29. huhtikuuta 2013

Reijo Mäki: Tatuoitu taivas (1996)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 348
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Jään kyllä luokalleni Lukudiplomi-haasteessani, mutta jatkan silti urhoollisesti. Tulevaisuuden taruja -tarjottimelta valitsin Reijo Mäen Tatuoitu taivas -teoksen. Puoliskoni tätä suositteli ja olenhan minä pitänyt kovastikin paljon Vares-kirjoista. Mutta nyt ei kyllä kolahtanut pätkääkään.

Tatuoitu taivas sijoittuu johonkin tulevaisuuden Eurooppaan. Vuotta ei sanota, mutta arvelisin jotain 2100-lukua. Kolmas maailmansota on ollut ja mennyt, ja tarinan keskushenkilönä onkin Uno Louner, sotaveteraani. Louner ei ole kuitenkaan raihnainen vanhus, vaan hänestä tuleekin mieleen lähinä Die Hard -elokuvien John McClaine -tyyppinen sankari.

Uno Louner työskentelee kirjailijana. Hän suoltaa halpaa roskakirjallisuutta, jolla voi ihan kirjaimellisesti pyyhkiä persettä. Hänen toimintatarinoitaan painetaan siis wc-paperille. Louner saa salaperäisen viestin kauniilta Dian Kissiltä, joka on sotkeutunut liian varaalliseen leikkiin. Siitä alkaakin pakeneminen ja asioiden selvittely melko persoonattomaan tapaan.

Tämä on huumorikirja. On tulkinnanvarainen juttu, onko tämä jo suorastaan parodiaa vaiko vain kevyemmin tieteiskirjallisuudelle irvailevaa. Huumorintaju on myös makuasia ja minua nämä vitsit eivät jaksaneet naurattaa.
Uno Louner nimenä on jo viittaus "yksinäiseen ratsastajaan". Finglish on yksi kielileikittelyn ytimiä ja tässä maailmassa suosittua on esim. lookalike-palvelut. Sitten on suosittu yökerho Erekhteion ja joitakin ihmisparkoja vaivaa RHH-virus – Rocky Horror Herpes. Hekoheko.

Juoni oli tylsä, kulunut ja yllätyksetön. Loppu oli suorastaan ällön pliisu. Tähän on varmasti ajan hammaskin purrut, uutuutena tämä olisi voinut olla raikas ja hauska tuulahdus. Lisäksi minun kohdallani voi vaikuttaa myös kontekstin puute. Kun scifi-maailma ei ole niin tuttu, niin en ehkä osaa oivaltaa oikeita vitsejä. En esimerkiksi missään vaiheessa tajunnut, mistä nimi "tatuoitu taivas" teokselle tulee...

Lukudiplomi-tehtäväksi valitsin houkuttelevan mainoksen teon. Teen nyt vain tällaisen tekstiversion, kun näitä kuvataiteellisia lahjoja ei minulle ole suotu.

Ansioituneen dekkarimestarin synkkä aluevaltaus! Tatuoitu taivas on vahva dystopiakuvaus Kolmannen Maailmansodan jälkeisestä Euroopasta. Sankari Uno Louner ei ole mikään prettyboy, mutta naiskauneutta tarjoilee salaperäinen Dian Kiss. Herkkä Dian on joutunut suunnattomaan vaaraan ja hän lähettää viestin ihailemalleen kirjailijalle, Uno Lounerille – miehelle, joka kirjoitti Suuren yksinäisen.
Miten nykyisin pulp-viihdettä suoltava kirjailja voisi neitoa auttaa? Sinnikkyydellä ja huumorilla, osoittaa Reijo Mäki.
Tatuoitu taivas on niille, jotka rakastavat perinteistä toimintaa, kauniita naisia ja hulvatonta huumoria.

Kannattaa muuten kurkata Kirsin kirjanurkkaan. Hänellä on tästä teoksesta hiukan toisenlainen näkemys kuin minulla!

25. huhtikuuta 2013

Charlaine Harris: Pedon veri (2009 / 2012)

Dead and Gone
Suomennos: Sari Kumpulainen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 303
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Sookie-sarja on ehtinyt jo peräti 9.:n osaansa. Näitä on muistaakseni 12 alunperin, joten vielä muutama piisaa. Tässä vaiheessa alan kyllä olla hiljalleen sitä mieltä, että tiivistämisen varaa voisi olla, mutta toisaalta... Olisiko se sitten niin kivaa? Tiivistäisin tietysti jostakin muusta kuin Ericiä käsittelevistä osuuksista. Esim. Quinn voitaisiin skipata kokonaan.

Oli miten oli, käydäänpäs suoraan asiaan. Pedon veri -osassa on kuulkaa sarjan tähän astisista jutuista paras seksikohtaus ikinä. Se ei johdu pelkästään Eric Northmanista, vaan ylipäätään kuvaus on kutkuttavan onnistunut. Koska tätä blogia lukee mitä luultavammin alaikäiset, sukulaiseni, ja kaikin puolin siveelliset ja sivistyneet ihmiset, en kuvaile tuntemuksiani tämän yksityskohtaisemmin. Värisyttävä. Se riittäköön.

Ilman sitä tämän arvosana olisi ollut 3½ tai ehkä jopa 3. Vaikka juonikeskiössä onkin keijusota, niin tässä on yllättävän paljon Sookien vatulointia ja menneiden jahkailua. Se ei jotenkin tuntunut sopivan yhteen raa'an murhan ja dramaattisen sodan kanssa.

Ihmissudet ovat siis tulleet kaapista ulos. Vastaanotto on pääosin rauhallista. Vampyyrien jälkeen ei uusi ylislaji jaksa juuri hätkähdyttää. Kuitenkin Merlotte's -baarin edestä löytyy eräs tuttu hahmo raa'asti murhattuna ja arvatkaa, ketä epäillään. No Jasonia tietysti!

Sookie ja Eric selvittelevät välejään. Eric huijaa Sookieta tavalla, joka periaatteessa saisi minutkin aivan raivon partaalle, mutta lukijana huokaisin ääneen vain aaaawwww ja kasvoilleni kohosi onnellisen pöllämystynyt ilme. Joko on käynyt ilmi se, että vaaleatukkaisilla viikinkivampyyreilla nyt vain sattuu olemaan minuun sellainen vaikutus?

