28. heinäkuuta 2016

Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö (1974 / 2009)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 386
Mistä minulle: oma ostos

Kaksi vuosilukua otsikossa johtuu siitä, että lukemani versio on kirjailijan itsensä uudistama laitos, joka julkaistiin vuonna 2009.

Pahoittelen jo etukäteen ankeaa ja ehkä jopa nuivaa bloggaustani, mutta tämä oli varsin pitkäveteinen lukukokemus. Luin tätä romaania ehkä noin 4-5 kuukautta. Ei vaan pudonnut, ei sitten millään.

Aatelisneito, porvaristyttö kertoo kahdesta naisesta 1500-luvun Turun seudulla: kipakasta Ursula Särkilahdesta (porvaristyttö) ja löysemmästä Margareeta Vaasasta (aatelisneito). Ja näiden neitosten ongelmallisista rakkauksista tarina sitten kertoo.
Jokseenkin pääsi hämmentämään, ettei näiden kahden naisen tarinat oikein kommentoineet kunnolla toisiaan. Ursula ja Margareetta kyllä kohtasivat, mutta eivät varsinaisesti kohdanneet tarinallisesti. En tajunnut ja rehellisesti sanottuna en kunnolla muistakaan.

Alanko olla liian vanha näille? Vai liian nirso? Vai onko tämä uudistamisestaan huolimatta liian 70-lukulainen rakkausromaani minun makuuni? Ei aavistustakaan, mutta minun makuuni tämä oli liian kevyt, liian ennalta-arvattava, liian raiskauspitoinen ja jotenkin... eeeäääähhhh.

Mutta ihan parasta hupia oli alkupuolella oleva Ursulan isän, Niilo Pietarinpojan eli Kiukku-Nikun, kuvaus:
Kiukku-Niku rakasti riitelemistä. Hänellä oli jokaisessa raastuvan istunnossa ainakin kaksi riitajuttua ja muutama pahoinpitelysyyte. Sellaisen katsottiin lisäävän miehen mainetta ja kunniaa. Mitä arvostetumpi mies, sitä enemmän hän nuiji lähimmäisiään, ja papit ja lautamiehet olivat siinä touhussa kaikkein ahkerimpia. Oli vain kaksi asiaa joista miehen maine meni, niin ettei häntä voitu hyväksyä todistajaksi tai lautamieheksi: väärä todistus tai toisen rajapyykkien siirtäminen. Sellaiset vääryydet eivät tulleet Kiukku-Nikun mieleen. Hän oli kunnian mies: mukiloi niin miehiä kuin naisia, mutta rehellinen, se oli tärkeintä.
Jos Kiukku-Niku ei saanut kunnon riitaa aikaan kenenkään mun kanssa, hän joi päänsä täyteen hyvää turkulaista olutta ja marssi lankonsa luo Luostarinkadulle. Siellä hän oli aina mahdikas ja voiton puolella, sillä pormestarin lanko Niilo Jönsinpoika oli vain suutari vaikkakin naimisissa Kaarina Kirveen sisarpuolen kanssa. Pormestari Niilo Pietarinpoika ja suutari Niilo Jönsinpoika vihasivat toisiaan syvästi, ja heidän tapansa oli sellainen, että ensin ehtinyt löi niin lujaa kuin jaksoi ja toinen vastasi jos pystyi. Sitten kummallakin oli mustelma, jota mennä näyttämään todistajille, ja syyte voitiin panna raastupaan entisten jatkoksi. Sillä lailla kumpikin sai mainetta.
(s. 29-30)

Joten oli tässä hetkensä.

Ehkä seuraavaksi kumminkin jotain tuoreempaa Utriota?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti