29. huhtikuuta 2016

Maia Sepp: An Etiquette Guide To The End of Times (2014)

Kustantamo: omakustanne (?)
Sivumäärä: ei osaa sanoa, pienoisromaani (e-kirja)
Mistä minulle: oma ostos

En kuollaksenikaan muista, miten tämä päätyi Kobooni. Tai siis muistan toki ostaneeni tämän, mutta en muista miksi. Ehkä joku kirjabloggari suositteli tätä? Hintaa tällä oli alle 2 e, koska minulla oli vielä käytössä jokin alekoodi.

Pyrin nyt jatkuvasti pitämään luvussa jotain englanninkielistä. Siihen on kaksi syytä. 1. kielitaidon kohentaminen ja 2. en osaa/voi kustannustoimittaa vieraskielistä tekstiä päässäni. Tietysti voin aina jupista siitä, mitä tarinalle olisi voinut tehdä, mutta se nyt on ihan normaalia lukijahommaa. Sen sijaan suomenkielisiä tekstejä lukiessani minulta menee paljon energiaa kielen hiomiseen päässäni. Ei sillä, että tekstissä olisi jotain vikaa. Ei ei. Analysoin ja pyöritän sitä jatkuvasti. Eikä se ole aina niin mukavaa. Joskus haluaisin vain lukea ja heittäytyä. Miettikää tätä, jos meinaatte harrastuksesta ammattia. En tiedä, osaanko kasvaa tästä ulos. Onko tämä vain normaalia ammattiin kasvamista vai pysyvää varjopuolta? Se jää nähtäväksi.

Oli miten oli, Maia Sepp on kirjailija, josta en ole kuullutkaan ja An Etiquette Guide To The End of Times on kirja, josta en ole kuullutkaan (HelMet-lukuhaaste, kohta 16.).
Tarina sijoittuu vuoden 2028 Torontoon, Kanadaan. Elo on kovasti ankeaa, joten dystopian hengessä mennään. Olive O'Malley on kolumnisti, jonka Core-järjestö haluaa pitämään radio-ohjelmaa – jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Yhteiskunta on jakautunut kahtia: toiset (Coren tyypit) elävät kuten mekin – melkoisessa yltäkylläisyydessä mitä tulee sähköön, veteen ym. perustarvikkeisiin. Toiset taas joutuvat säännöstelemään näitä rajustikin.
Oliven isoisäkin on hukassa, kuinkas sattuikaan. Fred on saatava takaisin, mutta tulisiko Oliven luottaa Coreen – vaiko epämääräiseen kapinallisporukkaan?

Tässä jäi harmittamaan tarinan lyhyys. Jotenkin ongelma ratkesi sitten äkkiä tosi näppärästi ja suit sait. Tarinan pääpointti tuntui olevan enemmän tämä kahtiajaon näyttäminen ikään kuin varoituksena. Eihän vuoteen 2028 ole kovin pitkä aika, ja ikävä kyllä Sepp:n teksti ei tuntunut yhtään liioitellulta tai epärealistiselta. Tämä on se syy, miksi arvostan tieteiskirjallisuutta, ja tässä mielessä fiilis oli vähän sama kuin Helena Wariksen ja Janne Nykäsen Entropiassa.
Miljöö meni siis tarinan edelle. Ei kiva. Mutta bonuksena: tässä mainittiin Angry Birdsit! #suominousuun

edit: HelMet-lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 1. ruuasta kertova kirja. Ruoka on tässä suht keskeisessä osassa; Fred on ollut ravintolanpitäjä ja loistava kokki, ruoasta on pula ja puhe, ja eräällä päivällisellä on iso merkitys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti