28. helmikuuta 2015

Satu Piispa-Hakala: Pieniä sankaritekoja (2015)

Kustantamo: Aarni
Sivumäärä: 160
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kustannus Aarni on uusi, pieni yleiskustantamo. Olen jonkin verran Aarnin toiminnassa mukana, mutta en edelleenkään tuo tänne blogiini kirjoja, joiden tekemiseen olen vaikuttanut. Näinpä siis Aarnin ensimmäinen julkaisu, Satu Piispa-Hakalan esikoisteos Pieniä sankaritekoja, sopii Morren maailmaan.

Tämä romaani kertoo vinkeällä tavalla kuluttamisesta, ekologisuudesta, vääristyneistä ihmissuhteista ja arjen pienistä outouksista.
Eräällä asuma-alueella joku käy vaihtamassa lamppuja öisin. Hannu karkaa sairaalasta vaimoaan pakoon ja yksi rouva panttaa turkkinsa perustaakseen laukkupajan. Sen enempää juonesta on vaikea sanoa, jotten tulisi paljastaneeksi ihan kaikkea. Tämä on niitä tarinoita, joissa ihmisten tarinat limittyvät toisiinsa oudolla tavalla.

Pieniä sankaritekoja ei ole spefiä, vaikka arjen outouksista puhutaankin. Kyllähän elämässä sattuu jos minkälaista kummaa ilman yliluonnollisia elementtejäkin. Tämä ei siis edes leikittele "ollako spefiä vai ei" -leikkiä, vaan pysyy reilusti realismin kentällä. Ylimääräisille kikkailuille ei ole siltä osin tarvis.

Piispa-Hakalan kerrontatyyli on hiukkasen verran lakonisuuteen kallellaan. Tässä ei ole korulauseita tai ylenmääräistä vatulointia. Elävyys syntyy rytmiikasta. Välillä on kiivasta, iskevää. Välillä tasaista, kuivakkaa kuin brittihuumori. Toisinaan epätoivoista, toisinaan valo paistaa risukasaankin.

Kaikista henkilöistä en vakuuttunut. Anna on erinomainen, outo hyyppä ja jää sopivan etäiseksi. Samoin hänen vanhempansa ovat erinomaisia henkilöhahmoja, joiden avioliiton kiemurat näyttävät todellakin kaksi eri totuutta. Oikeastaan olisin lukenut mieluusti vielä lisää Annan ja hänen äitinsä suhteesta, joka tuntui riipaisevalta.
Sen sijaan Petteri, Teemu ja Nashida jäävät vähän valjuiksi, eivät löytäneet paikkaansa.

Pieniä sankaritekoja ei saarnaa eikä moralisoi. Siitä erityispisteet, sillä olen superallerginen sellaiselle pätemiselle. Noin muuten "arkioutous"-kategoria ei ole minun ominta tyylilajiani. Ei tämä absurdismiakaan ole (se on vielä vähemmän minun juttuni), mutta jotenkin pidän suoraviivaisemmista tarinoista. Puhtaasti siis makukysymys. Niille, jotka nauttivat hiukan erilaisemmasta romaanista, tätä voi suositella lämpimästi.

3 kommenttia:

  1. Minulle tämä tupsahti yllättäen lukupinoon odottamaan ja jännityksellä odotankin tämän lukemista, koska ajattelen että tuo arkioutous voisi olla juuri mun juttu :)

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla Aarni-kirjoista. Minulle ihan uusi tuttavuus, mutta täytyy alkaa seurata kustantamoa vaikka Facebookissa. Arkioutos kuulostaa hyvältä. Suosikkirjallisuuteni on usein hieman kummaa, mutta silti arkielämän kuvioihin sijoittuvaa (vrt. Murakami ja Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät).

    VastaaPoista
  3. Mietin, että kuulostaapa hirveän tutulta. Sitten tajusin, että minähän olen koelukenut tämän kässärivaiheessa. Enpä tiennytkään, että se on julkaistu.

    VastaaPoista