20. marraskuuta 2015

Maija Haavisto: Sisimmäinen (2015)

Kustantamo: Myllylahti
Sivumäärä: 275
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Alkuun pari pointtia, jotka koen asialliseksi kertoa lukijoille. Ensinnäkin tämän lukemisesta on jo aikaa. Luin tämän jo ennen Turun kirjamessuja, jossa haastattelin Maijaa Sisimmäisen tiimoilta. Toisekseen Maija Haavisto kuuluu myös Osuuskummaan, mutta Sisimmäinen on Myllylahden julkaisema. Arvioin Osuuskummalaisten ei-osuuskummakirjoja omasta mielestäni yhtä säälimättömästi kuin muidenkin. Parhaan kuvan kirjasta saat tietysti lukemalla sen itse.
Bonustieto: Osuuskummalta on juuri ilmestynyt ROCKNOMICON-antologia, jonka teemana on rock ja heavy metal. Olen sen toinen toimittaja (toinen on Magdalena Hai). Antologiassa on myös Maijan novelli Perjantai-illan huumaa, jonka päähenkilö on sama kuin Sisimmäisessä. Sekä tämä romaani että novelli ovat kuitenkin itsenäisiä teoksiaan, joten kumpikaan ei edellytä kummankin lukemista.

Mutta sitten asiaan. Sisimmäinen kertoo Inarista, joka on ammatiltaan toimittaja. Hän on myös transsukupuolinen; syntynyt biologiselta sukupuoleltaan pojaksi, mutta on nyt nainen. Inari on päätynyt töihin Vilma-lehteen, jolle hän tekee juttua eläinten ajatuksien lukemisesta, johon eläinoikeusjärjestö PETA väittää pystyvänsä. Mutta kun tärkeä haastatteluinformatti Reija kuolee salaperäisissä olosuhteissa, saa juttu uusia ulottuvuuksia. Sivussa seurataan myös Inarin ja hänen exänsä (nykyisin vain hyvä ystävä) Hellun suhdetta.

Sisimmäisessä keskeisiä teemoja ovat siis sukupuolisuus, eläinten oikeudet, eläimen ja ihmisen ero, ja identiteettikysymykset. Näistähän romaanin nimikin paljon juontuu: mitä kukin meistä sisimmässään on – ja kenellä on oikeuksia kajota siihen.

Haastattelussa muistan kysyneeni Maijalta, että paljonko tässä on scifiä ja onko Sisimmäinen scifiä. Ei ole. Eläinten ajatuksia todella tutkitaan ja lampaatkin ovat yleisesti ottaen älykkäämpiä, mitä ihmiset kuvittelevat. Sisimmäinen pistää tältäkin osin paljon ajattelemaan miten arvotamme eläimiä; miksi on ok syödä lehmää ja lammasta, mutta ei koiraa jne. Romaani ei sorru moralisoimaan eikä antamaan vastauksia oikein mihinkään. Itse ne on sisimmästään (!) löydettävä.

Inarin transsukupuolisuus oli minusta uskottavasti ja hyvin kuvattu – siis sen, mitä näin tavallisena heterona osaan vain arvailla. Transsukupuolisuutta ei romaanissa problematisoitu. Inari oli kirjan tapahtumahetkillä sinut sen kanssa, samoin Hellu. Oli kiva lukea tästä näkökulmasta eikä aina niitä "riipaisevia kasvukertomuksia sukupuoli-identiteetin valossa".

Kokonaisuudessaan Sisimmäinen ei kuitenkaan ollut minun kirjani. Se oli ikään kuin liian eleetön, tapahtumaton. Reijan kuolema jäi sivuosaan. Ja toisaalta taas tuntui, ettei mitään teemoista käsitelty ihan kunnolla, mihin rahkeet kyllä olisivat antaneet myöten. Nyt oli otettu enemmän säväys sieltä, toinen täältä.

Suosittelen kumminkin Sisimmäistä, mikäli edellä mainintut teemat kiinnostavat. Yhdistelmä on kiinnostava ja harvoin kirjallisuudessa nähty.

3 kommenttia:

  1. Eri kulttuureissa syödään eri eläimiä, jossain syödään kyllä koiria, kaikkialla ei suinkaan syödä lehmiä tai sikoja, syyt vaihtelevat.

    Luultavasti kirjakaan ei kestä läpivalaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Pohdintani tosiaan koski enemmän meikäläistä kulttuuria.

      Mitä tarkoitat läpivalaisulla?

      Poista
  2. Kirjan kansikuva on todella erikoinen. Kiinnitin siihen erityistä huomiota :)

    VastaaPoista