31. joulukuuta 2013

Anu Holopainen: Viinikauppias (2005)

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 301
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Anu Holopaisen Syysmaa-sarjan kolmas osa jatkaa tasaisen varmalla, vaikuttavalla linjallaan. Viinikauppiaassa mukana seikkailevat edellisistä osista tutut Javona, Rakhenes, Zara, Adaira ja Merkinos.

On kulunut kuutisen vuotta edellisen osan, Sisarpuut, tapahtumista. Javonan tytär Yvana kärsii omituisesta luomesta selässään. Lisäksi Javona ja sisarensa menettänyt Sissa, joka Yvanaa hoitaa, käyttäytyvät oudosti.
Zara taas lähettää Adairan ja Merkinosin Satosalesin kaupunkiin viinikauppiaspariskuntana. Ratkaisu ei oikein miellytä ketään, mutta uhrauksia on tehtävä. Adairan ja Merkinosin tehtävänä on lyödä kiilaa valtauskontojen välille, jotta naisten asema vahvistuisi ja saataisiin jalansijaa myös naisten omalle uskonnolle.

Anu Holopainen kuljettaa tarinaa reippaalla, jämäkällä otteella eteenpäin. Keskivaiheilla oli aavistus tyhjäkäyntiä havaittavissa, mutta muuten turhaan vatulointiin ei tuhlata aikaa. Holopainen tuo esiin rohkeasti Syysmaan yhteiskuntajärjestyksen kieroutumia, jotka eivät välttämättä ole niin kaukana tämänkään maailman todellisuudesta...
Merkinos tiesi miten pöyristyttävää olisi ollut, jos ylipapin vaimo olisi julkisesti tehnyt hyväntekeväisyyttä kerjuunaisten avuksi. He olivat kodittomia naisia, pääasiassa bordellien ja kylpylöiden entisiä työntekijöitä, jotka heitettiin kadulle kun he olivat sen ikäisiä etteivät kelvanneet enää juopuneimmallekaan asiakkaalle. Yksikään perhe ei ottanut takaisin suojiinsa bordellissa työskennellyttä sukulaista, joten he saattoivat vain kerjätä torin laidoilla armeliailta vaimoilta leipäpalaa tai kolikkoa henkensä pitimiksi. Kaupunginvartijat ja poliisit ajoivat heitä usein keppien kanssa kaupungeista ulos, ja moni kuoli metsiin horroskauden aikana.
(s. 222)
Loistava osoitus yhteiskunnallisesta, nuorille suunnatusta fantasiakirjallisuudesta! Lisäksi Viinikauppiaassa käsitellään vanhemmuutta, kansalaistottelemattomuutta seurauksineen ja jopa hiukan avioeroa. En muista törmänneeni avioeroon fantasiakirjallisuudessa – varsinkaan nuorille suunnatussa.

Henkilöhahmojen rakentuminen on tärkeä asia, ja etenkin sarjassa se pitää tehdä huolellisesti. Minusta Holopainen on varsin onnistunut tässä, vaikka en pitänytkään kaikista ratkaisuista. Ihmisten välisiä suhteita ja niiden kehittymistä ei ole helppo ennustaa, mikä tekee jutusta vain mielenkiintoisemman. Tämän osan myötä on myös lupa odottaa muutakin kuin pelkkää heteronormatiivisuutta. En kuitenkaan koe, että Holopaisen ratkaisu huokuisi mitään "kiintiöhomo/-lesbo" -linjaa, vaan se tuntuu istuvan kokonaisuuteen luonnostaan ja perustellusti.

Viinikauppias on erinomainen! Se vie paljon asioita eteenpäin, esittää uusia kysymyksiä – saa janoamaan seuraavaa osaa.

Syysmaa-sarja:
Viinikauppias
Yölaakso
Varjoja
Matkalaiset

30. joulukuuta 2013

Maija Muinonen: Mustat paperit (2013)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 167
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Heti alkuun sanottakoon, että Maija Muinosen esikoisteos Mustat paperit on hyvä. Ehkä jopa erinomainen, mutta vähintään hyvä.

Mustat paperit kertoo Ann Mielista, joka tekee kuolemaa. Hänellä on sairaus, mutta kuolinpäivä on tilattu etukäteen. Sitä odottaessaan Ann kirjoittaa kirjeitä 3-vuotiaalle pojalleen, taloudenhoitajalleen, paperitehtaan myyntijohtajalle ja eräälle, jonka on palkannut. Ann haluaa ehtiä sanomaan kaiken.

Mustat paperit koostuvat näistä Annin kirjeistä, joihin Muinonen on saanut hienosti ujutettua kiihtyvän, pakkomielteisen rytmin. Lempeät ohjeistukset muuttuvat nopeasti kiihkeäksi määräilyksi. Kaiken alta kuultaa kateus ja katkeruus siitä, että hän ei pääse enää osallistumaan poikansa elämään – ja elämään ylipäätään.

Kuolevan ihmisen kaiketi pitäisi herättää jonkinlaista sympatiaa. Ann Miel ei herättänyt minussa sympatiaa, vaan lähinnä ärtymistä. Ymmärrän miksi Ann on tilanteessaan sellainen kuin on, mutta myötätuntoa minulta ei herunnut. Toisaalta se oli ihan virkistävää – kuolevakin voi olla "pahis". Toisaalta se taas ei saanut minua nauttimaan lukemastani.

Ann on nimittäin hiton ärsyttävä (ja taitavasti kirjoitettu) henkilö. Koitin ensin ymmärtää kirjeiden imperatiivimuotoa enemmän futuurityyppisenä tulevaisuuden haavekuvana ja toiveajatteluna, mutta kyllä se alkoi kuitenkin melkoista käskyttämistä olla:
Lucille oma huone. Hänen ensimmäinen oma huoneensa. Ei enää parisänkyä, jonka alla nukkuu hänen äitinsä. Onnellinen pieni Luc, hänellä on kanssasi hyvät oltavat. Hän saa itse päättää mitä huoneenseensa haluaa. Seinälle iso maailmankartta. Sininen sänky, peitto valkoinen.. Pöytä ikkunan eteen.
(s. 11)

Kirjeiden sävy muuttuu. Rakkaus Luciin säilyy, mutta Rosaa (taloudenhoitaja/ystävä, jolle tuo lainaamani pätkä on osoitettu) Ann alkaa kirjeissään kohdella kurjasti. Hän arvostelee, solvaa ja lopulta kertoo tutkineensa Rosan henkilökohtaisia tavaroitakin. Ann tuntuu suorastaan nauttivan siitä.
Lopulta en osannut ajatella Annia ollenkaan uskottavana, todellisena kuolevana äitinä. Annin ihmissuhteet tuntuvat niin oudoilta (esim. suhde Lucin isään). Ei mahdottomilta, mutta jokseenkin oudoilta. Totuuspohja murenee ja jäin pohtimaan Annin epäluotettavuutta.

Muinosen tyyli on persoonallinen ja erottuva. Hyvin moderni ja mukana on hitunen kokeellisuuttakin, joka näkyy tekstissä ihan kirjaintasolla ("PPPPPPPPPPPPLuokkahuoneet humisivat koneellisessa tuuletuksessa --" s. 141) ja viimeisellä sivulla asettelussakin.
Olen nirso, enkä osaa arvostaa tällaista. En tajua sen arvoa ja ideaa.

Kaikki tällainen saa minut ärtymään lukemaani kirjaan enkä osaa pitää enää lukemista nautintona. En pitänyt tarinasta enkä tyylistä (siksi alhainen pistemäärä), mutta en voi sanoa Mustia papereita huonoksi kirjaksi. Se vain jätti minut tyhjäksi kuin valkoinen paperi.

Mustat paperit on luettu mm. näissä blogeissa:
P.S. Rakastan kirjoja
Eniten minua kiinnostaa tie
Kulttuuri kukoistaa
Lumiomena
Marjatan kirjaelämyksiä
Sonjan lukuhetket (Samaistun tähän eniten. En olekaan ainoa, joka ei niin innostunut!)
Jälkilukuja

29. joulukuuta 2013

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet (2003 / 2011)

Skvoznaja linija
Suomennos: Arja Pikkupeura
Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 207
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Ulitskajalta tulin lukeneeksi aiemmin Medeia ja hänen lapsensa -romaanin ja jo silloin sanoin, että Naisten valheetkin on luettava. Oletin tämän olevan enemmän novellikokoelma kuin romaani, mutta olin hieman väärässä. En paljoa, mutta hiukan.

Naisten valheet kertovat Zenjasta, joka kuulee naisten tarinoita – jotka ovat aina osittain tai kokonaan valheita. Samalla Zenja koittaa selviytyä omasta elämästään 1900-luvun lopun Neuvostoliitossa. Ulitskajan naiset eivät aina valehtele tahallaan, ikään kuin saavuttaakseen jotakin, vaan:

He valehtelevat ohimennen, sattumoisin, päämäärättä, intohimoisesti, odottamatta, vähä vähältä juttujaan paisutellen, epäjohdonmukaisesti, epätoivoisesti tai täysin ilman syytä... Ne keille on luotu siihen lahja, valehtelevat ensimmäisistä sanoistaan aina viimeisiinsä saakka. Millaista lumoavuutta, lahjakkuutta, viattomuutta ja röyhkeyttä, luovaa innoitusta ja loistokkuutta! 
(s. 8, Ulitskajan esipuhe)

Zenjan oma tarina oli kiinnostavan kuuloinen, mutta jäi sitten aika toissijaiseksi, kehyksenomaiseksi. Lisäksi pidin kuitenkin sen loppuratkaisua huonona; outo, tarinaan sopimaton ja turhan dramaattinen. Mutta Zenjan arki oli todella kiinnostavaa luettavaa. Kyseessä on älykäs, kouluttautunut ja oppinut nainen, jolle esimerkiksi käytöstavat ovat hyvinkin tärkeä asia, jonka mukaan Zenja on taipuvainen ihmisiä arvottamaan.

Rehellisesti (!) sanottuna, en oikein tajunnut romaanin ideaa. Mikä tämän valehtelujutun pointti oikein oli? En jäänyt kaipaamaan mitään moraalista (tai muutakaan) opetusta, mutta en saanut jutuista mitään irti. Valehtelulla ei tosiaan ollut päätä eikä häntää, ja jossakin vaiheessa tuntui siltä, että valheet toistavat jo itseään. Monen keksityn jutun idea oli olematon rakkaussuhde – hohhoijaa.

Joukossa oli kuitenkin hyviä ja koskettaviakin tarinoita. Pidin paljon 'Luonnonilmiö' -tarinasta, jossa nuori Masa ihastuu iäkkääseen kirjallisuudenprofessoriin (molemmat naisia, ihastus ei romanttista). Tarina pääsi yllättämään omalla kulullaan. 'Luonnonilmiö' kuitenkin tuntui hieman ulkopuoliselta tarinalta, sillä Zenja on tarinassa vain pienenä sivuhahmona. Kaikki muut tarinat Zenja on paikalla aktiivisen kuuntelijan roolissa.

Toinen suosikkini oli tarina, jossa Zenja päätyy kuuntelemaan venäläisten prostituoitujen juttuja Sveitsiin. Kaikki valehtelevat toistensa tietämättä, mutta valheet ovat oudon yhteneväisiä. Tätä ilmiötä Zenja hieman tutkii. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, perustuuko tämä johonkin todelliseen tutkimukseen tai ilmiöön.

Ulitskaja kirjoittaa kuitenkin hyvin. Tekstissä on huumoria, ironiaa ja teräväkatseisuutta. Vaikka romaanin nimi antaisi ehkä olettaa jotain sukupuolien vastakkainasettelua, sitä on tästä romaanista turha hakea. Ulitskaja rakentaa hyviä henkilöhahmoja, mutta tarina ei tälläkään kertaa osunut makuuni.

Naisten valheet on luettu ainakin seuraavissa kirjablogeissa myös:
Sallan lukupäiväkirja
Täällä toisen tähden alla
Kirjainten virrassa

27. joulukuuta 2013

Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö (2013)

Kustantamo: Kuoriaiskirjat
Sivumäärä: 71
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Tuomas Salorannan Juuri sellainen yö on pienoisromaani, joka sisältää kauhua, jännitystä ja nuoruuden mokia, joista on nyt hinta maksettavana. Ei siis mitään uutta mullistavaa, mutta viihdyttävää silti.

Tarina kertoo Markuksesta, joka lähtee tapamaan vanhoja ystäviään Tolppasta ja Kivijärveä vanhalle kotipaikkakunnalle. Matka on nostalgian siivittämä ja mieleen tulee myös Susanna, johon Markus oli palavasti ihastunut. Susanna kaivelee mieltä vieläkin, vaikka Markus onkin avoliitossa suht onnellisesti.
Markus, omituinen Tolppanen ja vittuileva Kivijärvi suunnistavat kohti metsää, jossa seikkailivat myös nuorempana, koska on "juuri sellainen yö". Metsässä Markus kohtaa menneisyyden.

Juuri sellainen yö -romaanin lopussa on tekijän sanat, jotka vähän valaisevat taustoja. Tämä on ollut alunperin novelli (ja joululahja ystävälle!), jossa on ollut oikeat esikuvat ja sisäpiirijuttuakin. Sittemmin Saloranta on muokannut tätä useaan otteeseen ja tämä on laajentunut pienoisromaaniksi.

Tämä taustatieto oli mukavaa luettavaa. Lähinnä siksi, että se selitti muutamia minua häirinneitä asioita. Aistin jotain sisäpiirimäisyyttä. Markuksen, Tolppasen ja Kivijärven kaveruus tuntui jotenkin oudon perusteettomalta, vaikka sitä selitettiinkin sillä, että kylän "oudot" olivat päätyneet kavereiksi. Etenkin Kivijärvi oli hyvin rasittava, enkä käsitä miksi Markus ja Tolppanen jaksoivat häntä katsella.

Keskivaiheilla oli myös voimakasta venyttämisen makua. Markus vatuloi Susanna-suhdettaan rasittavuuteen asti. Luvut käsittelevät vuoroin menneisyyttä ja vuoroin nykyisyyttä, eivätkä ne ole keskenään ihan tasapainossa. Jompaa kumpaa vaihetta vaivaa aina venyttäminen.

Tarinan idea on kuitenkin hyvä, suorastaan erinomainen vaikka näin aukikirjoitettuna se kuulostaakin melko tylsältä ja kliseemäiseltä. Tunnustan yllättyneeni lopussa ja se on aina hyvä merkki. Tekijänsanoissa on myös kerrottu toinen vaihtoehtoinen loppu, joka sekin olisi ollut aika vinkeä.

Juuri sellainen yö on nopealukuinen, ihan viihdyttävä sinänsä, mutta ei tehnyt minuun vaikutusta.

