12. maaliskuuta 2016

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika (2012)

Kustantamo: Myllylahti
Sivumäärä: 430 (e-kirja)
Mistä minulle: oma ostos

Hilkka Ravilon kirjat olivat ainakin jossakin vaiheessa jonkinlaisen blogisuitsutuksen kohteena. Niiltä ajoilta olen napannut itselleni kirjan sähköisen version, mutta jostakin syystä se päätyi luettavakseni vasta nyt.

En edes oikein tiennyt mitä odottaa. Varmaan tarinaa naisesta, jonka nimi on Eerika? Hehheh.
Yllättäen huomasinkin lukevani rikosromaania, joskaan en kovin perinteistä sellaista.

Tarina kertoo siis Eerikasta, jonka lähtökohdat ovat melkoisen karut. Lapissa syntynyt tyttölapsi, joka on seurausta saksalaissotilaan ja lappilaistytön suhteesta, ei ole niitä arvostetuimpia ihmisiä. Raskaana ollut Enni, Eerikan äiti, on yhteisönsä hyljeksimä ja halveksima, ja saman saa kokea lapsikin. Esiintyy jopa näkemyksiä siitä, että "huoran" lapsi on itsekin huora, ja näin vapaasti otettavissa... Todella kuvottavaa. Erikan lapsuus oli kirjan raskainta luettavaa, ja olin tosi kiukkuinen tälle ahdasmielisyydelle.

Enni jättää 14-vuotiaan Eerikan yllättäen omilleen ja lähtee Saksaan sulhoaan etsimään. Ja siitä alkaa Eerikan aikuistaival. Hän on pääasiassa piikana eri perheissä Helsingissä jne. kunnes päätyy naimisiin ensirakkauttaan yhä kaivaten. Mies on ihana, mutta... En kerro enempää juonesta.

Teos kattaa pitkän aikavälin 1940-luvusta 2010-lukuun. Nautin tästä tosi paljon. Ehkä tässä näkyy hyvin kirjailijan oma elämänkokemus? Vuosien kuluminen ja ennen kaikkea ympäristön (ja samalla Eerikan asenteiden) muuttuminen oli mielenkiintoista seurattavaa.

Parissa vaiheessa jännite murtuu ja katoaa. Erikan miessuhteet Helsingissä vähän puuduttivat, samoin loppuvaiheen yhteiselo Tuomon kanssa. Loppu oli suorastaan turhan äitelä minun makuuni, mutta toisaalta tuntui siltä, että Eerika ansaitsi runsainmitoin onnea.

Nimeltään Eerika on kokonaisuudessaan kuitenkin sangen erinomainen teos. Minä, joka en varsinaisesti dekkarien ystävä ole, viihdyin mainiosti. Rikos on tässä melkeinpä sivuroolissa, ja luinkin tätä historiallisen romaanin näkökulmasta enemmän – vaikka se ei tietysti 2000-luvulle tultaessa oikein pätenytkään.

Kannattaa lukaista kirja-arviot myös näistä blogeista:
Sallan lukupäiväkirja
Booking it some more
Kaiken voi lukea
Kulttuuri kukoistaa

Ja HelMet-lukuhaasteessa menkööt tämä kohtaan 44. kirjassa joku kuolee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti