5. maaliskuuta 2014

Enni Mustonen: Paimentyttö (2013)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 363
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Enni Mustonen (eli Kirsti Manninen) on minulle nimenä ollut tuttu jo vuosia, mutta vasta nyt sain tartutuksi hänen kirjaansa. Paimentyttö on Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan avausosa.

Tarina kertoo Idasta, Alavuudelta Sipooseen perheensä kanssa muuttaneesta nuoresta tytöstä. Tarinan alussa Ida jää orvoksi ja päätyy navettapiiaksi. Ikävän tapaturman seurauksena hän pääsee Zachris Topeliuksen kotiin Björkuddeniin piiaksi. Ja näin alkaa Idan tarina historiamme tunnettujen henkilöiden kodeissa (tarinan lopussa kerrotaan jo seuraava paikka).

Eletään siis 1800-luvun loppua. Mustonen maalailee varmalla otteella aikalaiselämää niin navetassa kuin kulttuurikodissakin. Tapani mukaan nautin näissä jutuissa eniten juuri arkitoimien ja ympäristön kuvauksesta. Vaikka Mustonen ei kaunistele oloja, tulee tästä kuitenkin hiukan maalaisromanttinen tunnelma. Etenkin Björkuddenin joulut ja jouluvalmistelut olivat aivan ihania – enkä ole edes jouluihmisiä!

Paimentytön henkilögalleria on kiinnostava. Topelius, Professori, avautuu ihan toisella tavalla. Kansallissankarina olo on yllättävän raskasta – etenkin 80 vuoden iässä. Hänen tyttärensä Toini on vinkeä vanhapiika, joka jää hiukan paitsioon ehkä naimattomuutensa vuoksi. Professorin emäntäpiika Irene-mamselli taas on hyvinkin toimelias nainen. Pidin myös Matildasta, riuskaotteisesta karjakosta.
Paimentyttö on ehdottomasti vahvojen naishenkilöiden tarina. Miehet jäävät tässä vähälle roolille.

Itse päähenkilöstä, Ida Erikssonista, en sen sijaan juurikaan perustanut. Hän on tarinan kertojana ja samalla kertoo omaa kasvutarinaansa. Idan hahmossa on hiukan täydellisen sankarittaren vikaa. Hän on kovin nokkela, älykäs, piioista hyvätapaisin, sivistynein, reippain, ahkerin, tunnollisin... Ida ei tunnu vähäiseltä piikalikalta, vaan melkein säätyläisneidiltä, joka leikkii piikaa.
Kirjassa koitetaan kovasti korostaa sitä, että ihmisen asema ei korreloi esim. fiksuuden kanssa. Ida hahmona vaan syö tämän väitteen; kaikki muut piiat ja rengit ovat jollakin tapaa yksinkertaisempia, tyhmempiä ja holhottavampia kuin Ida. Tämä ei oikein tunnu selittyvän edes Idan asemasta minäkertojana.

Kerronta on hyvin sujuvaa. Tätä oli mukava lukea ja paikoin tässä oli nuortenkirjamainen fiilis. Tätä voi muutenkin suositella ihan reilusti nuoremmille lukijoille. Ainakin historiasta kiinnostunut yli 12-vuotias tyttö olisi tälle ihan potentiaalista yleisöä.
Huolittelu olisi kyllä tehnyt tälle terää. Nimistöhorjuntaa on paljon: välillä mamselli kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja välillä pienellä (jotkut tittelit, kuten Professori, kirjoitetaan tässä aina isolla ihan perustellusti, mutta tässä kohdin käyttö on horjuvampaa). Väinö on toisinaan Wäinö. Piika nimeltä Selma on myöhemmin yhdessä kohtaa Saima.
Mieleen jäi myös epäselvänä kohta, jossa Ida, Topelius ja Irene matkustavat Uleåborg-höyrylaivalla Helsingistä Tukholmaan. Myöhemmin kirjassa sanotaan, että laivan reitti kulki suoraan Hangosta Tukholmaan. Ja Wikipedia taas kertoo, ettei laiva kulkenut tällaisia reittejä lainkaan, vaan oli kirjan tapahtuma-aikaan (1896) hinaajakäytössä. Ymmärrän kyllä, että halutaan ottaa hiukan vapauksia historiallisessa fiktiossa, mutta ei tämä nyt oikein vakuuttanut.

Tästä kaikesta huolimatta Paimentyttö oli perustasoinen, ihan hyvä lukupala. Ja sen verran kiintoisaan paikkaan Ida on seuraavaksi menossa, että pitää varmasti aikanaan lukea sekin!

Paimentytön ovat lukeneet myös:
Amman lukuhetki
Nenä kirjassa
Järjellä ja tunteella
Luettua
Koko lailla kirjallisesti
Kirjakaapin avain
Kirjojen keskellä

2 kommenttia:

  1. Tämä pitää kyllä päästä piakkoin lukemaan, ai että siinä on vielä joulukuvaustakin luvassa, minä kyllä tunnustaudun jouluihmiseksi ;) Mustosia olen lukenut aika paljon, olen ahminut haltioituneena ne kolme edellistä sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten tämä on tosiaan varmasti sinun makuusi!

      Poista