22. joulukuuta 2013

Leena Krohn: Hotel Sapiens (2013)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 122 (e-kirja)
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Kyllä minun nyt on vain luovutettava ja todettava, ettei Leena Krohnin kirjat ole minun juttuni. Sama juttu näetsen kävi Tainaronin kanssa. Morre ei tajuu.
Koen tästä nolouttakin. Leena Krohn on ilmiselvästi hieno kirjailija. Hotel Sapiens oli Finlandia-ehdokkaanakin tänä vuonna enkä pidä ehdokkuutta outona tai perusteettomana – päinvastoin. Ei siinä ole ihmeteltävää.

Tällaisten kirjojen pisteytys on muuten erityisen haastavaa. Tiedän ja aistin kirjan olevan taidokas ja hyvä – mutta en silti itse saa siitä mitään otetta tai voi sanoa viihtyneeni sen parissa. Tuntuu oudolta ja nololta antaa kotimaisen spekulatiivisen fiktion yhdelle mestarille tällaisia pisteitä, mutta... Tämä nyt on vain oma kokemukseni. Ei mahda mitään.
Minusta olisi ihana hehkuttaa, kuinka upean ihanan arvoituksellinen Krohnin teos onkaan. Kai se sitä on. En voi kiistää. Mutta sellainen ei vain pure minuun.

Hotel Sapiens on hotelli, jonne on kerääntynyt epämääräinen ryhmä ihmisiä. Tunnelma on dystopiamainen, vaikka mitään sellaista ei missään suoraan sanotakaan. Krohn ei selittele ylipäätään juuri mitään, vaan luottaa lukijaansa. Hotel Sapiensissa ihmisiä hoitavat nunnat ja kaikkea valvovat Kaitsijat, ilmeisen tekniset olennot. Päivien kulusta kerrotaan hotellin asukkaiden kautta vuorotellen.

Hotel Sapiensissa on kiehtova pieni koukku. Erilaiset ihmistyypit ovat kiinnostavia. Krohn ei kuitenkaan kärjistä tai nojaudu stereotypioihin. Hän rakentaa ihmistyyppinsä ihan muista aineksista, joissa on jotain tuttua, mutta myös jotain ihan outoa.
Ehkä tässä juuri piilee Krohnin taika? Vaikka nimittäin sanon, ettei Krohnin kirjat ole minun juttuni enkä usko tilanteen muuttuvan, on minulla silti outo halu lukea näitä lisää. Tunne on kovin hämmentävä enkä ole varma kumpuaako se uteliaisuudesta vai jostakin epämääräisestä velvollisuuden tunteesta...

Hotel Sapiens rakentuu lyhyistä luvuista. Jokaisessa on eri näkökulmahenkilö, mutta aina en ottanut tolkkua kuka. Se selviäisi ehkä paremmin, jos lukisi kirjan uudestaan – ja vielä kerran uudestaan. Tästä löytäisi varmasti jotakin uutta jokaisella lukukerralla.
Romaani päättyy minusta kauniisti ja valoisasti – mikäli sen nyt oikein ymmärsin. Vaikka teoksen tunnelma on kovin kylmä, avuton ja hämmentynyt, näin lopussa toivon ja siitä jäi ihan hyvä mieli.

Tämä minun kokemukseni jäi nyt vähän tyngäksi, hämmentyneeksi ja ympäripyöreäksi. Jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.
Onneksi Hotel Sapiensista voi käydä lukemassa lisää ainakin näistä blogeista:
Anna minun lukea enemmän
Marjatan kirjaelämyksiä
Sinisen linnan kirjasto
Luettua elämää
Yöpöydän kirjat
Ilselä
Eniten minua kiinnostaa tie

20. joulukuuta 2013

Niina With: Taisit narrata, Stella (2013)

Kustantamo: Myllylahti
Sivumäärä: 200
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Taisit narrata, Stella on saanut kiitosta monessakin kirjablogissa ja niinpä minäkin päätin tarttua tähän sivistääkseni itseäni chick litin saralla. Kotimaiseen olikin kiva tutustua, mutta sanottakoon heti tähän alkuun, että tämä ei todellakaan ole minun genreni ja arvosanakin perustuu suurimmaksi osaksi juuri siihen.

Tarina kertoo sinkku-Stellasta, joka toimii Dallatum Oy:n toimitusjohtajan Petri Puumalan (joka on hyvin komea sinkkumies) assarina. Stella tulee laittaneeksi deittipalstalle ilmoituksen ja kohtaa virtuaalisesti salaperäisen Figaron. Naapurissakin asuu ihana Markus, mutta hänen kanssaan pyörii joku hyvännäköinen Sanna...
Stellan hyvä ystävä, Mirka, on tietysti tukena ja turvana, mutta kaikkeen Mirkakaan ei pysty. Esimerkiksi Dubain-reissulla Stella on aika pulassa...

Stella on hauska hahmo, joka huokuu positiivisuutta ja hyväntahtoista kömpelyyttä. Hänen suustaan livahtelee valheitakin – ihan vilpittömästi vain vahingossa. Esimerkiksi Markus saa kuulla Stellan olevan orpo, vaikka tosiasiassa Stellan vanhemmat elelevät oikein hyvinvoivina Espoossa. Se vain jotenkin livahtaa huulilta ja Stella itsekin tuskailee asian kanssa.

