1. maaliskuuta 2016

Kusti kertoo: Annmari Dannebey – Kun kuulet laulun varjojen (2015)


Toiminimi Morren maailma täyttää tänään KAKSI vuotta! Olen siis reippaan touhukkaassa taaperoiässä. Ryömiminen on vaihtunut kävelyyn, joka oli ensin horjuvaa, mutta vakautuu koko ajan.

Siksi haluan tänään aloittaa Kusti kertoo -sarjassani kustannustoimittamistani kirjoista kertomisen.
Yleensähän kustannustoimittaja ei juuri näy eikä kuulu. Kustin osuus on melkein kuin salaisuus. Nyt olen viime vuosina ollut huomaavinani, että kirjailijat kiittävät kusteja kirjoissaan. Mukava ele, totta kai. Aina se on iloinen yllätys, mutta en sitä odota. Enkä missään nimessä loukkaannu, jos sellaista ei tee.
Tähän Kusti kertoo -sarjani osioon kysyn aina etukäteen kirjailijalta (ja kustantajalta, mikäli sellainen on) luvan. Aina. Kirjailijan ja kustin suhde on ehdottoman luottamuksellinen, ja olisin typerääkin typerämpi, jos lupaa en kysyisi. Kaikki eivät ole halunneet antaa lupaa. Se on minusta ok, eikä mielestäni kerro mistään. Ei minun ja ko. kirjailijan väleistä, ei kirjasta tai sen tasosta tai sen tekemisestä. Ei mistään.
Näiden juttujen luonne on enemmän esittelevä, kuin arvosteleva. Olenhan tyystin jäävi näitä arvostelemaan. Haluan nostaa näitä kirjoja esiin, koska rakastan niitä. Minulla on näihin kirjoihin aivan erityinen suhde. En tiedä, säilyykö sellainen koko urani, mutta ainakin vielä on näin. Siksi toivon tämän sarjan kirjojen saavan paljon lukijoita – kuinkas muuten! Olen siis ehdottoman puolueellinen!

Nyt vuorossa Annmari Dannebeyn esikoisromaani Kun kuulet laulun varjojen (Myllylahti, 8/2015).


Kun kuulet laulun varjojen on spekulatiivista fiktiota. Se kertoo 1950-luvun Ranskassa elävästä Enorasta, joka eksyy mystiseen Eavin metsään. Metsässä hän tapaa ratsumestari Gwendalin, joka käyttäytyy hiukan oudosti – ilmankos, kun mies on suoraan 1700-luvulta!
Enoralle paljastuu Eavin metsästä kylä, jossa aika on omalla tavallaan pysähtynyt. Kylää hallitsee markiisi de Belleroy, ja kylää uhkaavat risupedot... Miksi, se selviää tarinasta. (En missään nimessä aio spoilata näitä kirjoja!)

Teos on yksi ensimmäisiä kustannustoimittamiani kirjoja. Se jännitti tietysti siksi ihan hurjasti. Olemme kirjailijan kanssa tyytyväisiä lopputulokseen. Meistä kumpikin varmasti nyt miettii, että jotakin olisi voinut tehdä toisin, mutta sellainen on turhaa. Kun kuulet laulun varjojen on mitä on, ja me seisomme sen takana.

Eniten minua kiehtoi tässä metsäympäristö ja idyllinen kylä, jonka elämää Annmari kuvaa niin ihanasti. Olen kai täällä blogissakin joskus kertonut, kuinka halusin varhaisteininä nunnaksi (!!), koska Maijaliisa Dieckmann kirjassaan Pakene luostariin (1977) kuvasi niin suloisena luostarin elämän. Pidän hurjasti suljettujen yhteisöjen (kylät, luostarit, koulut ym.) kuvauksista silloin, kun kuvaus on lämmintä – edes aluksi. Eavin metsän kylässäkin on toki sittemmin huonot puolensa, mutta aluksi kaikki on niin idyllistä, että pakahdun!

Lisäksi pidin tietysti aivan erityisesti Enorasta. Hän on temperamenttista sorttia. Ei aina niin kovin fiksu ratkaisuissaan, mutta juuri siksi niin aito. Enorassa on jotakin samaa kuin pikkusiskossani, joten se selittänee osan.
Toinen suosikkini oli markiisi de Belleroy. Kuuletteko? Tuo nimikin jo huokuu seksiä! Minä näin markiisin hiukan Veren vangit -elokuvan Lestatina (se ainoa rooli, jossa pidän Tom Cruisesta). Ja minä olen aina ollut heikkona Lestatiin.

Kun kuulet laulun varjojen on hieno. Tietenkin. Se on moniulotteinen eri aikatasoilla liikkuessaan. Siinä on potkua, romantiikkaa, pukudraamaa, metsää, mystisyyttä, noituutta, mustalaistaikaa, vauhtia ja kipinää. Jos katsotte ylipäätään kirjamakuani pitkin blogihistoriaani, niin ymmärrätte varmaan miksi olen tästä niin tohkeissani. Vieläkin.

Linkki kustantajan sivulle: Myllylahti. Linkki Annmarin blogiin: Normandiani.

Ja lopuksi synttärimainos!


2 kommenttia:

  1. Näitä kusti kertoo tekstejä on todella mielenkiintoista lukea. Kiitos kun jaat kokemuksia.

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä. Mielenkiintoista kirjoittajana tietää mitä sillä puolella tapahtuu.

    Minäkin halusin varhaisteininä luostariin! Se vaikuttaa niin rauhalliselta ja simppeliltä elämältä. Ongelmana tietenkin on se uskontopuoli, joka ei ole oma juttuni yhtään. Luostarivillitys johtui omalla kohdallani varmasti Ruusun nimen elokuvaversiosta ja 90-luvun loppupuolen kummallisesta gregoriaanisen kuoromusiikin trendistä.

    VastaaPoista