3. syyskuuta 2013

Osta kirja – tai ole mesenaatti!

Lukuisat kirjabloggaajat ovat viettäneet tänään Osta kirja! -päivää. Tempauksella on tarkoitus muistuttaa siitä, että kirjan ostamalla tukee kirjailijaa ja kustantajaakin. Ilman kirjallisuutta ostavia ihmisiä ei kirjoja julkaista.
Usein moni bloggaaja esittelee ale- ja divarilöytöjään, mutta nyt ideana oli ostaa nimenomaan normaalihintainen kirja kirjakaupasta.

Minä toimin vähän toisin, kun kerran loistavaan tilaisuuteen törmäsin. Tämä kuitenkin laskettaneen kirjaostokseksi.
Wikipedian mukaan mesenaatti on "taiteen, taiteilijoiden ja joskus myös tieteenharjoittajien suosija ja heidän taloudellinen tukijansa". Tukeminen tarkoittaa tässä yhteydessä myös teosten ostamista ja näin tein ostamalla vielä ilmestymättömän kirjan.
Suomessa varsinainen mesenaattitoiminta ihan tähän tyyliin taitaa olla harvinaisempaa. Apurahoja jakavat usein säätiöt ja valtio. Ja hyvä niin!


Minä päätin tukea vielä ilmestymättömän kirjan syntyä. Murhamystiikkaa – okkulttisia etsivätarinoita tuntuu olevan kirja minun makuuni. Olen monen kokoelmaan kirjoittavan kirjailijan tuotantoa lukenut aiemminkin ja ollut varsin tyytyväinen. Soisin mielelläni itselleni tilaisuuden lukea näitä jatkossakin! Isot kustantamot harvemmin antavat tällaiselle marginaalikirjallisuudelle tilaisuutta – niinpä meillä lukijoilla on nyt mahdollisuus toimia toisin!

Murhamystiikan osalta "mesenointipaketteja" on monenlaisia; kirjan lisäksi löytyy juliste, kiitoksia, palautemahdollisuus, jälleenmyyntipaketti, e-kirja... Hintahaitarissakin piisaa!
Päädyin itse kolmen kirjan edulliseen pakettiin, sillä lähipiiristä löytyy niin etsivätarinoiden kuin okkultiikan ystäviä. Kirjaa parempaa lahjaa ei olekaan!

Sellaista siis kuului tähän aurinkoiseen syyspäivään. Tee sinäkin päivän hyvä työ ja ole mesenaatti – tavalla taikka toisella.

11 kommenttia:

  1. Tukea vielä ilmestymättömille kirjoille... tämä on oikeastaan aika mullistava konsepti. Tykkään. Siinä vaiheessa sitä tukea vasta tarvitaankin.
    "Ja hyvä niin!"
    Mesenaattitoiminnallakin olisi puolensa, Donneri ehdotti että rikkaat kustantavat Guggenheimin jne. Mutta mun lienee turha havitella että saataisiin molemmat, sekä mesenaattijuttuja että valtion tukea :)
    Itse en ostanut kirjaa koska olen köyhä(ja olin epätietoinen koko päivän olemassaolosta.) Cheers!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donnerin ajatus Guggenheimia koskien on aika hyvä :D

      Poista
  2. Minä ennakkotilasin viikonloppuna palan paikallishistoriaa. Oltiin markkinoilla ja siellä paikallinen taiteilija esitteli pian ilmestyvää teosta, jossa on hänen maalauksiaan ja historiikiä lähiseudun kohteista. Hyvillä mielin tuin tuommoista, vaikken mikään historiaintoilija olekaan.

    Ei nyt suoranaista mesenaattitoimintaa, eikä päiväkään osunut aivan kohdilleen, mutta koen
    ainakin osoittaneeni tukea ruohonjuuritasolle enkä suoraan ison kirjakauppaketjun taskuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Eihän tämä päivän juttu olekaan, vaan ajatusten herättelyä ylipäätään tämän aiheen tiimoilta.
      Olit vain ajan hengen mukaisesti etuajassa! :D

      Poista
  3. Onko tällainen toiminta hyväksytty nyt Suomessa? Vai missä se raja menee? Jonkin aikaa sittenhän oli tapaus, en kyllä muista tarkalleen, jossa joku keräsi rahaa vielä ilmestymättömälle kirjalleen, mutta poliisi totesi sen laittomaksi puuhaksi (hölmöä sanon minä).
    Tässä jotain aiheesta: http://lassemannisto.fi/2012/09/crowdfunding-on-laillista-2/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole juristi enkä asiaan syvällisesti perehtynyt. Mutta tuolta lainaten:
      "Poliisin näkökulmasta ongelmallisen Fröken Senja-projektista teki se, että rahaa saattoi antaa kirjan hintaa enemmän. Tai kokonaan ilman, että tilasi kirjaa. Näiden mahdollisuuksien vuoksi Poliisihallitus pohti, onko kyseessä vastikkeellinen vai vastikkeeton toiminta."

      Tätä taas ei ole mahdollista mesenoida ostamatta jotakin vastikkeellista palvelua (esim. palaute) tai tavaraa (kirja, juliste ym.).

      Poista
    2. Piti lisätä vielä, että jos minimitavoite ei täyty, niin rahansa saa tietysti takaisin.

      Poista
  4. Mahtava idis! Minä tilasin mesenaatin kautta levyn keväällä, oli kivaa!

    Itse kävin juuri äsken kirjaostoksilla, lähti sieltä kyllä mukaan yksi alekirjakin. :)

    VastaaPoista
  5. Hieno idea ja aivan uusi tuttavuus minulle!

    Minun tempaukseen osallistumiseni hieman vesittyi kun kauan odottamani kirja (Kingin Tuulen avain, mikä yllätys...) olikin ostohetkellä (verkkokaupasta) tarjoushintainen (-2 €, mutta ale mikä ale). Totta kai ostin kirjan, mutta jätin osallistumatta tempaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ostit kumminkin laatukirjallisuutta! Rehellisen puolueellinen mielipide ;)

      Poista