18. helmikuuta 2009

Titus Hjelm (toim.): Mitä wicca on? (2005)

Kustantamo: Like
Sivumäärä: 251 (pokkari)
Pisteet: 3/5

Mistä minulle: oma ostos

Mitä wicca on? Miten sitä harjoitetaan? Mikä on wiccan suhde kristinuskoon ja miten se eroaa new age -henkisyydestä tai satanismista?
Wicca eli moderni noituus on uuspakanallinen luonnonuskonto, joka kiinnostaa ja kiihdyttää, mutta josta tiedetään vain varsin vähän. Mitä wicca on? kertoo kattavasti ja yleistajuisesti wiccan sisällöistä, historiasta, suuntauksista ja yhteyksistä muihin uuspakanuuden muotoihin. Se paneutuu myös median tapaan käsitellä wiccaa, noituuteen populaarikulttuurissa, wiccojen arkeen ja erilaisiin magian muotoihin. Teos avaa lukuisia kiehtovia näkökulmia vaihtoehtoiseen uskonnollisuuteen sekä kulttuurimme aatehistoriaan ja henkisyyteen yleensä.

Oma arvio:

Rehellisesti sanottuna odotin tältä kirjalta enemmän asiallisuutta ja tieteellisyyttä, ja vähemmän viihteellisyyttä. Ei sillä, etteikö tieteellinen kirjakin saisi/voisi olla viihdyttävä, mutta silti sen pitää olla uskottava ja vakavasti otettava. Tämä ei ihan yltänyt siihen.

Mitä wicca on? -teoksesta jäi puolusteleva maku suuhun. Yhtäältä se on ihan ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä mediassakin on wiccalaisuuden niskaan kaadettu Harry Potterin, Siskoni on noita -sarjan, saatananpalvonnan ym. sellaisen myötä. Ymmärrän myös hyvin, miltä wiccasta mahtaa tuntua kun kysytään pääsiäisen tienoilla mukavaa noitahaastattelua, jonka päätteksi voisi tehdä parit loitsut. Toisaalta kuitenkin liiallinen puolustelevuus tietokirjaksi tarkoitetussa opuksessa ei liiemmin herätä luottamusta. Uskon kyllä, että wicca on ihan jees uskonto ilman sen kummempaa inttämistä.

Teos koostuu eri kirjoittajien artikkeleista. Jotkut artikkelit olivat sävyltään hyvinkin hupitekstisiä, mikä on selvää, kun ne on alunperin tarkoitettu tyystin toisenlaisiin julkaisuihin (esim. "Maagiset mausteet", joka on julkaistu Seita -lehdessä, "Johdatusta ruokamagiaan", joka on julkaistu Vox Paganorumissa).

Kaikkein tyrmistyttävin artikkeli oli Tapio Kangasniemen kirjoitus "Noituuden maaperän muokkaaja Potter" (julkaistu alunperin Kangasniemen teoksessa Magia lastenkirjallisuudessa (2002)). Kangasniemen teesinä on yksinomaan Potterin pahuuden ja sopimattomuuden todistelu lapsille. Esim. tähän tapaan:

Oikeasti kaikki noituus on pahuutta, vaikka sen sisällä esiintyisikin inhimillisyyden aikaansaamia sävyeroja eli harmaan eri sävyjä ja sysimustaa. Potter-kirjoissa ratkaisu on päinvastainen, mistä seuraa, että perimmältään kaikki noituus on hyvää, jos sitä vertaa jästiyteen. Näin ollen Rowlingin esille maalaama pimein pahuuskin on hyvyyttä verrattuna noituuden vastustamiseen. On siis parempi valita sysipimeä noituus kuin jäädä typeräksi jästipääksi, joka ei ymmärrä noituudesta mitään.
Koska Harry Potter on täysiverinen velho, lapsi joutuu kirjan äärellä tilanteeseen, jossa hänelle tarjotaan vain yksi mahdollisuus, samaistuminen velhoon. Epäilen, pystyykö esimerkiksi 7-vuotias jäsentämään näitä kirjoja. Seurauksena voi olla, että noituus otetaan vastaan konkreettisena oppina ja sitä aletaan kokeilla käytännössä.

Huhheijaa! Valitettavasti en kyllä yllättynyt tiedosta, että Kangasniemi on sosiaalipsykologi ja toimintaterapeutti kristillisessä terapiakeskus Soteriassa (Mitä wicca on? -teoksen mukaan). Jäin myös pohtimaan sitä, mikä mahtoi olla tämän artikkelin merkitys Mitä wicca on? -kirjassa. Wiccaa se ei koskenut millään tavoin, vaan keskiössä oli Harry Potter -kirjasarja.

Asiallisin osuus kirjasta on Titus Hjelmin selvitys siitä, kuinka wiccalle haettiin rekisteröityneen uskonnollisen yhdyskunnan asemaa vuonna 2001. Artikkelissa selviteltiin asiallisesti Suomen vapaa wicca -yhdyskunnan näkökulmaa ja opetusministeriön näkökulmaa. Täytyy tunnustaa, että vasta nyt ymmärsin miksi wiccalle ei myönnetty uskonnollisen yhdyskunnan asemaa. Sen verran hajanainen uskonto se kuitenkin on. Tom Sjöblom jatkaa hyvin seuraavassa artikkelissa asian pohtimista. Artikkeli loppuu hyvään yhteenvetoon:

Virallisen uskonnollisen yhteisön aseman saavuttamisen suurimpana esteenä näyttää wiccan kohdalla tällä hetkellä olevan ryhmien ideologinen, usein jopa äärimmilleen viety demokraattisuus, jonka seurauksena ryhmien toiminta ja tulevaisuus yhteisönä muuttuu epävakaaksi. Se johtaa usein ryhmien lyhytikäisyyteen ja jäsenkannan nopeaan vaihtumiseen. Nimenomaan näiden tekijöiden on muututtava, jos yksittäiset wiccaryhmät haluavat saavuttaa virallisen uskonnollisen yhteisön aseman Suomessa.

Kaiken kaikkiaan wiccasta sai hiukan ristiriitaisen kuvan. Se vahvisti ajatusta siitä, että kyseessä ei tosiaan ole mikään Harry Potter/Siskoni on noita -leikki, vaan miltei elämäntapa, jossa luonto on hyvin keskeisessä asemassa. Toisaalta rationaalinen suhtautumiseni magiaan, sai wiccan näyttämään hiukan hupaisalta. Lemmenöljyt, yrtit tyynyn alla sun muut kansanuskon tyyppiset magiakeinot palauttivat ajatusta noituusleikkeihin. En siis sinänsä kiistä yrttien vaikutusta vaikkapa parantamiseen, mutta pahan torjumiseen ym. abstraktimpiin asioihin suhtaudun hieman huvittuneesti.
Mitä wicca on? oli ihan viihdyttävää bussilukemista.