31. joulukuuta 2014

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 558 (e-kirja)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Jussi Valtonen ei ehkä ole ollut Suomen kuuluisimpia kirjailijoita, mutta hän ei ollut minulle aivan tuntematonkaan – kiitos kirjablogien. Siipien kantamat oli taannoin melkoisessa blogisuosiossa ja minäkin sen tyytyväisenä luin.

He eivät tiedä mitä tekevät on vuoden 2014 Finlandia-voittaja. En etukäteen osannut edes arvella, että olisiko tämä niin hyvä vai ei. Mutta oli se. Ja ehdottomasti Finlandian arvonen. Sen verran osuvasti romaani viiltää. Ja lisäksi kerrankin on jotakin muuta kuin historiallista ja/tai suhdettamme Venäjään käsittelevä kirja.
Valtosen kirjassa puhutaankin Pohjois-Amerikasta. Virkistävää vaihtelua!

Amerikkalainen neurotieteilijä Joe päätyy Suomeen rakkauden perässä kultaisella 90-luvulla, keskellä lamaa. Rakkauden huumassa kaikki näyttää hyvältä ja Alina tulee hiukan yllättäen raskaaksi; syntyy Samuel.
Joe turhautuu lopulta Suomessa. Hän ei saa töitä, minkäänlaisia. Akateemisista töistä on turha unelmoidakaan, kun ei ole suhteita. Joe palaa Amerikkaan, mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...

Kaikkein eniten yllätyin oikeastaan siitä, että tämä on kevyttä scifiä. Kevyellä en tarkoita nyt viihteellistä keveyttä, vaan sitä, että scifiyden kosketus on tässä niin kevyt, että sitä ei edes välttämättä huomaa. Osa tapahtumista tapahtuu tulevaisuudessa ja keskeisessä osassa on laite, iAm, jota ei (vielä) ole olemassa, mutta joka tuntuu pelottavan mahdolliselta. Arvostan scifissä aina yhteiskuntakriittistä otetta, ja tässä sitä totisesti on. Valtonen ei sorru kuitenkaan minkäänlaiseen moralisointiin. Hän ei saarnaa, vaan näyttää.

Suosittelen tätä erityisesti jokaiselle sosiaalisen median käyttäjälle, ja niille, jotka pohtivat sosiaalisen median merkitystä lähipiirissään (vanhemmat, lapset ym.). On helppoa tuomita se "jatkuvasti netissä roikkuva" teini, mutta Valtonen onnistuu näyttämään tarinan toisen puolen – ja sekin tavallaan ihan vain lyhyenä sivuaiheena.

Sosiaalisessa mediassa on muuten hyvin nähtävissä tämäkin ilmiö:
[Joe on kuullut illanistujaisissa holokaustivitsin, Joe on juutalainen]
Oikeastaan, Joe tajusi upotessaan Aleksandran hiljaiseen, lohduttavaan myötätuntoon, se mikä hän oli itse asiassa loukannut oli se, että nainen oli vitsinsä jälkeen – joka lopulta oli tietysti vain mauton, huono vitsi, jota ei kannattanut ottaa henkilökohtaisesti – yrittänyt pelastaa tilannetta sananvapaudella. Nainen oli tietysti nähnyt Stefanin hämmentyneen ilmeen, kuullut kaikkien hiljenneen ja tajunnut varmasti itsekin sanoneensa jotakin sopimatonta.
Sananvapaudella?
Että sananvapaus olisi uhattuna, jos otti toiset huomioon? Että toisten juuria ei voinut sananvapauden takia kunnioittaa? Että oli tärkeää loukata toisia periaatteen vuoksi – näyttääkseen, että näinkin oli laillista sanoa?
Aaarrgghh! Nimenomaan näin! Monen monta kertaa näkee keskustelupalstoilla, Facebookissa ja blogeissa melkoisen uskomatonta kommenttia ja ne sitten perustellaan sananvapaudella.

Joen kautta nähdään Suomi ja suomalaiset amerikkalaisten silmin. Ei niin hyvää, jos ei jotain pahaakin.
Koulussa oli vieraillut mies ja nainen suuresta yrityksestä, siitä, joka oli rahoittanut koulun liikuntasalin lisäsiiven rakentamisen. Siipi olikin nimetty yrityksen mukaan. Tällaisina hetkinä Joe huomasi kaipaavansa Suomeen, jossa yhteiskuntaa ei ollut myyty markkinoille. Ei Helsingissä voisi olla virvoitusjuomatehtaan mukaan nimettyä jalkapallokenttää tai puhelinoperaattorille omistettua jääkiekkoareenaa. Suomalaiset ymmärsivät, mihin sellainen kehitys johtaisi.
Auts. Ja me naureskelemme amerikkalaisten markkinaorjuudelle.
Mutta oltuaan Suomessa jonkin aikaa hän oli alkanut kiinnittää yhteen asiaan huomiota: rikoksia eivät Suomessa tehneet rikolliset vaan suomalaiset ja ulkomaalaiset. Rikostentekijät eivät olleet vähäosaisia, epätoivoisia, ahneita tai harkitsemattomia eivätkä huonommat olosuhteet altistaneet heitä monenlaisille riskeille, vaan myös rikoksille ja väkivallalle. Rikostentekijät eivät kuuluneet heikompiin sosioekonomisiin ryhmiin – kuten tilastollisesti aina, koko maailmassa – vaan meihin tai niihin.
Niin... Miksi on tärkeää uutisoida, että mitä kansalaisuutta rikollinen edustaa? En tiedä.

Otin ylös lukuisia sitaatteja, mutta nämä riittäköön tähän. Valtosella on paljon asiaa ja paljon hyvää asiaa. Tämä romaani tulee lukea ajatuksella.

Sen verran kuitenkin jupisen, että loppua kohden romaanin rakenne vähän hajosi. En tahtonut enää lainkaan pysyä kärryillä ja tekstissä alkoi olla jo tahallisen kikkailun makua vähän liiaksikin. Ehkä loppu aukeaa paremmin toisella (kolmannella, neljännellä...) lukukerralla.

He eivät tiedä mitä tekevät on hieno romaani. Luin tämän e-kirjana, mutta hankin tämän pikimmiten hyllyyni myös paperiversiona. Koska se on sen arvoinen.

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa

10 kommenttia:

  1. Kun luin arvosteluja ja kuvauksia kirjasta sen voitettua Finlandian, ajattelin, että tämä ei taida olla minua varten. Mutta arviosi luettuani en enää olekaan niin varma... ;) Joudun ehkä vähintään selailemaan tätä ennen lopullista päätöstä.

    VastaaPoista
  2. Tästä kirjasta tosiaan saisi irti satoja hyviä sitaatteja. Minua huvitti - yhtenä lonkerona isosta teemakasasta - vertailu amerikkalaisten ja suomalaisten luonteenlaadusta. Paljon erilaista, kuten huumoriin ja elämänkepeyteen suhtautuminen, mutta myös paljon samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Ja se osuvuus! Jesta, että nautinkin siitä :)

      Poista
  3. Tuo huomiosi sananvapaudesta on kyllä niin osuva. Miten tuhannesti olenkaan törmännyt siihen, että suoranaista ilkeilyä ja nimittelyä puolustellaan sillä, että vedotaan sananvapauteen. Valtosesta ei sen enempää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Se on jotenkin niin raivostuttavaa, että niin hieno asia tärvätään väittämällä, että se on oikeus myös ilkeilyyn.

      Poista
  4. Minullakin on tämä kirja e-bookina. Kerrot, että sinulla oli vaikeuksia lopussa. Minulla oli vaikeuksia alussa. Kirjoitus tuntui aluksi vähän tahmealta, en ollut päästä ollenkaan sen imuun. Mutta kun sitkeästi yritin, pääsin selville vesille, ja pian syntyi ajatus: tämähän on hyvä! Ja siitä eteenpäin ei ollut vaikeuksia. Ajattelin: Oikein taisi mennä palkinto sittenkin. Jo aihepiiri on harvinainen kansainvälisyydessään. Meillä on kokemuksia tilanteesta, jossa toinen osapuoli avioparista on kotoisin Pietarista, ja tiedämme mitä ongelmia siihen liittyy. Aina vedotaan kulttuuriin. "Meillä on erilainen kulttuuri!" Vaikka Pietari on sentään lähellä. Eräs ystävämme taas puolestaan kertoi tyttärensä miehen olevan somali. Hän kertoi miten tämä mies oli kauhistunut, kun tytär oli pyytänyt miestään tiskaamaan. "Onneksi", mies oli huudahtanut, "äitini ei ole kuulemassa tätä!" Somaliassa eivät miehet tee "naisten töitä". Ja mies oli ollut äärettömän loukkaantunut.

    Kiva oli verrata kokemuksiasi tästä kirjasta omiin kokemuksiini. Kumpikin pidämme sitä siis hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikulttuuriset avioliitot ovat tosiaan omanlaisensa juttu. On haasteita, mutta varmasti myös erilaista rikkauttakin.
      Kulttuurieroja voi toki olla samaa kansalaisuutta/maalaisuutta/ryhmää edustavien sisälläkin :)

      Mutta juu. Valtosen kirja oli hyvä.

      Poista
  5. Olipa hyvin kirjoitettu teksti! Itse en ole tätä vielä ehtinyt edes lukea, mutta oon turhautunut kun monet bloggaajat ovat vaan puhuneet juonesta pääpiirteittäin ilman mitään syvällisempää omaa pohdintaa tai mielipiteitä. Nyt vasta sun tekstin luettuani todella aloin odottaa, että saisin kirjan itsellekin luettavakseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit!
      Jos muistat, tule ihmeessä kertomaan, että mitä pidit itse kirjasta :)

      Poista