskottavan jännityksen ystäville. Jos olet kyllästynyt loputtomiin yhteiskuntakriittisiin dekkareihin, niin Viattomat voisi olla juuri sopivaa vastalääkettä.

20. huhtikuuta 2015

Terry Pratchett: Noitasiskokset (1988 / 1993)

Wyrd Sisters
Suomennos: Margit Salmenoja
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 306 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Noitasiskokset taisi olla aikoinaan ensimmäinen Pratchettin kirja, jonka tulin lukeneeksi. En muista enää vuotta, mutta arvelen sen olleen jotain 1990-luvun puoliväliä. Muistan sen, että huumori teki minuun vaikutuksen. En tästä muuten niin innostunut, enkä kovin paljoa olekaan Kiekkomaailmaan sijoittuvia tarinoita lukenutkaan.

Tarina kertoo kolmesta noidasta. Tietysti kolmesta, koska sehän on Maaginen Luku. No niin. Kolme noitaa: Muori Säävirkku, Nanny Auvomieli ja Magrat Kynsilaukka. Lancren hallitsija, kuningas Verence, murhataan ja hänen tilalleen nousee herttua Felmet rouvansa kera. Sen jälkeen noitien elämä käy vähän haastavaksi. Onneksi vanhan kuninkaan poika säästyi ja Tomjon päätyikin kiertelevän näyttelijäseurueen mukaan. Vaan noidat, jotka ovat tietysti pojan kummeja, tarvitsevat häntä. On syytä pistää hösseliksi.

Tarina itsestään on minusta vähän kepoinen. Se tietysti irvailee niin Shakespearelle kuin satukliseillekin – ja taitavasti irvaileekin. Huumori on yhä edelleen Noitasiskosten kantava voima, enkä muistakaan, koska viimeksi kikattelin ääneen kirjaa lukiessani.

Huumorin lisäksi tarina on ehdottoman henkilövetoinen. Muori Säävirkku oli suosikkini noin 20 vuotta sitten, ja oli suosikkini nytkin. Jokin tuossa tiukkapipoisessa riivinraudassa viehättää kovasti. Nanny Auvomieli on mukava vastapaino Muorille. Hän on tosiaan auvomielinen, liberaali tyyppi. Härski, hävytön ja roisi. Magrat on porukan nuorin, noviisi vasta. Hän on puhtoisen viaton, naiivi ja ihastuttavan hömelö.
Tämä noitayhdistelmä on kerrassaan lyömätön ja heidän keskinäinen sanailunsa on kirjan parasta antia!

Ote kohtauksesta, jossa noidat miettivät sopivaa kummilahjaa
Verencen pojalle.
Noitasiskokset on oivallinen teos humoristisen, kevyen fantasian ystävälle. Se ei ole vain tyhjänpäivästä parodiaa, vaan alla piilee terävä sävy ja yhteiskuntakritiikki.

Sir Terry Pratchett menehtyi Alzheimerin taudin seurauksena tämän vuoden maaliskuussa. Levätköön hän rauhassa. Kiitos kaikesta.

12. huhtikuuta 2015

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla (2015)

Kustantamo: Paasilinna
Sivumäärä: 238
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Olen niin pettynyt, niin pettynyt. Itseeni meinaan. Odotin innolla tätä Raevaaran romaania. Luvassa oli reaalifantasiatyyppistä tarinaa kauhuvivahteella. Lupauksensa Yö ei saa tulla lunasti, mutta en saanut kirjasta sellaista otetta, kun olisin halunnut.

Yö ei saa tulla kertoo Johanneksesta, joka tapaa pitkästä aikaa Antin, yhden parhaista lapsuusystävistään. Antin tapaaminen ei olekaan sattumaa, vaan avunpyyntö. Antti haluaa kostaa sisarensa Aalon itsemurhan – jos se nyt oli itsemurha. Aalo oli myös Johannekselle aivan erityinen ihminen, ja sen Johannes joutuu nyt kohtaamaan uudelleen.

Romaanin (reaali)fantasiamaisuus tulee unen ja valveen rajan sotkemisesta. Ehkä enemmän sanoisin tätä surrealismiksi, kuin reaalifantasiaksi, mutta rajanvedot ovat häilyviä ja hankalia muutenkin. Nimitti tätä nyt miksikä hyvänsä, niin erityiskiitos täytyy antaa teoksen tunnelmasta. Se on painajaismainen, unenomainen, hiukan pelottava. Samaan aikaan kuitenkin jollakin tapaa eteerinen, samaan aikaan julma ja lempeä. Todella vaikea kuvata, mutta vaikuttava se oli.
Jos Yö ei saa tulla olisi viini, niin sanoisin, että se on vivahteikas ja kehittynyt punaviini; mausteinen, keskitanniininen, tumman marjainen ja hennon nahkainen.

Juonivetoisesta ja selkeästä tarinasta pitäville tämä ei ehkä olisi se ykkösvalinta. Minun oli tosiaan vaikea saada tästä otetta, ja voi olla, että Yö ei saa tulla avautuu paremmin (minulle) useamman lukukerran jälkeen. Siksi minun on myös hankala moittia tätä mistään. Miten kritisoida jotakin, jota ei ihan ymmärrä? Tekstistä kuitenkin näkee, että se on huolella ja tarkoituksella sellainen kun on. Vika (tai "vika") on selvästi täällä päässä. Noin muutenkaan en ole kovin surrealismin ja sen velipuolen, absurdismin, ystävä. Odotin siis ehkä jotain suoraviivaisempaa?

Oli miten oli, Yö ei saa tulla on saanut hyvän vastaanoton monilta tahoilta. Hyvä niin! En yhtään ihmettele. Minun kirjani tämä ei ollut, mutta silti lukulistalla on yhä Raevaaran muita teoksia.

Yö ei saa tulla muissa kirjablogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Amman lukuhetki
Reader, why did I marry him?
Rakkaudesta kirjoihin
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjasähkökäyrä
Kirjakaapin kummitus

P.S. Kynsilakka on O.P.I.:n Austin-Tatious Turquoise.

1. huhtikuuta 2015

Morren maailman esseepalvelu

Hoi koululainen tahi opiskelija!

Tämä palvelu on suunnattu juuri sinulle. Kyllästyttääkö ne iänikuiset kirjallisuusesseet, tiivistelmät ja esitelmät? Millään ei huvittaisi lukea, kun olisi parempaakin tekemistä kuin lojua homeisen kirjan parissa.

Opetussuunnitelmat laahaavat auttamattomasti jossain keskiajalla, sillä kaunokirjallisuudenkin lukemista pidetään yhä arvossaan jostain käsittämättömästä syystä. Puhuvat empatian, sivistyksen ym. kehittymisestä.

Morren maailma tulee kumminkin häätiin! Suotta ei asiakkaan tarvitse enää piinata itseään tympeän kirjallisuuden parissa. Anna minun hoitaa likainen työ! Kirjoitan esseesi, laadin esitelmäsi ja kynäilen tiivistelmäsi. Olen alan ehdoton ammattilainen!

Hinta on neuvoteltavissa kirjakohtaisesti ja opiskelija-alennuskin otetaan huomioon. Esimerkiksi Paulo Coelhosta joudun veloittamaan hiukan enemmän likaisen työn lisää.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!