7. lokakuuta 2013

S. Antila & M. Harju (toim.): Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita (2013)

Kustantamo: Espoon science fiction- ja fantasiaseura ESC ry.
Sivumäärä: 179
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita sisältää 12 novellia, joihin on haettu oikein wanhan ajan kummitustarinoiden henkeä. Antologia sisältää seuraavat novellit:

Shimo Suntila: Sauna
Anne Leinonen: Ken vainajia muistelee
Jussi Katajala: Rautakihlat
Mari Saario: Holvikirkon kanttorin poika
Tarja Sipiläinen: Kaikuja
Juha Jyrkäs: Seitsemän hengen kertomus
Markus Harju: Myrkynlykkääjä
Anna Malinen: Maria Antintytär
Eero Korpinen: Vainajan palmikko
Heikki Nevala: Syämmen syrjä
Mixu Lauronen: Aallot
Samuli Antila: Rajat

Pakko tunnustaa, että vähän vaisuksi tämä antologia kokonaisuudessaan jäi. Ei huonoksi, mutta odotin ehkä jotain enemmän. Mitä se "jotain" on, on vaikea sanoa. Särmää, terävyyttä, persoonallisuutta. Olen monelta tähän osallistuneelta tekijältä lukenut parempiakin novelleja. Ei kai sinänsä aina voi ylittää itseään (ja makunsa vielä kullakin erikseen) ja toisaalta omat odotukseni olivat ehkä kohtuuttoman korkealla. Vanhana folkloristiikan opiskelijana kummitustarinat ovat aivan erityisen lähellä sydäntäni ja minulla on niiden suhteen tarkka maku.

Yksi novelli tästä jäi kuitenkin erityisen hyvin mieleen kummittelemaan. Luin sen vielä varmaan oikein otollisessa tilassa; oli pimeää, kylmää ja takkatuli alkoi hiipua hiljalleen. Novellissa pelottavuus tuli uhkaavasta tunnelmasta hyvin taitavasti. Anna Malisen 'Maria Antintytär' kertoo äidin ja tyttövauvan hyytävän karmivista koti-illoista, jossa mielikuvitus lyö pökkyä pesään. Historialla – ja kostolla – on pitkä muisti...

Samuli Antilan 'Rajat' oli oivallinen päätösnovelli. Antila onnistui hyvin tuomaan historiallisen aavetarinan komponentin keskelle nykyaikaista omakotitalon rakennusprojektia. Saman nykymaailman ja menneen kytköksen tavoitti Tarja Sipiläinen novellissaan 'Kaikuja', jossa nuorten ryyppyreissu saa karun lopun.

Mari Saarion novelli 'Holvikirkon kanttorin poika' oli mukavan vanhatunnelmainen tarina, mutta sortui hiukan turhanaikaiseen jaaritteluun. Jussi Katajalan 'Rautakihlat' -novellissa oli hyvä idea maahisista, mutta novelli tuntui loppuvan ihan kesken. Töks vaan.

Shimo Suntilan 'Sauna' on raapale, tasan sadan sanan tarina. Yllätyksekseni se toimi kummitusjutussakin. Sadassa sanassa ei paljoa tunnelmia ehdi rakennella, toiminnasta puhumattakaan. Mutta 'Sauna' onnistuu nostattamaan niskakarvat pystyyn alta aikayksikön.

Ken vainajia muistelee on siis ihan viihdyttävä kummitustarinakokoelma synkkiin syysiltoihin. Ei URS-tuotannon parhaimmistoa, mutta ei tätä hävetäkään tarvitse.
Erityisen ylpeä voi olla kansikuvasta, joka on Arren Zherbinin käsialaa. Kuva tavoittaa hienosti koko antologian tunnelman.

6 kommenttia:

  1. Jopas sattui, ostin tuon kirjan viikonloppuna :) Oli mukava lukea siitä arvostelu. Olen ehtinyt lukea vain kaksi ensimmäistä novellia, joista ensimmäinen oli lyhyydellään hämmentävä, muttei suihkaan huono, ja toisesta tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ostos! Sopii tosiaan just tähän syksyn tunnelmaan :)

      Poista
  2. Hui, tämäpä selkäpiitä karmiva kirja! Houkuttaisi mennä lainaamaan, mutta en tiedä, olisko liian hurja minulle. Mutta kaikkeahan voi aina kokeilla! Tuo kansikuva on muuten hyvin onnistunut, oikein kauhean näköinen, kuten kauhunovellikokoelmassa pitääkin olla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan erittäin hieno!
      Ja kokeile varovasti... Novelli kerrallaan ;)

      Poista
  3. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, vois kyllä tutustua! =)

    Muistan lainanneeni kirjastosta jokin aika sitten kasetti(!)äänikirjan, joka sisälsi suomalaisia kummitustarinoita eri paikkakunnilta. Tarinat eivät itsessään olleet erityisen hiuksianostattavia, mutta ne äänitehosteet.. Oikeesti! Vähän väliä kaiken maailman pauketta, kilinää ja narinaa tarinan kulkua komppaamaan. Äkkinäisten äänitehosteiden lävähtäminen kaiuttimista oli se kaikkein traumatisoivin osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui!! :o

      Kauhukuunnelma tuossa mielessä olisi kyllä mieletön kokemus :D

      Poista