17. marraskuuta 2014

Kalle Päätalo: Tammettu virta (1972)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 565 (e-kirja)
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Tällä kertaa pitikin turvautua sähköiseen versioon Iijoki-sarjan toisesta osasta. Lähestulkoon kaikki osat löytyy perinteisinä kirjoina, mutta Tammettu virta sattui puuttumaan. Sähköisessä versiossa on kyllä eittämättä se hyvä puoli, että lukulaite vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin kaikki 26 paksua pumaskaa.

Viihdyin Tammetun virran parissa pikkiriikkisen paremmin kuin ensimmäisen osan, Huonemiehen pojan, kanssa. Kalle-poika on taas kasvanut ja lienee tässä osassa suunnilleen 10–12-vuotias. Sanonpahan vaan, että vuosiluvut lukujen nimissä tai edes joskus tekstiin ripoteltaessa helpottaisivat huomattavasti ajankulun seuraamista.

Tätä osaa lukiessani tuli monesti mieleen se, kuinka paljon nykynuorisosta valitetaan ja kuinka "ennen vanhaan vanhuksiakin kunnioitettiin" jne. Hohhoh! Kyllä melkoisen julmilta tuntuivat Kallen ja kavereiden koirankujeet iäkkäämpiä ihmisiä kohtaan. Sokeaa ukkia johdatellaan tahallaan ties mihin ja muutakin kiusaa tehdään. Edes ilmeisesti lähiomaisuus ei vaikuttanut asiaan. Kyllähän Kalle myöhemmin katuu ja häpeää, mutta pahalta tuntui lukijastakin. Että kyllä sitä on osattu ennenkin...

Jälleen koin mielenkiintoisimmiksi henkilöiksi muut kuin Kallen itsensä. Räävitön Hiltu-Jakki on ihan suosikkini! Ilman häntä olisi tukkilaiskuvaukset olleet paljon puuduttavampia. Jakki tuo mukavasti väriä ja kaverilla on selvästi itsetunto ollut kohdillaan. Mitä siitä, vaikka olikin vähän paha suustaan.
Hoikkalan Kallen koulunkäynnin kohtalo kosketti aivan erityisen paljon. Ei auttanut, vaikka koulun johtokuntakin kävi Kallen isää taivuttelemassa. Kun isä väitti Kallen työpanosta tarvittavan, niin ei siihen mikään auttanut. Kallen koulu jäi ja sinne jäi opiskelijahaaveetkin. Iloitsen siitä, että tänä päivänä vanhempien mielivalta ei tuhoa kenenkään opintoja lopullisesti.

Miehekkyys ja mieheksi kasvamisen teema nousee myös esiin Tammetussa virrassa. Kallen Herkko-isällä on näistä(kin) asioista vankat mielipiteet. "Terviisipojat" ovat erittäin epämiehekkäitä hamesankareita. Että mokomat vain lähettelevät ja välittävät terveisiä kyläilleessään. Tällainen mielipide jaksaa ihmetyttää 2000-lukulaista. Mitä ihmeen naismaista on sanoa, että naapurin Ville lähetti terveisiä?!
Tunnelmointi on myös erittäin epämiehekästä:
Vielä toisen rikkeen miehekkyyttä vastaan setä-Jussi teki vähää ennen kun tultiin Kallioniemen rantaan. Hän punoi ensin kasvojaan joka puolelle ja sanoi päälle: – Tämä Jokijärvi on yhtä kommea kun ennenhi näin tyynenä poutapäivänä... Tuo Villinsaarihi... sen sannikkorinteessä sitä ihan pikkupenskona variksensaappaita hauvvottiin.
Myös isän miehekkyys tuntui sietävän sinä päivänä hempeilyjä, koska sanoi näävelinlatvojaan pureskellen: – Siinä Villinsaaren rinnassa tarkeni poutapäivinä avojalon... Ja onhan tämä sievä järvi tyynellä...
Kyllä on epämiehekästä!

Näiden takia sitä kaiketi jaksaa vielä ainakin yhden osan Iijoki-sarjaa lukea. Ei minua niinkään Kallen tarina kiinnosta, vaan enemmän tuo aikalaiskuvaus arvoineen ja asenteineen. Päätalo ei juuri juttujaan kaunistele, enkä ole aistivinani liioittelunkaan makua. Sitä on aina pakko arvostaa, kun kerran omaelämäkertaa tehdään.

Iijoki-sarja:
Huonemiehen poika
Tammettu virta

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi -sivun kanssa

3 kommenttia:

  1. Jaksa vaan jatkaa, tarina paranee kirja kirjalta.

    VastaaPoista
  2. Lue Isä Hermannista koko kirja, niin tiedät että mies ei ollut mieleltään terve laisinkaa, kävi mieleisairaalassa Oulussakin. On ihme että noinkin täyspäinen Kallesta on tullut, juuri sen vähättelevämpää kasvatusta ei voi saada .

    VastaaPoista
  3. Eiköhän tätä tässä taas joku päivä jatketa :)

    VastaaPoista