6. helmikuuta 2015

Riina Katajavuori: Wenla Männistö (2014)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 272
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Riina Katajavuoren romaani Wenla Männistö on ikään kuin modernisoitu, toisen puolen Seitsemästä veljeksestä kertova tarina.
Kiinnostuin tästä välittömästi vinkeät lähtökohdat kuultuani. Jukolan veljekset elävät Kumpulassa ja ihan pellossa. Vanhemmat ovat kuolleet. Naapurissa poikien kohellusta seuraavat Wenla, hänen bestiksensä Ansku Seunala, Marja Männistö, pesijä-saunottaja Kajsa ja veljesten äiti Alli – taivaasta käsin.
Wenla Männistö on kirjoitettu näytelmän muotoon ja romaani koostuukin kronologisesti etenevistä kohtauksista.
Lisäksi olen lukenut Katajavuorelta aiemmin romaanin Lahjat, josta pidin paljon.

Pakko tunnustaa, etten pitänyt tästä niin paljoa kun olisin halunnut. Tätä on sikäli hankala kritisoida, koska en voi oikein osoittaa, että tämä tai tuo seikka oli huono. En vain tajunnut tästä oikein mitään! Mitä haluttiin sanoa? Mihin pyrkiä? Miten tämä asettuu suhteessa Seitsemään veljekseen muuten kuin nykyaikaistamalla, samanlaisella kaarella (veljekset lopulta löytävät oman paikkansa) ja naisnäkökulmalla? Jäin selvästi kaipaamaan vielä jotakin, mutten edes tiedä mitä.

Huumori tässä kukkii, mutta osa jutuista menee ihan ohitse. Tässä viitataan ja puhutaan aika ajoin esim. HBO:n sarjasta Pacific – Tyynenmeren taistelutoverit. En ole jaksoakaan ko. sarjaa katsonut, joten en tajunnut juttuja niiltä osin.
Osa jutuista oli toki hauskoja. Esimerkiksi kun pojat, Wenla ja Ansku leikkivät kysymysleikkiä ja miten leikki saatiin loppumaan. Kivenkin romaanista tutut koirat ovat trendikkäästi nimetty heavy-maailman perinteisiin nojaten Kill ja Kiss (alunperin siis Killi ja Kiiski).

Pesijä-Kajsan jutuista pidin paljon. Niissä oli jotenkin eniten maanläheisyyttä ja aitoa uskottavuutta. Ei sillä, ettäkö pitäisin muita jotenkin kovin epäuskottavina, mutta... En tiedä. Jotenkin etäiseksi kaikki muut jäivät.

Tämä nyt on vähän tällainen liirumlaarum-arvio, mutta minkäs teet. Kun ei kolahda, ei tajuu, muttei oikein osaa moittiakaan, niin tässäpä sitä ollaan. Enemmän tämä taitaa olla oman lukufiiliksen kerrontaa kuin varsinaisesti kirjaa arvottavaa kritiikkiä.

Wenla Männistöstä kannattaa kuitenkin käydä lukaisemassa vaikkapa nämä bloggaukset:
Kirjakko ruispellossa
Booking it some more
Rakkaudesta kirjoihin
Annelin kirjoissa
Ilselä
Kirjat kertovat
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjojen keskellä

1 kommentti:

  1. Hauska asetelmat tässä, mutta avautuu hieman hankalasti. Kuin näytelmä kirjoitettuna. Onneksi olin katsonut Pacific-sarjan. Lukukokemuksen kertominen on tärkeää kirjablogissa, jossa pääpointti ei ole lausuntopalvelu tekstistä!

    VastaaPoista