26. marraskuuta 2015

Miina Supinen: Mantelimaa (2015)

Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 317
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Läheiseni ja ehkä blogianikin pidempään seuranneet tietävät, etten varsinaisesti ole jouluihminen. Nautin kyllä glögistä, pipareista, kinkusta, lahjoista jne., mutta se tietynlainen joulukuva mitä välillä tunnutaan suorastaan tuputtavan ei uppoa minuun. Vietämme perheeni kanssa enemmän keskitalven juhlaa kuin kristillistä joulua.

Miina Supisen Mantelimaa on joulukirja. Ja siitä syystä se oli vähällä jäädä hyllyyn. Mutta sitten tässä yhtenä iltana (keskeytettyäni Laura Lindstedtin Oneironin (!) – palataan siihen myöhemmin) kaipasin jotain kevyempää lukemista. Olin kuullut villejä huhuja, että Mantelimaa olisi sellainen. Hmm. Noh. Katsotaan tarkemmin. Hmm.. Hei! Takakansi alkaa: "Molli Nieminen vihaa joulua, hyvästä syystä." Tämähän kuulostaa lupaavalta!

Mantelimaa kertoo siis Mollista, joka menee töihin Mantelimaahan. Mantelimaa on Jonne J. Halkion hillitön jouluparatiisi Länsi-Kyykkäällä. Mantelimaassa on aina joulu. Siellä on kaikkea mahdollista: kauppoja, baareja, kylpylä, strippiluola, ravintoloita... Viime aikoina ikävä kyllä sieltä on löytynyt myös muutama ruumis.
Molli ei mistään hinnasta suostu menemään Mantelimaahan ja Jonnen palvelukseen. Mutta sitten Mollin mies Keke saa vakavan sähköiskun ja joutuu koomaan. Tulot ehtyvät, laskut juoksevat. Joskus on pakko tehdä myönnytyksiä.

Kirkkojouluja viettävät ihmiset eivät edes vaivautuneet vastustamaan Mantelimaata. Paikan nimittäminen syntiseksi tai maalliseksi oli vähän kuin olisi sanonut, että meri oli liian märkä.

Mantelimaan resepti on selvästi ollut:

1 litra letkeyttä
3 desiä ironiaa
2 kukkurallista ruokalusikallista kauhua nukkearomilla
7 roiskaisua seksiä
2 hyppysellistä söpöyttä
1 reilu ravistus rakkautta

Vaivataan kimmoisiksi taikinapalloiksi ronskeilla ranneliikkeillä. Kypsennetään jonglööraten ja tulta puhaltaen.

No niin. Asiaan nyt.

Mantelimaa on huikea. Miina Supisen teksti soljuu sulavasti virnistellen. Nautin rivien välistä kuultavasta ironiasta.
Vaikka en olekaan joulun ystävä, ei minulla ole mitään muiden joulunviettoa vastaan. Ei ole Mantelimaallakaan. Mantelimaan idea ei ole keljuilla joulunvietosta kenellekään, vaan avata myös niiden näkökulmaa, jotka eivät joulusta niin perusta.

Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi vittuilla.
Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijänsä. Ja vielä: Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.
Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?
Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin.

Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.

Kirjassa on useita nimettyjä lukuja ja Mantelimaa on jaettu kuuteen osaan. Osatkin teemoitetaan hilpeästi. Esim.: "4. osa    jossa yritetään kaikesta huolimatta selvitä, vaikka eihän se hyvältä näytä". Tällaiset sopivat kirjaan aivan loistavasti! Mantelimaa on kuin aikuisten pieni pahankurinen joulusatu.

Mantelimaa on monipuolinen kirja. Siitä löytyy reseptissä mainittuja ominaisuuksia ja hilpeitä henkilöhahmoja. Jostain syystä Supisen luomat hahmot eivät tunnu edes kärjistetyiltä, kuten viihderomaaneissa joskus. Kaikki henkilöt ovat omalla tavallaan mielettömän sympaattisia, eikä kelleen soisi käyvän huonosti.

