27. tammikuuta 2015

Aki Raatikainen: Luolamadonna (2014)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 281
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Voi kurjuuksien kurjuus! Olisin niin halunnut pitää tästä. Teoriassa siihen oli kaikki ainekset olemassa: mielenkiintoinen 1600-luku, Eurooppa, Diego, vaalea soturi, kidnappaus... Ah!
Mutta kun ei, niin ei. Tämä arvio sisältää nyt tavallista enemmän juonipaljastuksia, jotta pystyn paremmin perustelemaan miksi tämä ei ollut minun makuuni.

Luolamadonna on jatkoa Raatikaisen esikoisteokselle Kristallikuningas. Tämän kirjan kaiketi voi lukea itsenäisenä teoksenakin, mutta enemmän tästä saa henkilötasolla irti jos Kristallikuningas on tuttu.

Axel on päätynyt mykän vaimonsa kanssa Amsterdamiin ja elelee mukavaa porvarielämää. Perheeseen kuuluu lisäksi Axelin tytär Andrietha, ottopoika Dirk, ja Axelin ja Nanan yhteinen poika Johan. Diego de Ribera on tietysti mukana bisneskuviossa, mutta elelee villiä poikamieselämää.

Luolamadonna on täynnä tapahtumia ja menoa todella piisaa 281 sivuun nähden.
Ensin Andrietha siepataan. Eräs tyyppi uskoo, että Axel on varastanut kullan hänen isältään ja sillä rikastunut. Sieppauksen hoitaa jonkinlainen palkkasoturimurhaajapahis Guerra, joka on osana jotakin uskonlahkoa ja saa päähänsä, että Andriethan tehtävä on synnyttää uusi Messias. Raatikainen käyttää jälleen inhokkiklisettäni ja Andrietha, kiltti neitsyt raiskataan ja tulee raskaaksi, ennen kuin Axel ja Diego ehtivät paikalle. Sitten Andrietha synnyttää lapsensa, menee naimisiin ja muuttaa Amerikkaan. Ollaan about kirjan puolivälissä.
No sitten Axelin ja Nanan kauppa-apulainen on salaa ollut ihastunut Nanaan ja saa jonkinlaisen pakkomielteen tätä kohtaan. Sitä selvitellään.
Dirk ja Johan ottavat yhteen jo lapsena, koska Johan on katkera ottolapsi-Dirkille, joka on uhka hänen perinnölleen ja jota vanhemmat tuntuvat lellivän. Kaksikko kasvaa tarinan aikana aikuisiksi, Johan pistää paksuksi yhden naisen ja joutuu naimisiin. Hänen vaimoaan kohtaa kuitenkin onnettomuus, lapsi kuolee ja vaimo palaa karsean näköiseksi. Sitten joku murhaa vaimon ja Axel lähettää Johanin ja Dirkin Suomeen perintökartanolleen. Siellä pojat selvittävät välinsä lopullisesti eikä ruumiilta vältytä.

Tämän kaiken ohessa seurataan samalla Ludvig XIV:n elämää lapsesta nuoreksi kuninkaaksi ja kyltymättömäksi rakastajaksi – ja sitten valloittajaksi. Lopulta annetaan ymmärtää (tai siis näin minä ymmärsin), että Ludvig hyökkäsi Maastrichtiin, koska alitajuntaisesti halusi kostaa tuntemattomaksi jäänelle ruotsalaiselle isälleen – siis Axelille. Ludvigia välillä luotsaa d'Artagnan. Kyllä. Juuri SE d'Artagnan.
Lopussa Axel ottaa yhteen tämän legendaarisen sankarin kanssa ja taas ruumiita. Ruumiiden määrässä George R. R. Martin jää nyt kakkoseksi.

Tämä kaikki siis alle kolmessa sadassa sivussa. Ymmärtänette, että kovin syväluotavaa tämä homma ei ole. Se ei toki sovi genreenkään, vaikka Raatikaisen kynänjäljestä huomaa, että potentiaalia siihen olisi. Raatikainen ei kirjoittajana ole missään tapauksessa huono. Mutta nyt isot tapahtumat saavat aivan liian vähän tilaa eikä mihinkään keskitytä kunnolla.

Tätä seikkaa pahentaa teoksen pätkittäisyys. Jatkuvasti vaihdellaan näkökulmahenkilöä ja juoni etenee ikään kuin lyhyin sykäyksin. Tulee mieleen, että luin laajaa synopsista, johon on kirjoitettu tärkeimmät kohtaukset ylös suunnilleen kolmen kirjan sarjasta. Sellaisena synopsiksena tämä olisikin ollut jännä ja olisin todella halunnut lukea sen sarjan. Mutta romaanina tämä ei toiminut minun makuuni lainkaan.

Kaikki henkilöt jäivät ohuiksi. Ei tässä ollut aikaa eikä tilaa syventämisille. Harmittaa, koska Kristallikuninkaassa se onnistui ihan hyvin. Kyse ei ole tässäkään siis siitä, etteikö Raatikainen osaisi.
Näinpä siis Luolamadonna ei vakuuttanut oikein millään saralla. Historiallinen miljöö, sen vähän mitä sille annettiin tilaa toiminnan ohella, oli kiinnostavaa ja uskottavaa. Siitä ei moitteita.

Olen selvästi hankala yleisö; ensin kitisen tiivistämistä ja nyt laajentamista. Ikinä ei ole hyvin! Paitsi ehkä seuraavalla kerralla? Sitä odotan. En suostu antamaan periksi vielä.

2 kommenttia:

  1. Täytyypä lainata tuo Kristallikuningas ja sen jälkeen koittaa tätä. Aikakausi on mielenkiintoinen, mutta tämä viimeisin kuulostaa kyllä melkoiselta vilskeeltä tuohon sivumäärään...

    Aloitin itse vastikään kirjablogin, joka keskittyy romantiikkaan ja historiallisiin kirjoihin. Kalastelen hiukan lukuvinkkejä sinultakin :) http://rakkauttajahistoriaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepas! Olisi kiva lukea arvioita tästä enemmänkin. Ja kiitos blogivinkistä! :)

      Poista