Sivumäärä: 333
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Kävin tässä juuri opintoihini liittyen kritiikkikurssin. Opettajan mukaan uusia kriitikoita tietysti kaivataan (etenkin genrekirjallisuutta arvioimaan), mutta sanomalehdet ovat kaventaneet kritiikin tilaa.
Kurssitehtävien lisäksi lähetin työnäytteenä kritiikkini Helena Wariksen Pohjankontu-trilogian viimeisestä kirjasta juttuni muutamaan lehteen. Minulle ei vaivauduttu edes vastaamaan ja nyt kolmen viikon odottamisen jälkeen ajattelin julkaista tekemäni jutun täällä. Siksi siis tämän kertainen bloggaus on vähän erilainen kuin blogiarvioni yleensä.
--
Luopuminen
on todellista rakkautta
Helena Waris: Talviverinen
Otava 2013
Huikea fantasiatrilogia
saa päätöksensä kun Pohjankonnun Troi palaa kotiin.
"He jäätyvät pikku hiljaa
sisältä päin ja kylmettyvät. Käyvät heikoiksi ja kuolevat
nuorina. Eikä sitä kirousta voi edes purkaa, se on ehdoton..."
Viimakatse, Sudentahto ja nyt Talviverinen. Troilla on monta nimeä –
ja monta taakkaa.
Mikkeliläisen Helena Wariksen teos
Talviverinen on kolmas ja viimeinen osa Pohjankontu -sarjaa.
Kaksi aiempaa osaa, Uniin piirretty polku ja Sudenlapset,
voittivat ilmestymisvuosinaan Kuvastaja-palkinnot. Nähtäväksi jää
seuraako tämä teos palkintosarallakin edeltäjiään. Rahkeita
kyllä olisi.
Teoksessa seurataan Troin matkaa kohti
kotia, Pohjankontua. Matka alkaa ihan lapsuusvuosista
Tuultensaarelta, jonne tämä outo lapsi on päätynyt kokko-linnun
tuomana. Viimakatseeksi nimetty poika adoptoidaan ukkosmiesten
yhteisöön. Kun nuori mies viimein muistaa oikean nimensä, on se
merkittävä hetki. Reippaasti tarina kuljettaa lukijan Troin
nuoruuteen ja aikuisuuteen. Kartantekijänä taitava nuorukainen
tahtoo selvittää mistä on oikein tullut. Elämän varrelle kertyy
kolme tärkeää naista, joista yksi täytyy unohtaa, yhtä päätyy
vihaamaan ja yhden toivoo jaksavan odottaa.
Tarina etenee vaiheittain paikkojen
mukana. Kirjailija välttää suvantovaihteet hyppäämällä
reilusti niiden yli. Jokaista siirtymää paikasta toiseen ei
tarvitse kuvata. Jokaisessa paikassa tavataan aiemmista osasta
tuttuja henkilöitä ja saadaan myös heidän tarinansa päätökseen.
Jotta Talviverinen avautuisi kunnolla on lukijan syytä olla
tutustunut aiempiin osiin. Muutoin lukukokemus voi jäädä
hämmentävän avoimeksi, sillä kirjailija ei kertaa mitä
edellisissä osissa on tapahtunut.
Pohjankontu-trilogia edustaa
Tolkien-tyyppistä fantasiaa ja ottaa mausteita suomalaisesta
mytologiasta. Yhdistelmä on kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen
erittäin tervetullut. Erityisesti paikannimet tuntuvat ihastuttavan
tutuilta mutta silti uusilta; Mustarinta, Vornanmutka, Marrasjärvi...
Sarjallaan Helena Waris on hienosti osoittanut, että fantasiaa voi
kirjoittaa aikuisillekin. Teokset eivät ole lastenromaaneja vaikkei
niissä olekaan yksityiskohtaisia seksikuvauksia ja tarkkaan
kuvailtua väkivaltaa.
"Joskus luopuminen on suurin
rakkaudentunnustus." Talviverisen myötä pitää jättää
haikeat jäähyväiset tutuille hahmoille. Se on kuiteinkin hyvä
ratkaisu, jottei tule turhaan venyttäneeksi hienoa tarinaa. Trilogia
on nyt saanut kunniakkaan ja kauniin päätöksen. On aika antaa
tilaa uusille seikkailuille ja tarinoille.
Hanna Matilainen
--
Vähän vielä hehkutusta loppuun. Pohjankontu-trilogia on ehkä rakkain aikuisena lukemani kirjasarja. Se on tehnyt valtavan suuren vaikutuksen eikä kokonaisuutta voi kuin ihailla. Trilogiassa punoituu juuri ne elementit, joita kirjallisuudessa rakastan; myyttisyys, kasvutarina, samaistuttavia hahmoja, ihastuttavia hahmoja, ei helppoja ratkaisuja, kunnioitus lukijaa ja hänen oivaltamiskykyään kohtaan, kaunista romantiikkaa hitunen, eläytymispotentiaalia ja mahdollisuus totaaliseen uppotumiseen.
Minua harmittaa aika paljon se, että tätä ei tunnuta juuri markkinoitavan, sillä näkisin tässä ehdottomasti potentiaalia myös ulkomaiseen menestykseen. Meillä on muutakin kuin sotakuvauksia, alkoholismia ja yltiörealismia. Meillä on ainutlaatuista kansanperinnettä ja mytologiaa, jossa näkyy mm. luonnon merkitys. Jotain kaunista. Miksei sitä tarjota muillekin?
Tämän postauksen ajoitus juuri Kalevalan päivään tuntuu sopivalta. Tämä on sellaista suomalaista kulttuuria, jota ei soisi piiloteltavan.
Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää!