2. elokuuta 2013

Sarri Nironen: Tähdenpeitto (2012)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 73
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Lukumaratonin viimeiseksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi Sarri Nirosen Tähdenpeitto, joka tunnelmaltaan sopi siihen tilanteeseen oikein hyvin.

Tähdenpeitto kertoo kahdesta abiturientista, Joonasta ja Riinasta, joilla on tulevien kirjoitusten lisäksi muitakin ongelmia. Ei mitään maailmaa mullistavia, mutta nuorten elämissä varmasti aika tavallisia. Riinan isä on alkoholisti, Joona taas kantaa huolta kaikista. Molemmat elävät Helsingissä ja käyvät samaa lukiota, mutta eivät oikeastaan kohtaa.

Tästä romaanista on sanottu, ettei se varsinaisesti ole nuortenkirja, vaikka se onkin kirja nuorista. En tiedä mikä tästä nyt erityisesti tekisi ei-nuortenkirjan, mutta ainahan nämä rajanvedot ovat vaikeita. Ehkä se, että tämä on hiukan haastava kerrontatyyliltään. Nirosen tyyli on jotenkin unenomainen, paikoin jopa lakoninen. Lauseet ovat aika lyhyitä ja jättävät usein paljon tulkinnanvaraa. Nironen ei juuri selittele tai alleviivaa. Ei sellaiselle ole annettu tilaa.

Tuo tyyli kuitenkin vieraannutti minut. Riikka Pulkkisen Totta -romaanin kohdalla valitin, että henkilöt tuntuivat olevan ikään kuin utuisen lasin takana. Sama juttu oli nyt Tähdenpeitossa, vaikka tämä on muutoin erilainen kuin Totta. En saanut sen paremmin Joonasta kuin Riinastakaan oikein otetta.

Nirosen kerrontatyyli on pienestä haasteellisuudestaan huolimatta kuitenkin kaunis. Tähdenpeitossa on koko ajan hyvin haikea tunnelma. Jotakin on päättymässä, jotakin uutta on alkamassa. Se houkuttaa, mutta se pelottaa. Se kuvaa oikein hyvin sitä tilannetta, missä abiturientit keväänsä viettävät.

Jostain syystä aavistin osittain loppuratkaisun. En tiedä onkohan se vähän jo klisee tällaisissa haikeatunnelmaisissa kirjoissa? Surulliseksi se teki kuitenkin, ja toisaalta ratkaisu sopi tähän kirjaan.

Tähdenpeitto on okei. Se on ehkä hiukan vähättelevästi sanottu, mutta tämä ei sen suurempaa vaikutusta tehnyt suuntaan taikka toiseen.
Suosittelen tätä erityisesti niille, jotka haluavat varovasti tutustua haasteelliseen kerrontaan, ja abivuotensa juuri päättäneille.

Tähdenpeitto muissa kirjablogeissa: Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Kaiken voi lukea!, Jos vaikka lukisi... ja Kirsin kirjanurkka.

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi -sivun kanssa

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän omalla maratonillani ja hyvin samanlaisissa fiiliksissä olen. Haikea ja kaunis, sitä kyllä, mutta samalla etäännyttävä. Lakoninen kuvaa erinomaisen hyvin Nirosen tyyliä! Sanat ja lauseet vain tulevat ja ovat, juuri sellaisenaan.

    Minusta Riina on vähän liian stereotypinen taidelukiotyttö, Joona hieman uskottavampi, vaikka kovin tavanomainen kiltti poika onkin. Toisaalta ehkä se korostaa tarinaa: tässä ollaan, tästä lähdetään kohta eteenpäin, kaikki muuttuu vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa kyllä, etteivät päähenkilöt personaallisuudellaan kyllä loistaneet..

      Poista
  2. Nappasin tuon jossain aivot narikkaan-fiiliksissä mukaani kirjastosta joskus (tiedeintoilijaa takakannessa muistaakseni mainitut sähkö ja tähtitiede kutkuttivat kai vähäsen), ja koitin luettuani googlata arvosteluja, kun en oikein löytänyt tuosta mitään tarttumapintaa tai muutenkaan mielenkiintoista. Tähtitiedepuolikin oli niitä kliseisiä ajatuksia maailmasta ja pimeässä hohtavia tähtiä. Kirjoittaja opiskeli muistaakseni filosofiaa, joten olisi voinut kai kuvitella tuosta asetelmasta versovan jotain mielenkiintoisempaakin, mutta tuo oli vain mitäänsanomaton kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuo tähtitiedepuoli meni ihan iloisesti yli hilseen :D
      Mutta kun googlettelin minäkin, niin aika moni tuntuu jakavan fiilikseni tästä.

      Poista