11. joulukuuta 2013

Heikki Nevala: Arvet (2010)

Kustantamo: Turbator
Sivumäärä: 216
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Kirjastossa siis taannoin keräilin kasan kotimaisia spefikirjoja ja tässä se suma hiljalleen purkautuu. Joulukuusta uhkaa tulla hiljaisempi lukukuukausi kuin marraskuusta. Koukutin itseni nimittäin taas vahingossa Skyrimiin ja... noh... siinä sitä ollaan.

Joka tapauksessa Heikki Nevalan loppuunsaatettu Arvet on hieno novellikokoelma. Osa novelleista on julkaistu aiemmin esim. Usvassa ja Alienistissa, osa ennenjulkaisemattomia. Minulle kaikki olivat uusia. Nevala on myös voittanut arvostetun Atorox-palkinnon kokoelman julkaisuvuonna ja voittajanovelli Koneesta sinä olet syntyvä löytyy tästäkin.

Kokoelmassa on 15 novellia, kaksi raapaletta ja yksi raapaleista koostettu novelli. Kokonaisuus on varsin tasapainoinen, joskin raapaleet koin vähän turhanaikaisina täytteinä; niille olisi kaivannut jonkun säännönmukaisuuden tai ne olisivat voineet olla jokinlainen "temaattinen johtotarina" seuraavaan kokonaisuuteen tms. Nyt ne tuntuivat ylimääräisiltä.
Ja kuten kokoelmissa aina, tässäkin osa ihastutti ja osa taas jäi vähän paitsioon. Pari novellia oli sellaisia, joita en oikein käsittänyt. Esimerkiksi Sielun peili ja raapaleista koostettu novelli Salamanteri eivät osuneet.

Muutamassa novellissa ihastutti pohjanmaalainen meininki, joka oli minulle ennestään tuttua juttua Nevalalta Steampunk! – Koneita ja korsetteja -antologiasta. Tässä novelli Herra Tvist toimii aivan loistavasti ja toi hiukan mieleen Härmä -elokuvan (kyseinen novelli on ilmestynyt reilusti ennen elokuvaa). Kodittomat oli taas hauska tarina, jossa kaksi kuollutta, pohjalaisittain puhuvaa kalmoa etsii sopivaa viimeistä leposijaa.

Koin kauhun teemoista vahvimmaksi ja Nevala hallitseekin sen lajin suvereenisti. Kauhussa nimenomaan tunnelma on todella, todella vahva ja vangitseva. Sitä ei voi kuin ihailla. Esimerkiksi avausnovelli Orson Shaneyn kasvot on suorastaan kurkkua kuristava (ei sellainen tunteellinen kurkunkuristus), painostava olo.
Toisaalta taas esimerkiksi Arvet -novelli kauhistutti lähinnä teemoiltaan ja lukijalle tarjoillulta ajatusmaailmaaltaan, jossa tiukan työaikarajan puitteissa olevien lääkärien kädet ovat sidotut kun raja on tullut täyteen.
Nevala ei kaihda raakaakaan menoa, mutta ei toisaalta mässäilekään. Verta ja suolia, visvaa ja limaa esiintyy vain tarvittaessa ja tarinaan niin sopiessa. Pedon vatsassa oli tästä hyvä esimerkki; Nevala kuvailee kidutusta juuri sopivasti jättäen lukijan mielikuvitukselle ihan riittämiin tilaa.

Ylipäätään Arvet on sellainen kokoelma, jota en ihan herkimmille lukijoille suosittelisi. Vankkumattomalle kauhun ystävälle tämä taas on napakymppi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti