29. heinäkuuta 2015

Aki Ollikainen: Musta satu (2015)

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 157
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi oli haltiaallisen (onko tällaista sanaa edes?) hyvä. Ei. Erinomainen. Onkin siis selvää, että Mustalta sadulta odotti paljon. Ehkä kohtuuttoman paljon? En odota kirjailijan ylittävän itseään aina uudestaan ja uudestaan, mutta eittämättä hyvin korkeatasoisen esikoisen jälkeen odotukset ovat sen mukaiset.

En ole juurikaan muihin blogiarvioihin ja kritiikkeihin tästä perehtynyt, mutta sellainen käsitys minulla on, ettei tämä ole saanut yhtä hyvää vastaanottoa kuin Nälkävuosi. Ja nyt ymmärrän miksi. Petyinhän minäkin.

Musta satu on nimeään myöten kiehtova tarina. Sen lähtökohdat ovat todellisessa historiassa Tattarisuolla tapahtuneissa murhissa. Tarina kulkee kahdessa ajassa; 1930-luvulla seurataan trokari Heinon elämää, nykyajassa taas kertojan matkaa Tattarisuolle perheensä hajoamisen jälkeen.

En oikein saanut Mustasta sadusta mitään otetta. Tässä on kaiketi jonkinlainen moraalinen opetus siitä, millaisen lopun ahne saa, mutta mutta... Olisin ehkä kaivannut tarinalle jollakin tasolla jotain särmää. Nyt kaikki tuntui olevan vain utuista ajautumista Ollikaisen kauniin kielen siivittämänä. Voisi ehkä sanoa, että tarina ja kieli eivät kohdanneet.
Kaikki henkilöt jäivät etäisiksi. Tapahtumat jäivät etäisiksi. Lopetin tämän muutama päivä sitten, mutta piti selata kirjaa muistaakseni, että mitä tässä nyt oikein tapahtuikaan.
Erityismiinuspiste tulee inhokkikliseestäni. Voivoivoi. Raskaaksi siis yhdestä kerrasta -klisee [tähän pakollinen huomautus, koska joku siihen kumminkin tarttuu: kyllä, yhdestäkin kerrasta voi tulla raskaaksi (muistakaa siis ehkäisy, jos raskaus ei ole toivottu!), mutta kirjallisuudessa tästä on jo muodostunut huono klisee].

Mustasta sadusta on kuitenkin nyt tarkemmalla vilkaisulla moni blogisti pitänyt. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa muita arvioita – ja tietysti lukea itse kirja. En voi sanoa minäkään, että Musta satu olisi ollut huono. En vain saanut siitä otetta. Hetkikin saattoi olla väärä.

Pakko vielä mainita kannesta, joka on todella, todella kaunis. Elina Warstan käsialaa, kuinkas muuten.

Musta satu blogimaailmassa:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kulttuuri kukoistaa
P.S. Rakastan kirjoja
Lumiomena
Kirjapolkuni
Villasukka kirjahyllyssä

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi, Morre! Ja kiitos siitä, että panit esille luettelon muista kirjan lukeneista ja sitä kriittisesti ja uskottavasti arvioineista kirjoittajista!
    Kirjaa ja jotain muuta taideteosta tarkastellessa pätee tieto siitä että ihmiset ajattelevat, tuntevat ja näkevät asioita erilailla. Joskus on hyvinkin voimakkaita erilaisia mielipiteitä, niin kuin tämän teoksen kohdalla näkyy olevan.

    Olen kuullut sanottavan: ollakseen hyvä, täytyy teoksen saada sekä positiivista että negatiivista vastaaanottoa. Tämä pitänee paikkansa. Mutta se myös kiinnostaa lukijaa, joka ei ole k.o. teosta nähnyt, eikä eikä kokenut. Niinpä minunkin on heti, jos vain saan kirjan käsiini, luettava se ja katsottava, kumpaan kuuluu, niihin jotka ovat pitäneet vai niihin jotka päävoittoisesti ovat pettyneitä.
    Tämä kirja-arviointi on täyttänyt tehtävänsä.

    VastaaPoista
  2. Utuinen ajautuminen Ollikaisen kauniin kielen siivittämänä kuulostaa juuri oikealta kuvaukselta Mustasta sadusta. Olisin halunnut lukea lisää sitä alun hyytävää tunnelmaa, mutta jotenkin tarina tempoili kahdessa linjassa, joiden yhdistyminen vei minulle liian kauan. Kieli oli kaunista, mutta kaipasin enemmän (vai pitäisikö sanoa vähemmän, ainakin sitä poukkoilua monessa tarinalinjassa) sisällöltä. Ristiriitainen kirja.

    VastaaPoista