Pedon veri on siis keskiarvoltaan yhtä viihdyttävä kuin muutkin osat. Vähän jahkaileva, mutta toisaalta seksikäs. Ericiä mukavan paljon eikä muita häiritseviä miehiä.
Piakkoin tulossa arvostelu Samaa verta -kirjasta, joka on siis sarjan 10. osa.

The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö

Pahan veren valtakunta
Veren sitomat
Pedon veri
Samaa verta
Veren muisti (heinäkuu 2013)
Veri kielellä (marraskuu 2013)

24. huhtikuuta 2013

Tapaus Adlibris, osa 2

Adlibris-tapaus on vellonut ilmassa nyt reilun viikon verran. Yhteensä tänä aikana olen saanut kahdeksan sähköpostiviestiä (+ automaattiset tilausvahvistukset ja myöhemmin tulleet peruutusilmoitukset). Sähköpostiviestit ovat olleet massapostitusviestejä, joissa ei ole vastattu kysymyksiini ja on käytännössä kieltäydytty ottamasta mitään vastuuta virheestä. Ensin syyteltiin tavarantoimittajaa ja sitten vedottiin näin:
Olemme ainoastaan verkossa toimiva kirjakauppa ja kaikkien myynnissä olevien noin 10 miljoonan kirjojemme informaatio tulee suoraan tiedostoina. Valitettavasti meistä riippumattomasta syystä osa valikoimassamme olevista kirjoista sai väärän hintapäivityksen maaanantaina. Vian huomattuamme asia korjattiin mahdollisimman pian ja asiakkaille alettiin ilmoittamaan heti kun aloimme tutkia tapahtunutta teknistä virhettä, jotta he saisivat tiedon mahdollisimman pian.

Olemme todella pahoillamme, että tämä virhe tapahtui juuri sinun kohdallesi ja että se on aiheuttanut hämmennystä ja mielipahaa!

Minua kehoitettiin useasti ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun sähköpostitse tai puhelimitse, huomioimatta sitä, että kerroin näin tehneeni. Kolmesti he kehoittivat olemaan yhteydessä Kuluttajavirastoon, vaikka aiemmissa viesteissä kerroin näin tehneeni ja kerroin mikä viraston kanta on ollut.
Kuluttajaviraston kantahan on siis se, että tässä tapauksessa virhe ei ole sellainen, että asiakkaan olisi pitänyt se ymmärtää (vrt. 600 euron taulutelevisio 60 eurolla). Tästä syystä kaupan pitäisi myydä kirjat siihen hintaan kun asiakas on ne tilannut ja maksanut. Ihan kuten ruokakaupassakin maksamisen jälkeen myyjä ei juokse asiakkaan perään kertomaan, että tuote maksoikin enemmän. Tappio on kaupan.

Vihdoin viimein, tänä aamuna, sain Adlibrikselta suoran vastauksen kysymykseeni "Saanko kirjat vai vienkö asian Kuluttajariitalautakunnalle?".
Adlibris vastasi näin:
Hei Hanna,
Näemme, että olet kirjoittanut tilauksestasi myös Facebookissa. Pahoittelemme, mikäli koet ettemme ole vastanneet kysymyksiisi haluamallasi tavalla. Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta, mutta emme ikävä kyllä tule lähettämään kyseisiä peruuntuneita kirjoja sinulle virheelliseen hintaan.
Ystävällisin terveisin, Adlibris

Kiitos siis viimein suorasta vastauksesta. Asia lähtee siis Kuluttajariitalautakuntaan.

Olen tietysti pettynyt ja harmissani. Olen aina suositellut Adlibrista, arvontojeni kautta tuonut uusia asiakkaita (ja myös yksityisesti ostanut läheisille lahjakortteja Adlibrikseen) ja ollut niiden halpojen kirjojen perässä.
Kauppa ei menetä silmissäni arvoaan, jos se tekee jonkun mokan. Sellaista tietysti sattuu ja se on elämää se. Virhe voi suorastaan korottaa kaupan arvoa silmissäni, jos erhe paikataan hyvin. Tulee sellainen paljon varmempi olo, että asiakasta arvostetaan.

Mutta arvostukseni ja asiakkuuteni menettää hyvin äkkiä juuri tällaisella toimintatavalla. Ei oteta vastuuta, kokeillaan asiakkaaseen väsytystaktiikkaa, syytellään muita tahoja ja suorastaan valehdellaankin. Miksi kukaan haluaisi kannattaa sellaista kauppaa?

Kuluttajariitalautakunnassa asioiden käsittely luultavimmin kestää pitkään. Kerron taas heti, kun asia etenee johonkin suuntaan. Lähden tästä nyt printtailemaan kuitteja, tilausvahvistuksia, sähköposteja ja lomakkeet.
Kehoitan kaikkia saman kokeneita näkemään vaivan ja tekemään saman. Ei anneta verkkokauppojenkaan kohdella asiakkaitaan miten sattuu. Koen, että minua on pidetty idioottina. Asiakkuudellani ei näemmä ole ollut mitään arvoa.

22. huhtikuuta 2013

Thor Heyerdahl: Kon-Tiki – lautalla yli Tyynenmeren (1949 / 1951)

Kon-Tiki Ekspedisjonen
Suomennos: Oiva Talvitie
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 274
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Thor Heyerdahlin kirjat olivat minulta jo jonkin aikaa unohduksissa, mutta sitten sattumalta bongasin tiedon siitä, että Kon-Tikista on tehty elokuva. Jumankekkulis! Se pisti vipinää kinttuun, sillä kirjahan oli ehdottomasti luettava ennen elokuvan katsomista.
Tosin tutkailu osoitti, että Heyerdahl teki tästä dokumenttielokuvan vuonna 1950 ja se voitti Oscarinkin.

Heyerdahl oli siis norjalainen tutkimusmatkailija. Sellainen wanhan ajan löytöretkeilijä oikein. Hän on todistanut erinnäisiä väittämiään purjehtimalla epämääräisillä lautoilla sinne sun tänne. Tällä kertaa hänen tavoitteenaan on todistaa, että Polynesian asutus on peräisin Etelä-Amerikasta eikä niinkään Aasiasta. Teoriansa hän perusti erinnäisiin kulttuurisiin yksityiskohtiin ja ennen kaikkea tietysti siihen, että muutto on voinut olla mahdollinen balsalautalla purjehtien.

