17. lokakuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (2013)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 550
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

En taida olla ainoa, jolle Sielut kulkevat sateessa on kenties syksyn odotetuin romaani. Siinä se nyt on! Kauniina ja paksuna. Upeasta ja niin osuvasta kansikuvituksesta vastaa Jussi Karjalainen.

Takakannessa sanotaan: Romaani ihmisistä ja jumalista, mahdottomista totuuksista sekä Juditista, joka lapsena uskoi koko sielullaan.
Paljon sitä osuvammin ja tiiviimmin ei voisi sanoa tästä romaanista, joka on niin polveileva ja monitahoinen.


Judit on elämäänsä ja homeongelmiin turhautunut jyväskyläläinen sairaanhoitaja. Avioliitto on väljähtynyt, välit tyttäreen ovat etäiset ja lapsuudenystävä Marttakin on mennyt Helsinkiin uraa luomaan. Lopulta Judit pakkaa tavaransa ja lähtee myös Helsinkiin, sillä se on portti maailmalle. Portti tulee avautuneeksi myös uskon kysymyksiin. Elämän ja kuoleman rajoille – ja jonnekin niiden välimaastoon, jossa sataa aina.
Juditin tehtävänä on pelastaa kuolemansairas lapsi, Mauri, joka on kiintynyt kummitätiinsä liiankin kanssa. Tehtävä vaatii sairaanhoitajaa ryhtymään myös vakoojaksi. Ateismin kuningas Leo Moreau tietää vastaukset perimmäisiin kysymyksiin.
Teos avaa taivaan pelottavat portit, mutta ei asetu kenenkään puolelle eikä vastaan. Judit, Moreau ja Mauri kokevat kosmisen seikkailun, jonka panoksena on sielu.

Aloitan ihasteluni nimistöstä, jota tulkitsin ihan mielivaltaisesti. En siis tiedä onko kirjailija ajatellut näitä nimiä lainkaan samalla tavoin. Judit on tietysti raamatullinen nimi; pelastaja. Leo Moreaun nimen kytkin tietysti välittömästi H. G. Wellsin tieteisromaaniin Tohtori Moreaun saari. Moreaun nimiyhtäiläisyys romaanin Maurin kanssa ei ole taatusti sattumaa. Maurin äidin nimi, Martta, on myös omalla tapaa merkityksellinen. Eikä vähiten siksi, että hän oli kaikkea muuta kuin marttamainen.
Minulle lukijana (ja kirjoittajana) nimet ovat aina tärkeitä ja ilahdun aina tavattomasti, kun huomaan nimien merkityksellisyyden. En sano, että joka nimellä pitäisi olla jokin aivan erityinen merkitys. Mutta nautin siitä kun niin on ja vielä älyänkin sen – tai ainakin olen älyävinäni...

Jääskeläinen on myös valinnut haastavan aiheen; uskonto vs. ateismi. Tasapainottelu toimii erinomaisesti. Teos ei anna vastauksia siihen, kumpi olisi yhtään sen oikeammin. Jääskeläinen ei onnistu kuulostamaan tekopyhältäkään, kuten joskus käy jos vältetään ottamasta mihinkään kantaa.
Sielut kulkevat sateessa sai kuitenkin minut miettimään paljon uskontojen ja uskon merkitystä ihmisille. Kaikki kolme päähenkilöä; Judit, Moreau ja Mauri, antavat kukin vuorollaan erinomaisia näkökulmia. Tosin tuossa romaanin keskivaiheilla alkoi olla minun makuuni vähän liikaa filosofista vatulointia, jota olisi voinut tiivistääkin.

Jonkinlaiset kieroutuneet ihmissuhteet tuntuvat muodostuvan Jääskeläisen tavaramerkiksi. Se on siitä vinkeä juttu, että se tekee mukavan yllätysmomentin. Ikinä ei voi tietää mitä käy seuraavaksi ja kenestä paljastuu mitäkin. Nautin kovasti Moreaun, Maurin ja Juditin suhteiden muodostumisesta. Myös Juditin ja Martan välit tuntuvat jotenkin hyvin kieroutuneilta, sairailta... Mutta silti niin uskottavilta! En tiedä kertooko se enemmän minusta vai tekstistä...
Omanlaisistaan henkilöhahmoista on nostettava esiin vielä Lukija ja Kirjailija (jälkimmäistä ei nimetä Kirjailijaksi, nimitys on omani).

Sielut kulkevat sateessa on romaani, josta on vaikea kirjoittaa enempää paljastamatta oleellisuuksia. Lukukokemuksena tämä ei ylitä suosikkiani, Harjukaupungin salakäytäviä, mutta sillä onkin omanlaisensa asema tajuntani räjäyttämisessä.
Minusta tuntuu, että olen höpöttänyt tästä paljon, mutta en varsinaisesti sanonut yhtään mitään. Jääskeläisen romaanien lukemisen jälkeen on aina vähän sellainen sekava olo. Tekisi mieli sanoa vaikka mitä, mutta kun kaikki sanat koittavat tulla suusta ulos yhtä aikaa (koska kaikki täytyy selittää kerralla, jotta osaset voisi ymmärtää) niin tuloksenahan on ihan käsittämätöntä mokellusta.

Tämä täytyy kokea itse, jotta sen voi ymmärtää.

(Teos on muuten omistettu kirjabloggaajille. Se oli kauniisti tehty ja sai vienon punan kohoamaan poskilleni. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lukemiseeni ja arviooni mitenkään. Ei sillä että kukaan olisi niin odottanutkaan. Kunhan hölisen. Näettekö? Just näin nämä Jääskeläisen jutut toimivat. Käsittämätöntä mokellusta...)

13 kommenttia:

  1. :) Tämä on minullekin tämän vuoden odotetuin kirja! Olen kirjaa jo vähän silmäillyt ja silitellyt yöpöydälläni, mutta sinnillä aion lukea Shafakin Kunnian ensin loppuun.

    VastaaPoista
  2. Tämän käsiini saamista odotan minäkin innolla :-) Itse asiassa vieläkin enemmän nyt, kun luin juttusi kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Hauskaa lukea arvioita tästä. Minäkin olen odottanut tätä, mutta muutama kirja kyllä kiilaa eteen vielä toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et malta kuitenkaan odottaa kovin kauaa, kun blogiarvioita alkaa sadella... :D

      Poista
  4. Hanna, tuo nimipohdiskelu on kiintoisa. En itse ajatellut tietoisesti Moreaun yhteyttä siihen saaren Moreauhun, enemmänkin Jeanne Moreauta, mutta nyt kun asian mainitsit, assosiaatio on perusteltu... Juditin nimen sivumerkitykset selvitin kyllä aika alkuvaiheessa, raamatulliset nimenomaan, mutta hänkin sai aluksi nimensä toista kautta: En muista päätyikö Juditin tyttönimi Krans lopulliseen tekstiin, mutta Judit Krans = Judy Garland eli ihmemaa Oziin joutuva tyttönen...(Tämä aluksi aikomani subteksti jäi sitten pois, kun se alkoi tuntua liian osoittelevalta...) Maurin nimi tosiaan on tarkoitukselliseti Moreaun nimen kaltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Osuin siis oikeaan :)

      Poista
    2. Kiilaan nyt tähän väliin kommentoimaan, että voi olla, että tuo nimimagiikka olisi mennyt minulta lukiessa ohi, mutta äänikirjaversiossa sitä ei voinut ohittaa. Kiitos hyvin ranskaa ääntäneen lukijan. Itse en ranskaa osaa lainkaan, ja runsas ranskan viljely alkoi aavistuksen nyppiä. Muutenkin tunsin lukijana olevani hieman riittämätön, kun Lovecraftiakin on tullut luettua joskus muinoin peräti puoli kirjaa, ja Raamattu on hallinnassa samaten varsin ohuelti.

      Poista
  5. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta teoksen polveilevuudesta ja monitahoisuudesta. Tämä kirja on kuin ruotsinlaivan seisova pöytä: Niin paljon kaikkea hyvää, että meinaa pää seota.

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava lukea tämä juttusi kun sain vihdoin omani tehtyä. Paljon oli, huh, ja paljon hyvää, pää surrasi eilen illalla niin kovaa ettei oikein osannut olla. Minulle tuli Moreausta myös tuo Wellsin saari mieleen, mainiota nimipohdintaa sinulla. Tämä kirja oli aikamoinen matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisi tosiaan aineksia helposti useampaankin lukukertaan!

      Poista