With kirjoittaa tarinaa sujuvalla otteella ja hersyvällä huumorilla. Tässä ei turhaan jäädä asioita vatuloimaan, vaan mennään vauhdilla eteenpäin. Kevyt kirja, kevyttä luettevaa – kuuluu ihan asiaan tässä genressä. Harvinaista kyllä, olisi ehkä kaivannut tähän lisää ihan oikeaa ihmissuhdepohdintaa ja ongelmiin syventymistä. Nyt sellaiselle ei jätetty aikaa lainkaan. En vain tiedä, onko vaatimukseni ihan oikeassa lajityyppiosoitteessa.

Kapsahdan näissä kevyissä jutuissa usein uskottavuusongelmiin eikä Taisit narrata, Stella ollut poikkeus. Tässä yksi kohtaus, jossa Stella ja Mirka pääsevät keskustelemaan Mirkan uudesta miesystävästä (s.100):

-On, mutta... voi Stella, mulla on niin kauhean huono omatunto! En minä tätä tarkoittanut, mutta Sami on aivan mahtava ja Julia on tärkeintä sen elämässä ja se on ihana lapsi ja..., Mirka selosti junan nopeudella saatuaan suunsa vihdoin auki.Stella kävi salamannopeasti vaihtoehtoja läpi. Oliko Mirka rikkonut Julian vanhempien parisuhteen? Oliko Samin menneisyydessä sittenkin jotain hämärää?-Mä tiedän että me sovittiin ja vannottiin, mutta voi Stella, tämä vaan tuntuu niin oikealta! Voitko sä antaa anteeksi? Mirka aneli kyynelehtien.Nyt Stella oli entistä hämmentyneempi. Oliko Sami hänen joku exänsä, josta Mirka ei saisi mielestään olla kiinnostunut vai mistä ihmeestä oli kyse. Vielä kuukausi sitten tämä oli aina iloinen sinkku ja nyt hysteerinen äitipuoli.-Nyt Mirka istut alas ja kerrot, mistä tässä on kyse, Stella komensi ja istui itse pöydän toiselle puolelle. -Kyllä sä mulle voit kertoa mitä vain, tiedäthän sä sen. Vaikka Sami ois ollut vankilassa, niin eihän se tarkoita, että se on kauttaaltaan paha. Ihmiset muuttuu, Mirka!Mirkan kyyneliä pyyhkivä käsi jäi puolitiehen hänen kuunnellessaan Stellaa. -Missä ihmeen vankilassa? Miten sinä sen voit tietää, kun ei se ole kertonut edes minulle tuollaista?-Ei kun minä luulin, että se on tässä ongelmana.-Samiko? No ei, vaan se meidän vala!
Välttyäkseni pidemmältä lainaamiselta, kerron, että kyseessä on siis Stellan ja Mirkan 15-vuotiaana vannottu verivala, jonka mukaan alle kolmekymppisinä ei sitouduta miehiin eikä ainakaan lapsiin. Mirka itkee vuolaasti, sillä hän pelkää nyt menettävänsä Stellan ystävyyden valan rikkomisen vuoksi.
Hei oikeasti?! En vaan jotenkin voi niellä sitä, että lähes kolmekymppinen fiksu nainen ihan tosissaan kuvittelee tällaisen valan pitävän.
Samoin Dubain tapahtumat vähän nakersivat... Enkä voi millään uskoa, ettei Stellan päähän kertaakaan pälkähtänyt se ilmiselvin vaihtoehto Sannan ja Markuksen suhteesta.

Taisit narrata, Stella ei ole ryppyotsaisen tosikon kirja. Sen huumori ja Stellan itseironia pelastaa siitä paljon. Tyyli säilyy tasaisena alusta loppuun ja teos kantaa itsensä kunniakkaasti loppuun asti. Kirja sopii niille, jotka kaipaavat kevyttä hyväntuulen kirjaa ja jotka eivät takerru pikkuyksityiskohtiin niin vakavasti. Minulle kirja oli vähän väärä.

Taisit narrata, Stella on luettu ainakin näissä blogeissa:
Kirsin kirjanurkka
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjasfääri
Sallan lukupäiväkirja
Lumiomena
Iltaluvut
Käännä jo sivua
Kuuttaren lukupäiväkirja
Mari A.:n kirjablogi
Kirjat kertovat

16. joulukuuta 2013

Lyhyet kuulumiset ja Nova-kirjoituskilpailu

Synkeää joulukuista iltaa täältä lumettomasta Salosta! Tilanne täällä ei tosin taida olla kovin ainutlaatuinen tällä hetkellä...

Olette varmaan huomanneet, että blogissa on ollut hiljaisempaa. Siihen on erityisesti kaksi syytä: lukuähky ja Skyrim. Olen taas hiukan langennut pelaamisen pauloihin (jostakin syystä altistuminen joulukuussa on erityisen helppoa) ja se lienee seurausta lukuähkystä. 

Olin alkuvuodesta hiukan hölmö ja pistin Goodreadsiin tavoitteekseni lukea 120 kirjaa vuoden 2013 aikana. Tämä kiusaa minua, mutta en osaa antaa periksikään. 115 on nyt luettu, yksi kesken ja jonossa kyllä rutkasti kiinnostavia teoksia runoudesta raapaleisiin ja novelleista pidempiin romaaneihin. Tietokirjojakin olisi vaikka mitä!

