18. kesäkuuta 2014

Reijo Mäki: Pimeyden tango (1997)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 303 (pokkari)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Se on kesä ny! Lunta tupaan ja dekkari käteen, sanoi Morre ja Vareksen luki. Jostain ihmeen syystä tulen herkästi lukeneeksi tämän turkulaisrentun edesottamuksista kesällä tai sairastellessani. Edellinen Vares on näemmä luettu viime vuoden heinäkuussa ja totta puhuakseni en kyllä talvella juuri sairastellut!

Pitää kyllä vähän tiivistää lukutahtia näiden suhteen tai en saa luettua näitä uutuuksina ollenkaan. Toisaalta nämä ovat hauskaa ajankuvaa männävuosiin. Ei Vareksia ole aikalaiskuvauksiksi kirjoitettu, mutta hyvin se silti tarinan lomassa näkyy. Ei ollut kaikilla kännyköitä, osoitteet haetaan puhelinluettelosta eikä Googlesta jne. Vinkeää!

Joka tapauksessa Pimeyden tangossa pureudutaan huippusuositun tangokuninkaan, Harry Koivikon, kuolemaan. Kuolemasta on tosin jo kuusi vuotta, mutta eräs Jussi Vareksen toimittajatuttu on päässyt kärryille jutusta. Vaan sitten Teikari, tuo toimittaja, yllättäen katoaa. Ja Vareksen vanha tuttu, Veikko Hopea, karkaa Sörkan vankilasta. Ja kaunotar pulassa. Ja toinen kimpussa. Voihan Vares...

Eipä tässä mitään sen erikoisempaa ollut. Pimeyden tango on ihan viihdyttävää dekkarihuttua. Juoni kai nyt ei ole niin kovin kaksinen, vaan enemmän nautin Vareksen hahmosta ja huumorista. Itse etsivätarina on minulle näissä melkoisen toissijainen juttu. Veikko Hopean osuus kyllä tuntui vähän ylimääräiseltä ja päälle liimatulta. Mäki on onnistunut sivuhenkilöissään paremminkin.

Yhdeksäs Vares tuli siis luettua. Toimii, jos tykkää Vareksista. Ei toimi, jos ei tykkää.

2 kommenttia:

  1. Mitäpä sitä olisi kesä ilman Varesta? Asia ei minulle tietenkään sen enempää kuulu, mutta minun puolestani Mäki voisi koettaa välillä muutakin. Miehen tuotannon alkupäässä on todisteita siitä, että kelpo tarina voisi syntyä ilman ko. 'etsivääkin'. Nämä yli 20 tähänastisista riittävät, koska ne voi aina halutessaan lukea uudelleen ja taas yllättyä, koska juonet eivät tosiaankaan jää mieleen. Joko pitää tai ei pidä, tai sitten jättää kylmäksi. Mulle alkaa vähitellen käydä tuo viimeinen vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä voin yhtyä tähän mielipiteeseen. Luulisi, että kirjailija itsekin kyllästyy? Ja juonet eivät tosiaan tahdo jäädä mieleen. Näitä on sitten kiva aikanaan blogista kerrata :D

      Poista