25. tammikuuta 2015

David Vann: Kylmä saari (2011 / 2014)

Caribou Island
Suomennos: Irmeli Ruuska
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 328
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kirjailijanimi David Vann ei ole sanonut minulle ennestään yhtään mitään. Kiinnostuin Kylmästä saaresta lähinnä siksi, että tätä on rinnastettu Cormac McCarthyyn, joka romaanista Tie pidin paljon.

Jotenkin odotin tästä vähän saman tyyppistä tarinaa kuin Eowyn Iveyn Lumilapsesta, mutta karumpana, jopa kauhutyyppisempänä versiona.
Kylmä saari kertoo Garysta ja Irenestä, ja heidän murtuvasta avioliitostaan. Garylla on unelma rakentaa mökki syrjäiselle saarelle Alaskassa, lähellä heidän kotiaan. Elää karun luonnon armoilla.
Tarina kertoo kuitenkin myös heidän tyttärestään Rhodasta, joka on parisuhteessa Jimin kanssa.

Kylmän saaren isoin vika taisi olla odotusteni pettäminen. Se ei tee romaanista varsinaisesti huonoa, mutta en tykännyt siitä mitä sain suhteessa toiveisiini. Kylmä saari on melkoista parisuhdevatulointia. Ja juuri sitä osastoa, jota en jaksaisi. Kukaan ei ole oikeastaan kiva (Rhoda on hahmoista miellyttävin), mutta varsinkin miehistä annetaan melkoisen mulkku kuva. Koko kirja on hiton masentava ja loppu oli ennalta-arvattava.

Harmitti, ettei tässä keskitytty saaressa asumiseen ja sen elämisen tuomiin haasteisiin, kuten Lumilapsessa. Eihän nämä tässä pääse edes muuttamaan sinne helkatin saarelle! Kirja keskittyy niin paljon siihen parisuhdepuimiseen niin Garyn ja Irenen kuin Rhodan ja Jiminkin kohdalla.

Arvoitukseksi vähän jäi, miksi ihmeessä tätä verrataan Cormac McCarthyyn. En toki ole McCarthy-asiantuntija, koska olen lukenut häneltä vain yhden romaanin, mutta ymmärtääkseni parisuhdevatuloinnit eivät kuulu hänen repertuaariinsa.
Yhteistä näyttää olevan vain repliikkimerkintöjen käyttämättömyys. Siinä missä se tuntui sopivan Tien dystooppiseen ja synkkään henkeen, Kylmässä saaressa se näyttää vain tarkoitushakuiselta kikkailulta.
Tällainen vaara on aina, jos kirjailija X:ää verrataan kirjailija Y:hyn. Sitä odottaa jotain muuta. En tiedä miten olisin kokenut Vannin romaanin ilman tätä vertausta. Veikkaan, että muuten vain rasittavana parisuhdelässytykseltä.

Garyn ja Irenen suhde on sinällään hyvin rakennettu. Ja uskottava. Irene saa outoja sairaskohtauksia, joista ollaan ensin huolissaan, mutta sitten kun syytä ei löydy leimataan Irene näyttelijäksi. Lukijana minä uskoin Irenen kipuihin, mutta toisaalta ymmärsin muitakin näkökulmia. Kukaan ei pääse oikein helpolla.
Loppu oli tosiaan melkoisen ennalta-arvattava eikä se aiheuttanut erityisiä tuntemuksia suuntaan tai toiseen.

Kylmä saari on muiden bloggarien parissa ollut hiukan pidetympi kirja. Lukaiskaapas ainakin seuraavat arviot:
P.S. Rakastan kirjoja
Lukuisa
Lukutuulia

4 kommenttia:

  1. Minä kuvittelin alkuun, että tarina sijoittuisi johonkin 1900-luvun alkuvuosikymmenille Lumilapsen tapaan ja petyin vähän, kun se sijoittuikin nykyaikaan. Lukuhetkellä tämä kirja oli minulle myös liian raskas ja masentava, vaikka muuten ihan pidin ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jostain syystä odotin tämän liittyvän nimenomaan jonnekin tuonne uudisraivaaja-aikoihin. Ja juu. Sekin harmitti, kun ei näin ollutkaan.

      Poista
  2. Olen niin samaa mieltä tästä! Odotin Lumilapsen kaltaista tarinaa, mutta sainkin ikuisesta migreenistä kärsivän naisen, joka rypee itsesäälissä ja on varma, että hänen miehensä aikoo jättää hänet! Se mökin rakentaminenkin oli alussa kuin omituinen sivujuoni, ja kun sinne saareen vihdoin viimein päästiin, niin juoni tuntui vain junnaavan paikoillaan. Ja se loppu oli tosiaan aika ennalta-arvattava...

    VastaaPoista