Mutta nyt en vain jaksa. Ei huvita. Työpäivän aikana luen ja kirjoitan nyt erityisen paljon, joten ehkä vähän siitäkin...

Tämä siis syynä hiljaiseloon. Koitan saada tällä viikolla postaukset ainakin kahdesta kirjasta. 


Mutta sitten mukavampaa tiedotusasiaa!
Olen jälleen saanut kunnian toimia Nova-kirjoituskilpailun yhtenä tuomarina. Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa siinä hommassa ja se oli aivan upea kokemus! Oli hieno tunne, kun sain lukea kilpailutöitä. Jännitystä tuli nimimerkeistä; ei mitään tietoa kuka kirjoittaja on, minkä ikäinen, mies vai nainen... Eihän niillä merkitystä ole sen suhteen, että onko teksti hyvä vai ei, mutta jotenkin se loi paljon salaperäisemmän tunteen.
Taso on kova. On ilo huomata, kuinka Suomessa kuitenkin kirjoitetaan hienoa spefiä myös (vielä) tuntemattomilta tekijöiltä.

Tässä vielä kisakutsu. Osallistukaa ihmeessä!

Nova 2014

Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, jonka järjestävät Turun Science Fiction Seura ja Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat.

Vuonna 2014 kilpailu järjestetään jo viidennentoista kerran, ja juhlavuoden kunniaksi kisa uudistuu ja muuttuu sähköiseksi. 
Kilpailu on avoin kaikille, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja julkaisut antologioissa eivät ole este osallistumiselle.

Novan tuomaristoon vuonna 2014 kuuluvat kirjailija Magdalena Hai, kirjabloggaaja Hanna Matilainen, spefikirjoittaja Tarja Sipiläinen, vuoden 2013 Nova-voittaja Anna Malinen, sekä Kosmoskynä-lehden päätoimittaja Juri Timonen. Kisassa on esiraati, joka karsii jatkoon pääsevät novellit tuomaristolle. Esiraatiin kuuluvat Taru Hyvönen, Iivari Koutonen sekä Henna Sinisalo.

Novellit tulee kirjoittaa suomeksi. Aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan. Kisaan saa osallistua useammalla novellilla. Tekstit, joiden maksimipituus on 20 liuskaa, lähetetään viimeistään maanantaina 31.3.2014 osoitteeseen novakilpailu (at) gmail (piste) com. Sähköpostin otsikoksi nimimerkki sekä novellin nimi, viestin leipätekstiin osallistujan nimi ja yhteystiedot (osoite), ja novelli sähköpostin liitteeksi rtf-tiedostona.

Kilpailuun voi osallistua myös perinteiseen tapaan postitse. Silloin nimimerkkitiedoin varustettu novelli lähetetään viimeistään 31.3.2014 kolmena kappaleena Turun Science Fiction Seuralle osoitteeseen TSFS ry. / NOVA 2014, PL 538, 20101 TURKU. Mukaan laitetaan myös kirjoittajan yhteystiedot sisältävä kirjekuori, jonka päällä lukee nimimerkki sekä osallistuvan novellin nimi.

Voittajat julkistetaan Finncon-tapahtumassa Jyväskylässä 11.-13.7.2014.
 
Palautetta annetaan kolmiportaisen mallin mukaan. Palkitut novellit (sijat 1–10) saavat palautetta tuomaristolta. Esiraadilta tuomaristolle edenneet, mutta sijoittumatta jääneet novellit saavat palautteen esiraadilta. Loput saavat esiraadin kirjoittaman yleispalautteen, jossa käydään läpi vuoden sadon suurimpia kompastuskiviä ja yleisiä kirjoitusohjeita.

Järjestäjät toivovat runsasta osallistumista niin kokeneilta kuin aloitteleviltakin kirjoittajilta.

Lisätietoja: Nova-sihteeri Leila Paananen, nova2014(at)tsfs(piste)fi, http://www.tsfs.fi/nova/

13. joulukuuta 2013

Tapaus Adlibris, osa 4

Tapaus Adlibris on saanut nyt päätöksensä. Sieltä oltiin minuun yhteydessä sähköpostitse  hetki sitten.
Viesti kuului näin:

Hei,

Me olemme nyt tehneet tilauksen kirjoista jotka poistettiin kahdesta 15.4.2013 tekemästäsi tilauksesta, 29937118 ja 29937387.
Kirja BARNES, JULIAN:KUIN JOKIN PÄÄTTYISI on valitettvasti tilapäisesti loppuunmyyty. Haluatko että teemme siitä nyt maksunpalautuksen vai haluatko odottaa, ilmestyykö siitä uusi painos? Ilmoitathan meille tilinumerosi jos haluat maksunpalautuksen, ja laitathan kirjan valvontaan jos haluat odottaa uutta painosta.
Uuden tilauksen numero on XXXXXX, me lähetämme sähköpostia sitten kun tilaus lähtee sinulle päin ja saapumisilmoitus tulee puhelinnumeroon XXXXXXXX.

Otathan yhteyttä jos sinulla on kysymyksiä.


Ystävällisin terveisin,
X, Adlibris asiakaspalvelu
Asia on siis minun puolestani kunnossa. Sen verran on kuitenkin sanottava, etten Adlibriksen asiakkaaksi enää palaa. Luotto meni, vaikka asia loppujen lopuksi korvattiinkin vaikeimman kautta.

Case is closed.

11. joulukuuta 2013

Heikki Nevala: Arvet (2010)

Kustantamo: Turbator
Sivumäärä: 216
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Kirjastossa siis taannoin keräilin kasan kotimaisia spefikirjoja ja tässä se suma hiljalleen purkautuu. Joulukuusta uhkaa tulla hiljaisempi lukukuukausi kuin marraskuusta. Koukutin itseni nimittäin taas vahingossa Skyrimiin ja... noh... siinä sitä ollaan.

Joka tapauksessa Heikki Nevalan loppuunsaatettu Arvet on hieno novellikokoelma. Osa novelleista on julkaistu aiemmin esim. Usvassa ja Alienistissa, osa ennenjulkaisemattomia. Minulle kaikki olivat uusia. Nevala on myös voittanut arvostetun Atorox-palkinnon kokoelman julkaisuvuonna ja voittajanovelli Koneesta sinä olet syntyvä löytyy tästäkin.

Kokoelmassa on 15 novellia, kaksi raapaletta ja yksi raapaleista koostettu novelli. Kokonaisuus on varsin tasapainoinen, joskin raapaleet koin vähän turhanaikaisina täytteinä; niille olisi kaivannut jonkun säännönmukaisuuden tai ne olisivat voineet olla jokinlainen "temaattinen johtotarina" seuraavaan kokonaisuuteen tms. Nyt ne tuntuivat ylimääräisiltä.
Ja kuten kokoelmissa aina, tässäkin osa ihastutti ja osa taas jäi vähän paitsioon. Pari novellia oli sellaisia, joita en oikein käsittänyt. Esimerkiksi Sielun peili ja raapaleista koostettu novelli Salamanteri eivät osuneet.

Muutamassa novellissa ihastutti pohjanmaalainen meininki, joka oli minulle ennestään tuttua juttua Nevalalta Steampunk! – Koneita ja korsetteja -antologiasta. Tässä novelli Herra Tvist toimii aivan loistavasti ja toi hiukan mieleen Härmä -elokuvan (kyseinen novelli on ilmestynyt reilusti ennen elokuvaa). Kodittomat oli taas hauska tarina, jossa kaksi kuollutta, pohjalaisittain puhuvaa kalmoa etsii sopivaa viimeistä leposijaa.

Koin kauhun teemoista vahvimmaksi ja Nevala hallitseekin sen lajin suvereenisti. Kauhussa nimenomaan tunnelma on todella, todella vahva ja vangitseva. Sitä ei voi kuin ihailla. Esimerkiksi avausnovelli Orson Shaneyn kasvot on suorastaan kurkkua kuristava (ei sellainen tunteellinen kurkunkuristus), painostava olo.
Toisaalta taas esimerkiksi Arvet -novelli kauhistutti lähinnä teemoiltaan ja lukijalle tarjoillulta ajatusmaailmaaltaan, jossa tiukan työaikarajan puitteissa olevien lääkärien kädet ovat sidotut kun raja on tullut täyteen.
Nevala ei kaihda raakaakaan menoa, mutta ei toisaalta mässäilekään. Verta ja suolia, visvaa ja limaa esiintyy vain tarvittaessa ja tarinaan niin sopiessa. Pedon vatsassa oli tästä hyvä esimerkki; Nevala kuvailee kidutusta juuri sopivasti jättäen lukijan mielikuvitukselle ihan riittämiin tilaa.

Ylipäätään Arvet on sellainen kokoelma, jota en ihan herkimmille lukijoille suosittelisi. Vankkumattomalle kauhun ystävälle tämä taas on napakymppi!

9. joulukuuta 2013

Tapaus Adlibris, osa 3

Tänään postilaatikkoon tipahti yllätys. Muistanette keväisen riidan Adlibriksen kanssa? Jos ette muista, niin kyseessä oli Adlibriksen hintavirhepäivät ja vein tapauksen Kuluttajariitalautakuntaan.Arvioitu päätösaika piti olla noin vuosi, mutta päätös tulikin jo nyt! Liekö vaikutusta sillä, että en ollut ainoa joka asiaa vei eteenpäin? Kiitos kaikille kanssataistelijoille! Olisi kiinnostavaa kuulla, oletteko te saaneet päätöksiä.

Kuluttajariitalautakunta on paneutunut asiaan huolella. Sain kolmisivuisen kirjeen, jossa yksi sivu on pelkästään päätöksen perustelua.
Tässä kuvat kirjeestä. Kuvaa klikkaamalla sen pitäisi aueta suurempana, jolloin teksti on helpompi lukea.




Lisäksi tuli yleisluontoisempi päätöksen tiedoksianto, jossa sanotaan että:
Lautakunnan päätös on ratkaisusuositus. Sitä ei voi panna täytäntöön pakkotoimin eikä siihen voi hakea muutosta valittamalla. Asianosainen voi halutessaan viedä lautakunnassa ratkaistun asian riita-asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
---
Lautakunta seuraa päätöstensä noudattamista ja pitää niiden noudattamisesta ja noudatammatta jättämisestä luetteloa, joka on julkinen. Seurantaa varten pyydämme Teitä ystävällisesti palauttamaan oheisen postikortin täytettynä kolmen viikon kuluessa päätöksen postittamisesta.


(Lihavointi ja alleviivaus ovat alkuperäisessä tekstissä.)
Tämä päätös on postitettu 4.12.2013. Adlibriksellä on siis aikaa 25.12. saakka toimia. Katsotaan kuinka käy!

3. joulukuuta 2013

Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää (2013)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 198 (e-kirja)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Leena Virtasen Noitanaisen älä anna elää – Tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666-1671 on blogeissa varsin paljon tietokirjaksi luettu kirja. Minäkin tietysti tartuin kirjaan, sillä noituus aiheena on kiinnostava.

Nipotan heti alkuunsa alaotsikosta. "Suomessa" on turhan kattava ilmaus, kun tarina keskittyy vain Ahvenanmaalla tapahtuneisiin asioihin, jotka olivat omaa luokkaansa Manner-Suomen tapahtumiin nähden.

Virtanen lähestyy aihettaan kaunokirjallisin keinoin, vaikka teos onkin tietokirja. Jännitysnäytelmän tavoin lukija saa seurata mitä tapahtuu 13 naiselle, jotka Karin Persdotter nimeää nähneensä Blåkullassa (joka ei ole ihan sama kuin Kyöpelinvuori, lisää aiheesta Hys, äiti lukee nyt! -blogissa).
Virtasen ansioksi on tässä laskettava se, että hän pysyy varsin uskottavalla maaperällä. Hän ei yliammu tai hae draamaa kuvitelluilla kohtauksilla. Draamaksi riittää ihan se, mitä kuulustelupöytäkirjoihin on tallennettu ja mitä voi tiedonsirpaleista loogisesti ottaen päätellä.

Kaunokirjallisessa lähestymisessä on myös varjopuolensa. Tarinasta tuli mielestäni sangen sekava. Koska kuulustelut hajautuivat usean vuoden jaksolle tekstin tapahtumat seilasivat edestakaisesti. Tekstissä toistui usein "mutta palataanpa vuoteen XX" ja "jonka tapaamme myöhemmin vuonna XX" tyyliset ilmaukset. Ja kun niihin tapahtumiin päästiin, olin jo unohtanut mikä se lähtötilanne olikaan.
Tämän kirjan kohdalla koin ensimmäistä kertaa sähkökirjan hankaluuden. Selaaminen ei ole niin helppoa, kun ei voi pitää sormea kätevästi jonkun sivun välissä. Toki voi käyttää kirjanmerkkiä ja muistiinpanoja, mutta se on työläämpää kuin nopea selaaminen. Ehkä luen etenkin tietokirjat jatkossa mieluummin paperisina.

Lisäksi minua jäi kiusaamaan aistimani puolueeton sävy. Ahvenanmaan noitavainoissa syytettiin 16 naista noituudesta ja seitsemän heistä sai kuolemantuomion (koko Suomessa noituudesta syytettiin noin 1500 ihmistä ja noin 100 tuomittiin kuolemaan). Pääasiassa tuomiot langetti tuomari Nils Psilander, josta siis rakennetaan tarinan pahista.
Jäin pohtimaan, että oliko Psilander tosiaan pahis vai tekikö hän vain sen, mitä hänen odotettiin tehtävän. Teoksessa haetaan vastausta monen sivun verran Psilanderin mahdollisesta naisvihasta, joka kuitenkin todetaan sitten lyhyesti, ettei se sitä ehkä ollutkaan. Ahvenanmaalla tuomittiin vain naisia, koska Karin Persdotter nimesi vain naisia. Syitä Psilanderin toimiin haetaan pedanttisuudesta, itsepäisyydestä, ylpeydestä - ja sitten ehkä kumminkin naisvihasta. Tämä naisvihan korostaminen hiukan kummastutti, etenkin kun sille ei löydetty kunnollisia perusteita. Vaikka onhan siinä sitä draaman ainesta...

Pääasiallisesti kuitenkin Noitanaisen älä anna elää on hyvä. Sen hyvänäpuolena on erityisesti syitten erittely aikaansa nähden. Kaikki alkoi vain muutamasta lyhteestä... Teos näyttää hienosti, miten yhteisöllisyys on rakentunut ja kuinka merkittävä asia se on ollut. Yhteisöllisyydellä on puolensa – ja puolensa...

Noitanaisen älä anna elää on luettu ainakin seuraavissa kirjablogeissa:
Rakkaudesta kirjoihin
Nenä kirjassa
Kirjakaapin avain
Kaiken voi lukea!
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjakirppu
Sonjan lukuhetket
Kirjainten virrassa

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa