29. syyskuuta 2013

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (2005)

Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 158 (pokkari)
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: oma ostos

Terveissi Salost! Täällä ollaan. Ei tosin vielä omassa työhuoneessa, vaan keittiön pöydällä, läppärin varassa. Hieman kaoottiselta tämä vielä vaikuttaa, mutta kyllä tästä koti tulee. Mutta mennäänpäs asiaan!

Hesari kyseli taannoin lukijoiden sataa kotimaista suosikkia. Kirjabloggarit rupesivat joukolla lukemaan listaa ja niinpä minäkin sain hyvän syyn vihdoin lukea Elina Hirvosen kehutun Että hän muistaisi saman -teoksen. Lukijoiden suosikkilistalle tämä päätyi sijalle 58, mutta henkilökohtaiseen top 100:ni tämä ei mahtuisi. Hienoinen pettymys tämä minulle oli.

Että hän muistaisi saman kertoo Annasta ja hänen veljestään Joonasta, heidän perheestään ja Annan miesystävästä, Ianista. Teos on yhdenpäivänromaani, ja siinä mielessä ihan toimiva. En yleensä nimittäin tykkää yhdenpäivänromaaneista, mutta tässä se toimi ihan sujuvasti.

Luin tämän jo useita päiviä sitten ja tein pienen pika-arvion Morren maailman FB-sivulle:
Sain juuri loppuun Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman. Pikaisesti laitan tähän pari ajatusta siitä. Bloggaus sitten kun saan pöytäkoneeni taas käyttöön.
Pisteitä teos saa 2/5. Luettu yhdeltä istumalta. Isot odotukset vaihtuivat tympääntyneisyydeksi. Jotain samaa kuin Riikka Pulkkisen kirjoissa (tai päinvastoin...). Liian siloinen ja hiottu. Lyhyessä tarinassa liikaa draamaa siellä sun täällä, vähän kuten maailmantuskaa potevassa teinissä. Kieli kuin markettirunoutta, tuntui kornilta. Joona oli kiinnostava hahmo. Tietynlainen lakonisuus toimi. Ei kuitenkaan minun juttuni, vaikka toisaalta ymmärrän tämän saaman suosion ja Finlandia-ehdokkuuden.

Siinäpä se siis tiiviisti sanottuna. Tästä jäi vähän sellainen maku, että on hakemalla haettu taiteellisuutta etenkin kielen tasolla. Lausetasolla tässä on simppeliä ja sujuvaa kieltä. Ei siis pöljiä ilmaisuja eikä pitkiä korulauseita.
Mutta esim. tämä kohta (s. 75):
Kun lähdemme kirkosta, isä tarttuu minua ja Joonaa käsistä. Lumihiutaleet leijailevat tyynessä illassa. Kun pysähtyy ja katsoo taivaalle, voi melkein lentää hiutaleita kohti. "Tulkaa", isä huutaa. "Ulkoavaruuden keijut hyökkäävät! Meidän on pelastettava maailma!" Työnnämme kielemme ulos pyydystämään keijuja. Isä pitää meitä käsistä ja me pyörimme hiutaleiden mukana, kylmiä pisaroita kielen päällä, ja kerran, olen varma, että nielaisen hiutaleen sijasta tähden.
Lässynläädiipadaapajaadijaa. Tämä tällainen tympi eniten ja siksi pisteytyksessä niin raju pudotus.

Näen tässä jotain samaa kuin Riikka Pulkkisen kirjoissa. Tämä jätti yhtä kylmäksi, yhtä etäiseksi. En saanut kenestäkään henkilöstä otetta ja koko tarina tuntui kovin etäiseltä.

Näin lyhyessä tarinassa oli minun makuuni lisäksi aivan liikaa draamaa. Oli Joonan kohtalo, Annan kokemukset, heidän isänsä lapsuudenkokemukset, Ianin kokemukset, Ianin vanhempien kokemukset... Kenelläkään ei tuntunut olevan sellaista kohtuullisen tavallista elämää vailla suuria draamoja (sotaa, perheväkivaltaa, mielenterveysongelmia, kiusaamista). Ne söivät tehoa toisiltaan ihan valtavasti.

Vaikka tämä ei minun makuuni ollutkaan, niin näen kyllä tämän ansiot. En ihmettele Finlandia-ehdokkuutta enkä top 100 -listalle pääsyä. Että hän muistaisi saman on hieno. Se on vain liian hieno minun makuuni.

