13. maaliskuuta 2016

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (1937 / 1963)

Of Mice and Men
Suomennos: Jouko Linturi
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 134
Mistä minulle: oma ostos

Pitkästä aikaa tuli tartuttua hyllyssä lukemistaan odottaneeseen klassikkoon. Tunnustan, että kaipasin nyt jotain lyhyempää romaania, ja niinpä nappasin John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä. Se on pieni suuri kirja. Koska kyseessä on klassikko, niin en sen kummemmin välttele juonipaljastuksia.

Tarina kertoo kahdesta miehestä, jotka hiukan pakkoraossa vaihtavat työpaikkaa 1930-luvun Yhdysvalloissa.
Lennie on iso ja erittäin vahva jättiläinen – jolla on lapsen mieli. Hän on kiltti, hyväsydäminen ja pääasiassa oikein rauhallinen kaveri, mutta hän ei hallitse voimiaan, varsinkaan suuttuessaan ja hätääntyessään.
George on hänen ystävänsä, pieni ja ovela mies. Lennie on täysin riippuvainen Georgesta, eikä George ole aina niin ilahtunut tilanteesta, mutta ei henno jättää toveriaan pulaankaan.

Lenniellä ja Georgella on haave. He haluaisivat oman tilan isänniksi. Lennie haluaisi hoitaa kaneja ja muita eläimiä kaikella rakkaudellaan. George haluaa vain yksinkertaisemmin olla oman itsensä herra. Tilanne vaatii rahaa, ja sitä saa työtä tekemällä – jos ei tuhlaa kaikkea viinaan ja huoriin. Ja jos Lennie ei mokaa voimiensa kanssa.
Uudessa työpaikassa Lenniellä ja Georgella on seuranaan rento Slimmy, ärsyttävä Curley ja tämän viettelijätär-tyyppinen vaimo, Candy-ukko koirineen ja hyljeksitty mustaihoinen Crooks.

Jotenkin koko romaanin ajan tiesin, ettei tässä käy hyvin, mutta toivoin kumminkin... Viimeistään siinä vaiheessa, kun Candy-ukon koira ammuttiin, tiesin miten romaani päättyisi. Ei ollut itku kaukana.

Ihastelin sitä tapaa, millä Steinbeck on saanut pieneen tilaan niin paljon symboliikkaa, tunteita, tarinoita ja vahvaa aikalaiskuvausta. En lainkaan ihmettele Hiiriä ja ihmisiä -romaanin klassikkostatusta tai Steinbeckin kirjallisuuden Nobelia.
Aluksi mietin kirjan ainoan naishahmon asemaa. Curleyn vaimo ei taida saada edes nimeä; hän on vain vaimo tai tyttö. Työmiehet pitävät häntä viettelijättärenä, ja pahansisuinen Curley onkin hänestä riivatun mustasukkainen. Loppupuolella nainen avautuu Lennielle, ja samalla aukeaa hänenkin syvempi roolinsa. Vaimo on yksinäinen ja tylsistynyt. Hänellä ei kerta kaikkiaan ole muuta tekemistä kuin hoitaa pientä kotia ja odottaa Curleyta aina työpäivän jälkeen. Hänellä oli haaveita, mutta ne olivat ja menivät... Ja pienen väärinkäsityksen vuoksi isokiltti Lennie tulee tappaneeksi hänet.
Steinbeckin naiskuvasta on varmasti kirjoitettu paljon, mutta tämä jäi kiehtomaan ja pyörimään mieleeni oudolla tavalla.

Loppu jätti haikean, surullisen tunnelman. Ja eräänlaisen moraalisen dilemman. Tekikö George oikein ampuessaan Lennien? En tiedä. Kyllä ja ei.

Kirjan filmatisointi, se jossa on Gary Sinise ja John Malkovich, kiinnostaa kovasti.

Suosittelen lämpimästi kaikille. Erinomainen klassikko, jonka lukee nopeasti mutta joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

HelMet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja.

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän juuri alkuvuodesta ja vaikutuin. Ikävä kyllä tiesin etukäteen miten tarinassa käy. Luulen, että loppu olisi tuntunut vielä monin verroin pakahduttavammalta, jos se olisi tullut yllätyksenä. Hiiriä ja ihmisiä on hieno teos, tarina, joka ei varmasti hevillä unohdu.

    Tuo filmatisointi kiinnostaa minuakin. Vähän ehkä kuitenkin jännittää miten raskas kokemus tämä mahtaa olla ruudulta katsottuna...

    VastaaPoista
  2. Klassikoissa on tosiaan se puoli, että juoni on suurelle joukolle ihmisiä tuttuakin tutumpi. Kyseisen kirjan olen tainnut lukea ekan kerran lukiossa, eli aika kauan sitten :D Lohjan teatterissa esitettiin tätä vuosi sitten hyvin onnistuneesti. Koska itse tiesin, mitä tulee tapahtumaan, oli mahdollista keskittyä muihin asioihin kuin juonen seuraamiseen. Vieressä istunut pariskunta ei tainnut tuntea tarinaa, joten heille loppu tuli täytenä yllätyksenä (vaikka koirakin oli lopetettu jo hyvim realistisesti aiemmin!). Teatterikokemuksemme erosivat melkoisesti! :D

    VastaaPoista
  3. Kirsin tavoin minäkin olen tainnut lukea Hiirä ja ihmisiä ekan kerran lukioikäisenä. Tai ehkä yläasteella. En muista varmaksi muuta kuin sen, että kirja teki tosi ison vaikutuksen. Sittemmin olen lukenut kirjan monet kerrat ja elokuvakin on todettu loistavaksi. Viime vuonna kuuntelin tän äänikirjana ja se oli kyllä ihan hirveän huono kokemus...

    VastaaPoista
  4. Tämä on ehdoton, kiitos Morre. Olen lukenut tottakai ja elokuvan katsonut monta kertaa. Se ei ole kirjalle uskollinen pilkun tarkasti, mutta harvoin ne ovat. John Malkovich oli uskomaton Lennie ja Gary Sinise mitä mainioin George.

    VastaaPoista