12. syyskuuta 2014

S. Henriksson, I. Hirsjärvi ja A. Leinonen (toim.): Kummallisen kirjoittajat – opas fiktiivisen maailman luomiseen (2014)

Kustantamo: Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry
Sivumäärä: 253
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry on jälleen tehnyt tärkeän teon ja julkaissut kirjoitusoppaan spekulatiivisen fiktion kirjoittajille. Tämä on ikään kuin jatkoa taannoiselle Kirjoita kosmos -oppaalle ja yhdessä nämä kaksi muodostavat todella hyvän paketin.

Tämä helmi sisältää seuraavat artikkelit:
Tiina Raevaara: Tarina syntyy ideoiden leikkauspisteessä
Saara Henriksson & Anne Leinonen: Rakenne kannattelee tarinaa
Markku Soikkeli: Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien välttämättömyys
Liisa Rantalaiho: Jännitettä rautalankaan. Tarinan yhteiskunta ja politiikka
Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarusten maailman rakentaminen
Jussi Katajala: Historiallisen spefin kirjoittaminen
Heikki Nevala: Pelon elementit eli tunnelman kirjoittamisesta kauhupainotteisesti
Tommi Vänni: Lukijan hämäämisestä
J. S. Meresmaa: Romanttinen fantasia ja sen luominen
Tuomas Saloranta: Tarinan kirjoittaminen
Shimo Suntila: Kirjoittajan työkalupakki. Pyhä kolminaisuus: lukeminen, palautteen saanti ja palautteen anto
Boris Hurtta ja Irma Hirsjärvi: Parateksti ja konteksti eli mitä tekstin ympärille
Katri Alatalo: Onko fantasialla tulevaisuutta?
Saara Henriksson: Isona minusta tulee kirjailija
Irma Hirsjärvi: Lue muutakin! Lyhyt johdatus siihen muuhun kirjallisuuteen

Artikkeleita ei tarvinne sen kummemmin lähteä avaamaan tai esittelemään. Otsikko kertoo hyvin mistä on milloinkin kyse. Kaikista jutuista suorastaan huokuu asiantuntemus. Kukin kirjoittaja on selvästi omalla alueellaan ja tietää mitä sanoa. Kotimaiseen spefiin ja spefiin tutkimiseen perehtynyt tunnistanee kaikki kirjoittajat ainakin jollakin tasolla.

Erityisen ihastunut olin taaskin siihen, että tässä tarjottiin ihan konkretiaa. Mitä tehdä, mihin kiinnittää huomiota, mitä lukea jne. Ei mitään "pyri löytämään oma äänesi" -diibadaabaa. Eihän toki kukaan väitä, että se oma tarjottu keino on se ainoa oikea. Kirjoittajat tuovat esiin hyvin sen, mitä kirjoittamisen opettaminen itse asiassa on: erilaisten työkalujen esittelyä, mutta jokainen löytää itselleen sopivimmat kokeilemalla ja jokainen käyttää omiaan omalla tyylillään.

Muutama artikkeli kolahti minuun aivan erityisesti ja sai sisäisen kynäni väräjämään. Liisa Rantalaihon artikkeli koskee spekulatiivisen maailman yhteiskunnan ja politiikan tärkeydestä. Vaikka ei rakentaisikaan kovin yksityiskohtaista maailmaa, on näitä asioita kuitenkin mietittävä. Miten mikäkin toimii? Mistä ruoka? Miten työt jakautuvat? Kuka määrää missäkin? Kirjaesimerkein Rantalaiho avaa esimerkkiä.
Joskin tässä kohdin minun on hihkaistava sananen Eddingsin puolesta. "Mistähän esimerkiksi Belgarionin tarun Rak Ctholin temppelivuori jatkuvasti hankki pappejaan? Mistä sinne riitti uhrattavia ihmisiä (kuvattua vauhtia reilusti yli 100 000/vuosi)? Mistä autiomaan keskellä olevaan temppelivuoreen hankittiin viljaa ja lihaa, kun ei lähistöllä ollut peltoja ja laidunmaita? Mistä saatiin pappien mustiin kaapuihin kangasta ja siihen lankaa?" (s. 53).
Kyseessähän on minulle suorastaan sydämen asia, enkä väitä, että Belgarionit olisivat vailla logiikka-aukkoja. Mutta siis murgoyhteiskuntahan on valtavan suuri. Kaiketi voisi pitää meidän maailmamme Kiinan + Intian yhteissumman kokoisena. Murgonainen on suunnilleen jatkuvasti raskaana. Niinpä siis pappejakin riitti, kun väestökasvu oli suurta. Pappeus ei toki varmaankaan ollut aina niin vapaaehtoista... Uhrattavia ihmisiä tuli orjista, mutta murgot uhrasivat hövelisti myös omaa kansaansa. Raskaana olevaa naista ei uhrattu, joten siinä hyvä lisäsyy pysyä tiineenä. Rak Ctholin alla oli valtava luolasto, jossa eli orjia. Nämä orjat olivat olleet siellä vuosisatoja ja näin ollen lisääntyivät myös keskenään. Ja siis sitä populaa siellä oli paljon. Tuhansia, kymmeniä tuhansia. Rak Ctholin ja murgokaupunkien välillä oli jatkuvasti liikennettä. Muistaakseni sankarimme käyttivät tätä myös hyväkseen. Näin siis kulki viljat, lihat, kankaat ja uhrattavat (niiden orjien lisäksi). Muistaakseni Torakille uhrattiin ihminen kerran tunnissa. Jos edetään meidän ajanlaskumme mukaan, niin tämä tarkoitti 8 760 uhrausta per vuosi. Muuallakin uhrattiin, mutta tämä siis Rak Ctholissa. Näistä laajemmin on Rivan aikakirjat -teoksessa. Mutta ehkä se tästä! Ja noin niin kuin asiana näitä kuvioita on hyvä miettiä, jos tällaista juttua kirjoittelee.

Jussi Katajalan artikkeli historiallisen spefin kirjoittamisesta pisti nöyräksi. Eihän siellä mitään uutta tullut, vaan vahvistusta vanhalle: tee taustatyö kunnolla. Historiallinen spefikin vaatii taustatyönsä. Onneksi Katajala antaa hyviä vinkkejä siihen mitä tehdä, minne mennä ja mistä löytää tietoa. Arvostan aina kovasti tällaista konkretiaa.

Tommi Vännin artikkeli sai räpyttelemään hämmästyneesti silmiä ja kiekaisemaan ääneen PETKUHUIPUTUSTA! Kylläpä nuo kirjailijat ovat sitten ovelia huijaamaan viattomia lukijoita. Vänni nostaa esimerkiksi sellaiset pikkutekijät kuin J. R. R. Tolkien ja J. K. Rowling. Olen ollut kuuntelemassa Vännin luentoa tästä aiheesta Finnconissa, mutta olin jo autuaasti unohtanut sen sisällön. Nyt se on tässä ja voin palata hämmentymään aina uudestaan. Lukekaa ja hämmästykää Klonkun liikkuvuudesta!

Katri Alatalon pohdiskelevampi artikkeli kotimaisen fantasian tulevaisuudesta sai minut nyökyttelemään niskani sijoiltaan. Jupisin itsekseni ääneen "Niin justiin!", Niinpä!", "Kyllä!", "Älä muuta sano!" ja "Sitä minäkin ihmettelen!". Alatalo ihmettelee, missä viipyy kotimainen, aikuisille suunnattu eeppinen fantasia (vaikka hän ei "Suomen Martinia" kaipaakaan). Hänen laillaan minäkin epäilen, että tämä tie vie siihen suuntaan, minne esim. Hannu Rajaniemi on jo lähtenyt – ensin kirjoitetaan englanniksi. Tämä hiukan surettaa minua, mutta vahvastihan siltä näyttää.

Onko joskus sellainen tunne, ettei tiedä mitä lukisi? Irma Hirsjärven kokoama, alunperin kirjoittajaleirillä ryhmätyönä kerätty lista antaa hyviä vinkkejä. Teemoja löytyy sodista erotiikkaan ja klassikoista sarjakuviin. Taatusti jokaiselle jotakin.

Ainoat pikkupyyhkeet Kummallisen kirjoittajat -oppaalle annan pienoisesta huolimattomuudesta. Oikoluku olisi ollut vielä paikallaan. Esim. Moria oli välillä Morja ja teosten nimistä oli paikoin kursiivi unohtunut. Joissakin artikkeleissa ei mainitun teoksen tekijää oltu mainittu lainkaan, mitä pidän vähän outona. Nyt vuonna 2014 on aika selvää, kuka on kirjoittanut Houkutuksen (varsinkin kontekstin huomioonottaen), mutta entä 10 vuoden päästä. Ja jotenkin koen hyväksi tavaksi mainita tekijä silloin kun teos mainitaan artikkelissa ensimmäisen kerran (jatkuvastihan sitä tekijää ei tarvitse hokea).

Mutta noin muuten sisältö on täyttä rautaa ja timanttia. Mikä parasta, minusta nämä asiat ovat sellaisia, jotka eivät vanhene lainkaan. Uusia työkaluja ja käyttötapoja voi toki tulla, mutta myös vanhat konstit on hyvä pitää mielessä.
Suosittelen tätä lämpimästi myös realististen tarinoiden kirjoittajille. KAIKKI asiat ovat sovellettavissa myös realistiseen proosaan.

Ei muuta kuin kirjoittamisen iloa!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kiinnostavalta! Vaikka itse en ainakaan näillä näkymin ole mitään kirjoittamassa, on aihe sen verran nappiinosuva että tämänhän varmaan lukisi ihan ilokseen. Mukana vielä on sen verran tuttuja nimiä, joiden asiantuntevuuteen osaisin luottaa.

    Ja mahtava Belgarion-vasta-argumentti. Rivan aikakirjat oli harvinaisen puuduttavaa luettavaa (näin henkilökohtaisesti todettuna) mutta kyllä sille on hattua nostettava. Pitäisiköhän lukaista Belgarionin tai Mallorean taru taas, ihan vain nostalgian vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rivan aikakirjat ei tosiaan ole mitään viihdelukemiston helmiä :D

      Minusta tämä sopii kyllä luettavaksi, vaikkei kirjoitakaan mitään. Antaa kivasti näkökulmavaihtoehtoja lukemiensa teosten tarkasteluun. Etenkin toi Vännin artikkeli on sellainen, joka nyrjäyttää aivot sijoiltaan :D

      Mun pitäiskin jatkaa blogissani tätä Eddings-nostalgisointia...

      Poista
  2. Eddings nyt on mitä on, mutta uhrausasioissa pitää muistaa että esim. atsteekit uhrasivat ihan tolkuttoman määrän ihmisiä vuosittain, ja heidän valta-alueensa ei kuitenkaan ollut mahdottoman iso (vaikkakin toki aika ylikansoitettu). Eli huomattavasti suuremmassa fantasiavaltakunnassa uhrimäärät ovat voineet ihan "realistisesti" olla melkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh. Kyllä ihminen osaa hyvin järkätä keinot toisen tappamiseen!

      Poista