Kon-Tiki kertoo kuuden miehen balsalauttamatkasta Perusta Tuamotun atollialueelle. Lautta on rakennettu siten, miten muinaiset inkat olisivat voineet sen rakentaa 1500 vuotta sitten. Esimerkiksi siis rautanaulat olivat pannassa. Mukana oli radio hätätapauksia ja raportointia varten, sekä nykyaikaista ruokaa. Muuten he pyrkivät matkustamaan täysin inkatyyliin. Matkaa kertyi 8 000 kilometriä. Rohkeimmat arviovat tukkilautan kestävän enintään viikon.

Olen aiemminkin sanonut siitä, että Thor Heyerdahl ei ole kirjailija. Se näkyy tässäkin teoksessa. Esimerkiksi kesti pitkään löytää kohta, jossa Heyerdahl mainitsee purjehdusvuoden. Lokikirjamerkintöjä hän toki siteeraa, mutta ne ovat muodossa "toukokuun 17:s" ilman vuosilukua. Tarkka vuosi oli siis 1947. Heyerdahlin kokonaisuus ei ole siis ihan hallittu. Ja kuten myöhemmissä teoksissaan, tässäkin poukkoillaan lyhyessä ajassa aiheesta toiseen; lentokaloista inkajumaliin ja sitä kautta radiotekniikkaan. Opin tästä kummin jotain ihan uuttakin. Luulin ensin dolfiineja kirjoitusvirheeksi, sitten vanhahtavaksi nimitykseksi delfiineistä, mutta dolfiini onkin ihan oma lajinsa! Kyllä kirjallisuus sivistää...

Kon-Tiki oli kuitenkin jännittävä kirja. Pidän siitä, kuinka seikkailun ohella Heyerdahl kertoo teoriaansa ja sen perusteita. Kuinka Polynesiassa ja Etelä-Amerikassa kasvoi sama lajike, jota ei kuitenkaan tunnettu Aasiassa (bataatti). Kuinka aurinkojumala Kon-Tiki näkyi vielä 1900-luvullakin noilla saarilla. Miksi Pääsiäissaaren kivipatsailla on punainen hattu. Kuinka arki sujui ahtaalla lautalla kuuden miehen kesken. Ra -teoksen kohdalla moitin Heyerdahlia hienoisesta itserakkaudesta. Tässä sitä ei ollut. Pohdimme puoliskoni kanssa (joka minut näihin kirjoihin tutustutti) sen johtuvan mahdollisesti siitä, että Kon-Tikilla matkakumppanit olivat maanmiehiä, kun taas esim. Ra:lla oli paljon enemmän mahdollisuuksia kulttuurisille yhteentörmäyksille. Kiinnostavaa kyllä sekin!

Thor Heyerdahlin teoksista on vielä Fatuhiva ja Malediivien mysteeri lukematta. Niitä ennen luvassa on kuitenkin piakkoin Kon-Tiki -elokuvan arvio!
Suosittelen lämpimästi näitä kirjoja historiasta, kulttuurista ja seikkailuista pitäville ihmisille.

19. huhtikuuta 2013

Saara Henriksson & Erkka Leppänen (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat (2013)

Tämä postaus on luonteeltaan esittelevä! Ei siis arvio!

Helmikuussa kerroin liittyneeni Osuuskumma-kustannuksen jäseneksi. Se olikin rykäisy, sillä samalla minusta tuli hallituksen jäsen, toimitusneuvoston jäsen ja tiedottaja.

Rinta rottingilla esittelenkin nyt täällä ensimmäisen antologian, joka julkaistaan minun Osuuskumma-aikanani. En ole tässä ollut kirjoittajana, toimittajana tai muutenkaan päättämässä tästä mitään. Tämä oli aika pitkälle valmista kamaa kun liityin Osk:an.
Kuten helmikuussa sanoinkin, en tule täällä enää arvostelemaan Osuuskumman julkaisuja, mutta esittelen ne. Täällä esittämäni mielipiteet ovat omiani eivätkä Osuuskumman linjauksia.

Huomenna tuulet voimistuvat on ekoscifiä. En ollut aihepiiristä järin riemuissani. Miellän itseni edelleen hieman scifi-allergikseksi ja "ekoscifi" kuulostaa saarnaamiselta. Ja sitä inhoan yli kaiken.

Antologian virallinen ilmestymispäivä on ensi maanantaina, 22. huhtikuuta, Maan päivänä. (Osallistukaa FB:ssa virtuaalijulkkareihin!) Luin tämän kuitenkin jo aiemmin ja nöyränä nielen ennakkoluuloiset ajatukseni. Osuuskumman taso nousee jatkuvasti ja Huomenna tuulet voimistuvat on siitä jälleen yksi osoitus.

Sisällys:
Esipuhe (Risto Isomäki)
Janne Harju: Niin lähti kaunis päivänsäde
M.G.Soikkeli: Urho ja kettu
Jussi Katajala: Mare Nostrum
Anni Nupponen: Juuret
Samuli Antila: Sadasta tuhanteen
Saara Henriksson: Painovoiman sieppaamat
J. S. Meresmaa: Lintukoto
Christine Thorel: Metsä minun pyhäiseni
Anastasia Lapintie ja Mixu Lauronen: Vilja®
Tarja Sipiläinen: Puuton maa
Risto Isomäki: Luonnon järjestys

Teoksessa on yksitoista novellia. Ja kuten minulle aina usean kirjoittajan novellikokoelmissa käy; joistakin pidän enemmän, joistakin vähemmän. Yllätyksekseni ja vastoin odotuksiani Risto Isomäen (ei-Osuuskummalainen) novelli ei ollutkaan paras. Jotenkin sitä odotti isolta nimeltä, olkoonkin, että se on vähän epäreilua. Ei se toki ollut huonoinkaan, jos sellaisen kokoelmasta haluaa kaivaa.

Ja on se kumma homma, että eräs herra teki sen taas. Se mies on kyllä jonkin sortin nero, tai sitten hänellä on jokin epämääräinen diili kissojen kanssa. Jussi Katajalan Mare Nostrum osui minun makuhermooni täysin. Harkitsen kyllä kahdesti meressä uimista sen jälkeen.
Katajalasta kuullaan vielä taatusti lisää. Lupaan sen. Painakaa nimi mieleen.

Toinen erityisen ihastuttava novelli oli Christine Thorelin Metsä minun pyhäiseni. Siinä metsien palvomista käsitelläänkin ihan uudesta (tai ainakin minulle uudesta) näkökulmasta, joka voisi olla tulevaisuudessa tottakin. Ehkä juuri siksi se kosketti ja jäi mieleen.

Joka tapauksessa Huomenna tuulet voimistuvat -novelliantologia on sellainen, että nyt syön scifi-allergikkopuheeni lopullisesti. Tämä olkoon julkinen lupaus. Antologia ei myöskään saarnaa eikä moralisoi. Se esittää tulevaisuuden näkymiä, joita voi pitää realistisina tai sitten ei. Ihan kuinka kukin lystää. Se antaa ajattelemisen aihetta miellyttävällä tavalla  – lukuunottamatta pientä mustekalatraumaa.

--

Eilisestä Adlibris-jutusta vielä... Asia ei ole juuri edennyt. Saan edelleen massaviestejä. Morren maailman Facebook-sivulla voi seurata vähän reaaliaikaisemmin. Myös Adlibriksen FB-sivulla on kommenttia.

18. huhtikuuta 2013

Adlibriksen hintavirhepäivät!

15. huhtikuuta koitti kirjahamsterin onnenpäivä. Adlibriksellä oli 2,80e -kampanja! Jippii! Alennuskirjoja oli useita kymmeniä, kovakantisista uutuuksista pokkareihin. Tilasin (ja maksoin verkkopankin kautta) neljä alekirjaa ja yhden normaalihintaisen kirjan siinä sivussa. Sitä vartenhan nuo kampanjat usein luodaan.

Samana iltana muutamia tunteja myöhemmin huomasin tilaukseni peruuntuneen Adlibriksen toimesta. No mitä hemmettiä! En ollut saanut asiasta mitään sähköpostia, vaan huomasin ilmoituksen Adlibris-tililläni. Huomasin samanlaista ihmettelyä Adlibriksen Facebook-sivuilla ja kävikin sitten sitä kautta ilmi, että kyseessä olikin hinnoitteluvirhe. Samanlainen tapaus oli ollut jo helmikuussa.

Tässä ote reklamaatiostani:

15.4.2013 nettikaupastanne osoitteesta https://www.adlibris.com/fi Sivustolla tuotteiden hinnaksi mainittiin 2,80e Klikkasin tuotteen virtuaaliseen ostoskoriin ja maksoin loppusumman 10,50e (tilausnumero 29937118; sisälsi myös yhden ns. normaalihintaisen kirjan) ja 8,40e (tilausnumero 29937387).
Tilaukset näkyvät maksettuina Adlibrikselläkin, mikä näkyy omissa tilaustiedoissani (Liitteet 1 ja 2); jossa lukee:
"Tilauksesi on jo maksettu verkkomaksulla, joten siihen ei voi tehdä muutoksia. Jos haluat poistaa koko tilauksesi tai yksittäisiä kirjoja, ota yhteyttä asiakaspalveluumme osoitteessa asiakaspalvelu@adlibris.com. Ilmoitathan viestissäsi tilausnumeron ja tilinumeron maksunpalautusta varten!"

Myöhemmin samana päivänä 15.4.2013 yrityksenne perui kaupan ilman mitään selitystä. Facebook-sivuiltanne selviää, että tällaista on käynyt ennenkin. Kuitenkin kuluttaja-asiamiehen mukaan virhe on kaupan, ei kuluttajan vastuulla ja virheellinen hinta kaupantekohetkellä koituu myyjän tappioksi. Ilmoitatte itse sivuillanne, että "Asiakkaalta veloitetaan hinta, joka tuotteella oli tilaushetkellä" (liite 3). Toki pidätätte oikeuden hinnanmuutoksiin ilman ennakkoilmoitusta, mutta se ei käy päinsä jo tuotteen tilaamisen ja maksamisen jälkeen! 

Liitteet ovat kuvakaappauksia tilauksistani ja Adlibriksen toimitusehdoista.
Seuraavana päivänä sain sähköpostitse ilmoituksen Adlibriksen yksipuolisesta kaupanpurkamisesta. Myöhemmin sain massapostitusvastauksen reklamaatiooni.

Adlibris 16.5.:

Hei Hanna, Kiitos viestistäsi!
 Ikävä kyllä saimme toimittajaltamme virheellisen hintapäivityksen, jonka vuoksi myös tilauksissasi olleiden kirjojen hinnat olivat virheellisiä. Toimittajamme on peruuttanut kyseiset kirjat tilauksiltasi ja niitä ei tulla lähettämään uudelleen. Olemme kuitenkin saaneet päivitetyn oikean tiedoston toimittajaltamme, joten kirjat ovat nyt tilattavissa normaaliin tapaan kotisivultamme.
 Ilmoitathan tilinumerosi maksunpalautusta varten, niin teemme sen mahdollisimman pian. Internetsivuillamme oleva kirjojen informaatio tulee suoraan tavarantoimittajilta ja valitettavasti meistä riippumattomasta syistä toimittajiemme hintatiedostot olivat siis virheellisiä. Hintaerot valitsemissasi kirjoissa oli myös niin huomattavat kirjojen normaaliin markkinahintaan verrattuna, jolloin virhe on selvä. Pyrimme olemaan markkinoiden halvin kirjakauppa, mutta esimerksi sidottujen kirjojen hintahan on yleensä noin 19-30 euroa. Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta ja toivomme, ettei tästä ole koitunut sinulle suurta haittaa. Tällaisten valitettavien tapausten varalta pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin ja yksipuolisen oikeuden perua kauppa. 

Lohduksi tarjottiin viiden euron lahjakorttia.

Sitovatko verkkokaupan sivuilla olevat hinnat myyjää?

Verkkosivuilla oleva hinta on sitova tarjous. Voit vaatia tuotetta verkkosivujen tietojen mukaisesti sen jälkeen, kun olet hyväksynyt myyjän tarjouksen tilaamalla tuotteen verkkosivujen tilauskaavakkeella.
Ainoastaan tietyissä tilanteissa myyjä voi vedota tietojen paikkansapitämättömyyteen ja vetäytyä kaupasta.
  • Jos yrityksen mukaan hinta- tai tuotetieto on ollut muu kuin se, jolla olet tehnyt tilauksen, sen pitää pystyä esittämään luotettavaa näyttöä väitteensä tueksi. Pelkkä väite ei riitä.
  • Jos virhe on niin selvä, että kuluttajan olisi pitänyt ymmärtää tiedon olevan virheellinen, virheellinen tieto ei sido myyjää. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, jos ero ilmoitetun hinnan ja todellisen hinnan välillä on huomattavan suuri tai väärää hintaa voidaan pitää poikkeuksellisen alhaisena yleiseen hintatasoon verrattuna. Jos 600 euron televisiota myydään 60 eurolla, kyseessä on todennäköisesti erehdys

Lienee siis näkökulmakysymys, että olisiko pitänyt ymmärtää, että 2,80e on liian halpa 19-30 euron kovakantiseen kirjaan verrattuna. Adlibris ei automaattivastauksissaan kertaakaan huomioinut sitä, että yksi tilaamani "alekirja" oli pokkari, jonka alkuperäinen hinta oli 7,70e.

Vastasin tuohon massaviestiin vielä ja kertasin ensimmäisessä kirjeessäni esiintuomiani asioita. Mitään ei kuulunut, sain vain jälleen massaviestin, jossa pyydettiin tilinumeroani rahojen palauttamista varten.

Soitin Adlibriksen asiakaspalveluun. Minulle vastattiin jälleen, että vika ei ole heidän, vaan kustantajan (eli Bonnierin tässä tapauksessa). Vastasin siihen, ettei asia kuulu minulle. Asiakaspalvelija lupasi palata asiaan sähköpostitse, sillä puhelimitse hän ei voi kirjoja minulle lähettää (ihan tosi?).

Kului useita tunteja ja sain jälleen ryhmäpostitusviestin, jossa Adlibris jälleen vetoaa siihen, ettei vika ollut heidän ja otteen tuosta Kuluttajaviraston näkökulmasta.
Vastauksessa myös luki, että "Jokaisella tuotteella on olemassa hintahistoria, josta on nähtävissä mihin hintaan kutakin tuotetta on myyty ennen ja jälkeen virheen sattumisen.". Tämä ei pidä paikkaansa. Adlibriksen sivuilla ei näy mikä on tuotteen alkuperäinen hinta. Voitte vilkaista vaikka kuukauden pokkaria. Oletan sen olevan aletuote (etusivulla hinta näkyy punaisella pohjalla), mutta missään ei näy alkuperäistä hintaa.

Vastauksessaan Adlibris nojasi myös Oikeustoimilain 32 pykälään:
(Oikeustoimilaki 32 §)
Jos jonkun tahdonilmaisu (tilaus) on erhekirjoituksen (virheellinen hintapäivitys) tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen (virheellinen hinta), kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu (tilaus) sellaisena sido sen antajaa (yritys), jos se (kuluttaja), johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä. Jos tahdonilmaisu(tilaus), joka toimitetaan perille sähköteitse tai suullisesti lähettiä käyttäen, on sähköttämisessä tapahtuneen virheen tai lähetin virheellisesti toimittaman esittämisen johdosta sisällykseltään muuttunut, ei tahdonilmaisu (tilaus) sellaisena, kuin se on tullut perille, sido lähettäjää (yritys), vaikkakin vastaanottaja (kuluttaja) on vilpittömässä mielessä. Lähettäjä (yritys) olkoon kuitenkin, jos hän, saatuaan tiedon sisällyksen muuttumisesta, haluaa, että tahdonilmaisu ei enää olisi voimassa, velvollinen ilman aiheetonta viivytystä ilmoittamaan siitä vastaanottajalle; jos hän ei sitä tee, ja vastaanottaja oli vilpittömässä mielessä, on tahdonilmaisu sitova sellaisena, kuin se on tullut perille.

Kyllästyin näihin massavastauksiin ja soitin Kuluttajaviraston neuvontaan. Tapaus olikin siellä jo tuttu helmikuulta enkä ollut nytkään ensimmäinen soittaja.
Helmikuussa Adlibris on väittänyt olleensa yhteydessä Kuluttajaviraston yrityspuoleen ja väittänyt sen puoltaneen heidän kantaansa, mutta minulle kerrottiin, ettei se pidä paikkaansa. Adlibris ei ole kertaakaan ollut vuoden 2013 aikana yhteydessä Kuluttajavirastoon.
Kuluttajaviraston kanta on ollut se, että hintaero on uskottava, koska Adlibriksellä on ollut jopa 70% alennuksia ja hintavaihtelu eri tuotteiden välillä on paikoin reiluakin.
Nyt on vaan tietysti asiakkaista kiinni, että jaksaako rumbaan lähteä. Mitään korvauksia tuskin on tiedossa. Yritys menettää lähinnä mainettaan ja asiakkaitaan. 

Nythän kyse on periaatteesta, sillä rahallista tappiotahan tässä ei minulle tullut. Olen ollut Adlibriksen asiakas pitkään ja täällä Morren maailmassakin on arvottu Adlibriksen lahjakortteja. En ole ollut missään virallisessa yhteistyössä heidän kanssaan, vaan lahjakortit olen maksanut omasta pussistani.

Halusin tuoda jutun julki, koska koen Adlibriksen toimintatavan törkeäksi ja asiakkaasta piittaamattomaksi. En ole saanut mitään henkilökohtaista vastausta reklamaatiooni, vaan ainoastaan noita massaviestejä, joihin on vain korjattu etunimeni. Tiedän niiden olevan massaviestejä, koska muutama muu kirjabloggaaja on saanut täsmälleen samat viestit.
Adlibris ei myöskään itse ota tästä mitään vastuuta, vaan syyttelee kolmatta osapuolta. Minusta se ei ole ensinnäkään asiallista ja toisekseen se ei varsinaisesti kuulu minulle.

Ymmärrän, että virheitä sattuu. Ne vain pitää korjata asiallisesti. Jos Adlibris olisi vain reilusti pahoitellut virhettään ja postittanut minulle tilaamani kirjat maksamani hinnan mukaisesti (yritys ja tavarantoimittaja olisivat sopineet virhekorvauksista keskenään), olisi asia ollut ok ja olisin jatkanut asiakkuuttani tavalliseen tapaan. Ei pelkkä virheen tekeminen tee kaupasta huonoa.
Mutta nyt asian ollessa näin, en näe mitään syytä jatkaa asiakkuuttani enkä parhaalla tahdollanikaan voi suositella sitä muille. Jatkossa arvon lahjakortteja muihin kirjakauppoihin.
 

17. huhtikuuta 2013

Bohumil Hrabal: Liian meluisa yksinäisyys (1980 / 2008)

Příliš hlučná samota
Suomennos: Eero Balk
Kustantamo: Kirjava
Sivumäärä: 126
Pisteet: 1/5
Mistä minulle: kirjasto

Ikuisuushaasteeni Ikkunat auki Eurooppaan on jo vaivannut jonkin aikaa. Kun helmikuussa kävin Tšekissä, Brnon kaupungissa, ajattelin lukea jonkun paikallisen teoksen. Ja kas vain, Wikipedia arpoi minulle Bohumil Hrabalin, syntyjään siis brnolainen.

Liian meluisa yksinäisyys kertoo paperinpaalaaja Haňťasta. Teos on oikeastaan hänen kahdeksaan lukuu jaettu monologinsa. Haňťa tuhoaa työkseen kirjoja suunnilleen 1950-luvun Prahassa ja siitä saadaankin peilattua niin filosofiaa, yhteiskunnallisuutta kuin seksuaalisuuttakin. Haňťa on varsinainen antisankari ja koko teoksessa on jokseenkin ankean monotoninen sävy.

Rehellisesti sanottuna en saanut tästä mitään irti. Jokseenkin oudossa allegorimaisuudessaan tämä toi mieleen Jenny Erpenbeckin Vanhan lapsen tarinan, joka tosin oli tätä parempi. Liian meluisa yksinäisyys on lyhyt, mutta raskas teos. Luin sitä monta päivää ja jaksoin kerrallaan vain yhden luvun. Pidempään en tämän parissa viihtynyt ja sinnittelin tämän loppuun vain siksi, että saisin taas yhden Euroopan maan haasteeseeni.

En löytänyt tästä mitään, mistä olisin pitänyt. Haňťa on pirun tylsä. Hrabalin kieli on polveilevaa; välillä lauseet ovat pitkääkin pidempiä, toisinaan taas lyhyempää sorttia. En saanut rytmistä otetta. Tarina oli tylsä. En jaksanut huvittua ulosteella tanssilavaa sotkeneesta Mančinkasta, eivät puistattaneet hiiret Haňťan housunlahkeissa ja törmäsin jälleen myös filosofiymmärtämättömyyteeni.

Arvioni jää nyt vähän tyngäksi, mutta koen itseni vähän jääviksi sanomaan mitään kirjasta, josta en saanut mitään irti. (Siinä sitä filosofiaa...) Jospa tähän loppuun laittaisi otteen heti kirjan alusta:
Kolmekymmentäviisi vuotta olen tehnyt töitä paperinkeräyksessä ja se on minun love storyni. Kolmekymmentäviisi vuotta olen paalannut jätepaperia ja kirjoja, kolmekymmentäviisi vuotta olen sotkenut itseni kirjaimiin, joten muistutan tietosanakirjoja, joita olen tänä aikana paalannut varmasti kolme tonnia, olen ruukku täynnä elävää ja kuollutta vettä, riittää kun hiukan kumarrun, niin alan valua silkkaa somaa ajatusta, minut on sivistetty vastoin tahtoani, enkä oikeastaan edes tiedä, mitkä ajatukset ovat minun ja minusta ja mitkä olen lukenut, ja niin olen näinä kolmenakymmenenäviitenä vuotena yhdistynyt itseeni ja minua ympäröivään maailmaan, koska lukiessani en oikeastaan luekaan, noukin kauniin lauseen ja imeskelen sitä kuin karamellia, kuin siemaillen likööripikarillista niin pitkään, että tuo ajatus liukenee minuun kuin alkoholi, imeytyy minuun niin pitkään, että se ei ole vain aivoissani ja sydämessäni vaan purskahtelee pitkin suonistoani aina hiussuonten latvoihin asti.(s. 7)

13. huhtikuuta 2013

Rakastuneen kielellä – eihän siitä ota tolkkua!

Alkuvuodesta luin Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia ja siellä päähenkilö Madeleine luki kovasti paljon Roland Barthesin Rakastuneen kielellä -teosta. Ajatus siitä jäi kutkuttamaan ja tunsin muutenkin hiukan syyllisyyttä siitä, etten kirjallisuudenopiskelijana ole tainnut lukea yhtään kokonaista Barthesin teosta, joitakin artikkeleita kyllä ja paljon, paljon viittauksia. Barthes tuntuu siis suorastaan kaverilta.
Ensitapaamisemme Rakastuneen kielellä ei kyllä lähtenyt kovin auvoisasti käyntiin. En tiedä, enkö vain jaksanut yrittää tarpeeksi, kun tätä ei ollut pakko lukea esim. tenttiä varten.

Rakastuneen kielellä rakentuu aakkosittain asetettuihin avainsanoihin, joita Barthes sitten avaa eri teosten avulla. Mukaan pääsevät niin Goethe, Freud, Platon, Sapfo kuin Nietzschekin. Ikävämpi juttu on se, että mainitut teokset olisi hyvä tuntea, jotta asioista saa jotain tolkkua. Anteeksi vain sivistymättömyyteeni, mutta putosin kelkasta alta aikayksikön. Ja kaiken uhallakin sanon, että tietokirja, joka nojaa niin vahvasti toisiin kirjoihin, on huono. Sori, Roland.

Loppuun näyte kokonaisesta luvusta sieltä tolkullisemmasta päästä (s. 47-48):

DEMONIT. Toisinaan rakastunut subjekti tuntee tottelevansa kielellistä demonia, joka yllyttää häntä haavoittamaan itseään ja – kuten Goethe sanoo – karkoittamaan itsensä paratiisista joka rakkaussuhde taas toisinaan on hänelle.

1. Tarkasti suunnattu voima ajaa kieleni tekemään minulle itselleni pahaa: diskurssini kulkee "vapaalla": kieli pullistelee vailla mitään taktista tuntumaa todellisuuteen. Teen tahallani pahaa itselleni, karkoitan itseni omasta paratiisistani, tieten tahtoen nostatan itsessäni kuvia (mustasukkaisuudesta, hylkäämisestä, nöyryytyksestä) jotka ovat omiaan haavoittamaan minua; ja kun haava verestää, pidän sitä avoimena, ruokin sitä toisilla kuvilla kunnes jokin toinen haava tuo vaihtelua elämääni.

2. Demoni on monipäinen ("Mikä sinun nimesi on?", kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Luuk. 8:30). Kun yksi demoni on ajettu pois, kun olen vihdoin saanut sen vaikenemaan, toinen sen vieressä nostaa päätään ja puhkeaa puhumaan. Rakastuneen demoninen elämä muistuttaa kaasutulivuoren pintaa; suuret (kiehuvat ja likaiset) kuplat puhkeavat yksi toisensa jälkeen; kun yksi niistä painuu alas ja rauhoittuu, palaa kiehuvaan massaan, kauempana muotoutuu jo toinen paisuva kupla. Kuplat "Epätoivo", "Mustasukkaisuus", "Ulkopuolisuus", "Halu", "Epävarma käytös", "Kasvojen menettämisen pelko" (demoneista ilkein) sanovat "plop" yksi kerrallaan epämääräisessä järjestyksessä: Luonnon omassa epäjärjestyksessä.

3. Miten ajaa demoni pois (vanha ongelma)? Etenkin jos demonit ovat kielellistä laatua (ja mitä muuta ne voisivat olla?), ne taltutetaan kielen keinoin. Voin siis toivoa manaavani pois korvaani kuiskatun (itse kuiskaamani) demonisen sanan korvaamalla sen (jos kielellinen lahjakkuuteni riittää) toisella, rauhanomaisella sana (turvaudun eufemismiin). Vaikkapa näin: luulin vihdoin selvinneeni kriisistä, kun yhtäkkiä – osittain pitkän automatkan vaikutuksesta – saan hirvittävän puheripulin, toista koskevat ajatukset alkavat myllertää mielessäni, tunnen halua, katumusta, aggressiota häntä kohtaan; ja ikään kuin näissä haavoissa ei olisi kyllin, joudun lannistuneena toteamaan että tautini uusiutuu; mutta kielen sanavarasto on varsinainen lääkeluettelo (yhtäältä myrkkyä, toisaalta lääkettä): ei, tämä ei ole taudin uusiutumista, vaan edellisen demonen viimeinen nytkähdys.

8. huhtikuuta 2013

John Irving: Vesimies (1972 / 1991)

The Water-Method Man
Suomennos: Kristiina Rikman
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 478
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: miehen ostos divarista

On suorastaan noloa, että vasta nyt ensimmäinen Irvingin kirja arvioidaan Morren maailmassa. Kotoa löytyvät kaikki Irvingin teokset ja hän onkin varmaan taloutemme fanitetuin kirjailija Stephen Kingin jälkeen. Lähinnä tuo toinen puolisko on tästä enemmän innostunut kuin minä. Minä olen vielä varovaisen hämmentyneen utelias.

Vesimies on osa So American -haastettani ja valitsin juuri tämän teoksen puolisoni suosituksesta. Vesimies on hänen lempi-Irvinginsä sekopäisellä hulvattomuudellaan. Olen lukenut ennen blogiuraani vain Kaikki isäni hotellit (josta pidin) ja osan Kunnes sinut löydän -teoksesta, joka jäi kesken lähinnä muuttohässäkän vuoksi yli kuusi vuotta sitten.

Vesimies kertoo Juksu Trumperin jokseenkin absurdisen sekopäisestä elämästä. Omalaatuinen Juksu tekee väitöskirjaa muinaisalanorjankielisestä runoelmasta, on naimisissa alppihiihtäjä Biggien kanssa ja heillä on poika. Juksulla on rakastajatar Tulpen, joka on osa filmiryhmää, joka tekee elokuvaa Juksun elämästä. Jonkin verran kurkataan myös Juksun menneisyyteen, jossa vaikuttavina henkilöinä ovat vanhat ystävät Merrill ja Couth. Nimitys "vesimies" juontaa juurensa Juksun virtsaputkiongelmista. (Huomatkaa symbolinen kansikuva, josta vastaa Herbie Kastemaa!)
Enempää en oikein osaa edes kertoa. Niin omituinen juttu tämä on.

Olen yhä hiukan hämmentynyt tästä. Tietyllä tasolla nautin tästä hassusta sekoilusta. Omaa haastettaan toivat kerronnan eri tasot. Tämä ei etene tasaisen kronologisesti, vaan ajassa pompitaan sinne tänne, mutta hallitusti. Mieheni tapaa kuvata Irvingin lukemista olotilaksi, jossa maailma on hiuksenhienosti vino. Ikään kuin siis lattia olisi vähän kalteva, kuten Vekkulassa tai vastaavassa. Minusta se kuvaa tätä oikein hyvin. Periaatteessa kaikki voisi olla totta ja mitään yliluonnollista tässä ei ole. Mutta silti tämä on aivan älytön.

Toisaalta siis pidin ja en pitänyt tästä sekoilusta. Tarina on hauska ja esimerkiksi kun Juksun retki erään ihastuneen opiskelijaneitosen kanssa päätyy omituiseen sorsataistoon, kutkutetaan nauruhermojani kunnolla. Kuitenkin välillä jäi hiukan venyttämisen ja turhan vatvomisen maku suuhun. Tätä olisi voinut tiivistääkin. Lisäksi kerronnallista kikkailua oli minun makuuni liikaa. Oli kirjettä, minä-kertojaa ja kaikkitietävää kertojaa. Oli eri aikatasoja. Pieni yhtenäistäminen olisi ollut paikallaan, sillä en oikein nähnyt näin suurelle vaihtelevuudelle mitään erityistä syytä.

Irvingin tyylissä kuitenkin kiehtoo jokin. Aion yhä jatkaa hidasta tutustumistani tähän persoonalliseen tuotantoon.
Suosittelen tätä niille, jotka pitävät pöljäilystä, painista, karhuista ja omituisista ihmisistä.

3. huhtikuuta 2013

Neil Gaiman & John Romita Jr.: Ikuiset (2006 / 2007)

Eternals 1-7
Suomennos: Jouko Ruokosenmäki
Kustantamo: Egmont
Sivumäärä: n. 220
Pisteet: 1½/5
Mistä minulle: kirjasto

Olihan tämäkin tietysti ennemmin tai myöhemmin odotettavissa; totaalinen sarjakuvapettymys. Ja vielä Neil Gaimanilta! Ehkä se vain pahensi asiaa, sillä varsinkin edellisen Sandman-kokemuksen jälkeen odotukseni olivat hyvin korkealla.

Tämä tarina kertoo Ikuisista, jotka ovat jonkinlaisia supersankareita. Ilmeisesti nämä Ikuiset ovat eri Ikuisia kuin Ikuiset yöt -albumin Ikuiset. Mitä hittoa?  Ei tässä puhuttu Unesta, Kaihosta, Kohtalosta... Osaisiko joku viisaampi valaista, että onko moka suomentajan, Gaimanin vai enkö tajunnut tulkita oikein?

En ole erityisesti supersankarien ystävä, sori vain. En pidä Batmanista, Teräsmiehestä, Hämähäkkimiehestä ym. Supersankarit hassuine asuineen eivät ole juttuni yhtään. Niissä on jotakin pullisteleva machomaisuutta ja stereotypiaa, joka on liikaa minun makuuni vaikka en itseäni noin muuten niin tyypittelyallergikkona pidäkään. Niilläkin on paikkansa, etenkin sopivalla huumorilla höystettynä. Ikuiset ei kyllä naurattanut yhtään.

Alunperin tarina on ilmestynyt seitsemänä eri lehtenä ja suomennos on koottu yksiin kansiin. Näppärä ratkaisu. Siltikin tarina oli minusta mielettömän sekava. En ottanut tolkkua oikein mistään. Keskiössä on lääketieteenopiskelija Mark Curry, joka saakin tietää olevansa Ikuinen (nimeltään Makkari – ihan oikeasti hei?!), mutta eräs toinen Ikuinen, Sprite (...), on jekun seurauksena pyyhkinyt hänen muistinsa. Mark Curry törmää seksikkääseen Sersiin, joka on myös muistinsa menettänyt Ikuinen. He ihastuvat – kuten ovat olleet ihastuneita toisiinsa Ikuisinakin, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Sitten iskevät deviaanit, maailma pitää pelastaa ja Ikuisillakin on oma valtataistelunsa. Jotain tällaista.


Pidin Romita Jr.:n piirrostyylistä. Sopivan yksityiskohtaista minun makuuni. Itseasiassa piirrostyyli on parasta koko teoksessa.

Mutta isot, isot risut taitolle. Nimittäin lähes joka sivulla oikeanpuolimmaisten sivujen tekstilaatikot jäivät tuonne taitokseen siten, että tekstiä oli mahdotonta lukea. Osan teksteistä pystyi arvailemaan, mutta ei aina. Se rokotti lukunautintoa roimasti ja en tiedä voiko tässä olla osasyy sille, että jotakin meni ohi. Pohdin, että olisiko kirjaston päällystäminen vaikuttanut jotenkin asiaan, mutta en usko. Kyllä ne reunat ovat niin syvällä tuolla niteen sisässä.

Ikuiset ei ollut minun kirjani. Tulipahan nyt kuitenkin luettua loppuun asti. Ehkä supersankarien ystävä nauttii tästä enemmän.

1. huhtikuuta 2013

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 223
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kuten olen useasti todennut, eivät dekkarit ole oikein kiinnostukseni ensisijaisia kohteita, vaan tarvitsevat kiinnostavan miljöön tms., jotta minä innostuisin. Nina Hurman esikoisteos Yönpunainen höyhen on sellainen, jossa se muu kiinnosti enemmän.

Tarina sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin. Ravintoloitsija Armas Gustafsson löydetään kuolleena ja kapakkalaulajatar Rougen rakas veli näyttäytyy varsin epäilyttävässä valossa. Asiaa tutkii kaksi poliisia, Korpela ja Mustaoja, joista toinen saa oikeastaan potkut heti kättelyssä. Romantiikkaa ja erotiikkaakin on luvassa Rougen ja yhden poliisin välillä...

Yönpunainen höyhen oli varsin viihdyttävä tapaus. Takakannessa mainitaan "sensuelli erotiikka" ja se toimii tässä erinomaisen hyvin. Rougen ja poliisin suhde etenee kutkuttavan hyvin ja jää avoimeksi sillä tavalla, että jatkoa voisi olla luvassa. Sitä kiinnostuneena odotellen!

Vaikka minua dekkareissa kiinnostaa se muu kuin varsinainen rikosjuoni, niin se jäi tässä kuitenkin jopa minun makuuni turhan kulissimaiseksi. Keskiössä on selvästi Rouge ja hänen suhteensa, rikostapaus on sivuseikka. Olisin kaivannut sille lisää tilaa ja se olisi voinut kasvattaa vähän sivumäärääkin.

Hurman käyttämä kieli ja nimistö istuvat todella hyvin 1920-luvun henkeen. Pienillä yksityiskohdilla vahvistetaan historiallista uskottavuutta ja esimerkiksi kieltolain vaikutus näkyy hyvin. Puhuttelutavat, puhekieli ja taitava dialogin käyttö saivat janoamaan tekstiä lisää. Siksikin tämä tuntui hiukan liian lyhyeltä (tai sitten olen vain ahne).
"Mitä teillä on sitä vastaan?" Rouge kysyi. "Sehän vaikutti hauskalta." Ja miten hassut silmät, toinen oli kuin tummaa meripihkaa.
Toivo valui selkänojaansa alaspäin kunnes pitkät jalat osuivat vastapäiseen tuoliin.
"Mä trokaan yökaudet sen lasteja ja olen sen paras mies, se on vissi. Ja silti se kohtelee mua kuin märkäkorvatsupparia saatana ja juonii selän takana. Mä olen kattelut sitä riittävän pitkään. Ehkä sun ei pitäis tulla niihin juhliin."
Tarjoilija ojensi ruokalistat. Häränhäntää, pateeta, vasikkaa. Toivo ja Heikki nostivat merkitsevästi tyhjiä lasejaan. Rouge muisti, miten valkeilla sokerikiharoilla koristeltu tuhatlehtikakku murtui hampaissa.
"Kyllä mä tulen", hän sanoi ja hymyili tarjoilijalle, joka kaatoi hänen lasiinsa vettä. Toivo hulmautti lautasliinan auki ja kätkeytyi ruokalistansa taakse.
"Kääri sitten lahja edes nättiin pakettiin."

(s. 17)

Erityiskehut haluan antaa kansikuvasta, joka sopii ajan henkeen ja teoksen tyyliin oikein hyvin. Kannen suunnittelusta vastaa Tuomo Parikka. Olisin halunnut kuvata kannen punaisiksi lakattujen kynsien kera, mutta laiskuus iski. Kynteni ovat tällä hetkellä turkoosit.

Yönpunainen höyhen sopii niille, jotka hakevat kevyttä ja vain hitusen jännittävää viihdettä. Niille, jotka eivät erotiikkaa säiky ja jotka haluavat tunnelmoida 1920-luvun hengessä. Sopii taatusti hyvin leppoisaan kesäiltaan rannalle.

Teoksesta juttua myös Kirjavassa kammarissa ja Kirsin kirjanurkassa.