28. kesäkuuta 2012

Kurkistus syksyyn 2012

Koska heinäkuu on jo ihan ovella, niin mikäs sen luonnollisempaa kuin tähytä jo tulevaan syksyyn? Kiinnostavia kirjoja on taas tulossa kahmalokaupalla ja esittelinkin tässä ne minua kiinnostavat opukset:

Art House:

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika (elokuu 2012)
Kotimaista uutta kauhua jälleen. Tarinan keskiössä kahden tytön ystävyys ja murhia...


Atena:
Anders Fager: Pohjoiset kultit (syyskuu 2012)
Kauhunovelleja ruotsalaisittain. Kyllä tälle tytölle aina kauhunovellit kelpaa!

Mia Vänskä: Musta kuu (syyskuu 2012)
Vaikka Saattaja ei täysin kolahtanutkaan, niin mielelläni tartun tähän seuraavaankin teokseen. Pimeyttä ja myyttejä luvassa.

Paul Torday: Ventovieras (elokuu 2012)
Mies ihastuu taulun naiseen, mutta nainen taulusta äkkiä katoaakin. Miehen avioliittokin muuttuu... Mit vit?, kysyis teini. Kuulostaa kutkuttavalta.

Bazar:
Sam Christer: Stonehengen perintö (elokuu 2012)
Murhamysteeri Stonehengen kultteihin liittyen. Viihdyttävää puppua Da Vinci -koodin tyyliin.

Gummerus:
Markku Turunen: Vaeltaja (syyskuu 2012)
Myyttistä, fantasiahenkistä historiaa maan päälle vaeltamaan jääneestä miehestä. Myyttinen *check*, fantasiahenkinen *check*, historia *check*. Morren kellot soivat välittömästi.

Mike Pohjola: 1872 - Inferno (syyskuu 2012)
Historiallinen kauhufantasia. Morren kellot suorastaan kumisevat! Ei voi jättää välistä.

Alice Hoffman: Punainen puutarha (syyskuu 2012)
Hoffmanin Noitasisaret teki minuun aikanaan vaikutuksen, joten kiinnostuin tietysti myös tästä. Tarina kertoo pienen amerikkalaiskaupungin historiaa 1700-luvulta tähän päivään. Luvassa lienee myös taikuutta...

Charlaine Harris: Veren sitomat (heinäkuu 2012) ja Suden veri (marraskuu 2012)
Eric Northman.

Helsinki-kirjat:
Jera ja Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjailijaksi? (elokuu 2012)
Mitä se kirjailijuus todella on? Opas kirja-alasta kiinnostuneille. Siis minulle. Kiitos.

Karisto:
Jaana Taponen: Stockan herkku (kesäkuu 2012)
Tällä chicklit-romaanilla on kerrassaan niin älytön, mutta houkutteleva nimi, että nyt alkoi kiinnostaa. Ehkä ylitän chicklit-kynnykseni ja tartun tähän?

Simona Ahrnstedt: Unelmia ja yllätyksiä (syyskuu 2012)
Eroottisesti latautunutta historiallista viihdettä 1800-luvun malliin. Tätä on rohjettu verrata jopa Jane Austeniin! Erittäin, erittäin kiinnostavaa.

Like:
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (elokuu 2012)
Kirjavuoden Tapaus!

Chuck Palahniuk: Kirottu (elokuu 2012)
13-vuotias tyttö löydetään kuolleena sisäoppilaitoksesta. Vaan Madisonpa löytääkin itsensä suoraan Helvetistä muiden syntisten seasta. Pitänee mennä tapaamaan Saatanaa.

Minerva:
John Finnemore: Robin Hood (lokakuu 2012)
Klassikon uusi käännös. Minulta koko juttu lukematta. Robin Hoodin tarina on tuttu lähinnä elokuvien (Kevin Costner!) ja Disneyn kautta.

Juha Veli Jokinen: EVVVK - Kimi Räikkösen parhaat (kesäkuu 2012)
En juuri seuraa F1-kisoja ja tykkään tyyppinäkin enemmän Kovalaisesta. Mutta Räikkönen, jos kuka, osaa kyllä lohkaista ihan kuolemattomia lausahduksia!

Cynthia M. Bulik: Nainen peilissä – ulkonäköpaineet ja itsetunto (lokakuu 2012)
Henkilökohtaisella tasolla tämä on aika ajankohtainen kirja. Tai kaiketi olisi ollut sitä jo viimeiset 15 vuotta...

Neil Daniels: Iron Maiden (syyskuu 2012)
Kiinnostukseni Maidenia kohtaan on hiljalleen heräämässä. Lisäksi poikani on melkoinen Maiden-fani.

Martine & Louise Fokkens: Punaisten lyhtyjen tarinoita (elokuu 2012)
Vanhat ilotytöt muistelevat! Todellista tarinaa Amsterdamista. Luvassa ehkä hiukan toisenlaista juttua, mitä aiemmin aiheesta on kirjoitettu. Ei sensaatiohakuista ihmiskauppatragediaa, vaan nämä leidit perustivatkin oman ilotalonsa!

Raili Mikkanen & Laura Valojärvi: Mennään sirkukseen (elokuu 2012)
Suomen lasten linnakirja oli niin hieno, niin hieno! Tämä kirja taas kertoo sirkuselämästä. Historiaa ja sirkustaiteilijoita. Ihan oikeaa tietoa. Sopinee taas niin lapsille kuin aikuisille.

Otava:
Sirpa Kähkönen: Hietakehto (syyskuu 2012)
Jatkoa Kähkösen Kuopio-sarjaan. Pitäisikin lukea pari tätä edeltävää osaa...

Siltala:
Herman Koch: Illallinen (kesäkuu 2012)
Nököttää jo hyllyssä odottamassa vuoroaan. Illallisella paljastuu jotakin kamalaa...

Sándor Zsigmond Papp: Mitättömät elämät (lokakuu 2012)
Tarinoita, jotka valaisevat Romanian lähimenneisyyttä. Aistittavissa myös aimo annos unkarilaisuutta.

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska – Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (elokuu 2012)
Etenkin Aki Ollikaisen Nälkävuosi -romaanin jälkeen tämä kiinnostaa paljon!

Ilpo Rantanen: Vuonna 85 – Manserockin lyhyt oppimäärä (lokakuu 2012)
Sisäinen tamperelaiseni kiinnostuu välittömästi. Ja pidän Manserockista. Hah! Harmikseni se musikaali jäi näkemättä, joten lohduttaudun tällä.

Tammi:
Kristiina Vuori: Näkijän tytär (kesäkuu 2012)
Odottaa jo vuoroaan. Historiallista viihdettä. Romantiikkaa. Ah!

Kaari Utrio: Sunneva (elokuu 2012)
Sunneva jaarlintytär ja Sunneva keisarin kaupungissa on sidottu nyt yksiin kansiin. Uusintapainos siis. Kiitos ja nam!

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa (syyskuu 2012)
Kirjavasta kammarista tutun Karoliinan esikoisromaani! Suomalainen perheenäiti Klarissa muuttaa Bostoniin ja alkaa nähdä omituisia unia Corinnesta, joka on paennut juutalaisvainoja Amerikkaan. Corinnen elämä ei muutenkaan taida sujua kuin Strömsössä ja mites Klarissa? Höyrähtänyt kirjailija vaiko jonkinlainen näkijä?

Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas (elokuu 2012)
Kingin kauhunovelleja. King on King!

Riikka Forsström: Yön valtakunta (syyskuu 2012)
Tietokirja yön merkityksen kulttuurihistoriasta. Jännittävää! Yöhän on kovin mystistä aikaa...

Teos:
Raija Oranen: Kuninkaiden tie (syyskuu 2012)
1700- ja 1800-lukujen taitteeseen sijoittuva, todellisiin faktoihin (löyhästi?) perustuvaa tarinaa. Kyllä Oranen sen osaa.

Ulla-Lena Lundberg: Jää (syyskuu 2012)
Pidin Marsipaanisotilaasta sen verran, että tämäkin kiinnostaa. Saaristokylän tarinaa, jonka keskiössä on pappilassa asuva papin perhe. Kesällä saarikylä on iloa täynnä, mutta entä kun jää ympäröi? Kuka kaipaa ja mitä? Vai kaivataanko mitään...

Jenny Kangasvuo: Sudenveri (elokuu 2012)
Teoksen fantasiakilpailussa toiseksi sijoittunut käsikirjoitus. Hanna on jättänyt sukunsa, Laumansa. Hän on nyt Varga-niminen taitelija. Sitten oven taakse ilmestyy Laumasta karannut poika. Lauman johtaja, Martta, haluaa pojan takaisin. Ja entäs Vargan rakastettu Marraskuu? Varga kun ei puhu menneisyydestään.

Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (syyskuu 2012)
Huumoria sisältävää kauhua? Tämähän kuulostaa vinkeältä!

WSOY:
Katja Kaukonen: Vihkivedet (elokuu 2012)
Odelma on ajatuksissani usein vieläkin. Nyt Kaukoselta ilmestyy novelleja! En voi olla kiinnostumatta ja tarttumatta.

Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan (elokuu 2012)
Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat oli niin hyvä! Joten tähänkin on ehdottomasti tutustuttava. Odotettavissa napakkaa tekstiä, mutta huumoria ja lempeyttä unohtamatta.

Jahas. Eiköhän tässä ole ainakin suurin osa minua kiinnostavasta syksyn kirjatarjonnasta. Se, että moniko päätyy blogiin ja milloin, onkin sitten asia erikseen.

Ei tajuu

Hävettää ja nolottaa. En vaan tajunnut. En saanut mitään otetta ja koko kirja alkoi lopulta tympiä. Suutuinkin! Mitäs tekotaiteellista soopaa tämä on! Sitten hävetti lisää. Ei kai se nyt kirjan vika ole, jos minä en tajua. (Olen aina motkottanut termistä 'tekotaiteellisuus' ja pitänyt sitä ymmärtämättömien ihmisten käyttämänä pilkkanimenä taiteelle, jota eivät tajua. Ja nyt... auts!)

Essi Kummun Karhun kuolema on ollut kehuttu kirja niissä kirjablogeissa, joiden kirjoittajat ovat laajempitajuntaisia kuin minä (ainakin tämän kirjan suhteen). Kurkatkaapa siis: Koko lailla kirjallisesti, Kirjamielellä, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more ja Naakku ja kirjat.

Minä jaksoin noin puoliväliin saakka (n. 140 sivua) ja sitten luovutin. Tarinassa ei ollut mitään, mikä olisi pitänyt kiinnostustani yllä. Lauserakenne oli pääasiassa lyhyttä ja katkonaista, olisin kaivannut siihen vahvempaa kieltä kuten vaikka Kaukosen Odelmassa. Nyt kielessä ei sinänsä ollut oikein mitään persoonallista, vaan se oli lähinnä töksähtelevää.

Tarina eteni aika sekalaisessa järjestyksessä vuoroin Fannyn, Stellan ja Alexin näkökulmissa. Fanny ja Stella ovat sisaruksia, Alex on Fannyn aikuinen poika. Mukana seikkailee myös kuollut mumma ja karhu. Kuollut mumma ei halua lähteä kotoaan ja karhukin kömpii metsästä Stellan kotiin sen kummempia neuvottelematta. Tarinan idea oli siis kiinnostavan erilainen, mutta paikoin aika metaforinen ja kun en tajunnut, niin tylsäksihän se kävi.

Mutta lukekaa ihmeessä nuo kunnon kirja-arviot tästä. Karhun kuolema on kuitenkin tarinaltaan mukavan erilainen ja persoonallinen. Vahva. Ja haastava.

27. kesäkuuta 2012

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta (2007 / 2012)


All Together Dead
Suomennos: Sari Kumpulainen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 364
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Järjestyksessään seitsemäs Sookie-kirja on nyt ilmestynyt. Pahaa verta Chicagossa muuttui Pahan veren valtakunta -nimeksi, joka onkin parempi vaihtoehto. Ensimmäinen nimi tuo mieleen lähinnä jonkin tv-sarjan.

Sookie Stackhousella piisaa siis kiirusta. Kaverit menevät kilvan naimisiin ja pitäisi lähteä vielä telepaattihommiin vampyyrien huippukokoukseen Chicagoon. Jännitystä tuo se, Louisianan vampyyrikuningatar Sophie-Anne Leclerqin oikeudenkäynti on yksi huippukokouksen ohjelmista. Vampyyrikuningatartahan syytetään edellisessä osassa tapahtuneesta avimiehensä murhasta. Sookie on myös murhan silminnäkijä, mutta syyllinen ei ollut Sophie-Anne.

Vinttikamarissa -blogin Ahmu tituleerasi tätä välipalakirjaksi eikä hän ole kovin väärässä. Joskin minusta tämä on hyvin tärkeä välipalakirja ja nautin tästä kovasti. Pahan veren valtakunta keskittyy Sookien itsetutkiskeluun suhteissaan Quinniin, Ericiin ja Billiin. Ehkä sen vuoksi Kirjamielellä -blogin Marjis piti Sookieta hiukan vaisuna.
Tietysti tässä on myös seksiä, murhia, räjähdyksiä ja muuta sitä tavallista, mutta ne ovat vain kehyksenä kuljettamassa Sookieta eteenpäin. Ratkaisu on minusta hyvä, sillä hitaat ja vauhdikkaat vaiheet tulevat vuoroin ja aika loogisestikin.

Tässä kirjassa korostui taas aivan ihanasti Sookie-kirjoille tyypillinen arkisuuden ja yliluonnollisuuden liittäminen yhteen. Harvoin tällaisissa hömppäromaaneissa naispäähenkilöt murehtivat nenän kiiltämistä, käyvät vessassa ja pohtivat, onko seurustelu fiksua, kun kumppanin työ sisältää paljon matkustelua. Niin arkista! Niin tuikitavallista! Tähän on niin helppo samaistua.
Ja heti seuraavissa lauseissa esiin putkahtaa vampyyri tai Sookie ottaa telepaattisesti yhteyttä ystäväänsä Billyyn. Vaikka telepatiahommiin ei samaistuta, on arkisuuden tuntu tarpeeksi voimakas.

Kiinnostavinta on tietysti seurata Sookien ja Ericin suhteen kehittymistä. Tunnustan, etten pidä Quinnista yhtään ja toivon, että Sookie älyää pistää sen lipevän ihmistiikerin jo pihalle. Quinn ärsyttää minua ennen kaikkea siksi, ettei hän ole Eric että hänessä ei ole särmää sitten yhtään. Mielistelevä ja vielä tärkeitä asioita salaava ja mauttomiin show-asuihin pukeutuva tyyppi. Hyhhyh!
Sen sijaan Eric... (Olen luovuttanut jo aikaa sitten yrityksestäni puhua tästä hahmosta asiallisen aikuismaisesti ja kirjallisuudentutkijan viileydellä.) Eric on hämmentynyt ja minä sitten nautin siitä, että periaattessa vahva mies on hämmennyksissään ja eksyksissä. Eric ja Sookie vaihtavat verta kolmannenkin kerran olosuhteiden pakosta, eikä mikään ole sen jälkeen entisensä.

Pidin myös siitä, että Harris sai vielä uutta pohdittavaa telepatia-aiheesta. Sookie ja Barry joutuvat pohtimaan, että onko heillä telepaatteina velvollisuus auttaa esim. kadonneiden etsinnöissä. He auttavat tuloksekkaasti ihmisten löytämisessä raunioista, mutta haluavatko he sitoutua siihen jatkossakin? Pitäisikö heidän? Onhan kyse ihmishengistä. Kiinnostava näkökulma, jota en tullut ajatelleeksi!

Seuraava osa, Veren sitomat, pitäisikin ilmestyä jo ensi kuussa! Saisikohan Sookie lempattua Quinnin...

Tällä kirjalla nappaan myös pisteen So American -haasteesta!

The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö

Pahan veren valtakunta
Veren sitomat (heinäkuu 2012)

25. kesäkuuta 2012

H. P. Lovecraft: Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia (1919-1935 / 2012)

Suomennos: Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä
Kustantamo: Jalava
Sivumäärä: 356
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Retkeni H. P. Lovecraftin tuotantoon jatkuu. Novellikokoelma Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia sisältää seuraavat novellit:
Juhlapäivä (1923)
Nimetön kaupunki (1921)
Väri avaruudesta (1927)
Vainooja pimeydestä (1935)
Faaraoiden vankina (1924)
Eryksin muurit (1935)
Red Hookin kauhu (1925)
Varjo menneisyydestä (1934)
Utharin kissat (1920)
Temppeli (1925)
Kylmää ilmaa (1926)
Kuva talossa (1919)
Kuutamoinen räme (1926)
Pickmanin malli (1927)
Herbert West – elvyttäjä (1922)

Karkeasti arvioiden näistä noin puolet liittyi Lovecraftin kuuluisaan Cthulhu-mytologiaan ja puolet oli muunlaisia kauhujuttuja.

On vinkeää, että pidin tästä hitusen vähemmän kuin edellisestä kokoelmasta Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. En nimittäin järin ole Cthulhu-juttujen ystävä, joita edellinen kokoelma sisälsi lähes kokonaan. Tässä taas Cthulhu-juttuja oli vähemmän, mutta ne eivät todella olleet makuuni.

Miksen tykkää Cthulhu-jutuista? Hyvä ja vaikea kysymys. Ne eivät ole raakoja tai liian pelottavia. Tietyllä tapaa Lovecraftin tuotanto on tämän päivän kokeneelle kauhulukijalle jossakin määrin aika kesyä tavaraa mitä raakuuteen tulee.
Cthulhu-juttuja leimaa voimakkaasti Lovecraftin tekstille tyypillinen tieteellisyys. Novellien rakenne on usein jonkun tutkijan/tiedemiehen raporttia näistä uskomattomista tapahtumista, joihin minä-henkilö itsekin suhtautuu skeptisesti. Tieteellisyyden mukana tulee pikkutarkkoja yksityiskohtiakin oleva laaja kuvailu ja siinä vaiheessa en tiedä nukahtaisinko vai nauraisinko. Päädyin yleensä muljauttelemaan silmiäni.
Suurrodun jäsenet olivat kuin kolmimetrisiä poimuisia kartioita, joiden pää ja tärkeät elimet sijaitsivat noin kolmekymmentä senttimetriä paksuissa joustavissa ulokkeissa, jotka työntyivät esiin kartion kärjestä. Ne kommunikoivat naksuttamalla ja hankaamalla suunnattomia saksiaan, jotka sijaitsivat kahden raajan päossä (raajoja oli yhteensä neljä), ja liikkuivat laajentamalla ja supistamalla sitkeitä kalvoja, jotka olivat kiinni niiden kolme metriä leveissä pohjissa.
(Varjo menneisyydestä, s. 200)
En vain yksinkertaisesti voi ottaa tällaista tekstiä millään tasolla vakavasti. Mieleen tulee lähinnä avaruusolentovitsit, Aku Ankka - ja Futurama -tyyppiset avaruushömpät, joita en vain jaksa.
Tämän kokoelman Cthulhu-jutut olivat aika paljon tätä tyyliä ja tekivät tämän lukemisesta minulle aika raskaan.


Lovecraft kuitenkin on kirjoitannut muitakin juttuja. Hämmästyksekseni suosikkini näistä on klassista sci-fiä edustava pitkähkö novelli Eryksin muurit. Tarinassa ihminen etsii Venukselta kristalleja, jotka ovat Maalle energianlähde. Venuksen asukkaille, liskomaisille olennoille, kristallit ovat kuitenkin pyhiä esineitä. Konfliktihan siitä seuraa ja tarinalla on opetuskin (harvinaista Lovecraftille): ahneella on paskainen loppu.
Tämän novellin psykologinen ote on mieletön. En suosittele ahtaanpaikankammoisille.


Lovecraftin ei-Cthulhu -jutut ovatkin sitten todellisia helmiä muutenkin. Niissä ei aina välttämättä tapahdu oikein mitään tai sitten novelli katkeaa juuri kun jotain on tapahtumassa, kuten novellissa Kuva talossa. Novelleiden rakenne on aika klassinen, jossa käännekohta/yllätys tapahtuu vasta ihan viimeisessä lauseessa. Pidän siitä tyylistä kovasti!

H. P. Lovecraftin novelleja on jatkossakin luvassa Morren maailmassa. Jalava on nimittäin näitä nyt julkaissut suomeksi enemmänkin ja tämäkin kokoelma oli Kootut teokset -sarjan 2. osa. Tulossa on vielä osat 3-5.

23. kesäkuuta 2012

Heikki Turunen: Simpauttaja (1973)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 304
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Hojo hojo! Simpauttaja on jo pitkään roikkunut pitäisi-lukea -listallani ja Kuusi kovaa kotimaista -haasteeni potki vihdoin minut tarttumaan tähän.

Simpauttaja on jo klassikko ja Heikki Turusen esikoisteos. Tunnettu filmatisointi on vuodelta 1975. Odotinkin siis kirjalta aika paljon, mutta en varsinaisesti tiennyt mitä. Tiesin, että ideana on hassu tyyppi nimeltä Simpauttaja, joka pistää pienen maalaiskylän sekaisin. Näin se pääasiassa menikin, mutta yllätyksekseni oikeastaan isompi rooli on nuorella Impalla.
Imppa Ryynänen riitelee aluksi isänsä kanssa ja suunnittelee lähtöä Helsinkiin. Yksi Simpauttajan ydinasetelmista onkin maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden vastakkainasettelu, josta etenkin potkut saanut toimittaja Jomppa puhuu.
Imppa päätyy töihin naapuritaloon Pirtamolle, jonne Simpauttajakin on palkattu. Siinä se kesä ja syksy sitten kuluukin. Imppa kerää rahaa ja Simpauttaja sotkee kylän pakkaa. Simpauttajan suhde kauniiseen Juliaan puhuttaa – semminkin kun Julia on naimisissa. Lopulta asiat päätyvät siltä osin aika ikävään pisteeseen ja salasuhde käykin yllättäen kohtalokkaaksi syyttömälle kolmannelle osapuolelle.

Simpauttajan isoimpia antimia on ehdottomasti värikäs kieli. Turusen kynästä lähtee niin vahva murteellisuus, roisit jutut kuin (tässä yhdistelmässä) häkellyttävän kauniit luontokuvaukset. Myös tunnelmaa Turunen kuvaa hyvin ja erityisen onnistunut minusta on kohtaus, jossa Julia ja aviomies Kuuno selvittelevät välejään.
Vaikka Simpauttajan henkilöiden naiskuva on toisinaan vähän turhankin sovinistinen (niin kuin ajan henkeen tietysti kuuluukin näin 2010-lukulaisen näkökulmasta), kuvaa Turunen etenkin Juliaa ja nuorta Markettaa kauniisti. Ei siloitellen eikä siirappisesti, mutta kauniisti ja raikkaasti.

Kuitenkaan Simpauttajan juoni ja tarina noin muuten ei oikein puhutellut. Etenkin puolivälissä teosta oli melkoista tyhjäkäyntiä, joka kävi tylsäksi. Jatkuva kiroaminen ja juttujen roisiuskin panivat kyllästyttämään. Tässä kohden juuri tuli tuli mieleen, että Simpauttaja toiminee paremmin elokuvana. En tosin ole nähnyt tuota filmatisointia, joten ihan varmaksi en osaa sitä sanoa. Mutta jollakin tapaa Simpauttaja rakentuu vahvojen kohtausten varaan.

Loppua kohden kirja taas parani, mutta esim. Marketan osuuden tietynlainen katoaminen jäi häiritsemään. Se jäi turhan avoimeksi ja keskeneräiseksi. Lisäksi Pirtamon isännän kuolema ja Simpauttajan syyttäminen siitä jäi vähän hataralle pohjalle, vaikka se loogiselta tuntuikin; olihan Simpauttaja isännän kanssa liikkellä ja muutenkin kylän ulkopuolinen tyyppi, jolla oli jo omat vihamiehensä. Simpauttajaa syyttävä Lassi ei edes tiennyt, että Simpauttaja oli liikkellä Pirtamon kanssa jne. Liian hataraa, vaikka Simpauttaja ei mikään dekkari tietysti olekaan.

Simpauttaja ei siis ihan täysillä minuun uponnut, mutta onpahan nyt luettu kuitenkin. Elokuva olisi kiinnostava nähdä!

Simpauttajasta juttua myös:
Booking it some more
Sallan lukupäiväkirja

20. kesäkuuta 2012

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa (2004)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 391 (pokkari)
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: lahja

Olen 2000-luvun Utrion romaaneihin suhtautunut vähän ennakkoluuloisesti, mutta halunnut antaa niille mahdollisuuden. Annan vastakin, vaikka tämäkin oli suoraan sanoen aika pettymys.

Saippuaprinsessa sijoittuu 1800-luvulle ja paikkoina toimivat lähinnä Helsinki, Kemiö ja Vihti. Helsingissä asuva leskiparonitar Eva Maria Ekestolpe saa vastuulleen orvoksi jääneen Ulrika Rutenfeltin. Ulrika on rikas aatelisperijätär, mutta saanut kasvatuksensa omintakaisen isänsä mukana kansanrunouskeruumatkoilla. Ja nyt tämä kävelevä skandaalikatasrofi pitäisi saada naitettua...
Ekestolpen poika Mauritz on menossa naimisiin todellisen kaunottaren, Viktoria von Sperlingin, kanssa. Viktorialla on omat suunnitelmansa Ulrikan suhteen. Hänen veljensä Herman on nimittäin poikamies ja rahan tarpeessa. Jos Herman naisi Ulrikan, niin rahaa tulisi Viktorian taskuihinkin...

Tarinan lopputulos on tietysti ennalta-arvattavissa, mutta sehän ei haittaa. Oleellista ei ole se, että saavatko he toisensa (tottakai saavat!), vaan se miten se tapahtuu.
Ja nimenomaan se miten -osuus kävi tässä niin kovin tylsäksi. Liekö syynä aikakauden tuomat haasteet vai mikä, mutta tässä ei ollut sitä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mitä Utrion keskiaikaromaaneissa on. Toisaalta se tuo tähän uskottavuuden tuntua ehkä enemmän, mutta ainakin minua haukotutti.
Saippuaprinsessan miten he saivat toisensa -osuus koostui siis lähinnä juoruista, uusista juoruista ja sitten juorujen kumoamisesta. Hohhoijaa... Jännite puuttui täysin.

Lisäksi näissä kirjoissa tulee kaivattua romantiikkaa ja seksiä. Saippuaprinsessa lienee Utrion sivein kirja ikinä. Olisikohan tässä ollut kaksi suudelmaa (joista toinen oli kiihkeä) ja vähän kädestä pitelyä. Romantiikasta sinänsä ei tietoakaan. Mies vähän huokailee Ulrikan perään, Ulrika ei tunnu tajuavan mistään mitään vaikka lopussa väittääkin tienneensä koko ajan. Siinäpä se.

Pidin kyllä henkilöhahmoista. Viktoria von Sperling oli minusta erityisen onnistunut ja vähemmän mustavalkoinen kuin viihderomaaneiden pahisnaiset yleensä. Kovin syvää kuvaa hänestä (eikä muistakaan) saanut, mutta ei sille tällaisessa genressä ole niin tarvettakaan.
Mauritz oli kovin sympaattinen kaveri sokerijuurikashaaveineen, mutta noin muuten aika epäromanttinen tyyppi. Herman oli niin ällöttävä ja vastenmielinen nyhjäke kuin pitääkin. Leskiparonitar Ekestolpesta tuli hiukan mieleen Ylpeyden ja ennakkoluulon rouva Bennet, vaikkei ihan niin eläväinen ollutkaan.

Oikeastaan Saippuaprinsessaa kantoi eteenpäin vain onnistunut tapakuvaus. Neidon naittaminen ei säätyläispiireissä ollut ihan niin yksinkertaista, vaikka perintöä olisikin. Sukulaisuussuhteiden mutkikkuudet tekevät omat tepposensa ja esim. suruaika tuo taas omat säädöksensä. Piti olla myös tarkkana siitä, montako tanssia kenenkin kanssa tanssii. Nämä jaksavat kiinnostaa aina yhtä paljon.

Kyllähän tämän nyt siis luki ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta en kyllä voi sanoa erityisesti viihtyneeni.

18. kesäkuuta 2012

Reijo Mäki: Vares ja kaidan tien kulkijat (1992)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 384 (pokkari)
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Lomalla on pakko lukea ainakin yksi Vares-kirja, vaikka en niin dekkareiden ystävä muutoin olekaan. Muutama Vares-dekkari onkin jo tullut luettua ja tavoitteena on lukea nämä ilmestymisjärjestyksessä.

Vares ja kaidan tien kulkijat -jutussa yksitysetsivän alkoholinhuuruinen keikka sijoittuu  pohjalaismaisemiin, syrjäiseen Kahdenvirranmaan kylään. Kylässä on tapahtunut ruma murha ja nuori Annaliisa löydetään vanhalta hautausmaalta sydän revittynä. Tapahtuma muistuttaa oudosti aiemmin 1600-luvulla tapahtunutta murhaa, jonka uhrin nimikin oli myös Annaliisa.

Mäki tarjoaa tuttuun tapaan vauhtia, vaarallisia tilanteita, alkoholia ja seksiä. Jussi Vareksen viehätysvoima on kerrassaan pettämätön ja siten epäuskottavakin, mutta ei haittaa. Varekseen lankeaa nainen kuin nainen pitipä nainen Jussista tai ei. Jossakin muussa sarjassa tämä voisi jo ärsyttää, mutta jostakin syystä minäkin olen Vareksen edessä ihan avuton eikä voi kuin nauraa – ja langeta.

Reijo Mäki käy yllättävän rohkeastikin uskonnollisuuden kimppuun. Kahdenvirranmaa on kristillisen lahkolaisuuden (jota ei nimetä) keskus. Hurmoshenkinen saarnamies Taisto Raappana on todella juuri sellainen saarnamies, kun voi vain kuvitella. Vareksen suhtautuminen moiseen touhuun ei yllätä, mutta kieltämättä sekä minä että Vares yllätyimme Raappanan taustoista.

