9. kesäkuuta 2014

Tuomas Saloranta: Hopea-arkun metsästäjät (2014)

Kustantamo: Kuoriaiskirjat
Sivumäärä: 165
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Olen hyvin nirso viihdekirjallisuuden kanssa. Olen aina ajatellut, että lähinnä historiallinen romantiikka ja Varekset ovat minun juttuni viihdekirjallisuuden saralla. Huumorin suhteen olen vielä ennakkoluuloisempi. Huumori on vaikea laji ja pidän enemmän sellaisesta kuivasta "piilohuumorista", joka tulee esiin rivien välistä. En siis varsinaisesti huumorikirjoiksi tehdyistä kirjoista (jos kohta Pratchettin Kiekkomaailma-kirjat ovat satunnaisesti olleet poikkeus).
Nyt sitten tulee yksi Saloranta ja romuttaa näitä makukategorioitani. Ensin oli Diplomaattinen selkkaus ja nyt sitten Hopea-arkun metsästäjät (hieno kansi on Antti Vanhatalon käsialaa).

Hopea-arkun metsästäjät kertoo erään työmaan palkkarahojen katoamisesta. Sotkua selvittelee mielenkiintoinen joukkio: aloitteleva velho Taavetti Rummukainen, kulkuri Aapo, upseerikokelas Anders Kippelström, harhaoppinen pappi Jeremias ja jäljittäjä Oravainen.
Ympäristönä on Hurlannin kuningaskunta, joka on siis hyvin suomalaiskansallismaisemallinen. Ajankohta on jotain Kalevalan henkistä ja rillumareita kommelluksineen piisaa ihan olan takaa!

Kaikkein eniten ihailin tarinan letkeää etenemistä. Sivumäärästä voi päätellä, ettei tämä ole tiiliskivifantasiaa. Maailma kuitenkin taustoittuu mukavasti, mutta silti tapahtumat etenevät reipasta ravia. Hosumiseen ei ole tarvetta juonen pienimuotoisuuden vuoksi. Ei ole tarvis pelastaa koko maailmaa, vaan rahat ja omat perskarvat noin suunnilleen riittävät. Tämäkin oli hyvin virkistävää.

Toiseksi eniten minua riemastutti loppuratkaisu. Aijaijai! En ole edes pahoillani, etten paljasta sitä tässä, koska sittenhän kaikki hupi olisi tyyten mennyttä. Oikeastaan lienee parempi, etten sano siitä enää mitään. Hykerryttävä!

Jos jotain pitää jupista, niin eittämättä miesvaltaisuus pisti vähän silmään. Ymmärrän, että se on toisaalta hyvin luonteva ratkaisu ajan hengen ja toiminnan huomioonottaen. Ja on tuossa alussa riuska Henriikka, joka pitää krouvia. Ja tämä nyt on pikkujupina vain. Ja pistää tietysti miettimään sitä, että olisiko "kiintiönainen" ollut yhtään sen parempi ratkaisu?

Joka tapauksessa Hopea-arkun metsästäjät on erinomaista huumorifantasiaa. Suosittelen tätä lämpimästi etenkin Terry Pratchettin kirjojen ystäville, sillä kieltämättä tästä tuli mieleen myös Kiekkomaailman koheltamiset. Onko Saloranta Suomen Pratchett? Se jäänee nähtäväksi. Mahdollista jatkoa tälle on luvassa, mutta suunnitelmat ovat yhtä epämääräiset kuin Retunperän Aapon aivoitukset.

edit 9.6.2014 klo 22.17:
Facebookissa kirjailija Saloranta oikaisi oikeutetusti, että tässähän on kyllä joukko kovia tätejä. Olin tyystin unohtanut erään ryhmän! Niinpä siis vedän sanani pikkujupinan osalta nöyrästi takaisin. Tämän siitä saa kun ei bloggaa heti, vaan pari viikkoa myöhässä...

4 kommenttia:

  1. Odotinkin, josko kirjoittaisit jossain vaiheessa Salorannan uusimmasta. ;) Olen katsellut kirjaa sillä silmällä jo hetken aikaa nettikaupassa, mutta tämän jälkeen en enää ihmettele, vaan ostan sen juhannuslukemiseksi. Kiitos sulle bloggauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkiriemukas juhannus on siis luvassa :D

      Poista
  2. Kuulostaa Pratchett-henkiseltä eli hyvältä. Bloggauksesi perusteella vaikuttaa myös houkuttelevalta opukselta, joten pistän lukulistalle. Kiitoksia, enpä olisi muuten edes tiennyt koko kirjailijasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh! Kannattaa tutustua enemmänkin :)

      Poista