Että hän muistaisi saman on ollut blogeissakin melkoisen suosittu. Se on luettu ainakin näissä blogeissa:
Lumiomena
P.S. Rakastan kirjoja
Tea with Anna Karenina
Koko lailla kirjallisesti

16 kommenttia:

  1. Minuun tämä osui ja upposi. En ole Pulkkisen tuotantoon ollenkaan ihastunut, joten en näe tässä mitään yhteyksiä hänen tyyliinsä. Hirvonen kirjoittaa paljon aidommin ja jotenkin kuulaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta niissä oli jotain samaa... Jos kohta tietysti erojakin. Tuskin siis sotkisin näitä toisiinsa tai ajattelisin saman kirjoittajan teksteiksi :)

      Poista
  2. Minäkään en näe yhtäläisyyksiä Hirvosen ja Pulkkisen tyyleissä. Ja minuunkin tämä osui ja upposi, mutta vasta toisella lukemisella... Eli ei tiedä, ehkä sinäkin Morre luet tämän vielä uudestaan ja ihastut. ;) Kauimpana kuolemasta on tosin minusta vielä hienompi ja aion lukea senkin joskus vielä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että kokeilen vielä tuota Kauimpana kuolemasta. Ei tämä niin paljoa "inhottanut", ettäkö kirjailijan koko tuotannon lyttäisin tällä kokemuksella.

      Poista
  3. Minä olen keikutellut tätä kiinnostavat-listalla, tosin siellä se nyt keikkuu vielä varmaan aika pitkään kun ei omasta hyllystä löydy. Joka tapauksessa osaanpas nyt sitten suhtautua tähän kirjaan ehkä oikealla asenteella. Minua hieman ahdistaa se, jos kirjoissa on liikaa kaikkea ja kaikilla menee huonosti (tästä hyvänä esimerkkinä se Paikka vapaana, äsh). Kiitoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelenkin jo sitten uteliaana, mitä mahdat tästä pitää!

      Poista
  4. Minuunkin tämä osui ja upposi, mutta olenkin usein lääpällään juuri kauniiseen kieleen, ja sitähän tässä on. :) Minullekaan ei muuten tullut Pulkkinen mieleen. Komppaan Helmi-Maariaa, Pulkkisen Totta -romaanissa kieli tuntui paikoin vähän väkinäiseltä (vaikka olikin hirveän kaunista - ehkä liiankin). Tämän kanssa ei tullut yhtään samanlaista tunnetta.

    Onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäköhän mä olen tuon Pulkkis-assosisaationi tempaissut... :D

      Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  5. Minä olen lukenut Hirvoselta Kauimpana kuolemasta, se ei osunut, uponnut eikä kolahtanut. Ahdisti pikemminkin. Mutta aion silti lukea tämän kirjan, koska minusta Hirvosen kieli on kaunista. Pitää kokeilla. :)

    Niin, ja onnea uuteen kotiin minultakin. <3

    VastaaPoista
  6. En ole lukenut tätä, mutta mulle kävi vähän samoin "Kauimpana kuolemasta" kanssa. Ensin olin aivan ihastuksissani, mutta jossain vaiheessa se kaikki kohtalokkuus alkoi panna vastaan.

    Mutta Hirvonen on älyttömän taitava ja aiheetkin on olleet kiinnostavia, odotan kyllä innolla sitä, mitä hän vielä kirjoittaa. Mulle toimisi vaan paremmin vähän maltillisempi paatos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu... Kuulostaa kyllä siltä, että Kauimpana kuolemasta saa kyllä odottaa vielä... Tuo paatoksellisuus tässä vähän kiusasi. Liian paljon liian ahtaissa raameissa.

      Poista
  7. Kuulostaa siltä, että olemme lukeneet saman kirjan!
    Kirja tympäisi aikoinaan kovasti, kun olin ensin kuullut paljon kehuja, mutta en sitten itse ihastunutkaan. Jotenkin... Pliisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Jotenkin sellainen vaisu, tusinamaku...

      Poista
  8. Voi voi. Vasta lukemani Kauimpana kuolemasta oli toisaalta hieno, mutta kaikki se runsaus useiden sivuhenkilöiden tarinoineen kääntyi itseään vastaan ja alkoi jo ärsyttää. Odotukseni Että hän muistaisi saman -kirjaa kohtaan ehtivät jo nousta korkeammalle, mutta kieltämättä arviosi jälkeen pelkään saman runsauden toistuvan... Aion silti lukea tämän jossain vaiheessa, mutta en ihan heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Taidan tosiaan lykätä tuota kirjaa vähän kauemmaksi aikaa...

      Poista