29. joulukuuta 2013

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet (2003 / 2011)

Skvoznaja linija
Suomennos: Arja Pikkupeura
Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 207
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Ulitskajalta tulin lukeneeksi aiemmin Medeia ja hänen lapsensa -romaanin ja jo silloin sanoin, että Naisten valheetkin on luettava. Oletin tämän olevan enemmän novellikokoelma kuin romaani, mutta olin hieman väärässä. En paljoa, mutta hiukan.

Naisten valheet kertovat Zenjasta, joka kuulee naisten tarinoita – jotka ovat aina osittain tai kokonaan valheita. Samalla Zenja koittaa selviytyä omasta elämästään 1900-luvun lopun Neuvostoliitossa. Ulitskajan naiset eivät aina valehtele tahallaan, ikään kuin saavuttaakseen jotakin, vaan:

He valehtelevat ohimennen, sattumoisin, päämäärättä, intohimoisesti, odottamatta, vähä vähältä juttujaan paisutellen, epäjohdonmukaisesti, epätoivoisesti tai täysin ilman syytä... Ne keille on luotu siihen lahja, valehtelevat ensimmäisistä sanoistaan aina viimeisiinsä saakka. Millaista lumoavuutta, lahjakkuutta, viattomuutta ja röyhkeyttä, luovaa innoitusta ja loistokkuutta! 
(s. 8, Ulitskajan esipuhe)

Zenjan oma tarina oli kiinnostavan kuuloinen, mutta jäi sitten aika toissijaiseksi, kehyksenomaiseksi. Lisäksi pidin kuitenkin sen loppuratkaisua huonona; outo, tarinaan sopimaton ja turhan dramaattinen. Mutta Zenjan arki oli todella kiinnostavaa luettavaa. Kyseessä on älykäs, kouluttautunut ja oppinut nainen, jolle esimerkiksi käytöstavat ovat hyvinkin tärkeä asia, jonka mukaan Zenja on taipuvainen ihmisiä arvottamaan.

Rehellisesti (!) sanottuna, en oikein tajunnut romaanin ideaa. Mikä tämän valehtelujutun pointti oikein oli? En jäänyt kaipaamaan mitään moraalista (tai muutakaan) opetusta, mutta en saanut jutuista mitään irti. Valehtelulla ei tosiaan ollut päätä eikä häntää, ja jossakin vaiheessa tuntui siltä, että valheet toistavat jo itseään. Monen keksityn jutun idea oli olematon rakkaussuhde – hohhoijaa.

Joukossa oli kuitenkin hyviä ja koskettaviakin tarinoita. Pidin paljon 'Luonnonilmiö' -tarinasta, jossa nuori Masa ihastuu iäkkääseen kirjallisuudenprofessoriin (molemmat naisia, ihastus ei romanttista). Tarina pääsi yllättämään omalla kulullaan. 'Luonnonilmiö' kuitenkin tuntui hieman ulkopuoliselta tarinalta, sillä Zenja on tarinassa vain pienenä sivuhahmona. Kaikki muut tarinat Zenja on paikalla aktiivisen kuuntelijan roolissa.

Toinen suosikkini oli tarina, jossa Zenja päätyy kuuntelemaan venäläisten prostituoitujen juttuja Sveitsiin. Kaikki valehtelevat toistensa tietämättä, mutta valheet ovat oudon yhteneväisiä. Tätä ilmiötä Zenja hieman tutkii. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, perustuuko tämä johonkin todelliseen tutkimukseen tai ilmiöön.

Ulitskaja kirjoittaa kuitenkin hyvin. Tekstissä on huumoria, ironiaa ja teräväkatseisuutta. Vaikka romaanin nimi antaisi ehkä olettaa jotain sukupuolien vastakkainasettelua, sitä on tästä romaanista turha hakea. Ulitskaja rakentaa hyviä henkilöhahmoja, mutta tarina ei tälläkään kertaa osunut makuuni.

Naisten valheet on luettu ainakin seuraavissa kirjablogeissa myös:
Sallan lukupäiväkirja
Täällä toisen tähden alla
Kirjainten virrassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti