7. elokuuta 2014

Irene Cao: Sinun katseesi (2013 / 2014)

Io ti guardo
Suomennos: Leena Taavitsainen-Petäjä
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 245 (e-kirja)
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

En koskaan saanut sitten kuitenkaan luettua sitä Fifty Shades of Grey -sarjaa. Selasin sitä ja totesin, etten ikinä. En ihan oikeasti jaksa. Paksuja pumaskoja täynnä soopaa.

Se sarja kumminkin synnytti jonkinlaisen eroottisten kirjojen ilmiön. Näitä piisaa kuin sieniä sateella ja monella isolla kustantamolla on tarjota suomalaisille lukijoille jotakin.
Odottelen kyllä uteliaana, että koska saataisiin ihan ehtaa kotimaista erotiikkaa? Elokuvissa kotimainen erotiikka tuntuu olevan lähinnä inhorealistista hetekan narisuttamista ja ylinäyteltyjä orgasmeja. Josko kirjallisuudessa onnistuttaisiin paremmin?

Oli miten oli, päätin kumminkin tutustua Irene Caon Sinun katseesi -viihdytykseen. Kesä on oivallista aikaa tällaiselle hutulle. Lisäksi minua kiinnosti tässä Venetsia miljöönä ja tietynlainen taidekonteksti, vaikka osasinkin odottaa siitä hyvin löyhää ja nimellistä. Luonnollisesti tämäkin on trilogia, mutta sanon jo nyt, etten tule jatko-osia lukemaan. Kiitti, mutta tämä riitti.

Tarina kertoo siis Elenasta, joka on ammatiltaan entisöijä. Hän työskentelee freskon parissa erään kreivin kartanossa ja on hyvin omistautunut työlleen. Elenalla on kaksi ystävää; Gaia, joka on bilehile ja pr-ammattilainen, ja Filippo, joka on valokuvaaja ja enemmän jalat maassa -tyyppi.
Kreivin kartanoon saapuu huippukokki Leonardo. Tumma, jumalaisen komea ja salaperäinen mies. Huomaatteko, kuinka yllättävä käänne tarinassa! Eikä siinä vielä kaikki! Leonardo on varsinainen naistenmies. Haluton sitoutumaan ja rakastumaan.
Filippo saa kutsun lähteä Roomaan töihin. Juuri ennen sitä Elena ja Filippo tajuavat ystävyytensä muuttuneen rakkaudeksi. Onneksi on sähköposti ja Skype, joten kaukosuhdekin toimii. Eikä Roomaan nyt niin pitkä matka ole.
Vaan Filippon lähdettyä Leonardo on iskenyt silmänsä vaatimattoman näköiseen Elenaan. Elenaa ei vähempää voisi kiinnostaa mikään pelimies, vaan hänen suurempana huolenaan on löytää freskoon oikea granaattiomenan sävy. Leonardolla on siihen (kokki kun on) ratkaisu... Ja näin syntyy Elenan ja Leonardon välille sopimus. Siinä on kaksi ehdotonta sääntöä: 1. Elenan on toteltava Leonardoa kyselemättä, 2. Älä rakastu.

Loppua ei ole kovin vaikea arvata. Tiesin toki, ettei tämän lajityypin kirjoista sovi odottaa mitään erityisen omaperäistä juonta, mutta pääsi tämä silti vähän yllättämään. Tietysti kun asiaa näin pohdiskelee, niin eihän tavallisissa historiallisissa romanttisissa romaaneissakaan juoni ole tämän kummempi. Verratkaapa vaikka äsken bloggaamaani Kaari Utrion kirjaan Oppinut neiti. Mies ja nainen rakastuvat ensin inhottuaan toisiaan. Historiallisissa romaaneissa tosin juonen lisäksi panostetaan miljööseen ja ajankuvaan. Ne ovat ainakin minulle niitä tärkeitä juttuja. Sinun katseesi taas panostaa lähinnä erotiikkaan. Taide jää tosiaan melko sivuun ja Hannu Raittilakin kuvaa Venetsiaa yksityiskohtaisemmin romaanissaan Canal Grande.

Erotiikka itsessään on tässä ihan onnistunutta. Olisin tosin nauttinut enemmän, jos henkilöiden syvyyttä olisi lisätty, jolla olisi saanut tunnettakin mukaan. Elenasta saa ihan hyvän henkilökuvan, mutta Leonardo jää turhankin salaperäiseksi ja Filippo taas on ihan onneton tapaus. Joka tapauksessa erotiikka ei herättänyt myötähäpeää, vaan kutkutti mukavasti.
Tässä erotiikassa on panostettu enemmän aisteihin, eikä tämä ole bdsm-henkistä. Ideana on, että Leonardo "vapauttaa" Elenan kaikenlaisesta jäykkyydestä ja estoista, ja opettaa hänelle muitakin aisteja kuin katsomisen (ja sitäkin Elena käyttää lähinnä työssään, mistään tirkistelykuviostakaan ei ole kyse).

Kielessä ei niin ihmeellisyyksiä. On sujuvaa ja minun kielikorvaani myös hyvä suomennos. Joskin kirjan nimi, Sinun katseesi, aiheutti ihmettelyä. Kun ei tässä ole kenenkään katseesta oikein kyse. Facebookissa sain hiukan apua (en osaa itse italiaa) ja kirjaimellisempi suomennos olisi jotakin "Katson sinua" tai "Seuraan sinua", jotka kumpikin sopisivat nimeksi paremmin. Sitähän Ekena tekee; seuraa, tottelee ja katsoo Leonardoa.

Pukeutumiskuvaukset ovat lähinnä koomisia. En tiedä johtuuko se kulttuurierosta vaiko mistä. Tässä yksi, jossa kuvataan kartanon omistajakreiviä.
Brandolini hymyilee mielissään. Hän on neljäkymmentävuotias, mutta näyttää joitakin vuosia ikäistään vanhemmalta. Hänen sukunimensä on ikivanha – hän on yhden tunnetuimpiin kuuluvan venetsialaisen aatelissuvun jälkeläinen – ja hän on itsekin kuin tuulahdus menneisyydestä. Hän on langanlaiha, hänellä on läpikuultava iho, hänen kasvonsa ovat uurteiset ja ilmeeltään hermostuneet, hiukset ovat tuhkanvaaleat. Hän pukeutuukin vanhojen herrojen tapaan. Tai pikemmin, hän luo vaatteillaan omalaatuisen, hivenen retrohenkisen vaikutelman. Tänään hänellä on esimerkiksi yllään Levikset ja vaaleansininen, lyhythihainen paita. Näyttää melkein siltä kuin hän purjehtisi paidan sisällä, niin hento ja hoikka hän on.
Minä siis odotin lähinnä jotain silinterihattua ja pukua. Ehkä Levikset ovat tosiaan out, mutta silti... Ja paidan sisällä purjehtiminen on sangen omintakeinen ilmaus.

Lienen horissut jo tarpeeksi, joten tiivistetäänpä kertauksen vuoksi. Kaksi pistettä. En tiedä, onko tämä genrensä edustajana hyvä, huono vaiko mitä, mutta ei tämä minulle toiminut. Liian löysä ja ennalta-arvattava juoni, kulttuuria ja miljöötä vain nimien ripottelun verran, liian ohuet henkilöhahmot. Plussaa ihan kelvollisesta erotiikasta, joka pysyy hyvän maun erotiikassa lipsahtamatta pornoksi.
Toimii hyvin, hyvin aivottomana viihteenä. Ja kyllähän tämän loppuun luki, mutta jatko-osien kanssa en vaivaudu.

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa

2 kommenttia: