Minna Canth |
Päivän agendan mukaisesti ajattelin tänään kirjoittaa hiukan tasa-arvonäkemyksistä käsikirjoitusvaiheessa koskien kaunokirjallisuutta.
Kaikki kirjat eivät kerro tasa-arvosta, eikä niiden tarvitsekaan kertoa – suoranaisesti. Niin kauan kuitenkin, kun teksti käsittelee jollakin tapaa inhimillisiä toimijoita, eli ihmismäisiä otuksia, tulee se heijastaneeksi jollakin tapaa myös tasa-arvokysymyksiä vaikkei se olisi tarkoituskaan.
Toisinaan törmään teksteihin, jossa näkyy selkeästi se, kuinka eri tavalla miehiä ja naisia kuvataan. Yleisimmin näissä tapauksissa kuvataan, millainen mies on toimijana, mutta naisesta kuvataan ulkonäköä – räikeimmillään pelkkiä muotoja; vyötärö, sääret, rinnat ja hiusten väri.
Tässä kärjistetty, itse keksimäni esimerkki:
Ville oli tunnetusti erinomainen johtaja. Hän kuunteli alaisiaan, otti huomioon eri näkemyksiä ja oli erittäin luotettava. Hän pysyi hyvin sovitussa aikataulussa ja tervehti talon jokaista työntekijää lämpimästi.Esimerkistä kyllä voi lukea myös Marjatasta ihmisenä jotakin, ja kuvauksesta näkee, että kirjoittaja näyttää molemmat henkilöt myönteisessä valossa. Mutta tietynlainen ero kuvaustyylissä on nähtävissä.
Hänen vaimonsa Marjatta oli näyttävä vaaleaverikkö. Missimitoissa kypsemmälläkin iällä oleva Marjatta hymyili kauniisti punattujen huultensa välistä ja huolella lakatut kynnet napsuivat tietokoneen näppäimistöllä. Marjatta oli yhtä tiukka kuin nutturansa, mutta usein purskahtavan naurun raikatessa hänen rintansa hölskyivät iloisesti silkkipuseron alla.
Tällainen ei aina ole lähtöisin mieskirjoittajan kynästä, vaan naiset tulevat tehneeksi tätä samaa. Hyvin harva kuitenkaan tekee tällaista tietoisesti ja ajatellen, että näin kuuluu olla.
Näiden hoksaamiseksi ulkopuolinen lukija ja/tai kustannustoimittaja on oivallinen apu. On tärkeää erottaa henkilön asenteellisuus ja tekstin asenteellisuus.
Tarinan henkilöhän voi olla millainen hyvänsä; hänellä voi olla miesvihamielisyyttä tai rasismia tai voimakkaat näkemykset uskovaisista tai korkeasti kouluttautuneista jne.
Mutta tekstissä asenteellisuus on hieman eri asia. En sano, että asenteellisuus on kiellettyä. Kaunokirjallinen teoskin voi olla hyvinkin kantaaottava (kuten vaikkapa Minna Canthin tuotanto) johonkin suuntaan ja sellainen on ilman muuta sallittua. Mutta siitä on kirjoittajana hyvä olla tietoinen. Villestä ja Marjatasta kirjoittanut Morre ei ehkä ilman ulkopuolista lukijaa hoksaa, millaisen naiskuvan ja mieskuvan hän tuo ilmoille, jos koko käsikirjoitus heijastelisi samaa.
Miten Morren sitten olisi hyvä korjata tekstiään? Usein muutos vaatii isomman perkuutyön kuin pelkän sanatason korjaamisen. Passittaisin Kirjoittaja-Morren miettimään, millaisia tyyppejä Ville ja Marjatta oikein ovat. Mitä he tarinassa tekevät? Millaisia motiiveja heillä on? Millainen historia heillä on? Hahmoja siis tulisi miettiä ensisijaisesti ihmisinä; ei sukupuolen kautta.
Kirjoittaja-Morren mietittyä asiaa kuvaus voisi kuulua näin:
Morrelan alaiset tunsivat Ville Villelän erinomaisena johtajana. Ville kuunteli alaisiaan, eikä se johtunut vain hiukan höröön taipuvaisista korvista, vaan leppoisasti hymyilevällä miehellä oli tuntui olevan aina aikaa kuunnella. Viime lama oli opettanut Villelle, että huolella laadittu aikataulu antoi tilaa ottaa huomioon eri näkemyksiä.Näin lyhyessä tekstipätkässä ei toki kummoisia rakenneta, mutta ero aiempaan on silti huomattava. Ulkonäkökuvausta on karsittu ja tilalle tullut hiukan historiaa, mikä selittää nykyhetkeä.
Perheyrityksen perustaminen Marjatan kanssa laman jälkeen oli vaatinut rohkeutta heiltä molemmilta. Ahkerasti yhä reippaileva Marjatta napsutteli tietokoneen näppäimistöä kiivaasti, mutta tuon tuostakin toimistolta kajahti rehevä nauru.
Tasa-arvon huomioon ottaminen tekstissä ei tarkoita, etteikö ulkonäköjä saisi kuvata lainkaan tai että kaikki roolit on pistettävä päinvastoin. On vain perusteltava henkilön itsensä kautta, miksi asetelmat ovat sellaiset kuin ovat. Moni asia lähtee nimenomaan henkilöhahmon rakentamisesta. Kirjoittaja-Morrella voi olla päässään Villen ja Marjatan historiasta todella paljon asiaa, mutta vain murto-osa siitä tulee lukijalle luettavaksi. Tieto historiasta kuitenkin saa Kirjoittaja-Morren käyttämään henkilöitään luontevasti. Ihan kuten historiallisen romaanin kirjoittajan pitää tuntea miljöö hyvin liikkuakseen siellä sujuvasti, vaikka tarinassa itsessään näkyisikin vain pelkkä hippunen kaikesta siitä tiedosta.
Meillä jokaisella kirjoittajalla on vastaavia sokeita pisteitä. Kysymys ei aina ole myöskään sukupuolten välillä olevasta asiasta, vaan vastaavia asetelmia on paljon muitakin: maalaiset vs. kaupunkilaiset, duunarit vs. akateemiset, valkoiset vs. mustat, uskovaiset vs. pakanat, vanhat vs. nuoret, ja niin edelleen.
Näistä on hyvä olla tietoinen ja valmis myös myöntämään, että jotakin tällaista tekstiin saattoi livahtaa. Ei siinä ole mitään pahaa. Pääasia on, että tietää mitä tekee ja ymmärtää, miltä teksti silloin näyttää muiden silmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti