21. joulukuuta 2015

Andrzej Sapkowski: Tulikaste (1996 / 2014)

Chrzest ognia
Suomennos: Tapani Kärkkäinen
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 398
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Noituri-sarja on melkein kuin minulta varkain ehtinyt viidenteen osaansa. Ja voi mikä pettymys tämä olikaan! En voi kuin hämmästellä, että mitä ihmettä on tapahtunut? Puolivakavissani mietin jopa, että onko käännettäväksi lähetetty epähuomiossa jokin väärä käsisversio.

Tulikaste kertoo siitä, kun Geralt lähtee etsimään prinsessa Ciriä Thaneddin velhokokouksen roiman tappelun jälkeen. Ciriä havittelee moni muukin, mutta Geraltilla on apunaan sähäkkä jousinainen Milva, arvostettu vampyyri ja tietenkin Valvatti – sekä koko joukko huonotapaisia kääpiöitä.
Oikeastaan Milvan vuoksi Tulikaste saa kaksi pistettä – jotakuinkin kaikki muu meni päin honkia. Luvassa siis pettynyttä purnausta.

Ensinnäkin näin poissaoleva Geralt ei ole koskaan aiemmin sarjan osissa ollut. Tämä oli ennen kaikkea Milvan tarina. Geralt kulki jossain taustalla joko sairastamassa, ruikuttamassa, itsesäälissä kierimässä tai pahimmillaan näitä kaikkia yhtä aikaa. Aiempien osien Geralt on mielestäni ollut suorastaan seksikäs, karismaattinen sankari. Nyt sellaisesta ei ollut jälkeäkään.

Rakenteellisesti tässä oli hassuja kömmähdyksiä. Esimerkiksi ihan Tulikasteen loppuvaiheessa hypätäänkin äkkiä muutamaksi jonkun isoisätyypin kerrontaan, jossa hän kertoo Tulikasteen tapahtumia joillekin lapsille. Tämä juttu tapahtuu kerran, joten mistään oikeasta kehyskertomuksesta ei ole kyse.
Samassa loppuvaiheessa loikataan myös muutaman virkkeen ajaksi Geraltin minäkerrontaan, jossa hän muistelee näitä tarinan tapahtumia.
Siis mitä ihmettä? Tässä kohdin mietin, että onko kirjailija halunnut kokeilla jossakin käsisversiossa tällaista ratkaisua, mutta sitten hylännytkin sen, mutta tällainen editointimoka on jäänyt tarinaan.

Silmiinpistävää on myös se, että oikeastaan Tulikasteessa ei juonellisesti tapahdu oikein mitään. Tämä haisee välityölle ja pahasti. Tarinan oleellisen infon olisi voinut tiivistää noin 50 sivuun – ja siten liittää seuraavaan osaan. Ehkä.
Tässä siis vain matkustetaan ja etsitään Ciriä – eikä löydetä.
Sivutolkulla puhutaan myös uuden velhoryhmittymän perustamisesta. Tätäkin olisi voinut tiivistää reilusti. Velhottarien keskinäinen sanailu ei ollut edes humoristista ja siten viihdyttävää, vaan pelkästään puuduttavaa.

Loppuratkaisu on taas massiivinen taistelukohellus, jonka päätteeksi Geralt nimetään hauskasti. Tai no. Hauskasti ja hauskasti. Olin siinä vaiheessa jo niin tympiintynyt koko opukseen, että saatan olla ratkaisua kohtaan kohtuuttoman ankara.

Tulikasteen pelasti tosiaan Milva (joka puhuu välillä yodamaisesti ja välillä ei, hmph), joka oli erinomainen lisä hahmokaartiin. Milva on tavattu jo aiemminkin, mutta nyt häneen pääsee tutustumaan kunnolla. Milvan kohdalla tosin oli yksi tapahtuma, jonka ideaa en oikein käsittänyt, vaan tuntui vähän tyhjänpäiväiseltä draamahakuisuudelta.

Okei. Myönnän. Tämä on silkkaa kiukuttelua tämä postaus. Mutta pyydän ymmärrystä pettymykselleni. Noituri-sarja on ollut todella korkeatasoinen ja omaperäinen fantasiasarja. Ja kun kesken kaiken yhtäkkiä läväytetäänkin märällä rätillä naamaan, niin vähemmästäkin sitä kimmastuu.
Mutta kestää nyt hetken, ennen kuin uskallan tarttua Pääskytorniin, sarjan seuraavaan osaan.

Noituri-sarja:
Viimeinen toivomus
Kohtalon miekka
Haltiain verta
Halveksunnan aika
Tulikaste
Pääskytorni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti