10. syyskuuta 2013

Simona Ahrnstedt: Unelmia ja yllätyksiä (2010 / 2013)

Överenskommelser
Suomennos: Tytti Träff ja Auli Hurme-Keränen
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 465
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

On yleismaailmallisesti tunnettu tosiasia, että jos kirjailijaa pitää markkinoida jollakin Isolla Nimellä, niin lukija taatusti pettyy ja kirja joutuu vastaamaan kohtuuttomiinkin odotuksiin.
Unelmia ja yllätyksiä on verrattu Jane Austenin tuotantoon enkä käsitä miksi. Minusta yhteneväisyydeksi ei riitä 1800-luvulle sijoittuva rakkaustarina ja päälleliimatut kommentit naisten kouluttautumisesta.

Valitettavasti tämä oli minulle raskas, puuduttava ja paikoin suorastaan tuskallinen kokemus. Myötähäpeästä kiemurtelu kun ottaa ihan pumpusta. Olin luultavasti totaalisen väärää lukijakuntaa, sillä esimerkiksi Goodreadsissa ja LibraryThingissa tämä on saanut runsaasti kiitosta. Kannessakin on Plaza Kvinnan sitaatti "Rakkaus romaani vailla vertaa.". Koitan olla tukehtumatta näihin mielipiteisiin. Tämän kohdalla suosiota on vain kovin vaikea käsittää. Omaa kantaani avatakseni minun täytyy selostaa juonta aika seikkaperäisesti. Joten jos haluat yllättyä tämän suhteen, niin kannattaa päättää postaukseni lukeminen tähän.

Unelmia ja yllätyksiä on yllätyksetön rakkaustarina. Tarinamme sankaritar (punatukkainen tuttupää taas vaihteeksi) Beatrice asuu ilkeän Wilhem-setänsä luona, koska on jäänyt orvoksi. Beatrice kohtaa oopperaillassa salaperäisen, synkän liikemiehen, Seth Hammerstaalin, joka on naistenmiehen maineessa ja tietysti aivan törkyrikas. He rakastuvat heti, mutta Beatricen ilkeä setä ja perverssi serkku asettavat kapuloita rattaisiin. Omapäinen ja samalla niin avuton sankarittaremme naitetaan erittäin ilkeälle, hyvin perverssille, rumalle ja vanhalle kreivi Rosenschiöldille. Tässä kohdin tarinaan saadaan sitä niin sanottua erotiikkaa, sikälimikäli jos väkivaltaista raiskauskohtausta haluaa sellaisena pitää. Minusta se oli lähinnä kuvottavaa.
Lopulta kuitenkin Beatrice ja Seth tietysti saavat toisensa, ja kaikki on kovin ihanata ja yltäkylläistä – unohtamatta seksiä.

Tätä siis kaiketi pidetään Jane Austenin tuotannon ikään kuin eroottisempana versiona. Minusta se on aika törkeä loukkaus Austenin tuotantoa kohtaan. Austenilla on huumoria, yhteiskuntakriittisyyttä, erittäin hienoja henkilöhahmoja ja vahvan uskottava miljöökuvaus (Austenilla on toki tässä aikalaisetu).
Mitään sellaista ei ollut tässä romaanissa. Pahin pettymys oli kaiketi henkilöhahmot, jotka olivat ohuttakin ohuempia, stereotypisiä ja täysin persoonattomia.
Beatricen ja Sethin välille ei ehtinyt tulla minkäänlaista latausta. He suutelevat kiihkeästi jo ensimmäisessä luvussa. Lukijana minulle ei siis jäänyt tavallaan mitään odotettavaa. Suutelukohtaus (aina salaisesti jossakin syrjäisessä huoneessa ja Sethin käsi Beatricen alaselälle painautuneena) toistui samankaltaisena kymmeniä kertoja. Kyllä yli 400 sivun aikana ehtii! Tunnelma siis lässähti alkutekijöihinsä. (Muistanette kyllä millainen lataus Elizabethin ja Darcyn välillä oli ensi kohtaamisesta asti ja suudelma tapahtui vasta ihan Y&E:n loppuvaiheessa! Se oli jotain mieletöntä!)

Lainaan tähän vielä LibraryThingissä ollutta nimimerkki julienne_preacherin arvostelussa ollutta huomiota:
Tässä vielä mieleenpainuvin hetki kirjasta. Saatuaan tietää Beatricen olevan luvattu toiselle, sankarimme Seth ajattelee näin: "- - Seth suojeli itseään sillä toivonkipinällä, jonka hän sai ajatuksesta, että Beatricelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa." Mikä unelmien prinssi!
Kiinnitin huomioni lukiessani samaan kohtaan. Ymmärtänette miksi en niin ihastunut Sethiin.

Inhoan henkilöiden mustavalkoisuutta ja tässä ei oikein muunlaisia hahmoja ollutkaan. Hyvikset olivat läpeensä hyviksiä – ja tietysti hyvin kauniita. Pahikset taas läpeensä pahoja – ja luonnollisesti rumia. Beatrice on aivan jumalainen kaunotar, jonka punaisia kiharoita ihaillaan ainakin kerran per luku (niitä on 43). Romaanissa annetaan ymmärtää, ettei Beatricen näköiset naiset ole in, mutta kummasti häneen rakastuu niin kreivi, prinssi kuin rikas liikemieskin. Näppärää!

1800-luvun tunnelmaa ei ollut. Henkilöt puhuivat ja ajattelivat täysin 2000-lukuisesti. Olkoonkin, että siellä oli nämä häijyt miehet, jotka vastustivat naisten kouluttautumista. Se sopinee aikakauteen jotenkin, mutta koko se asetelma tuntui väkisin romaaniin tungetulta sivujuonteelta.
Aikakauden tunnelman tavoittamiseen ei riitä, että kuvaa pukuja ja koruja (sitä tässä on paljon!), ja että paikasta toiseen liikutaan hevosvaunuilla. Henkilöt pitää saada käyttäytymään uskottavasti. Seth ja Beatrice rikkoivat normeja jatkuvasti eikä siitä oikein seurannut mitään. Välillä muistuteltiin vähän siitä, ettei nainen saisi liikkua vieraan miehen seurassa kahden, mutta sitten se taas unohtui.
Historiallisiin tapahtumiin viitattiin hyvin löyhästi. Jossakin sodassa Seth oli ollut ja siitä vähän traumoja saanut Beatricen hoivavietin herättämiseksi. En huomannut edes miljöiden vaihtumista. Ihan sama oltiinko Tukholmassa, maalla vai Ranskassa (tästä syystä en tägitä mitään maata, koska sillä ei yksinkertaisesti tuntunut olevan mitään merkitystä). Lumimyräkkä sattui pariin otteeseen ja toisella kertaa Seth pääsi leikkimään tosiritaria hakiessaan neidon pulasta mustan Hannibal-ratsunsa (äkäinen ori tietty) kanssa. Kuulostaa ihan hevostyttöaikojeni tekstiltä... Olin ala-asteikäinen.

Minun on vaikea keksiä tästä mitään hyvää. Tekstinä tämä oli ihan sujuvaa, joskin tosiaan toisteiset kohtaukset puuduttivat jo alle sadassa sivussa. Tämä olisi jäänyt hyvin hätäiseen kesken, ellen olisi pyytänyt tästä arvostelukappaletta.
Mutta puolikkaan pisteen tämä ansaitsee siitä, että tässä ei ole inhokkiklisettäni! Odotin sitä, sillä se olisi kruunannut tämän huonouden täydellisesti, mutta ei. Siitä siis kiitos.

Harmittaa kuulostaa näin kohtuuttoman tiukkasanaiselta. Näissä kohdin sitä miettii, että entä jos tämä olisi suomalaisen esikoiskirjailijan teos... Asettaisin ehkä sanani lempeämmin, mutta minun on oltava rehellinen lukukokemukseni kanssa. En nauttinut. Pätkääkään.
En tiedä kenelle tätä edes suosittelisin. Ehkä sellaiselle lukijalle, joka ei ole kiinnostunut esimerkiksi tämän kirjan historiallisesta miljööstä, vaan haluaa vain sen romantiikan, mutta ei kuitenkaan häiriinny raiskauserotiikasta.

21 kommenttia:

  1. Austeniin, varsinkaan iki-ihanaan Y&E:hen ei kovin heppoisin perustein kannattaisi viittailla... Kaikkein kamalimpia tosin ovat klassikoiden 'jatko-osat', joita joskus putkahtelee. Nehän on aivan pyhäinhäväistyksiä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. En ehkä ikinä toivu esim. Tuulen viemän jatko-osista...

      Poista
  2. Ei häiriinny raiskauserotiikasta :D Ihan mun kirja! Not.

    Uskalsin lukea postauksen kokonaan, koska tuskin tulee tätä kirjaa koskaan luettua. Täytyy kyllä sen verran myöntää, että tämä kirja olisi saattanut kiinnostaa minua joskus parikymppisenä ollessani "rakkaudennälkäinen" ja vähän yksinäinenkin. Luin tuohon aikaan melko paljonkin romanttista kirjallisuutta ja kaikenlaiset kliseisetkin tarinat kelpasivat siihen todellisuuden pakooni. :)

    Mutta siis että nyt? Juu ei kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kyllä kuvitella sun lukevan tätä kirjaa :D

      Poista
  3. Blogiasi seuranneena olen alkanut kiinnittää huomiota tuohon inhokkikliseeseesi.. no, juuri lukemassani kirjassa se tapahtui monta kertaa useammassa sukupolvessa! Kyseessä oli siis Solveig Torvikin oman sukunsa tarinaan perustuva Äitien veren perintö (joka oli oikeiden naiskohtaloiden takia mielenkiintoinen, mutta romaanina ei kovin ihmeellinen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Toivottavasti en onnistunut pilaamaan lukukokemustasi, kun kiinnitit huomiotasi noihin.

      Poista
  4. "Raiskauserotiikka"???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen kömpelöä sanavalintaa. En tullut tuohon hätään keksineeksi parempaakaan. Monissa historiallisissa romanttisissa tarinoissa on raiskauksia (tai vähintään raiskausyrityksiä); ne sopivat ajankuvaan (etenkin keskiajalla) ja tuovat kirjoihin usein latausta. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Tässä se ei toiminut.

      Poista
  5. Repeilin noille sukunimille :D HAMMERstaal on siis naistenmies, miten sopivaa! :D Ei kuulosta ihan munkaan kirjalta, Vaikuttaa vähän joltain kieli poskessa raapustetulta, mutta on ehkä kuitenkin ihan tosissaan kirjoitettu. No, ilmeisesti näilläkin on yleisönsä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! En tajunnut ajatella tuotakaan! :D

      Jäinkin miettimään, että olisiko tämä voinut olla parodia tai huumorikirja muuten vain. Ja siksi luin tämän niin väärin? En kyllä usko. Ei tässä kyllä ollut sellaista huumoria ja niin pahaa yliampuvuutta, että tämän voisi hupikirjaksi laskea.

      Poista
  6. Kiitos (hauskasta ja terävästä) varoituksesta! Intohimoinen Austen-fani olisi saattanut hämäytyä tämän lukemaan - nyt ei ole sitä riskiä. :D

    VastaaPoista
  7. Minä tykkäsin kirjasta kovasti, joten uskon tällekin kirjalle löytyvän lukijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti! Etkä ole edes ainoa. Tosiaan Goodreadsissa ja LibraryThingissä tämän saama pistekeskiarvo on aika kova, joten moni muukin on tästä tykännyt. Kyllä tälle lukijansa löytyy!

      Poista
  8. Oi kauheeta, taitaa jäädä lukematta. Tosin jo tuo kannen kuva aiheuttaa tietynlaisia (inhon)väristyksiä... Romanttinen viihde on ihan paikallaan aina välillä, mutta eipä tuo kuulostanut edes kovin romattiselle. Olen myös huomannut, että näin vanhetessa tulee tosi krantuksi ja ihan perusviihteessäkin odottaa a) hyvin kirjoitettua tarinaa b) jotain freesiä näkökulmaa joko miljöössä tai tarinassa itsessään. Ei taida kumpikaan vaatimus täyttyä tämän kirjan osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että tulen vain koko ajan nirsommaksi. Luen mieluummin sitten vaikka uudestaan vanhoja, hyviksi havaittuja kirjoja :)
      En minä saanut tuosta sellaista romanttista tunnelmaa oikein irti. Sellaista vilpitöntä onnea "Jes! He saivat toisensa!".

      Poista
    2. Just niin - sitä pitää itse oikein herkistyä :-) Minä olen viime aikoin tykästynyt myös erilaisiin Steampunk-virityksiin - niissä usein toteutuu tuo b-vaatimus (toistaiseksi)

      Poista
  9. Takakansitekstejä minäkin joskus ihmettelen, ne saattavat olla todella yliampuvia, eli ei niihin aina oikein voi luottaa. OIkeastaan lukeminen on aina pienoinen riski, ellei sitten ole lukenut kirjailijalta jotain aiemmin ja osaisi jotenkin päätellä, mitä ja miten hän kirjoittaa. Itse pidän Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta ja kun luin siihen tehdyn jatkotarinan, niin petyin (postaus blogissani). Tunnelma oli juuri tuo kuvaamasi, ajankuvan tunnelma puuttui ja kaikessa oli nykymaailmanmenon maku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun historiallisissa romaaneissa se tunnelma on niin tärkeä! Toki myös varmasti vaikea kirjoittaa, mutta sillä ne jyvät erottuvat akanoista.

      Poista
  10. Unelmien prinssi tosiaan... Tuntuu etten pystyisi tätä kirjaa lukemaan heittämättä sitä välillä pari kertaa seinään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi saattanut helpottaa lukuprosessia! :D

      Poista