27. helmikuuta 2015

Katariina Souri: Valkoinen varjo (2015)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 347
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

En ole tullut Katariina Sourilta lukeneeksi mitään aiemmin, vaikka periaatteessa kiinnostavia kirjoja on ollutkin. Muutaman vuoden takainen Polku-romaani odottaa vielä lukemistaan ja vaikka tämä ei nyt ihan makuhermooni osunutkaan, ajattelin kokeilla sitä jossakin vaiheessa.

Valkoinen varjo on spefihenkinen jännitystarina. Mona on taiteilija ja tekee mosaiikkitöitä, mandaloita tarkemmin ottaen. Mandaloiden kautta hän alkaa nähdä asioita, jotka sotkevat Monan elämää.
Ystävänsä Pian yllyttämänä hän päättää pitää eräällä saarella pienehkön mandalakurssin. Kurssille saapuvat ihmiset tulevat saarelle kukin omista syistään. Mutta joku liittyy puuseppä Arnon murhaan. Kuka? Mona itse?
Samalla Valkoinen varjo avaa Musta mandala -trilogian.

Tiivistetysti voisi sanoa, että Valkoinen varjo on omassa lajityypissään "ihan okei", mutta juuri minulta se ei saa kolmea tähteä, kun lajityyppi ylipäätään ei ole minun juttuni. Vaikka tässä on spefielementti (seikka, joka herätti kiinnostukseni), ei se ole tarpeeksi vahva ja voimakas kantaakseen kiinnostustani loppuun saakka.

Valkoinen varjo lähtee ihan hyvin käyntiin. Alkua voi sanoa suorastaan koukuttavaksi. Mutta sitten iskee pitkä suvantojakso, jossa vatuloidaan Monan mandalatuskailua ja psykiatri Kari Sammatin hoitosysteemejä niin potilaan kuin Sammatin itsensä kannalta. Jotenkin nämä olivat ihan hohhoijaa.

Saarella ovat myös Kerkko ja Henni, jotka harrastavat jos jonkinlaisia riittejä. Etenkin Kerkosta on tehty vähän hihhumainen, mutta uhkaava tyyppi. Harmikseni Kerkon hahmo ei ole jotenkin tarpeeksi perusteltu. Miksi hän on sellainen kuin on? Voi tietysti olla, että Kerkkoon palataan myöhemmin, mutta silti kaveri jäi vähän valjuksi vaikka oli poppoon persoonallisin ja jännin tyyppi.
Saarella olevat Sinikka ja Saara olivat selkeitä täytehahmoja. Olisin kaivannut heille edes hiukan isompaa roolia, vaikka vain näön vuoksi.
Ronin tarina oli oikeastaan varsin hyvä ja siitä varmasti selviää jatkossa vielä lisää. Ounastelen romanssia Ronin ja Monan välillä, mutta en ole varma mitä ajattelen siitä.
Olen huono arvailemaan murhaajia, koska en ole jännityskirjojen kokenut harrastaja, mutta tässä se oli aika helppoa. Loppuratkaisu ei yllättänyt.

Mona vaikuttaa kiinnostavalta henkilöltä. Hän on kaukana täydellisestä sankarittaresta ja on sopivalla tavalla vaikeasti lähestyttävä. Mona näyttäytyy lukijalle samalla tavalla kuin kirjan muillekin hahmoille. Minua jäi ainoastaan häiritsemään Monan ja Pian ystävyys, joka ei tuntunut ystävyydeltä lainkaan, vaan Pia vaikutti olevan Monalle lähinnä kiusaannusta aiheuttava tuttu.

Valkoisessa varjossa on siis puolensa ja puolensa. Se on helppoa, kevyttä luettavaa. Sopinee oivallisesti laiskaksi kesälukemiseksi tai vähemmän ajatusta vaativaksi kulkuvälinekirjaksi. Sellaisiakin tarvitaan.
En tiedä tulenko jatko-osia lukemaan, mutta Polku pysyy lukulistallani tästä huolimatta.

Musta mandala -sarja:
Valkoinen varjo
Sammunut sydän
(syksy 2015)
Kadonneet kasvot (talvi 2016)

Valkoisen varjon ovat lukeneet myös:
Rakkaudesta kirjoihin
Kuuttaren lukupäiväkirja
Kirjasfääri

2 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä: Sourin teoksiin en ole tullut tutustuneeksi, vaikka ne ovat vähän kiinnostaneet. Ehkä tämä ei ole paras kirja aloittaa Sourin tuotantoon tutustumista, mutta pidän silti kirjailijan mielessä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin luin tämän pari viikkoa sitten, ja minuun tämä kyllä teki vaikutuksen. :) Mutta hyvin olet kyllä perustellut mielipiteesi niin hahmojen kuin kirjan suhteen muutenkin. Itse en arvannut tappajan henkilöllisyyttä enkä pitänyt loppua kovin ennalta-arvattavana, vaikka olihan se ehkä hieman tasapaksu muuten mielestäni hyvin jännittävään kirjaan.

    VastaaPoista