7. helmikuuta 2014

Stephen King: Hohto (1977 / 1985)

The Shining
Suomennos: Pentti Isomursu
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 513
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Ennen kun tartuin Kingin uutuuteen, Tohtori Uneen, päätin kertauksen vuoksi lukea Hohdon uudestaan. Se kannatti, sillä olin unohtanut paljon asioita ja muistikuvia sotki pahanpäiväisesti Kubrickin kuuluisa filmatisointi aiheesta. Mielikuvissani Jack Torrance on yhä hyvin pelottavan näköinen Jack Nicholson.

Hohto kertoo siis Torrancen perheestä, joka viettää talven Overlook-hotellissa, huikeissa vuoristomaisemissa. Overlook on talvisin suljettu (mm. mahdottomien sääolosuhteiden vuoksi), mutta tarvitsee silti huolenpitoa. Jack Torrance palkataan talonmieheksi. Hän huoltaa hotellia ja sen riskialtista painekattilaa, ja kirjoittaa samalla näytelmäänsä. Overlookin eristyneisyys tekee kuitenkin oman osansa. Ja Torrancen perheen pikkupoika, Danny, hohtaa. Apunaan mielikuvitusystävä Tony hän aistii asioita menneestä ja tulevasta – eikä Overlookin talvi näytä hyvältä.

Hohto lähti käyntiin yllättävän hitaasti. Paljon puidaan Jackin elämää. Hän on ollut alkoholisti, mutta viimeiset kaksi vuotta jo kuivilla. Lapsuuskaan ei ole ollut niin auvoinen. Puimisella on kyllä tarkoituksensa, sillä osaltaan sekin rakentaa paljon romaanin tunnelmaa. Se on synkkä, eristynyt, painostava. Kun Jackin hulluus pääsee käyntiin, niin tapahtuu paljon ja äkkiä.

Luin Hohtoa jälleen ahmien, kun alun tahmeus oli ohitse. Vaikka alussa olisikin ollut tiivistämisen varaa, en voi kuin ihailla Kingin taitoa nimenomaan tunnelman rakentamisessa. Siinä missä Kubrickin elokuva hiukan mässäilee verellä ja sillä kylpyhuoneen naisella, ei Hohto romaanina sorru sellaiseen. Sen pelottavuus tulee puhtaasti siitä ahdistavasta tunnelmasta, kun tärkeä perheenjäsen sekoaa eristyneissä olosuhteissa.
Nuorempana lukijana en niinkään pitänyt Hohtoa pelottavana kirjana (hyvänä kyllä muuten), mutta nyt ymmärsin sen ahdistavuuden ja pelottavuuden ihan toisella tavalla.

En malta olla vertaamatta elokuvaa ja kirjaa. Mutta minua jurppi silti ne erot ja se, miten ne häiritsivät lukukokemusta. King itsehän ei pitänyt Kubrickin filmistä ja teki toisen (en ole nähnyt).

Kubrickin Hohdosta on kerrottava sen verran, että se on mielestäni yhä yksi pelottavimpia kauhuelokuvia. Osasyynä lienee se, että katsoin tämän 12-vuotiaana – koulussa. Keväisin katsottiin paljon elokuvia, jotta tunnit saatiin täyteen. Joku tämän toi kouluun ja opettaja muitta mutkitta sen hyväksyi. Luokasta ei saanut edes poistua (koska opettaja ei voinut vahtia meitä kahdessa paikassa), joten katsottava oli.
Aikuisiällä olen myöhemmin katsonut elokuvan pariinkin otteeseen uudestaan.

Joka tapauksessa eroja oli huimasti kirjan ja elokuvan välillä. Esim. elokuvan kuuluisa kohtaus, jossa Wendy näkee miten Jack on "edistänyt" näytelmäänsä (All work and no play makes Jack a dull boy) on Kubrickin oma juttu. Elokuvassa Jackin aseena on kirves, mutta kirjassa roque-maila. Elokuvassa pensailla ei ole niin isoa roolia kuin kirjassa on. Elokuvassa ei myöskään mielestäni Jackin ja Wendyn suhde ole niin lämmin, miksikä se kirjassa (aluksi) on muodostunut. Elokuvan Wendy on jotenkin nössömpi kuin kirjan Wendy (joka on muuten kaunis vaaleaverikkö). Dan ei kohtaa kaksostyttöjä kirjassa lainkaan ja "veriaallokko" hotellin käytävällä on Kubrickin mässäilyä.

WSOY on ottanut tästä uuden painoksen pokkariversiona. Ihan kiva. Myös suomennos olisi kannattanut uusia. Tämä on ihan hyvä aikalaisuuden huomioon ottaen. Nykylukijaa kyllä huvittaa, kun tietyt vierasperäiset sanat ovat kursiivilla: Jack asioi drugstoressa, Danny syö hotdogeja ja eräs hotellin vieras on pukeutunut sarongiin. Tässä jäytettiin myös usein ilmaisua "kohta sataa lumen". Liekö joku vanhahtava muoto?

Hohtoa voi sanoa kauhukirjallisuuden klassikoksi oikein hyvästä syystä. Niinpä olikin hurjaa, että vuosia myöhemmin King kirjoitti tähän jatkoa. Tohtori Uni on kohta luettuna. Avaudun siitä myöhemmin, mutta sanonpa vain, että olisi kyllä kannattanut jättää Hohdon tarina tähän.

12 kommenttia:

  1. Luin aikoinaan Stepheniä ja elokuva tavoitti hyvin kirjan ahdistavan tunnelman ja Jackin hulluuden, Wendy oli pettymys elokuvassa, en ymmärrä miksei siihen valittu jotakin blondia. Aina kun kauhufilmissä on lapsi, sydän sykertyy valmiiksi tulevaan pelkoon, enää hermoni eivät kestä kauhufilmejä, tuli livenä katsottua tarpeeksi.

    Vaikka en osaisi kääntää, enkä osaa englantiakaan sen vertaa että voisin helppolukua pitemmälle juuri lukea ja sekin on melkoista tankkaamista, niin huono käännös rasittaa aina, lisäksi on vaikea tietää, miten alkuperäiskirjan sisältö on muokkautunut käännöksissä, joten joskus voi olla vaikea löytyää "oikea" kieliasu ja ilmaisu, etenkin jos työ on aikataulutettu kiireen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvassa on tosiaan myös se ahdistava tunnelma. Ja se Hohto on hyvä filminä, mutta minusta se vain ei seuraa kirjaa siten kun olisi mahdollisuus.

      Ja huono käännös rasittaa ilman muuta!

      Poista
  2. Myös minulla kirja ja Kubrickin elokuva sekoittuvat keskenään. Siksipä olisikin hyvä lukea tämä uudestaan.

    Voi että, ilmeisesti Tohtori uni ei oikein miellytä? :/ Harmi, minä tykkäsin tosi paljon. Tosin se tuntui hyvin itsenäiseltä, ei niinkään Hohdon jatko-osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans puolisko totesi, että pitää näemmä lukaista Hohto uudestaan :)

      Ja juu. Tohtori Uni ei nyt oikein vakuuttanut täällä...

      Poista
  3. Minä olen lukenut kirjan ainakin pariin kertaan, mutta vielä useampaan kertaan nähty elokuva on valitettavasti syönyt minunkin mielikuvaa kirjasta. Pitänee lukea kirja taas uudelleen ennen kuin tartun Tohtori uneen. Harmi, jos Tohtori uni ei yltänyt Hohdon tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaise ihmeessä Hohto uusiksi. Se puree vieläkin hyvin!
      Mutta älä lue Tohtori Unta heti sen jälkeen. Tasoromahdus tuli ehkä liiankin jyrkkänä sen vuoksi.

      Poista
  4. Minä luin Hohdon ekaa kertaa reilu kuukausi sitten; sitä ennen olin nähnyt Kubrickin leffan pariin otteeseen, mutta siitäkin on kauan aikaa. Minulle Hohto ei oikein kolahtanut. Yhä vain palaan miettimään, että miksi, kun monille kingiläisille se tuntuu olevan rakas. Oliko leffa liian vahvasti mielessäni, en tiedä. Toisaalta, esim. Uinu uinu lemmikkini oli minusta erittäin hyvä kirjanakin, vaikka leffan olin nähnyt monesti sitä ennen. Kun taas Tohtori Uni upposi minuun ihan täysillä! Tykkäsin siitä tosi paljon. Mikä minussa on vikana... =D Eikös muuten Hohto-leffassa Danny-boy ajellut sillä kolmipyörävehkeellä tai jollakin pitkin hotellin käytäviä, mutta sitä ei tainnut tapahtua kirjassa, vai muistanko jo ihan väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat oikein. Danny ajeli sillä, mutta kirjassa ei ole mitään kolmipyörää.

      Ja taas huomaamme virkistävästi makuasioiden erilaisuuden!

      Poista
  5. Hohdon olen lukenut parikymmentä vuotta sitten, samaan putkeen kuin hyllymetrillisen muutakin Kingiä. Kokemus oli pelottavan nautinnollinen :) Muistan vieläkin tunnelman ja joitakin yksityiskohtia, kuten lumen ja pensaat...

    Olen niin nössö, että en katso kauhuleffoja, joten minulla lukukokemus ei sekoitu kirjaan, onneksi. Muuten voisin kuvitella, että Kingin runsaiden ja rönsyävienkin kirjojen leffaksi muuntaminen vaatii melkoista kirveen heiluttelua. On pakko jättää paljon pois ja tehdä radikaaljejakin muutoksia, koska väline on niin tyystin erilainen. Elokuvan jännite ei vain kestäisi kaikkea sitä, mitä kirjailija voi huoleti kirjaansa laittaa.

    Olen jättänyt Kingin taakseni, joten Tohtoriakaan en varmaankaan koskaa lue. Hohto sen sijaan on jo klassikko, kuten sanot. Kingiä julkaistiin 90-luvulla nopeassa tahdissa, ja olen käännöksistä poiminut varmasti hauskimmat käännöskukkaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvan on toki pakko tiivistää kirjaa – etenkin Kingin juttujen tapauksessa :D Mutta en oikein halua hyväksyä sellaisia (minusta) tarpeettomia muutoksia ja ylimääräisiä satuiluja. Juurikin esim. tuo verisyys ja suolenpätkillä mässäily. Se on halpaa, ja kun kirjassa sitä ei ole. Hyvän kauhuelokuvan voi tehdä ilman veriaallokkojakin.

      Tuli vielä myöhemmin mieleen, että kirjassa Jackin lopulta ajaa hulluuteen pakkomielle Overlookin historiasta. Hän haluaa kirjoittaa siitä romaanin ja unohtaa sen näytelmänsä. Hän löytää leikekirjan Overlookin värikkäästä historiasta ja siitä kaikki lähtee.
      Elokuvassa tällaista ei ole lainkaan. Todella oleellinen osa juttua!

      Käännöskukkasia tosiaan on varmaan piisannut poimittavaksi :D

      Poista
  6. Elokuvan Wendy on todella erilainen kuin kirjan - voin hyvin kuvitella, että ohjaajan tulkinta on kirjailijaa nyppinyt. Ylipäätään Nicholson vie elokuvaa kuusi-nolla...

    Hui, odotan kauhulla avautumistasi Doctor Sleepistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. King muuten viittaa Tohtori Unen loppusanoissakin Kubrickin filmatisointiin eikä ymmärrä sen suosiota. Asia todella taitaa nyppiä! :D

      Nicholson on todella, todella mahtava Jack Torrance. Hänen elokuvansahan se tosiaan on ennen kaikkea.

      Poista