10. lokakuuta 2015

Stephen King: Anteeksi, oikea numero (1993 / 2000)

Painajaisia ja unikuvia -novellikokoelman 2. osa
Nightmares and Dreamscapes
Suomennos: Heikki Karjalainen
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 431
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Stephen Kingin novellikokoelma Anteeksi, oikea numero sisältää seuraavat novellit:
Sadekausi (Rainy Season)
Uljas ratsuni (My Pretty Pony)
Anteeksi, oikea numero (Sorry, Right Number)
Kello kymmenen ihmiset (The Ten O'Clock People)
Esikaupunkielämää (Crouch End)
Talo Vaahterakadulla (The House on Maple Street)
Viides neljännes (The Fifth Quarter)
Tohtorin tapaus (The Doctor's Case)
Umneyn viimeinen juttu (Umney's Last Case)
Katse pallossa (Head Down)
Brooklynin elokuu (Brooklyn August, runo)
Huomautukset (Notes)
Kerjäläinen ja timantti (The Beggar and the Diamond)


Kokoelma edustaa herran tuotantoa varsin hyvin – siellä hittejä ja huteja, kolahduksia ja nukutuksia. Osa on taatusti makukysymyksiä, niin kuin aina novellikokoelmissa, mutta kyllä minä joitakin ihmettelin ihan vilpittömästi. Esim. aivan liian pitkä Katse pallossa, joka oli baseball-selostusta. Mitä ihmettä se teki tässä kokoelmassa? Myönnän, etten ole baseballin, tai ylipäätään urheilun ystävä, mutta jotain rajaa.
Uljas ratsuni käsitteli aikaa. Se on aihe, joka saa aina aivoni nyrjähtämään. Joskus se on ihan mukavaa, mutta tällä kertaa jäi sellainen "mitä hemmettiä minä oikein juuri luin?!" -olo.

En myöskään oikein lämmennyt Brooklynin elokuu -runolle.

Mutta siirrytäänpä niihin parempiin.
Kokoelman niminovelli, Anteeksi, oikea numero, on varsinainen helmi. Ehkä tänä päivänä jo vähän kliseinen juttu mystisestä puhelusta, jonka perheenäiti vastaanottaa, mutta kumminkin. Juttu on varsin hyytävä. Vinkeää on myös se, että King on kirjoittanut sen elokuvakäsikirjoituksen muotoon, jossa selitetään kuvakulmat ym. Se oli yllättävän tehokasta!

Avausnovelli Sadekausi ei ole Kingin parhaita, mutta kuka muu muka (*sic*) voisi kirjoittaa uskottavasti pientä kaupunkia piinaavasta rupikonnasateesta, joka iskee joka seitsemäs vuosi. Novelli ei ole edes mikään hassunhauska tarina, vaan oikeasti iljettävä juttu.

Kello kymmenen ihmiset novellin idea on vinkeä. Vain tupakoinnin lopettamista yrittäneet ihmiset näkevät maapalloamme hallitsevat avaruusolennot. Harmi, että novelli oli vähän turhan venytetty makuuni, mutta jännäriaineksia siinä oli.

Talo Vaahterakadulla oli yksi suosikeistani. Tarinassa perheen lapset löytävät keinon päästä eroon häijystä isäpuolesta. Ihastelin sitä, kuinka King osaa kuvata perhessä vallitsevaa ahdistavaa tunnelmaa varsinaisiin yksityiskohtiin menemättä ja niillä mässäilemättä.

Esikaupunkielämää lienee Kingin ainoa Cthulhu-aiheinen novelli. Eikä yhtään hassumpi sellainen. Novelli kuulostaa Kingiltä, eikä H. P. Lovecraftilta, mikä on tietysti vain hyvä asia.

Anteeksi, oikea numero on siis oikein viihdyttävä kokoelma. Valitsin sen vähän sellaiseksi turvalukemiseksi tämän syksyn myllerryksien keskelle. On kiva, kun on kirjailija, jonka vanhaan tuotantoon voi luottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti