10. elokuuta 2013

Cormac McCarthy: Tie (2006 / 2008)

The Road
Suomennos: Kaijamari Sivill
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 239
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Taas jatkuu So American -haasteen suorittaminen vaikka tämä olisi kyllä ollut lukulistallani joka tapauksessa. En ole suoranaisesti dystopia-tarinoista innostunut, mutta tätä kehui niin ystävät, puoliso kuin appivanhemmatkin.

Tie on juoneltaan hyvin yksinkertainen. Isä ja poika matkaavat kohti rannikkoa. Oletettavasti ollaan Pohjois-Amerikassa ja jotain katastrofaalista on tapahtunut. Suurin osa ihmisistä on kuollut. Jäljellä on Hyviä ja Pahoja. Pahat syövät ihmislihaa, hyvät eivät. Tarinan poika on arviolta 6-8 -vuotias. Noin oman poikani ikäinen. Sain siitä "mukavasti" lisäahdistusta ja eläytymismahdollisuuksia.

Yllätyin Tien pelkistyneisyydestä ja lakonisuudesta. En oikein yleensä pidä sellaisesta, mutta nyt se toimi aivan täydellisesti. Se onnistui alleviivaamaan romaanin tunnelmaa; on synkkää, pelottavaa, ahdistavaa eikä toivoa juuri ole. Tulevaisuudesta ei tietoakaan. Menneestä isä ei halua puhua ja poika ei tiedä. Se vähä, mitä isä kuvaa mennyttä maailmaa, tuntuu pojasta vain sadulta, jota ei oikeasti ole koskaan ollutkaan.

Tunnelmaa korostaa myös juuri tuo tietämättömyys. McCarthy ei todellakaan selittele mitään. En oikeastaan edes huomannut kaipaavani selitystä. Kuljin tietä pitkin vain nimettömäksi jääneiden isän ja pojan seurassa, ja yritin selviytyä. Mukana raahataan ostoskärryjä, johon on kerätty kaikkea epämääräistä ja ehkä tarvittavaa. Kylmyys on suurimpia ongelmia, ruoan etsintä myös.

Ihastelin myös Tien dialogia. Sekin on hyvin vahvaa ja riipaisevaa.
Hän otti pojan käden ja pani aseen siihen. Ota tämä, hän kuiskasi. Ota. Poika oli kauhuissaan. Hän kietoi kätensä pojan ympärille ja halasi. Niin laiha vartalo. Älä pelkää, hän sanoi. Jos ne löytävät sinut, sinun pitää tehdä se. Ymmärtkö? Shh. Ei itketä. Kuulitko? Sinä tiedät miten se tehdään. Panet sen suuhusi ja tähtäät ylöspäin. Teet sen nopeasti ja rajusti. Ymmärrätkö? Lopeta tuo itkeminen. Ymmärrätkö?
Joo kai.
Ei. Ymmärtkö sinä.
Ymmärrän.
Sano isä minä ymmärrän.
Isä minä ymmärrän.

(s. 96)
Miten voisikaan lukea ahdistumatta tällaista? Tie ei ole kauniin kesäpäivän romaani. Se ei ole hyvänmielen kirja.

Loppu on tietysti surullinen. Eihän tällaisesta mitään happy endia odota. Jollakin tapaa se oli kuitenkin kaunis ja sopi kokonaisuuteen. Ehkä myös hiukan ennalta-arvattava, mutta en kokenut ärsytystä sen suhteen. Se tuntui tässä niin pikkuasialta.

Tiessä ei juuri ole moitittavaa. Olisin ehkä hiukan vielä tiivistänyt tätä, sillä ainakin omalla kohdalla lakonisuus sai myös ihan hitusen puutumaan näin (suhteellisesti) pitkässä tekstissä, vaikka se tähän hienosti sopikin.

Tämä on myös filmatisoitu, mutta en missään nimessä aio katsoa elokuvaa sen saamista kehuista ja Viggo Mortensenista huolimatta. Jos tässä ei olisi näin vahvaa lapsinäkökulmaa, niin voisin katsoakin, mutta ei tässä tapauksessa. Kirja ahdisti jo tarpeeksi ja elokuvien suhteen olen herkempi.

McCarthyn tuotanto jäi kyllä kiinnostamaan enemmänkin. Hyllyssä odottaa Veren ääriin. Mies sanoi, että Tie on aivan lällyä kamaa Veren ääriin verrattuna. En siis tartu siihen heti, vaan pidän hiukan taukoa. Tämänkin lukemisesta on kuitenkin lähemmäs kaksi viikkoa ja silti koen tämän ahdistavuuden yhä.

Tie muissa kirjablogeissa: Satun luetut, Kirjamielellä ja Taikakirjaimet

22 kommenttia:

  1. Pyysin joitakin kuukausia sitten kirjasuosituksia, ja tämä oli ainoa kirja, jota useampi ihminen minulle suositteli. Tämä on jo lainassa kirjastosta, mutta en ole vielä tullut tarttuneeksi kirjaan. Nyt osaan varautua ahdistavuuteen, ja miettiä sopivaa lukuhetkeä sen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. On hyvä tiedostaa tämän vaativuus tässä mielessä. Nopealukuinen ja tekstitasolla helppo, mutta henkisellä tasolla vaativampi.

      Poista
  2. Ei voi sanoa, kuin että huh! Ei oikein tee mieli lukea. Kirjan pitää minun mielestäni päättyä onnellisesti tai jos loppu on surullinen, niin toivonsäde pitää näkyä jostain. Tämä kuulostaa siltä, että sitä toivonsädettä ei olisi. Mietin vain miksi tällaisia kirjoja kirjoitetaan, mitä annettavaa niillä on, jos ne vain ahdistavat? Ei oikein mene mun tajuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan spoilaamatta sanoa, että loppu on surullinen mutta ei toisaalta toivoton. Elämä jatkuu.

      Kysymyksesi on aika hyvä. Minä mietin usein ns. sosiaalipornokirjojen kohdalla, että mitä kukakin niistä saa. Miksi lukea karmeita keskitysleiritarinoita tai insestijuttuja. Tosijuttuja.

      Minä saan tästä tosiaan ahdistusta, mutta en niin pahaa kuin jos tietäisin tuon olevan totta. Mutta tällainen kirja muistuttaa myös siitä, että mikään ei ole ikuista eikä pysyvää. On tärkeää nauttia siitä mitä on; aina ehjistä kengistä rakkaisiin ihmisiin.
      Se, että tämä on kaunokirjallisuutta, etäännyttää juttua kuitenkin sopivasti. Tämä ei ole syytös, kuten tositarinatapahtumat usein tuntuvat olevan (vika voi olla myös lukijassa).

      Lisäksi tämä oli ihan puhtaasti tekstinäkökulmasta ja kirjallisuusnäkökulmasta hyvin antoisaa, hyvin kirjoitettua luettavaa.

      Poista
    2. En ehkä osaa ihan oikein muotoilla tuota ajatusta tuon kysymykseni takana ja ajatuksiaan on vaikea saada esille. Tietysti jokaisella kirjoittajalla on jokin motiivi, miksi hän kirjoittaa sitä, mitä kirjoittaa ja lukijoilla ajatus, miksi hän lukee sitä, mitä hän lukee. En minäkään ymmärrä kaikista tosipohjaisista jutuista, että onko niitä tarpeen kirjoittaa ja joistain saatan ajatella, että olisi parempi olla kirjoittamatta kaikesta. Kirjojen tarkoitus on kai herättää ajatuksia, ja minun mielestäni viedä kuitenkin hyvällä tavalla eteenpäin. Ja kuten sanoin, hyvässä kirjassa pitää kuitenkin olla jollain tasolla myönteinen aspekti, vaikka se päättyisikin surullisesti.Esimerkiksi kauhukirjat, jotka jättävät lopun ikään kuin roikkumaan ilmaan eli kauhumomentti jää elämään eivät kuulu mun listalle.
      Eräällä tavalla kirjallisuuskin ruokkii ihmisessä niitä puolia, mitä hän kirjoista lukee, ellei ole jotain vastapainoa, siksi ei ole yhdentekevää, mitä lukee tai miksi lukee. Joskus mietin olisiko esimerkiksi toinen maailmansota jäänyt käymättä, jos ei Hitlerin Taisteluni-kirjaa olisi julkaistu. Toisaalta hän oli saanut ajatuksia muista kirjoista ja ympäristöstä, joten koko elämä on jonkinlaista ketjureaktiota, kirjoittajilla siis on vastuunsa. Voi sanoa, tämän kommentin kirjoittamisessakin on vastuunsa. :)

      Poista
  3. Olen katsonut tämän elokuvan joskus aikaa sitten ja vaikutuin kovasti. Leffakin oli omalla tavallaan varsin lakoninen, omaa silmääni hivelivät etenkin maisemat ja ränsistyneet talot jne. Siis todella visuaalinen elokuva myös. Ja ahdistava. Synkkä.

    Kirja kiinnostaa minua kovasti ja nyt vielä enemmän, kun elokuvan katsomisesta on aikaa. Täytyykin lainata se kirjastosta jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella, jos pidit elokuvastakin!

      Poista
  4. Lue vaan Veren ääriin, se on upea, ihan omaa luokkaansa. Kamala se on myös, mutta siinä pääsee varnaan vähän etäämmältä katsomaan tapahtumia. En ole lukenut vielä Tietä, mutta tarkoitus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti sen jossakin vaiheessa luen!

      Poista
    2. Minut veren ääriin jätti kylmäksi. Jotenkin teoreettinen ja alleviivaava, hurjuutta hakeva. Uniikki kiistämättä. Tie on rautaa, kuin sukellus itseen. Kertomus maailmaan sopimattomasta kielstä; kun mikään ei enää kokonaan tarkoita mitään. Äidin lähtöä hienompaa ja vavahduttavampaa kohtausta en sitten huikean Syvän Joen muista lukeneeni.

      Poista
  5. Olen joskus lukenut tämän englanniksi, ja masentavat totta vie oli... Ei tullut mitään halua nähdä elokuvaa. Dystopia ei saisi olla liian uskottavan tuntuista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä varmaan juurikin tuo selittämättömyys teki sen (liiankin!) uskottavan tunnun. Melko hurjaa! Ja näin kirjoittavalta kannalta kiinnostavaa. Hyvä opetus taas siitä, että liika selittely on pahasta.

      Poista
    2. Juuri tätä tarkoitan tuolla aiemmallakin kommentillani, kun kirjoitetaan tällaisia tarinoita, herää kysymys, voisiko se muuttua todellisuudeksi? Sitähän ei toivoisi..

      Poista
  6. Tie on aivan ehdottomasti yksi lempikirjoistani. Kaikessa kauheudessaan tarinassa, ja McCarthyn käyttämässä kielessä erityisesti, on vain jotakin niin kertakaikkisen kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon kieleen sopii koruttomuus. Kiitokset tietysti siten kuuluvat myös kääntäjälle.

      Mietin, että kotimaisista esim. Hyry ja Tuuri käyttävät myös lakonista kieltä, mutta heidän tyylinsä ei vaan minulle toimi. Jännä ilmiö!

      Poista
  7. Hyvä kuulla, huomasin että tämä kuuluu 101 spefin helmeä -listalle joten olisi lukulistalla jossain vaiheessa. Auto dystopia on hermojaraastavaa.. Vähän niin kuin Booksy sanoi! Pitänee tosin lukea tämä sitten keväällä tai kesällä ettei liikaa ahdista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas koin, että aurinkoinen kesäpäivä oli tähän jotenkin liian irvokas. Vaikea kyllä sanoa, mikä sitten voisi olla hyvä ajankohta. Kylmän kolea, mutta kaunis syksy- tai kevätpäivä?

      Poista
  8. Ahdistava se on, mutta kun ei selitetä lopuksi jää vain se hyvän ja pahan taistelu ja että sen vaihtoehdot on rajatut. Kuka tietää mitä katstrofeja tässä vielä koetaan. Rajumpi kyllä kuin Teemestarin kirja, vaikka siinäkin on jotain tapahtunut tälle tunnetulle maailmalle. Kaunoa isolla kirjaimilla. Toinen kaunis ja vähä vähältä avautuva kamaluus, on Claudellin Varjojen raportti. Siinä kieli on kaunis ja mieli samoin. Näin torjutaan pahan , mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjojen raportti odottaa vielä lukemistaan täällä!

      Poista
  9. Minulla tämä odottaa hyllyssä. Menetetty maa ja Veren ääriin ovat olleet oikein mieluisia, joten odotukset ovat korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla bloggaustasi tästä!

      Poista
  10. Mun on pitkään pitänyt lukea tämä, mutta olen lykännyt, koska katsoin elokuvan ja se oli niin kauhean ahdistava. Vaikuttaa siltä, ettei kirja ole yhtään sen vähemmän ahdistava :D Toisaalta kyllä tykkään lukea kirjoja, jotka eivät välttämättä pääty onnellisesti, ainakaan kokonaan ja jotka ovat jollakin tavalla epämukavia ja synkkiä, dystopiahenki kiinnostaa tietty myös. Listalla on, mutta odotan sopivaa hetkeä, tuntuu että tämä kirja vaatii ihan omanlaisensa tunnelman ja hetken lukea :D

    VastaaPoista