Erityistä kiitosta on annettava lopusta. Pitkään pelkäsin, että ei kai tätä loppua nyt vesitetä millään "lopulta Molli ja Kekekin oppivat rakastamaan joulua ja viettivät ihanan perhejuhlan" -ratkaisulla. Ei vesitetty. Loppuun saakka mentiin hilpeällä virneellä!

Mantelimaa sopii niille, jotka haluavat kevyttä lukemista joulun ja antijoulun hengessä. Jos olet tonttutraumaattinen ihminen, suhtaudu tähän varauksella (ja kenties terästetyllä glögillä).
Mantelimaan on nautiskellut myös Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja.

6 kommenttia:

  1. Tämän kirjan haluaisin ehdottomasti saada käsiini. (Harmi vaan, että kirjastomme on kiinni joulukuun puoliväliin saakka...argh!) kirjan idea on mielenkiintoinen ja pidän tuosta ironisuudesta. Kansikuva ei kyllä kauheasti hetkauta, vaan tuo mieleen jotkut 90-luvun viihderomaanit...

    VastaaPoista
  2. Minulla on lukupinossa John Grishamin Joulua pakoon. Siinäkin tarjotaan hieman erilainen tapa viettää joulua perinteisen hössöttämisen sijaan.

    Ennen olin vahvasti jouluihminen, mutta kaupallisena juhlana se nykyään vain ärsyttää. Lahjoina annan joko itsetehtyjä (korut, virkatut jutut) tai kirjoja. Tykkään kyllä gögistä (mustikkainen) ja pipareista (Annas Hjärtansgoda Pepparkakor) sekä bataattilaatikosta, mutta muutoin ei tule nykyään vietettyä juhlaa. En lähetä edes kortteja tai syö kinkkua. Sukuloimassa saatan piipahtaa, kun se on yleensä se ainoa kerta vuodesta, kun koko lapsuuden perhe on koolla. Joulukirkossa (ateistina) kävin pari vuotta sitten kuuntelemassa joululauluja, mutta ei säväyttänyt sillä kertaa, ehkä parin vuoden päästä uudelleen...

    VastaaPoista
  3. Pidin tästä kirjasta todella paljon. Siinä oli hyvää huumoria. Oma jouluni on rauhallista olemista läheisten sukulaisten kanssa. Jätän kaupallisen stressin ja hössötyksen muille.

    VastaaPoista
  4. Olen aivan samaa mieltä tekstin letkeydestä ja virnistelevyydestä: lukeminen oli hämmentävän joutuisaa. Mua taas harmitti lopun toiminnan puute. Ymmärsin kyllä sen jossain kohtaa suoraankin sanotun, että joskus toiminta tai kauhu tekee suuremman vaikutuksen, kun se jää näyttämön ulkopuolelle, mutta mulle se ratkaisu oli melkoinen antikliimaksi.

    Joulua kohtaan asenne oli minusta tosi hyvä: vaikka päähenkilöt eivät joulusta välittäneetkään, niin ei tämä miksikään joulun mollaukseksi mennyt. Minä tykkään joulusta, mutta kyllähän joulusta revitään kaupallisessa mielessä jo nyt (melkein) kaikki irti, niin ettei Mantelimaa lopulta edes ole paljoa liioiteltu paikka. :)

    VastaaPoista
  5. Nimenomaan juuri tuo mollauksen poissaolo ilahdutti kovasti. Kerrankin huumoria jotakin asiaa kohtaan, josta ei tykätä, mutta ilman että koetaan tarvetta panetella muita sen vuoksi! Taituuruden merkki on se!

    VastaaPoista
  6. Kirjoitat kirjasta hauskasti, resepti on kuvaava :) Tämä kirja on juuri sopivaa luettavaa näin joulun alla, sekä enemmän että vähemmän jouluihmisille.

    VastaaPoista