31. heinäkuuta 2015

H. G. Wells: Aikakone (1895) ja Maailmojen sota (1898) (molemmat suom. 1979)

The Time Machine
The War of the Worlds
Suomennos: Matti Kannosto
Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 341 (yhteensä)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos







Kirjablogeissa julkaistaan tänään Klassikohaasteen postauksia. Haasteen emäntänä toimii Reader, why did I marry him -kirjablogi.

Minä päätin scifistää itseäni ja lukea scifiklassikon, H. G. Wellsin Aikakoneen. Hoksasin sitten kumminkin, että samassa niteessä minulla onkin myös Maailmojen sota, joten samaan syssyynhän se menisi.

Aikakone
Tarinassa Aikamatkaaja (hänelle ei anneta muuta nimeä) matkustaa vuoteen 802 701. Maailmamme on kovasti toisen näköinen ja nykyvinkkelistä (aikalaisvinkkelistä myös) vähän taantunutkin. Maan pinnalla elää suloinen, lapsenomainen eloi-kansa. Nämä leikkivät, laulavat, keräävät kukkia eivätkä jaksa oikein keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa.
Aikamatkustajakin uhkaa vähän turhautua heihin, ja uteliaisuuttaan lähtee vaeltelemaan ja tutkimaan lisää. Tästäkös eloit hätääntyvät ja pian koittaakin tiukka paikka, kun pimeyden saapuessa paikalle tulevat morlokit, työkansa maan alta. Morlokit ovat uhkaavia, aggressiivisia, pelottavia. He valmistavat maan alla kaiken, mitä eloit tarvitsevat – mutta toisaalta myös metsästävät näitä ruoakseen.
Aikakone on yhteiskuntakriittinen teos, kuten niin moni scifiteos on. Wellsin katsottiin tällä teoksellaan kritisoineen brittiläistä luokkayhteiskuntaa.
Romaanina tämä ei minusta ollut häävi. Näen ansiot enemmän tuossa yhteiskuntakritiikissä ja siksi tämä on varmasti säilyttänyt paikkansa klassikoiden joukossa. Meikäläisen nykylukijan makuun meno oli turhan laahaavaa, enkä pitänyt selostavasta tyylistä, joka tietysti on näille 1800-luvun spefiklassikoille tyypillistä (ks. esim. Frankenstein ja Dracula). Eloi-henkinen naivistisuus oli tekstissä hyvin läsnä. Lasken sen kirjan ansioihin, vaikka ei minuun iskenytkään.
Tähän teokseen viitataan muuten mm. Johanna Sinisalon Auringon ytimessä.

Maailmojen sota
Marsilaiset hyökkäävät! Mars on muuttunut asuinkelvottomaksi ja niinpä marsilaiset päättävät hyökätä maahan. Tilanteesta kertoo nimettömäksi jäänyt brittiläinen tiedetoimittaja, joka jakaa omat ja veljensä kokemukset lukijoille.
Maailmojen sota oli minusta itse asiassa kiinnostavampi ja paikoitellen suorastaan jännittävämpi kuin Aikakone. Minua viehätti tässä erityisesti kurkistus 1800-luvun loppuun ja miten silloin toimittaisiin tällaisessa katastrofitilanteessa ja millaisten ongelmien kanssa ihmiset painisivat. Tiedonkulku, sen uskottavuus, paniikki, yhteydenpito, liikkuminen... Tarinassa oli monta jännää jippoa. En halua paljastaa kaikkea, sillä suosittelen tätä lämpimästi nykyisiin "amerikkalaiset-tulevat-ja-pelastavat-maailman" -elokuviin kyllästyneille.
Aikakoneen naivistisesta tyylistä ei ollut tietoakaan. Tämä oli paljon karumpaa tekstiä, mutta ei raaempaa. Minusta se on jo taituruutta ja kerronnan tyyliä sekin.

Yhteenvetona todettakoon, että ei huonompi lukuretki. Vaikka en nyt haltioihini mennyt näistä klassikoista, niin kyllä nämä paikkaansa puolustavat.

4 kommenttia:

  1. Tjaah, Maailmojen sodan lukemista pitää siis harkita. Tarinan peruskuviohan on tietysti tuttu mutta toisaalta sen verran monesti varioitu, ettei lopulta ole kovin varma mitä siinä alkuperäisessä oikeasti tapahtuu...

    VastaaPoista
  2. Jahas, Maailmojen sota taitaa minullakin päätyä ehdokkaaksi seuraavaa haastetta silmällä pitäen... Aikakone kuulosti siltä, etten ehkä pääsisi loppuun saakka kuin hampaita kiristellen...

    VastaaPoista
  3. Aikakone on vielä lukematta, mutta Maailmojen sodasta tykkäsin. Ihmisten käyttäytyminen katastrofitilanteessa oli tosiaan erittäin mielenkiintoista luettavaa, kun kyse oli kuitenkin 1800-luvusta. Imperialismista ja luokkayhteiskunnasta herätti myös kaikenlaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
  4. Minä luin tuon "Aikakoneen" joskus lapsena sarjakuva-versiona ja se oli sen ikäisenä tosi vaikuttava kokemus! Morlokit olivat niin pelottava, että näin niistä painajaisiakin!

    VastaaPoista