En taaskaan arvannut murhaajaa, mutta ratkaisu vaikutti kyllä vähän kömpelöltä ja jäikin hieman sivuseikaksi. Kiinnostavinta olikin taas isommat kuviot varsinaisen mysteerin taustalla. Jännityksellä jään odottamaan, palaako jossakin myöhemmissä osissa eräs karkuun päässyt henkilö Jussia piinaamaan...

Vares ja kaidan tien kulkijat on hyvää perusdekkariviihdettä. Ei mitenkään erityisen loistava lukuelämys, mutta ei pettymyskään.

17. kesäkuuta 2012

Jani Kaaro: Evoluutio (2012)

Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 64
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Peruskoulun ensimmäisen luokkansa päättänyt poikani on jo jonkin aikaa kysellyt kiusallisia kysymyksiä ihmisen synnystä. En tarkoita kiusallisella vaivaannuttavia selityksiä lisääntymismekanismista ja siitä kuinka vauvat tulevat äidin mahasta ulos (tämä hoidettiin jo muutama vuosi sitten junassa isolla äänellä... Miksi nämä tapahtuvat aina julkisesti?), vaan sitä että omat sanat loppuvat kesken.
Niinpä tartuimme yhdessä Jani Kaaron kirjoittamaan ja Väinö Heinosen kuvittamaan Evoluutio -kirjaan.

Evoluutio on siis lapsille suunnattu kirja elämän kehittymisestä miljoonien vuosien aikana. Erityisen taitavasti Kaaro onnistuu sivuuttamaan evoluutioteoriaan liittyvät uskonnolliset kysymykset. Kirjassa kyllä esitellään eri uskontojen ja aikojen näkemyksiä elämän synnystä, mutta Kaaro ei ota kantaa niihin sen kummemmin. Evoluutioteoria tuodaan esiin rehellisesti yhtenä (joskin melko todennäköisenä selityksenä) elämän synnystä ja myös teorian aukkokohdista kerrotaan lyhyesti.


Pulmallisinta minun mielestäni on se, että minkä ikäisille tämä sopii. Evoluutio on paikoin hyvin yksityiskohtainen ja ainakin 8-vuotiaalle piti taustoittaa sanoja aika paljon: alkemisti, arkkipiispa, munkki, luontoteologi, hermoneste, geeni, hiilidioksidi, metaani... Lisäksi kirjassa on aivan hurjan paljon termejä, joilla nimetään aikakausia (proterotsooisesta aikakaudesta pleistoseeniepookkikauteen) ja henkilöiden nimiä. Ydintarinassahan kulkee pikku-Charles Darwin, joka nukkumaankäydessään jäi miettimään kuinka elämä syntyi. Taustatarina jäi harmillisen vähäiselle huomiolle.
Toisaalta kuinka moni jo vaikeaakin termistöä ymmärtävä haluaa tarttua näin selvästi lastenkirja-muotoon tehtyyn tietokirjaan? Soisin kyllä tarttuvan, sillä kyllä tämä viihdytti myös aikuista. Minä en esimerkiksi tiennyt, että täällä pohjoisessa asuvilla ihmisillä laktaasi-entsyymi jatkaakin toimintaansa eikä lakkaa toimimasta noin viiden vuoden iässä! Tästä syystä useimmat meistä voivat juoda maitoa aikuisiällä.

Mutta termiähkystä selvittiin. Termejä voi oikoa ja joissakin tapauksissa hypätä ylikin. Ja lapsi ei noista termeistä tuntunut juuri häiriintyvän. Ehkä ärtymistäni selitti se, että oma kieleni tahtoi mennä paikoin pahasti solmuun.
Kiitosta jaan selkeistä luvuista ja osioista. Osioita kirjassa on neljä (Mitä on evoluutio?, Geenit ja evoluutio, Elämän synty ja Ihmisen tarina) ja näillä sitten useampia alalukuja. Näin pystyimme helposti pilkkomaan lukuhetkeä pieniin osiin ja keskustelemaan aiheesta.

Eniten meitä molempia ihastutti Väinö Heinosen metka kuvitus.
Suosikkiaukeamani työkalujen käytön kehityksestä!
Kuvitus toi tekstiin säväyksen huumoria ja yksityiskohdissakin riitti bongailtavaa.

Evoluutiosta juttua myös:
Järjellä ja tunteella
Lumiomena
Kujerruksia
Sinisen linnan kirjasto

Terveiset Kreikasta ja paluu ajantasalle

Täällä Suomessa ollaan taas! Kotoisa vesisade toivottaa tervetulleeksi eikä auringosta näy pilkahdustakaan. Tarjoiltiinhan sitä tosin Pargassa riittämiin. Lähtöpäivänä lämpötila oli jo aamupäivästä yli +30 astetta! Hitusen liikaa jo minunkin makuuni.

Luvassa siis hiukan pienimuotoista raporttia. Kirja-arvoitakin on luvassa tietysti, sillä lomalla tuli myös luettua. Ihan kaikkia en ehtinyt lukea, sillä tekemistä ja katseltavaa oli niin paljon. Minä ja perheeni emme ole oikein rantaihmisiä vaikka siellä sitä lukuaikaa piisaisikin. Raunioiden ja museoiden tonkiminen on paljon kiinnostavampaa!

Lukemista oli tarjolla jo ihan hotellillakin ainakin englanniksi, suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja hollanniksi (tästä en ole ihan varma). Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.



Kirjatarjontahan Dracos-hotellissa koostui tietysti turistien sinne jättämistä kirjoista. Romantiikka ja jännitys olivat parhaiten edustettuja, mutta mukaan mahtui mm. Jari Tervoakin!


Itse Pargan kylässä (sijaitsee Kreikan mantereella, Epiruksen prefektuurissa) on venetsialainen linnoitus, josta  oli hienot näköalat.

Venetsialainen linnoitus on tietysti myös hyvin romanttinen
paikka – etenkin iltaisin!


Parga on tosiaan pienehkö kylä, jossa vakituisesti asuu n. 2000 asukasta. Näinpä sen shoppailumahdollisuudet eivät ole kovin laajat, mutta kirjakauppa löytyi! Vai pitäisikö sanoa kirjakoju...
Osa valikoimasta oli nimittäin ulkona. Ja niin vahvasti kuin Parga(kin) turismista elää, niin ilokseni kuitenkin huomasin, että kirjavalikoima koostuu pääasiassa kreikankielisestä kirjallisuudesta. Tietysti Pargassa lomailee myös kreikkalaisia, mutta kuitenkin minusta on hienoa, että pitävät vahvasti kiinni omankielisestä kirjallisuudesta.



Sarjakuvavalikoima vaikutti vähän yksipuoleiselta, mutta tosiaan kyseessä ei ollut mikään iso kauppa.

Kreikassa ei kiinnosta rannat ja uiminen, vaan kulttuuri. Tässä hiukan näkemiämme nähtävyyksiä. Paljon paljon jäi vielä näkemättä ja kokemattakin...

Haadeksen temppelin rauniot Nekromanteionissa.
Kirjoitusintoni virisi välittömästi!

Temppelin sisältä. Täällä tämän puoleisen maailman
asukkaat kävivät tapaamaassa Manalan majoille
siirtyneitä.

Satumetsä?Melkein.
Acheron-joki eli antiikin tarustosta tuttu Styx-
virta. Tässä samaisessa joessa Akilleuksen äiti kastoi
vauvansa kantapäästä kiinni pitäen. Ja tiedossa on
miten siinä sitten kävi...

Peraman tippukiviluolat. Historiaa miljoonien vuosien takaa!
Idyllinen Metsovon kylä Pohjois-Kreikan vuoristossa.
Pargan mäkisyys tuntui lastenleikiltä tähän verrattuna.
Kauneudenhoitovälineitä lähes 2000 vuoden takaa.
Nikopoliksen kaupungin raunioita. Ylläkuvatut kauneustykö-
tarpeet ovat löydetty täältä.

Hotellimme parvekkeelta avautui näkymä vuoristoon ja iltaisin oliivipuiden rinteille piirtyi ihan selvä lohikäärme....

---

Maratonpostaukseni lopuksi kiitän vielä niistä palutteista, joita olen jo saanut. Siellä on monta tuumimisen arvoista asiaa. Muistakaa vielä te muutkin osallistua Suureen Palautekeskusteluun! Aikaahan on kesäkuun loppuun saakka ja arvontaakin on luvassa.

Koitan tässä saada näpyteltyä myös kirja-arvioita. Nyt niitä onkin luvassa vähän tiiviimpään tahtiin, jotta saan kaiken kirjattua ylös vielä kun lukukokemukset ovat kuta kuinkin tuoreessa muistissa. Lomalukemisista tosin bloggasin jo Hislopin Saari -romaanista, jonka jätin sitten hotelliin muiden luettavaksi.

Haastetta pukkasi myös ainakin Kujerruksia -blogista, mutta muistutelkaahan vielä jos jokin on mennyt ohi. Eilen menikin muutama tunti kahlatessa blogisumaa kahden viikon ajalta.
Linnean haasteeseen kuitenkin tartutaan ja suunnittelun alla on myös haasteen eteenpäin jakaminen...

9. kesäkuuta 2012

Victoria Hislop: Saari (2005 / 2012)

The Island
Suomennos: Laura ja Olga Jänisniemi
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 474
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Saari on englantilaisen Victoria Hislopin esikoisteos ja nyttemmin jo tv-sarjaksikin tehty tarina. (Arvostan sitä, että Hislop ei antanut filmioikeuksia Hollywood-mogulien pilattavaksi, vaan hän myi ne halvalla Kreikan televisiolle. Vaikka en ole sarjaa nähnyt, niin ratkaisu tuntuu oikeutetummalta.)

Saari kertoo elämästä Spinalongan saarella Kreikassa Kreetan edustalla. Erikoista Spinalongassa on se, että siellä asuu vain lepraa sairastavia ihmisiä. Vastoin ihmisten odotuksia ja ennakkoluuloja, elämä saarella ei ole niin kamalaa kuin voisi luulla.
Tarina kiertyy Petrakisin suvun ympärille peräti neljän sukupolven voimin. Eleni, Maria ja Anna, Sofia ja lopulta Alexis. Alexis, nuori nainen vuonna 2001, päätyy tonkimaan sukusalaisuutta ja tarina alkaakin vuodesta 1939.

Saari on viihdyttävä viihderomaani. Mukaan mahtuu suuria tunteita; rakkautta, intohimoa, mustasukkaisuutta, vihaa, katkeruutta... Kovin syvällinen Saari ei ole ja se on asia, mikä jää minua kaivelemaan näissä viihderomskuissa. Tiedän, että kyseessä on genrelle tyypillinen tyyli, joten ei sitä kai sinänsä voi kirjan syynä pitää.
Tapahtumat etenevät reipasta tahtia, paikoin liiankin reipasta tahtia. Kun isotkin asiat sivuutetaan aika nopsasti, jää kielelle hiukan epäuskottavuuden tuntua. Suhtautuminen lepraan, eroihin ja jopa murhaan jää henkilöiltä vähän sellaiseksi voivoimuttasellaistasattuu -tyyppiseksi. Lisäksi hiukan nyppi asioiden ja tunteiden jatkuva selittäminen. Ikään kuin lukijalle täytyisi vääntää rautalangasta, että tämä tunne on nyt syvää surua, S-U-R-U-A.

Hislop kuitenkin kertoo Spinalongan saaren elämästä noin yleisesti ottaen hyvin ja kiinnostavasti. Kiistat Kreikan hallituksen kanssa asukkaiden oikeuksista, muun Kreikan asukkaiden suhtautuminen Spinalongaan, leprapotilaiden itsensä suhtautuminen "paratiisivankilaansa"... Ehdottomasti romaanin kiehtovinta osuutta! Hislop tuntuu perehtyneen asian historiaan hyvin.
Arvostan myös sitä, ettei lepralla mässäilty. Saari on toki tunteikas lukukokemus, mutta sellainen tietty mässäilevyys ja skandaalihakuisuus puuttuu. Joskus siihen nimittäin törmää näissä traagisissa tarinoissa: katsokaa ja lukekaa kuinka kauheaa näillä ihmisillä oli! Mikä karu kohtalo! Kuinka väärin! Miten kamalaa! Ja kenen syytä tämä nyt olikaan!

Syvällisyyden puutetta pahensi hiukan sekava kerronta. Romaani on jaettu neljään osaan: ensimmäinen ja neljäs osa ovat Alexiksen elämästä vuodelta 2001. Toinen ja kolmas osa ovat Plakan kylän ja Spinalongan saaren elämästä vuosina 1939-1958. Tämä oli ihan ok.
Eniten kiusasi vaihtelevat näkökulmat. Periaateessa osia 2 ja 3 kertoo Fotina Alexikselle. Ratkaisu ei ole uskottava, koska Fotina ei voi tietää mm. sitä mitä kaikki ihmiset ajattelivat ja tunsivat eikä ylipäätään kaikkia kertomiaan asioita. Näiden osien sisältö ei vain tunnu siltä, että henkilö A kertoo tarinaa henkilölle B.
Tämän lisäksi näkökulmat vaihtelivat myös jopa kesken kappaleen. Yksi luku ei välttämättä kerro henkilön X elämästä vaan monesta ihmisestä ja paikasta. Ja tosiaan kesken kappaleen voidaan kertoa mitä Maria tunsi, Anna teki ja Grigoris toimi. Ei tykkää. Menee sekavaksi.

Sujuvasti romaanissa soljuu kuitenkin kreikkalinen kulttuuri ja elämäntyyli. Tunnustan tässä heti puolueellisuuteni: Kreikka on lempimaani ollut lapsesta saakka. Kreikkalaisuus toi oman erityisen viehätyksensä Saaren lukemiseen - etenkin kun olen juuri parasta aikaa Kreikassa! 3½:sta pisteestä puoli pistettä on puhtaasti rakkaudesta kreikkalaisuuteen. Muuten pisteet olisivat jääneet tasan kolmeen.

Saari -romaania on käsitelty myös Järjellä ja tunteella -blogissa sekä Mari A:n kirjablogissa, jossa on myös kiinnostavia linkkejä aiheeseen liittyen!

1. kesäkuuta 2012

Morre lomalla ja lukijoille kesäpuuhaa

Nyt se kesä on sitten ihan virallisesti alkanut. On kesäkuun ensimmäinen päivä ja Suomen sää on tyyppillisen suomalaisen kesäinen; pilvinen ja vilakka.

Karkaankin tästä pariksi viikoksi lämpimämpiin oloihin Kreikkan Pargaan aikaisin huomisaamuna. Jota ette unohtaisi minua kokonaan (ja kuinka tietysti voisittekaan...) pyrin laittamaan vielä parikin arviota tulemaan ajastuksen kanssa. Jos niitä ei näy, niin syy on joko minussa tai Bloggerissa. En oikein luota tuohon ajastukseen ja vielä vähemmän itseeni näissä lähtötäpinoissä... Olen toivoton matkakuumeilija, etenkin kun kyse on Kreikasta!


Pakkaaminen on sekä riemastuttavaa että tuskastuttavaa. Vaikein osuus oli päättää, mitä kirjoja sitä ottaisi mukaan ja kuinka paljon. Kahdessa viikossa löhöillen ehtii lukea paljon, mutta toisaalta Pargassa ja lähistöllä on paljon nähtävää ja koettavaakin. Lisäksi mukaan lähtee tietysti puoliskoni ja lapseni, joten kirjan takana ei voi koko aikaansa viettää.
Koitin valita mukaan monipuolista ja rentouttavaa lukemista. Vares-kirjat ovat jo lomillani suorastaan pakollisia. Lisäksi kirjojen piti olla pehmeäkantisia, koska ne ovat usein kevyempiäkin.
Mukaan valikoituivat seuraavat opukset:
Victoria Hislop: Saari
Reijo Mäki: Vares ja kaidan tien kulkijat
Reijo Mäki: Enkelit kanssasi
H.P. Lovecraft: Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Kaari Utrio: Saippuaprinsessa
Henning Mankell: Isidorin tarina

Saa nähdä montako näistä saa luettua ja mitkä.

---

Mutta ajattelin järjestää teillekin hiukan puuhaa kesäkuun ajaksi. Viime vuoden tapaan tänäkin kesänä on luvassa SUURI PALAUTEKESKUSTELU ja tietysti houkuttimena arvonta.
Onko valtakunnassa kaikki hyvin? Mitä kaipaisit lisää? Mitä vähemmän? Myös kirjatoivomuksia otetaan huomioon! Teknisiä murheita (siltä osin mitä minä voin vaikuttaa)?
Lisäksi supatan, että ulkoasuun on tulossa ennen syksyä isohko muutos... Joten siltäkin osin voi antaa toivomuksia! Lisää/vähemmän välilehtiä?
Jos kaikki on hyvin, niin kerro sekin!

Arvontaan voi kukin osallistua vain yhdellä arvalla, jonka saa siis antamalla palautetta. On tietysti kiva, jos linkitätte tätä eteenpäin ja/tai rekisteröidytte lukijoiksi. Lisäarpoja se ei kumminkaan tuo. Jos et ole rekisteröitynyt lukija, niin keksi itsellesi nimimerkki kommenttiosiossa!

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kaksi (2) 25 euron lahjakorttia Adlibrikseen. Lisäksi luvassa on muutama kirja lohdutuspalkinnoksi:
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (kovakantinen, kerran luettu)
Aki Raatikainen: Kristallikuningas (kovakantinen, kerran luettu)
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö (kovakantinen, pari kertaa luettu)
H.P. Lovecraft: Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia (pehmeäkantinen, lukematon)
Rosa Liksom ja Klaus Haapaniemi: Neko (kovakantinen, selattu)

Kerro kommentissasi, että minkä lohdutuspalkinnon haluaisit (jos haluat).

Osallistumisaika päättyy lauantaina 30. kesäkuuta klo 12.00. Pyrin suorittamaan arvonnan ja samalla palautekeskustelun purun tuona viikonloppuna. Eli osallistumisaikaa on lähes koko kesäkuu!

Kiitän jo etukäteen palautteista! Koen ne tärkeiksi, jotta pystyn kehittämään Morren maailmaa myös lukijoiden toiveiden mukaan.

Hasta la vista, baby!