11. huhtikuuta 2014

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (2006 / 2010)

L'Élégance du hérisson
Suomennos: Anna-Maija Viitanen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 374
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Siilin eleganssi on kirjalle sellainen nimi, joka herätti kiinnostukseni. Viis siitä mistä se kertoi, mutta jos kirjalla on tällainen nimi, siinä täytyy olla jotakin hyvin kiehtovaa. Nappasin tämän sitten aikanaan jostain alennusmyynnistä ja taidettiin tästä ilmestymisvuonnaan vähän kohistakin. Hyvä kirja kuulemma. Kuitenkin tämän lukeminen jäi ja jäi... Ja nyt tartuin tähän edistääkseni Oman kirjahyllyn TBR -projektiani.

Tarina sijoittuu 2000-luvun Ranskaan, Pariisiin. Eletään hienossa kaupunginosassa, jossa asuu sikarikkaita ja hyvissä asemissa olevia ihmisiä. Kertojia on kaksi: talon ovenvartijarouva Renée Michel ja yksi asukas, 13-vuotias Paloma, joka suunnittelee itsemurhaa. Molempien kuviot menevät sekaisin, kun taloon muuttaa japanilainen Kakuro Ozu.

Odotin tästä sellaista keskitason kirjaa. Sellaista "ihan okei", jonka lukisin kerran ja pistäisin sitten kiertoon. Mutta yllätyin iloisesti. Tämä oli keskitasoa parempi. Ei nouse ikisuosikikseni, mutta hieno lukukokemus tämä oli!

Ensinnäkin tarinan henkilöt ovat niin kovasti kutkuttavia. Rouva Michel on siis ovenvartija. Hän pinnistelee ollakseen roolinsa mukainen: tympeä, tyly, yksinkertainen, sivistymätön, hieman epäsiisti ja juntti. Todellisuudessa rouva Michel rakastaa kulttuuria monipuolisesti. Hän lukee kirjallisuutta hyvin laajasti, suosikkielokuviin mahtuvat niin japanilaiset taide-elokuvat kuin Blade Runner, kuvataiteita ja musiikkia rouva Michel ei unohda. Hän käy ystävättärensä kanssa teen äärellä sivistynyttä keskustelua. Portugalilainen siivoojatar onkin rouva Michelin ainoa ystävä.

Paloma-neiti on taas superälykäs ikäisekseen. Hän tietää sen, ja pinnisteleekin, jotta näyttäisi tavalliselta 13-vuotiaalta. Hän suunnittelee itsemurhaa, koska näkee sen ainoana mahdollisuutenaan. Elämä lapsinerona, paineiden alla ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Hänen perheensäkin koostuu idiooteista, rikkaista idiooteista. Isä, entinen ministeri, on työhönsä uppoutunut paskanjauhaja. Äiti on terapiassa käyvä neurootikko. Sisar Colombe on häikäilemätön ja itsekäs sotahullu.

Paloma ja rouva Michel eivät varsinaisesti ole toistensa vastakohtia, mutta täydentävät toisiaan hienosti. Paloma oli paikoin pikkuvanhan ärsyttävä, mutta voiko lapsinerolta odottaa jotakin muuta? Ja hauskinta on se, miten Kakuro Ozu sotkee heidän kuvionsa täysin.
Ajoittain koin lievää filosofiaähkyä. Näin ei ehkä olisi, jos tuntisin (muistaisin) filosofiaa ja filosofeja paremmin.

Siilin eleganssi on kaunis tarina. Se loppuu minun makuuni turhan surullisesti ja epäreilusti, vaikka en kaipaakaan onnellisia loppuja kovinkaan usein. Toisaalta loppu täydentää kirjan ajatuksen hienosti, enkä tiedä olisiko muunlainen päätös tehnyt tarinalle oikeutta.
Pidin myös kovasti sen vastakkainasettelusta yhteiskuntaluokkien suhteen. En tiedä mikä tilanne Ranskassa on nykyisin, mutta Siilin eleganssista kuultaa aika voimakkaasti ajatus siitä, että siinä luokassa olet ja pysyt, mihin olet syntynyt. Ehkä hiukan enemmän harmaan sävyjä olisi voinut olla, mutta toisaalta kertojaratkaisut selittävät sen, miksi näkökulmat olivat varsin voimakkaasti "rikkaat pahoja ja tyhmiä – tavikset luultua fiksumpia" -akselilla.

Erikseen pitää kiitellä suomentaja Anna-Maija Viitasta sujuvasta kielestä. Hän oli jotenkin onnistunut tavoittamaan hyvin kielenkin tasolla Paloman ja rouva Michelin erot. Tiesin ilman tekstityypinkin vaihdosta kumpi on kumpi.

Suosittelen Siilin eleganssia erityisesti filosofian ystäville ja niille, jotka eivät kaihda surullisia loppuja.

Siilin eleganssi on luettu ainakin näissä kirjablogeissa:
Sabinan knalli
Rakkaudesta kirjoihin
Eniten minua kiinnostaa tie
Villasukka kirjahyllyssä
La petite lectrice
Kirjoihin kadonnut

18 kommenttia:

  1. Lopusta huolimatta sanoisin, että Siilin eleganssi paluttaa uskon ihmisyyteen.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä ihana kirja, tykkäsin, kiva, että sinäkin!

    VastaaPoista
  3. Muriel Barbery kuuluu niihin Nyky-Ranskan kirjailijoihin, jonka voisi kuvitella viettävän iltansa humanistikolleegojensa kanssa bistron kulmapöydässä maailmaa parantamassa. Siis hyvässä mielessä ajattelen näin, koska Siilin eleganssi on hieno lukukokemus, jokseenkin harvinainen myös. Barbery kuitenkin kuuluu itse tuohon etuoikeutettujen luokkaan ja ehkä yrittääkin päästä pois omasta lokerostaan kirjoittamalla luokkayhteiskuntaa kritisoivaa kirjallisuutta.

    (Upeat terävät kynnet!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tekisi mieli kovasti nyt myös lukea se Kulinaristin kuolema :)

      (Kiitos! Olen aina otettu, jos joku huomaa kynnet!)

      Poista
  4. Minunkin on pitänyt lukea Siilin eleganssi jo kauan aikaa ja myöskin samasta syystä: sillä on niin valloittava nimi! Arviosi jälkeen taidan pitää silmät vielä paremmin auki kirjastossa tai kirja-aleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan! Uskoisin, että tämä on makuusi :)

      Poista
  5. Kiva kun tykkäsit, on tämä omanlaisensa! Ja sellainen, joka jää mieleen.

    VastaaPoista
  6. Mulla on tämä hyllyssä (anteeksi Mary-aiemmin-kommentoinut, palautan sen joskus). Yksi ongelma: kieli. Siilin eleganssiin saakka kuvittelin, että luen ranskaa vaivatta. Kun noin sivulla 30 kaivoin kolmannen kerran esiin sanakirjan, iski turhautuminen. Joten tuolla se on ja tuijottaa minua syyttävästi. "Olen hyvä kirja, olen olen olen. Sinä vain et osaa! Yrittäisit edes!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Voin kyllä kuvitella, että tämä on vaativaa ranskaa :)

      Poista
    2. Kielellistä elitismiä parhaimmillaan, sanoisin minä. Kirja ei ole ranskaksi edes ranskalaisille helposti lähestyttävä.

      Poista
  7. Ranskalaista kirjallisuutta pitäisi lukea enemmän. Monissa ranskalaisissa kirjoissa on oma klanginsa, sellainen vähän friikahtanut ja silti syvällinen. :)

    VastaaPoista
  8. Pidin Siilin eleganssista. Se lumosi minut. Loppu oli surullinen, mutta ei se minua haittaa. Hieman avoimempi loppu ei olisi ollut pois mistään. Siilin eleganssin lukuiloa ei koe usein. Löysin kirjan pokkareiden alesta talvella.

    VastaaPoista
  9. Loppu pysäytti, mutta toisenlainen loppu olisi saattanut suistaa kirjan jonnekin helpommin unohdettavien joukkoon. Ihana kirja, joka muistuttaa, että kaikki eivät ole sitä miltä näyttävät ja pinnan alta saattaa löytyä vaikka mitä. Minä hieman pelkäsin aloittaa tätä, koska Gaarderin Sofian maailma oli kaikessa filosofisuudessaan kompastuskiveni. Onneksi luin, pidin kovasti <3 Kiva, että sinäkin tykkäsit :)

    VastaaPoista
  10. Oh tämä on niin ihana kirja, yksi ehdoton lempparini! Oikein sielukirja.

    (Kirjabloggaajat ovat ahkeria päivittelemään, kun ei tahdo pysyä perässä ja tällä hetkellä luen näinkin "vanhoja" postauksia....)

    VastaaPoista