17. lokakuuta 2015

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto (2015)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 286 (e-kirja)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Päivi Alasalmen uutuusromaani jatkaa Joenjoen laulusta tutun Soruian tarinaa. Eletään 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia asuu Matten vaimona – sen saman miehen, jota aiheettomasti syytettiin Kaukomielen pahoinpitelystä. Joenjoen laulussa Kaukomieli jätti raskaana olevan Soruian. Nyt Soruia on saanut poikalapsen, Moretin,  ja Kaukomieli palaa takaisin – eikä ihan yksin.

Pajulinnun huuto oli vaikuttavampi kuin edeltäjänsä. Siten myös pidin tästä huomattavasti paljon enemmän. Tässäkin Soruia itse kertoo tarinaansa, mutta nyt se ei häirinnyt lainkaan. Jännä ilmiö. En käsitä, miksi se otti Joenjoen laulussa niin koville.

Soruian ja Matten avioliiton kuvaus kiinnosti tässä paljon. Soruia tarjoutui Mattelle vaimoksi, koska he molemmat ovat tavallaan viallisia. Soruia oli pirkkalaisen matkaan karannut, isättömän lapsen äiti. Matte taas rikoksesta tuomittu, siittämään kykenemättömäksi todettu yrmy mies. Soruian vuoksi Matte kokee kärsineensä – eikä hän anna Soruian unohtaa sitä. Mutta kärsivällisyys kannattaa.

Ihastelin myös sitä, kuinka Kaukomieli on muuttunut. Ihan luonnollista, kun näkökulma on Soruian ja se mitä heidän välillään on tapahtunut, vaikuttaa asiaan. Alasalmi ei sorru tekemään Kaukomielestä tyystin ällöttävää ja pahista, vaan jotakin houkuttelevaa välillä miehessä pilkahtaa. Moretista Kaukomieli ei ole kiinnostunut, miehellä on muuta mielessään. Hän antaa Soruialle punaisen kankaan – huikeaa symboliikkaa ja seurauksia! Se oli lukijana mukava käänne.

Soruia on tuonut – tai kokee tuoneensa – kyläänsä paljon pahaa. Kaukomielen mukana saapuu innokas saarnamies Tuomas, joka haluaa käännyttää saamelaiset oikeaan uskoon. Käännytys on aggressiivista ja täytyy tunnustaa, että pidin Tuomasta vähän turhan mustavalkoisena henkilöhahmona. Hänestä olisi saanut enemmänkin irti syventämällä ja pehmentämällä häntä.

Eniten rakastin Pajulinnun huudossa luontokuvausta. Se oli kaunista, maagista ja istui tarinaan ja Soruian maailmankuvaan niin luontevasti. Soruia todella elää ja hengittää luonnon rytmin mukaan.

Jään odottamaan tälle jatkoa. Sitä jotenkin tuntuisi olevan luvassa.

Pajulinnun huudon ovat lukeneet myös:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Lukukausi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti