12. helmikuuta 2015

Stephen King: Herääminen (2014 / 2015)

Revival
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 367
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Plääh!! Jo toinen uutuuspettymys Kingiltä. Tohtori Uni oli tosin vielä huonompi, mutta Herääminen oli sellaista löysähköä keskikastia.

Tarina kertoo Jamiesta (lukemisesta on ehkä viikon ja minun piti tarkistaa kirjasta päähenkilön nimi – kertonee paljon siitä kuinka "innostunut" tästä olin) ja pastori Jacobsonista.
Jacobson saapuu Jamien kotikaupunkiin Jamien ollessa 9-vuotias. Jacobson on naimisissa, hänellä on pieni lapsi ja kaikkiaan hän on onnellinen, insinöörin taipumuksia osoittava mies. Sitten sattuu onnettomuus ja Jacobson menettää perheensä.
Jamiella ja Jacobsonilla on erityinen suhde, ja vuosia myöhemmin silmänkääntäjäksi ryhtynyt entinen pappi pelastaa Jamien huumekoukusta. Mutta pelastumisella on oma hintansa.

Herääminen kumartaa vahvasti Mary Shelleyn Frankensteinin suuntaan ja ammentaa kauhunsa hullu tiedemies -teemasta. Ideassa ei sinänsä ole mitään vikaa ja jutun ydin onkin kiinnostava juttu. Mutta tällä kertaa King sortuu tyystin tarpeettomaan haahuiluun, joka keskittyy vanhenemisen ja uskon ympärille. Elämälle kiitos King ei jää moralisoimaan mitään, mutta pohdiskelu tekee kauhuromaanista turhan hidastempoisen ja auttamattoman tylsän. Siinä missä pohdiskelevuus istui erinomaisesti 22.11.63 -romaaniin, ei se tässä toiminut ollenkaan.

Kauhun saa tässä romaanissa käytännössä unohtaa täysin. Enkä pidä itseäni kuitenkaan niin paatuneena, ettenkö sitä olisi huomannut. Sinänsä tämä voi olla hyvä tapa tutustua Kingiin, jos sattuu olemaan herkempi yksilö, mutta toisaalta Herääminen ei anna rehellistä kuvaa kauhukirjallisuuden kuninkaan tuotannosta.

Mitä nyt sitten sanoa tylsästä romaanista? Paljon keskitytään Jamien bändikuvioihin, joita olisi hyvin voinut tiivistää. Jamie hahmona jäi minulle todella etäiseksi, oudoksi ja tuntemattomaksi. Pastori Charles Jacobsonissa oli vähän särmää, mutta Herääminen on Jamien minäkerrontaa, joten Jacobsonin pään sisälle ei mennä. Harmillista.

Herääminen ei ole huono. Se vain ei ole hyvää Kingiä. Tällä kertaa suomennoksessakaan ei ole moittimista. Kansikuva on kamala, kasarihenkinen halpakuvatus. Siitä ei parane kuitenkaan moittia Tammea, sillä tämä on amerikkalainen, ns. alkuperäinen kansi.

Pöhhöh! Seuraavaa odotellessa ja vanhoihin tukeutuessa...

Herääminen myös:
Kirjaston kummitus
Lukutoukan kulttuuriblogi

2 kommenttia:

  1. Voi että miten paljon harmittaa sun puolesta, kun tämäkään King ei vastannut odotuksiasi :/
    Minä tykkäsin tästä ja nautin valtavasti siitä kauhun puutteesta. (Pelkään niin helposti, etten tiedä uskaltaisinko joitakin varhaisempia Kingin kirjoja enää lukeakaan.) Minusta Kingin kyvyt pääsevät parhaiten esiin juuri tällaisissa periaatteessa hidastellen etenevissä tarinoissa.

    Oliko pastori Jacobs tosiaan käännetty Jacobsoniksi?! Erikoinen ratkaisu, jos näin on tehty.
    Paitsi että heti aloin epäillä itseäni ja mietin, olikohan se alkukielisessäkin Jacobson ja minä olen vain lukenut koko ajan väärin... Sellaistakin sattuu: onnistuin vasta pari vuotta sitten lukemaan Velmu Viurusilmän nimen oikein, siihen asti luulin sen olevan Viirusilmä...

    Ikään kuin varoituksena mainitsen, että se kesällä ilmestyvä Joyland ei myöskään ole kauhukeskeinen kirja. Minulle siitä tuli mieleen Ruumis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Jacobson on ihan omaa mielikuvitustani ja ajatusvirhe! Suomennoksessa on ihan alkuperäinen nimi Jacobs.

      Minä en osannut muuten sitä Kennedy-juttuakaan niin kauhuna pitää, mutta se oli todella hyvä teos noin muuten :) Katsotaas kuinka Joylandin kanssa käy...

      Poista